Käskyttäjä

Hän seisoi edessäni pyyhe lanteillaan ja käski minua ystävällisesti.

– Jättäisitkö pikkarit pöydälle ja istu siihen nojatuoliin, hän sanoi syvällä äänellä.

Jo ensimmäisestä virkkeestä ymmärsin, että enempää ystävällisyyttä ei ollut tulossa.

Tein niin. Riisuin brasilialaiset hipsterini mekon alta ja pudotin ne lasiselle cocktail-pöydälle. En ollut koskaan aiemmin ajatellut, mitä cocktail tarkoitti suorana suomennoksena, mutta nyt se tuli mieleen.

– Tiedätkö että?

– Minä annan puheenvuorot, hän sanoi. Niin me olimme sopineet. Ainoastaan turvasanaa sain käyttää. Se oli Viapori.

Istuin nojatuoliin jalat ristissä. Katsoin hänen tummia kiharoitaan ja ajattelin vähän kliseisesti, miltä ne pian näyttäisivät, kun öljy kimmeltäisi niistä. Tunsin jo häpyhuulissani painetta.

Huoneessa oli myös pylvässänky. Se oli peitetty mustalla PVC-lakanalla. Olimme sopineet, että tänään tapahtuu japanilainen Nuru-hieronta, jossa hieroja käyttää koko kehoaan. Nuru-tarkoittaa liukasta. Sitä en vielä tuossa vaiheessa tiennyt, että se tarkoittaa äärimmäistä liukkautta.

Hän katsoi minua ja sai minut pelkällä katseellaan vaikeroimaan. Hänen käsittelyynsä olin vihdoin lupautunut. Hän teki pienen nykäisyn leuallaan ja sai minut avaamaan reiteni. Olin varma, että hänellä oli suora näkymä pilluuni.

Hän pudotti lannepyyhkeen nilkkoihinsa. Katsoin hänen penistään, jossa risteilivät paksut suonet. Hän alkoi hyväillä sitä rauhallisin, korkkiruuvimaisin liikkein. Sitä mukaa kun se paksuuntui ja nousi, minut valtasi asteittain sietämätön himo. Hän otti Nuru-geeliä käsiinsä ja jatkoi monotonista liikettä peniksensä varrella ja terskanreunalla.

Olin ajatellut, etten kiihotu visuaalisista ärsykkeistä. Olin ollut väärässä. Katsahdin hänen hauiksiaan. Unohdin hengittää. Nielaisin ääneti.

– Onko lupa?

En tiennyt, mitä vastata. Ilman ajatuksia olin koskettanut nännejäni ja vienyt huomaamattani etusormeni pillulle.

– Että oliko lupa?

– Ei.

– Älä estä mua näkemästä sua, hän sanoi. Vein heti käteni pois pillultani.

Tuijotin juhlakuntoon noussutta kalua, joka oli juuri täydellinen. Se ei ollut liian pitkä, se ei sattuisi osuessaan kovaa kohdunnapukkaan vaan se tuottaisi pelkkää nautintoa.

– Mä haluaisin, sanoin, mutta minut keskeytettiin välittömästi.

– Onko sulta kysytty jotain?

– Mut mä haluaisin...

– Neiti pitää nyt suunsa kiinni, ettei tarvitse heti alkaa naida.

Pillussani tulvahti. Tajusin levittäneeni reisiäni entisestään. Tätä hän ei kuitenkaan kieltänyt. Häpyhuulissani kimmelsi varmasti kiimainen kosteus.

Hän otti Nuru-geeliä ja alkoi levittää sitä käsivarsilleen, rintalihaksilleen, hartioilleen ja pakaroilleen. Hänen jalkansa näyttivät siltä, että niissä riittäisi puhtia. Seurasin, miten kunnioittavasti hän kohteli itseään. Ajattelin saavani yhtä varmaotteista käsittelyä seuraavaksi.

Sain käskyn riisua mekkoni. Paljastin olkapäät. Tunsin, miten kangas valui hitaasti pitkin käsivarsiani ja pakaroitani ja putosi lopulta maahan. Hän osoitti sormellaan rintojani ja tiesin riisua balconette-liivit pois. Viivyttelin. Olin varma, että hän katsoi tummia nännejäni, jotka näkyivät liivien läpi. Kostutin etusormiani ja pyöräytin niillä nännejäni pitsin päältä. Nännini nöpöttivät kivuliaasti.

– Ei esityksiä.

Riisuin liivit ja jäin odottamaan. Miksi hän ei jo tullut ja levittänyt geeliä iholleni?

– Onko sulla kondomeita?

– Voitko rauhoittua? hän sanoi ja kuulin ärtymystä äänessä. – Minä olen huolehtinut kaikesta.

Minä halusin, halusin niin kovasti tulla kosketetuksi. Halusin tuntea juuri tuon komeuden sopukoissani. Halusin antautua ja alistua, kun katsoin hänen sormiaan ja vahvoja, isoja kämmeniään.

– Tule. Käy selällesi.

Menin sängylle. Olisin halunnut jäädä hetkeksi kontilleni kuin mukamas etsimään oikeaa paikkaa, että hän olisi voinut ihailla takamustani. Mutten uskaltanut. Kävin makuulle.

Kaikki kävi niin äkkiä, etten sitä ensin ymmärtänyt. Hän sitoi nilkkani ja ranteeni silkkisillä liinoilla sängyn tolppiin. Makasin X-asennossa selälläni.

– Olet katsellut minua jo tarpeeksi, hän sitoi myös silmäni silkkiliinalla.

Haistoin hänen tuoksunsa. Olin mennä sekopäiseksi, kun en enää tiennyt, mitä kohtia minussa hän hyväili katseellaan. Katseliko hän sileitä reisiäni? Katseliko hän pikkuista kiitorataa? Lantioni kaarta?

Hetken aikaa seuranani oli vain minun hengitykseni. Tunsin sieramissani vienon suitsukkeen tuoksun. Sitten kuulin, miten hän siirtyi jalkopäähän. Hänen sormensa löysivät märkyyden, joka valui minusta. Vavahdin, ynähdin, lantioni nousi. Käskyttäjä painoi minut takaisin patjaa vasten.

– Ei liikettä tai otan susta heti takaapäin vain oman nautintoni, hän sanoi. Tee se, tee se heti, ajattelin, mutta pysyin paikallani.

Hän alkoi pyörittää peukalollaan klitoristani. Jalkani alkoivat vavista. Älä huomaa sitä, älä huomaa sitä, hoin mielessäni, kunnes pääni tyhjeni kokonaan ja antauduin tuntemuksille. Hän vei toisen isoista kämmenistään pakaroiden alle. Sormet ylettyivät alaselälleni. Pilluni oli hänelle kuin tarjottimella.

– Tällä tavalla, juuri näin, hän mutisi. Tunsin hänen peukalonsa kiemurtelevan kahdeksikkoa klitoriksen hupun ympäri ja häpyhuulilla. Sitten hän jatkoi kielellään samaa ja laski määrätietoisesti peukalonsa vaginan suuaukolle muttei painanut sitä sisään. Survaise, ole kiltti, survaise ja pane mua.

Minä valuin ja valuin hänen ranteelleen. Halusin nähdä hänen kiimasta salamoivat silmänsä, repiä siteen silmiltäni ja päästä myös hänen kimppuunsa. Mutta hän palveli minua erittäin hyvin. Miksi siis en olisi voinut vain nauttia? Aloin kohota orgastisia portaita vauhdilla ylemmäs kerros kerrokselta. Tunsin liinojen otteen kiristyvän ranteissa ja nilkoissa.

Tule sisälleni sillä komealla kyrvällä, tule ja pysy sinä vuorostasi paikallaan ja anna mun maata sun päällä ja värisyttää klitorista sun häpyluuta vasten. Päästä mut pois. Nuolaisin kielelläni huuliani.

– Sä ajattelet jotain, hän sanoi ja lopetti juuri, kun olin huutamassa nautintoani pitkin seiniä.

– Mua panettaa, sanoin niin aralla ja pienellä äänellä, ettei se ollut missään suhteessa äsken melkein kokemaani räjähdykseen.

– Olet oikeassa paikassa.

Hän nipsaisi jalkani ja ranteeni vapaiksi ja otti silmiltäni siteen. Katsoimme toisiamme pitkään silmiin. Uppouduimme toistemme katseeseen niin kuin olisimme siten rakastelleet. Päädyin hänen syliinsä hetkeksi lepoon. Hän paijasi minua ja kuiski matalalla äänellä sanoja, joista en saanut selvää. Hän antoi minun koskea tukkaansa ja puristella hauiksia.

Sitten liu’uimme Nuru-geelin liukastamina toisiimme kietoutuneina. Olimme kuin kaksi saippuapalaa, jotka tutkivat toisiaan, tulivat kohti ja jatkoivat matkaa vain kohdatakseen heti uudelleen. Mennessään hän nuoli kaulaani, rintojani. Pidin häntä tukasta, kun terska pysähtyi hetkeksi häpyhuulieni väliin. Ynähdin ja silmäni varmasti suurenivat. En ymmärtänyt, miten se pysyi siinä. Niin liukasta oli kaikkialla ja varsinkin pillussani. Tiesin, että oli mahdotonta välttyä liukumasta sisäkkäin.

Tätä leikkiä jatkui ja jatkui enkä minä osannut sanoa, kumpi meistä oli hieroja ja kumpi hierottava. Hän siveli reisiäni kalullaan, piti nänneistäni kiinni ja suuteli niin taivaallisen ahnaasti, että lähdin taas ja taas kohoamaan yhä ylemmäs.

Laukesin paljon, paljon myöhemmin, mutta sillä hetkellä tajusin, että olin kesyttänyt käskyttäjäni. Annoin hänelle lempinimiä, joita en koskaan kertoisi hänelle: Cocktail. Kaluhäntä. Liharuoska.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä