H
Herranlettas
Vieras
Kahdeksan lasta samaan aikaan viime viikolla synnyttäneellä amerikkalaisnaisella on entuudestaan jo kuusi lasta, uutisoi Associated press. Nainen on saanut kaikki lapset in vitro- hedelmöityshoidon (IVF) avulla eikä hän ole naimisissa. Äidin mukaan tyttärellä on ollut pakkomielle saada lapsia jo teini-iästä lähtien.
Angela Suleman kertoi, ettei hän ollut tukemassa tyttärensä Nadya Sulemanin päätöstä istuttaa lisää alkiota viime vuonna.
- Tämä ei voi enää jatkua. Hänellä on jo kuusi lasta entuudestaan eikä miestä. Minut on kasvatettu vanhanaikaisesti ja uskon vakaasti avioliittoon, mutta hän ei halunnut naimisiin.
Nadya Sulemanille tarjottiin mahdollisuutta abortoida osa kahdeksasta alkiosta, ja myöhemmin myös sikiöstä, mutta hän kieltäytyi. Äidin mukaan tytär ei kuitenkaan aio enää hankkia lisää lapsia.
Tutkimuksia siitä, miksi jotkut äidit saavat raskaudesta pakkomielteen, on tehty vielä suhteellisen vähän. Erään yhdysvaltalaisen hedelmöitysklinikan vetäjän David Diamondin mukaan, äiti voi tuntea pakonomaista tarvetta raskautta kohtaan monista eri syistä. Jotkut esimerkiksi saattavat kokea raskausajan niin miellyttävänä, että he haluavat alkaa sijaissynnyttäjiksi.
Uutiset siitä, että kahdeksikon synnyttäneellä naisella on jo kuusi 2-7-vuotiasta lasta on synnyttänyt eettisen keskustelun. Jotkut asiantuntijalääkärit ovat olleet järkyttyneitä siitä, että naiselle on ylipäätään tarjottu hedelmöityshoitoja sekä siitä, että alkioita oli istutettu niin monta. Toiset taas epäilevät äidin kykyä huolehtia niin monesta lapsesta ja pelkäävät ongelman kaatuvan yhteiskunnan niskaan.