Kahdesti rokotetut pääsevät nyt kaikista koronalinkomaista Suomeen täysin vapaasti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kahdesti rokotetut pääsevät nyt kaikista koronalinkomaista Suomeen täysin vapaasti
Tartuntojen nopeaa kasvua siis odotettavissa.
CNBC uutisoi: CDC -tutkimus osoittaa, että 74% Massachusettsin Covid -epidemian tartunnan saaneista oli täysin rokotettuja

No sitten saamme jatkossakin deltavirustartuntoja Suomeen tasaisena virtana.
 
vierailija
Kummasti vaan kuolevat. Israelin heinäkuun tähän astisista 20 koronaruumiista 15 kahdesti rokotettuja. 75% joka vastaa Israelin rokotusastetta, eli tuplarokotetut kuolee siinä missä rokottamattomat/kerran rokotetut.
Siiiisssss herranenaika. Tää on niin tätä, kun maallikko tulkitsee dataa oman tavoitteensa mukaan. Noilla kahdella mittarilla: rokotusTAHDILLA ja rokotettujen koronaan kuolleiden osuudella EI ole kausaliteettia, ei liioin edes korrelaatiota. Kyseessä on yhden kk:n data kuolleista ja tämän hetken rokotettujen osuus (1. piikki).

Ensi viikolla nämäkin luvut ovat toisin, eikä voida johtopäätöstä vetää, että 3/4 osaa rokotetuista tulee kuolemaan koronaan.

Nyt kvantitatiivisen tutkimuksen kurssille siitä, ennenkuin huutelet ääneen moisia enempi.
 
Jos heinäkuussa 20 koronaan kuolleesta 15 oli 21.8. mennessä täyden rokoteannoksen saaneita eli 75 % kuolleista, niin se vastaansanomattomasti kertoo ettei väite että kuolleistä 99,5% on rokottamattomia pidä paikkansa. Siis ellei covid-19 tai Pfizer rokote ole etninen juutalaisia tappamaan luotu bioase..
 
vierailija
Kahdesti rokotetut pääsevät nyt kaikista koronalinkomaista Suomeen täysin vapaasti

CNBC uutisoi: CDC -tutkimus osoittaa, että 74% Massachusettsin Covid -epidemian tartunnan saaneista oli täysin rokotettuja

No sitten saamme jatkossakin deltavirustartuntoja Suomeen tasaisena virtana.

melko varmastim
 
Kun tästä syystä tartunnat lähtevät kasvuun rokottamattomia syytetään ja Macronin Ranskan tapaan rikotaan pian Suomessa perustuslakia liikkumisrajoituksin ja päästetään vain rokotepassilla kahdesti rokotetut koronalingot ravintoloihin, baareihin, kirjastoihin, kauppakeskuksiin, terveyskeskuksiin ym.
Oli se hurjaa kuunneltavaa ja katseltavaa iltauutisissa, kun jengiä lappaa ilman maskia ravintolaan tiiviiseen kontaktiin ja omistaja puhkuu intoa, tippakin ehkä jo kalsareissa :ROFLMAO:

Puoliltaöin lempataan passittomat "turvallisesti" ulos, ei juma mitä uskomatonta touhua :eek:

Passilingot siellä tartuttaa toisiaan ja sairastuvatkin, huolimatta kahdesta piikistään :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Tartuntojen nopeaa kasvua siis odotettavissa.
Ei ne uskalla tulla muualta enää, Suomi on jo punaisena tautikartalla. Ja yhä pahenee kun passilliset menivät tartuttamaan itsensä juottoloihin

  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Kahdesti rokotetut pääsevät nyt kaikista koronalinkomaista Suomeen täysin vapaasti

CNBC uutisoi: CDC -tutkimus osoittaa, että 74% Massachusettsin Covid -epidemian tartunnan saaneista oli täysin rokotettuja

No sitten saamme jatkossakin deltavirustartuntoja Suomeen tasaisena virtana.
Olit oikeassa😁
 
Yhteistyössä