"Käyttäytyminen" synnytyksessä :D

Olisi kiva kuulla kokemuksia siitä miten te naiset ootte ns. käyttäytyny synnytyksessä. Siks lainausmerkeissä kun kuulostaa niin tyhmältä

Mutta miehelläni on se käsitys synnyttämisestä että se on huutoa, kiroilemista ja kätilön haukkumista. Miehelläni on siis edellisestä suhteesta 2 lasta ja on ollut mukana synnytyksissä ja hänen exänsä kuului ilmeisesti näihin jotka reagoi kipuun huutamalla. Mutta ei käsittääkseni kaikki huuda, vai?

Siskoni kertoi kun oli tukena ystävänsä synnytyksessä että hiljasta menoo oli, että kun keskitty synnytykseen niin paljon ettei kuulunu melkein pihaustakaan =)

Miten te itse ootte kohdannu kivun? Olitteko ajatellu olevanne ihan erilainen synnytyksessä. Että kuvitellu et varmasti huudan sielä ja sit tosipaikan tullen ei ole tarvinnukkaan huutaa, tai toistepäin? =)

Tämä vaan kiinnostaa kun usein ohjelmissa tehdään draaman lisäämiseksi tosi ns. äänekäs synnytys, ja monilla se käsitys että huudetaan vaan..niin että mites asiat on itsellä menny? Itselläni kivunsieto kyky on todella suuri ja kuvitelmana on se että pystyisin keskittyyn aika hiljaa siihen mutta mutta..saa nähdä mitä on edessä kun ei voi tietää miltä synnytys tuntuu

Ja että se miten on käyttäytyny synnytyksessä että jos on päästellyt suustaan mitä sattuu niin onko sille ollu hauska nauraa jäleenpäin vai ollu ihan nolona :ashamed:

 

Mä en ainakaan huutanut, käsittääkseni käyttäydyin melko 'normaalisti'.. Mentiin tosi myöhäsessä vaiheessa sairaalaan, eikä ehditty olemaan siellä kuin 3h ja poika oli jo syntynyt. Supistukset sattu tosi paljon, mutta ei niidenkään aikana tehnyt mieli huutaa, päinvastoin, hyvä jos sain kuiskattua. Mulle laitettiin joku paikallispuudutus alapäähän ennen epiduraalia, ja lisäks vedin ilokaasua (joka ei vie kipua pois, mutta saa aikaan tunteen, että ei haittaa vaikka sattuu). Kun sanottiin, että ponnista, mä ponnistin, ja lapsi tuli ulos viidessä minuutissa ilman että mä tunsin mitään. Tosi helppo synnytys, sanoisin! Olin kans ohjelmien perusteella pelännyt että sairaalassa joutuu kärsimään jopa vuorokausia, mutta meillä tosiaan ilman huutoa muutamassa tunnissa ohi. Ihanaa oli!!

 

Ihanaa kuulla synnytyksestä, mikä on ollut äidin milestä ihanaa..ku monesti vaan pelotellaan et se on kamalaa tuskaa jota ei halua kokea uudestaan..

Ja tottakai jollain se synnytys on tosi tuskanen..ja jokainen synnytys on erilainen joten tarkotus ei ollut vähätellä kenenkään kokemuksia tai tuntemuksia =)

 

Mä taas kuulun noihin "äänekkäisiin" synnyttäjiin. Itsellä olo helpotti kummassakin synnytyksessä kun sain huutaa kivun ulos. Esikoisen synnytyksen myöhemmässä vaihessa sain sitten kohdunkaulan puudutteen jonka avulla sitten mentiinkin loppuun asti. Kuopuksen syntymä taas oli niin nopea tapahtuma ettei kipulääkitys ehtinyt vaikuttaa vaikka se laitettiinkin. Onneksi kuopus syntyi vain 1min ponnistusvaiheen jälkeen niin ei paljoo haitannut.

 

Käytin ääntä kivunlievittäjänä ihan avautumisvaiheen lopulla. Siihen saakka riitti hengitykseen keskittyminen.

 

Mä huusin, lauloin, itkin hysteerisesti, pyysin kuolemaa, pyysin leikkausta,pyysin imukuppia, soitin äidille ja tädille (joka tuli minut rauhoittamaan) ja pyysin jopa kätilöä synnyttämään puolestani :ashamed:

 

Ponnistusvaiheessa huusin (siis ihan suoraa huutoa, ei mtn sanoja ) mutta muuten olin hiljaa ja keskityin hengittämään. Välillä tuli vähän itku, kun kivut oli kovat ja pelotti... Onneks epiduraali vei senkin "hädän" pois Ponnistusvaiheen alussa käyttäydyin aika jännästi, mulle tuli sellanen olo, että kukaan ei saa liikkua ja kaikkien täytyy keskittyä muhun ja vaan muhun. Ärsyynnyin, kun mies ja kätilö jutteli jotain "muuta". Halusin tilanteen olevan niinkun "järjestyksessä" ja ihan just sillä tavalla, kun musta tuntui ja heti jos joku teki jotain esim liikahti niin tuli kauhee hätä että ei saa Anestesialääkäri oli soitettu paikalle laittamaan spinaalia, mutta myöhästyi ja huusin hälle ovelle (siis tietämättä kuka siellä edes oli ) että "Pois täältä, ei tänne saa tulla!" Tuota kohtaa ollaan kyllä naurettu miehen kanssa monta kertaa

 

Ensimmäistä synnytin 7h ponnistus 6min. Sain epiduraalin ja kaasua. Itsellä supistukset ovat ihan kammottavia...sattuu niin pirusti alavatsaan ja selkään mutta en kuitenkaan joutunut huutamaan ihan vain hengittelin. Ja kirosin hiljaa- jotenkin en "kehdannut" karjua sitä kun en muutenkaan julkisesti tekis Ponnistusvaihe- en tuntenut mitään- kuulemma toiset todella ponnistavat ja ähkäisevät eikä se kamalasti edes satu. Nyt toista saamaan ja toivon todella että olisi yhtä "kivuton" kuin ensimmäinen!

 

ponnistus nyt on mennyt sillain, et kuuluu sellasta ..miten sen nyt kirjottais ku ponnistaaa kovaa mut ei meinaa tulla.. ei huutoa , muttei hiljaakaan olla

ja supistusten aikaan selllasta ääntelyä... hmmhmmhmhhpuuuhpuuhpfuuuff
ja sellasta kuulemma välillä kun harrastais seksiä..tai jotain siihen suuntaan.. siis tyyliin aahaaah..mmmmmhmmmmh.. uuuhuuuhpuuuhpuuh.. se on muuten kumma kun ei sitä ite edes muista niitä ääntelyjä.. tässä yks kerta just kysyin, kun toi l.a viikon päästä

 

hiihii...kivaa kyl lukee teijän kokemuksia asiasta..on myös saanut muutama hymyileen =) saa nyt nähä miten mun käy sitten kun joskus synnytän..saako kätilö kuulla kunniansa vai
Jotkut on joskus verrannut kipua siihen kun murtuu pahasti esim käsi tai jalka..itselläni on tullut sääriluuhun avomurtuma kun jäin auton alle..sitä kipua ei oo vieläkään unohtanu..kun näin luun töröttävän jalasta ja sairaalassa kun ne yritti tunkee sitä luuta paikoilleen vaikka kuinka kauan... :'( silloin en oikein kans niinku kehdannu huutaa, vaikka mieli ois tehny itkin vaan ja siitä hetken päästä nauroin ihan hysteerisesti enkä osannu lopettaa..jotenki reagoin kipuun niin et käännän sen jotenkin hauskaks tai jotain..jos jotakin joskus sattunut ja oon ollu vaan niinku ei mitään niin on kysytty et sattuko sua? vastaan vaan ei ja jatkan mitä tekemässä olinkaan (vaik mielessäni huudan että ai perkele)

 

Aika vänkää, jos joku nauraa synnyttäessään =) kyllä kai niitäkin tapauksia on?

Mä puolestaan avautumissuppareista vaan hengitin ja huohotin raskaasti mutta ponnistusvaiheessa, kun vauvan pää syntyi, huusin kuin eläin... En muistaakseni kiroillut tms, vaikka en puudutteita ehtinytkään saada. Miehen kättä puristin kuin olisin kuolemaa tehnyt, muttei se raukka siitä uskaltanut mitään sanoa. Kärsittiin kivusta kummatkin

 

Viisi kertaa olen synnyttänyt ja ilman kivunlievityksiä. Mä olen avautumisvaiheessa vain hengittänyt niin syvään sisään ja ulos, etten ole voinut äännellä muuta. Ponnistusvaiheen lähetessä alan yleensä ennemminkin vaikeroimaan, kuin huutamaan. Sellaista "aijaijaijaijaaaaiiiiiiiiii" kunnes supistus hetkeksi laantuu. Ponnistusvaiheessä olen ollut aika hiljaa, mutta saattanut ponnistusten välillä vaikeroida jotain "Miksei se tule?"-tyyppistä ja ihan siinä vaiheessa kun pää työntyy ulos, tulee mulla ainakin väkisin sellainen matalan karjumisen ja huudon sekoitus. Ihan kuin isoa kakkaa työntäisi äänekkäästi:ashamed: (anteeksi nämä mielikuvat). En kiroile tai vihoittele kenellekkään vaan keskityn hyvin paljon vain itseeni ja synnytyksen etenemiseen. Kaikenlaista on mahtunut mukaan syöksysynnytyksistä lähtien, mutta vieläkin tahtoisin sen kokea:heart:

 

5 synnytystä takana ja kyllä tästä mammasta ääntä lähtee :ashamed:
Ponnistusvaiheessa kyllä huudan niin että koko synnytysosasto varmaan kuulee. Mutta se helpottaa oloa ja antaa ponnistukselle voimaa. Joskus pyysin anteeksi kätilöltä huutoani ja hän vain tuumasi että huuda jos auttaa

 

Mulla on kaikki synnytykset ollut niin erilaisia ekassa tuska oli ihan hirveä, kun olin todella kipeä, kun synnytys käynnistyi. Sairaalassa ei uskottu, että ihan tosissani olen sairas, vaan vähäteltiin ja ihmeteltiin. Sattui niin helvetisti ja vain hetki siitä, kun oltiin päästy sairaalaan huusin kätilölle, et hommaa nyt jumalauta se epiduraali mulle ja vähän vitun äkkiä

Kakkosta kun menin synnyttään niin avautumisvaiheessa en ees tuntenut kipua epiduraali toimi niin loistavasti, että kätilön käydessä kurkkaamassa tilannetta se naureskeli, et te vaan luette täällä lehtiä, vaikka pitäis synnyttää ponnistusvaiheessa... noh, se ensinnäkin kesti 1h45min eli vaikka alussa jaksoinkin tsempata lopussa kyllä tuli sanottua kaikki osaamani kirosanat, tuli huudettua et ottakaa nyt jumalauta se kakara ulos musta, olin lähdössä kotiin ja käskin miestä ponnistaan välillä mun puolesta.

Kolmas kerta, se meni aika rauhassa avautumisvaiheessa alussa hengittelin syvään, sitten aloin hokea ihan normaalilla äänellä, että "menis ohi jo, menis ohi jo, loppuis jo" (siis supistuksissa) välillä kun oikein sattui tuli jotain "ai saatanen perkeleen helvetti" mutta ei varsinaista huutoa, vaan sellaista "hyväksyvää" kiroamista. Ponnistusvaiheessa ensin huusin, mutta kätilö sanoi, että älä käytä voimiasi siihen huutamiseen vaan ponnistamiseen ja mähän tein työtä käskettyä ja ponnistin, hitto, hengästyttää kun aatteleekin sitä se ponnistusvaihe oli ohi 18 minuutissa.

 

Minä ainakin olin hiljaa/huutamatta molemmissa synnytyksissä. Kerran kirosin, kun lääkäri oli paikalla huoneessa ja heti pyytelin anteeksi...
Ex-miehen haukuin kerran salissa olessa (eka synnytys), kun kävi koko ajan toisella osastolla antamassa välitietoja synnytyksen kulusta äidilleni.
Naapuri salissa synnytettiin kyllä kovan huudon kera

 

Minun neljäs synnytys 2009, oli helppo kivuton. Kätilö jo alkuun sanoi että kaikki kipulääkkeet mitä käytettävissä on, saat jos haluat. Sanoi ettei itse ymmärrä miksi synnytyksen pitäisi sattua, mutta "koulukuntia" on erilaisia. Tilasi lääkärin klo 02.00 jolloin saavuimme saliin, vedet menivät jo kotona yhden aikoihin, pistivät epiduraalia varten valmiiksi kanyylit sun muut, antoi lääkeaineet kätilölle, pelattiin miehen kanssa neljään asti korttia, kivut yltyivät, sain ekan annoksen neljältä, seuraavan kuudelta, ja kätilö tuossa kahdeksan maissa tutki sanoen että mies voi käydä aamupalalla pikaisesti, vauva syntyy kohta. Soitin siinä vielä tulevalle kummille, rupateltiin liki puoli tuntia, kätilö sanoi että antaa vielä kolmannen ponnistusvaihetta varten, ja mies palasi saliin, kätilö tutki ja lopetin puhelun, sanoen että vauva syntyy kuulemma nyt. Viisi minuuttia puhelun jälkeen, tyttö oli ulkona, kivuitta!! Viereisessä salissa äiti huusi täyttä kurkkua, haukkui miehensä lisäksi kätilön, ja huuto vain jatkui...oma kätilöni sanoi, että on itse sitä mieltä jos äiti pysyy rauhallisenä, huutamatta kurkkusuorana, vauvasta tulee kiltti ja itkuton lapsiTiedä tuota, mutta meidän tyttö ei itkullaan ole herätellyt tai muutoinkaan itkeskellyt juurikaan, tämän liki kahden vuoden aikana. Naisten klinikka.

Eka synnytys kesti 25h, ilman mitään troppia, kätilön mielestä kipu kuuluu synnytykseen, synnytyskokemus oli aika kamala. Loppuhuipennukseen kohdunkaulaan puudutetta, siinä se. Kätilöopistolla.

Toinen sitäkin pahempi, neljä tuntiä kipua, kuului kätilön mielestä asiaan, vauva syntyi, istukka jäi sisään, sitä yritettiin väkisin irroittaa, vuodin" kuiviin", leikkaussaliin irroitettavaksi, pahoittelujen kera, myönsivät jälkeen päin, ettei olisi pitänyt liki kahta tuntia yrittää neljän ihmisen voimin irroittaa. Tulehdus perään. Naisten klinikka.

Kolmas synnytys meni pelonsekaisin mielin, sain käynnistyksen koska pelkäsin, epiduraali ja ilokaasu vei kivun, ainoastaan ponnistusvaihe n. 15 minuuttia sattui, ei jäännyt kammoa kuten kahdesta edellisestä.
Jorvin sairaala.

Voisin vielä viidennen synnyttää, niin hyvä kokemus tuo viimeinen, kaiken kaikkiaan, mutta luulen että kolme poikaa, ja tämä nykyisen mieheni ainokainen. pikkuprinsessa riittää meille

 

Synnytys kesti kolme vuorokautta, joten alkuvaiheen avautumisvaiheeseen kuului väsynyttä itkua kun ei saanut nukuttua ja sattuu. Varsinaiset KUNNON supistukset meni äänettä, hitaasti syvään hengittäen. Johonkin väliin "*ttu ei taas" ja ensimmäinen ponnistus oli hämmästynyt aaaaaaaaAAAAAA josta repes mies ja kätilö nauramaan "Laulat kauniisti mutta keskity ponnistamiseen.." Mielestäni jos osaa rennosti ääntä päästää ja se auttaa, ei se ponnistusta haittaa, mutta hissukseen sitten ponnisteltiin loppuun

Tuosta miltä supistukset tuntuu, minusta se tuntuu samalta kuin voimakas suonenveto jalassa, eli kramppi. Paikka vaan maha ja kipu vähän kovempi. Onneksi kipu on "tylppää" ei minulla ainakaan ollut kovinta kokemaani kipua

 

Olin hiljaa. Pahalla päällä kyllä olin enkä halunnut minuun koskettavan. Kivut oli kauheat mut kieriskelin ja änisin. Ponnistusvaiheessa vaan puuskutin.

 

Ekassa synnytyksessä (kesto 27h) kiroilin ja voivottelin avautumisvaiheessa, en kyllä huutanut mitenkään, enemmänkin sellaista hiljaista sadattelua se oli. Ponnistusvaiheessa (60min) en todellakaan huutanut, keskityin vaan siihen ponnistamiseen ja supistusten välissä muutaman kerran hätäännyin ja halusin pois ja sitä itkin siinä vähän. Kätilölle olin kyllä koko ajan ystävällinen, ei tullut mieleenkään tiuskia hänelle. Eikä miehellekään, tosi hyvin hän mielestäni oli koko ajan mukana.

Toisessa synnytyksessä (kesto 1,5h) en avautumisvaiheessa päästänyt varmaan ääntäkään, keskityin vaan täydellisesti hengitykseen ja oikeastaan se oli näin myöhemmin ajateltuna todella hyvä. Mielestäni kipu ei ollut mitenkään kovaa. Ponnistusvaiheessa (7min) olin myös hiljaa, muutaman kerran taas tuli hätä ja siinä supistusten välissä "juttelin" muutakin. Ei kyllä tässäkään synnytyksessä tullut mieleenkään äksyillä kellekään, vaikka normaalisti olenkin aika helposti kiihtyvää tyyppiä Jotenkin noissa tilanteissa on ollut tunne että sekä mies että kätilö kyllä tekevät aivan varmasti kaikkensa minun eteen ja ei ole sitten tullut käyttäydyttyä huonosti. Toisessa synnytyksessä muuten sanoin jonkun kirosanan avautumisvaiheessa ja pyysin heti anteeksi Kätilö totesi että täällä saa kyllä kiroilla ihan niin paljon kun haluaa, että huuda vaan perkelettä jos se helpottaa. Silti tuntui että se hengitykseen keskittyminen vei kivun paremmin pois kun kiroilu Lisäksi ponnistusvaiheessa heitettiin miehen kanssa kakkavitsiä (oli hieman aihetta..) ja kätilö sanoikin että tämähän on mukavaa kun vielä tässä vaiheessa riittää huumoria.. Ja voisin kyllä synnyttää vielä (en tiedä haluanko enää lapsia, mutta se ei ole kyllä synnytyksestä kiinni), tuo kuopuksen synnytys oli jotenkin niin vaivaton ja nopea!

 

Sairaalaan päästyäni huusin! Odotin siinä seurantahuoneessa, (vai mikä se on ) olin ehkä n. 10 minuuttia siellä yksin ja huusin v-sanaa supistuksen aikana.. Mutta kun pääsin saliin ja sängylle, ilokaasua vedin ja supistuksen alkaessa saatoin vähän huutaa tai lähinnä "ähistä" ponnistusvaiheessa olin muuten ihan hiljaa mutta kun vauvelin pää oli melkein ulkona, siinä vaiheessa pieni karjasu! Synnytys kesti 5h 30 min.. ponnitusvaihe kesti noin 6 minuuttia.. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla...

 

Minä kyllä huusin! Jossain kohti avautumisvaihetta tuli lapaluun tienoolle hirveä, pistävä lihaskipu (ei siis mitenkään synnytykseen liittyvä, oli vaivannut silloin tällöin loppuraskaudessa), joka rikkoi keskittymiseni supistuksiin ihan kokonaan. Siihen asti tuntui, että tilanne on hallinnassa ja pystyi työskentelemään suppareiden kanssa, mutta jatkuva kova kipu lavan takana jotenkin hajotti pakan, ja jouduin kivun vietäväksi. Asiaan varmaan vaikutti samoihin aikoihin saamani peräruiske, joka sai minut oksentamaan ihan holtittomasti. Sitten huusin, kunnes sain epiduraalin, samoin sitten kun epiduraali väännettiin kiinni ja odotin kaksi tuntia täysin auki, että vauva kääntyy oikeaan asentoon ja alkaa ponnistuttamaan. Ihan suoraa huutoa, ja lujaa... välillä ehkä joku epätoivon nyyhkäisy, että eikö tämä ikinä lopu (siinä vaiheessa 30h supistuksia takana, latenssivaihe oli niin pitkä ja kivulias) Ponnistaessa taisin pyytää, että leikatkaa vaikka, jos ei muuten tule... onneksi eivät totelleet, en minä sitä oikeasti olisi halunnut! Heti, kun alkoi ponnistuttaa, niin holtiton tuskasta huutaminen loppui, ja huudolla oli tarkoitus. Voi luoja, se ponnistaminen tuntui helpottavalta, vaikka tekikin kipeää! Jotenkin rauhoitti, kun valitin kätilölle, että "mä repeän", niin kätilö vaan vastasi, että jos repeät, niin korjataa jälkeenpäin.