kaduttaa

[molly]

Hei. aiheeni voi suututtaa joitakuita, koska lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys, mutta kysyn nyt kuitenkin, onko ketään muuta kaduttanut raskaaksi hankkiutuminen? Itsellä nyt rv11, enkä pysty vieläkään iloitsemaan asiasta. Tulin raskaaksi huolimattoman ehkäisyn myötä eli ihan omaa syytäni. Tuntuu, että niin paljon jäi näkemättä ja kokematta, matkoja matkustamatta ja reissuja reissaamatta...vaikka olenkin 26 v. Mietin jopa aborttia, vaikka ns. perusasiat ovat kunnossa. Pelkään, etten rakasta lasta, koska en vieläkään tunne mitään sikiötä kohtaan. Voisin siis yhä edelleen tehdä abortin (pitääkö siihen tässä vaiheessa olla jotkut perustelut), mutta pelkään katuvani sitäkin. Onko kellään siis ollut samanlaisia mustia fiiliksiä ja onko mieli muuttunut? Kamala olo, että tässä se elämä nyt oli, enkä ehtinyt tehdä mitään, mistä unelmoin...

 

[Mieti]

Lapsen kanssakin voi elää ihan yhtä mielenkiintoista elämää, hieman erilaista, mutta ei tippaakaan huonompaa. Ei kaikki hyvä elämä ole vaan kaahaamista paikasta toiseen, kokemuksia ja matkoja voi hankkia ja saa lapsen kanssakin.

Tsemppiä ja toivottavasti onnistut tekemään itsellesi sopivan ratkaisun, oli se kumpi vaan.

 

[minä]

Mulla oikeastaan aika samanlainen tilanne. Pahinta on, kun tuntuu, ettei voi ääneen sanoa sitä kellekään. Aluksi en muuta ajatellutkaan kuin sitä, kuinka paljon mua kadutti ja kuinka olisin halunnut perua koko vauvan. Keväällä piti lähteä aasiaan kahdeksi kuukaudeksi ja loppukesästä muuttaa ulkomaille. nyt jää lähtemättä. kaikkein eniten pelkään paisuvani muodottomaksi ja jääväni ikuisesti neljän seinän sisään kotiin.

Lohtua ja piristystä tilanteeseen tuo kuitenkin se, kun katsoo kavereita joilla on lapsia. kaikki kamut on ihan niin kuin ennenkin, paitsi näyttävät onnellisemmilta lapsen kanssa

Tiedän, että mun tapauksessa ainakin kyse on ihan vain aikuistumisen viimeisesta askeleesta. Siitä, että päästää irti menneestä ja entisestä elämäntyylistä ja ottaa vastaan tuntemattoman ja pelottavan uuden elämän.

Olen antanut itselleni luvan tuntea nyt siltä miltä tuntuu. Mitä sitä kieltämään ja sisällänsä pitämään. Kun vituttaa niin vituttaa ja jos tuntuu paskalta niin sitten tuntuu.
Kun lapsi syntyy, en anna itselleni lupaa enkä oikeutta tuntea niin kuin nyt. Ja onneksi luonto tekee tehtävänsä

Ja ajan myötä nyt pitkin raskautta helpottaa. Nykyään (rv27) olen aina vaan onnellisempi ja osaan jo nauttia raskaudesta ja tulevasta lapsesta.

Se kai se on se uutuuden pelko, kun ei yhtään tiedä mitä on tulossa ja mihin on ryhtymässä. Rohkeutta vaan peliin, kaikesta selvitään.

 

[kaikkea hyvää]

tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. sinulla on varmaan pahat oltavat kun päätöstä pitäisi tehdä nyt, jos haluat keskeyttää raskautesi (en tiedä kuinka kauan voi odottaa...? )
halusin kuitenkin vain sanoa, vaikka en ollenkaan ole samassa tilanteessa, enkä voi kuvitella minkälaista se olisi, että mieti asiat läpi, puhu jollekin ammattilaiselle vaikka. onko isää mukana kuviossa?, miettikää yhdessä. on sallittua olla epävarma.
itse synnytin maailman ihanimman pojan 7 viikkoa sitten, ja häntä olinkin kaivannut 3 vuotta. yritystä oli ollut, mutta ei heti onnistuttu. ja vaikka olin kaivannut tulla raskaaksi, myös minulla oli epävarmuuden tunteita välillä. kirjoitit myös että et tunne mitään sikiötä kohtaan, ja sekin on ihan normaalia.monet tuntevat läheisyyttä sikiöön vasta kun se ilmoittaa itsestään potkimalla masussa.
vaikka lapsi ei ollut suunniteltu, ei sen tarvitse pilata sun tulevaisuutta, voit tehdä paljon kuitenkin elämässäsi vielä joka tuo iloa.suunnitelmat voi muuttua. varmaan vaikka olisit suunnitellut lasta, sulla olisi kuitenkin unelmia josta saisit luopua..? -voit unelmoida uusista asioista, maailmassa riittää ilonaiheita kunhan niitä vaan näkee.
kuitenkin, jos tunne on enemmän että et todellakaan kaipaa lasta elämääsi, parasta teille molemmille on varmaan ettei sitä olisi. se on silloin oikein. tärkeätä on että voisit luottaa itseesi, tiedät sisimmäsi mitä haluat.
en varmaan tuonut lohtua enkä auttanut mitenkään, mutta tärkeintä on että todella mietit mikä on parasta teille molemmille.kaikkea hyvää sinulle.

 

[/]

Joo ymmärrän mutta olen myös edellisen vastaajan kanssa samaa mieltä.
Minäkin tulin raskaaksi omaa huolimattomuuttaani ja välillä pelottaa kamalasti että tähänkö kaikki loppuu ja just toi sama että jäänkö nyt neljän seinän sisälle. Oon 27-vuotias.
Mutta samalla kyllä päivästä toiseen sopeudun ajatukseen vähän paremmin, vaikka välillä tulee otettua takapakkia. Mieti rauhassa mutta kyllä mä ainakin oon tuttavapiirissäni nähnyt, että monet matkustaa yhä yms. Itse oon aina ajatellut että sitten kun mulla on perhe muutetaan ehdottomasti ulkomaille joksikin aikaa. (oon tosin valmistumassa sellaiselta alalla, että se on lähes välttämätöntä ja poikaystävä on ihan mukana jutussa). Kaveripiirissä on muutama sellainen perhe, jotka ovat matkustaneet Aasiassa ihan sujuvasti.
Luovia ratkaisuja voi löytää, eikä sitä kotiin tarvitse pelkästään jäädä.eli tässä yksi mielipide..

 

[erja]

kun tulin ekaa kertaa raskaaksi , olin myös järkyttynyt. just sellanen olo että tässäkö se nyt sitten oli, mun elämäni, mutta olen tullut huomaamaan ettei se ihan niin ollut. siinä jäi ehkä yksi vaihe, joka tuntuu nyt paljon pinnallisemmalta ja epävarmemmalta monessa suhteessa verrattuna tämänhetkiseen elämään .tuntuu että nyt sen elämän vasta on löytänytkin. raskauden myötä alkoi löytyä uusia puolia itsestä-äitiyden tunne, ja se salaperäinen odotus, jotka alkoivat pikkuhiljaa olla hienointa mitä siihen asti olin kokenut. en edes kaipaa enää sitä lähtemistä, itsestäni numeron tekemistä-siis sitä, että minun on tehtävä kaikkea hienoa, minusta on tultava jotain suurta. olen saanut jotain suurempaa kuin mistä olen osannut uneksiakaan.

 

[-Rinkeli-]

Ymmärrän hyvin ahdistuksesi. Itse tulin raskaaksi ihan yrityksen tuloksena. Jo toisessa kierrossa tärppäsi ja vaikka kovasti olin sitä toivonutkin, olisin yhdessä vaiheessa myös halunnut perua koko jutun. En ole kenellekään tätä tainnut ääneen tunnustaa, mutta minäkin mietin aborttia, vaikka tieten tahtoen olin raskaaksi halunnut. Nämä tunteet kestivät johonkin viikon 9 alkuun ja sen jälkeen helpotti. En tiedä tarkkaan mistä nuo tunteet johtuivat, mutta ainakin pelkäsin, ettei omaa aikaa jää sitten enää lainkaan.

Nyt on menossa rv 17+2 ja olen erittäin iloinen, etten oikeasti edes harkinnut aborttia. Liikkeitä en ole tuntenut, mutta muuten tiedostan pikkuisen olemassaolon (olen kahdesti nähnyt hänet ultrassakin, se todensi raskautta) ja äitini juuri tänään sanoi juttujani hetken kuunneltuaan, että sinähän olet aikuistumassa. Ikää tulee ensi kuussa 26 v. Luulen, että omalla kohdallani piti vain tottua jotenkin ajatukseen tulevasta äitiydestä.

Toivottavasti saat ajatuksesi selkiytymään. En ala neuvomaan mitä tehdä, mutta omasta kokemuksesta kerron, että mieli hyvinkin voi muuttua. Olen onnellinen odotuksestani.

 

[Maalismamma]

Kannattaa käydä lukemassa ""Vauva ja parisuhde"" osastolta ketju ""Miksi vauva"". Hyviä mielipiteitä ja kertomuksia.

 

[Piukki]

Meillä vauvaa yritettiin yli vuosi. Vihdoin tuli plussa. Kuukauden päästä plussassa mies ilmoitti, että haluaakin erota. Tässä vaiheessa kyllä mietin muutaman tunnin, että en voi missään nimessä pitää vauvaa, en halua yksinhuoltajaksi. Mutta äkkiä ajatukset muuttuivat. Edelleenkin olen vähän silleen, että voihan kääk jos voisin perua tämän jutun, niin varmaan peruisin. Toisaalta taas odotan jo kamalasti vauvaa. Mies on odotuksessa ja hengessä mukana, vaikka haluaakin erota. Se ehkä sinänsä helpottaa tilannetta, kun tiedän että en ole periaatteessa kuitenkaan TÄYSIN yksin. Ja miehen hyvin tuntien olen lähes varma, että hän kyllä viihtyy tosi paljon vauvan kanssa vaikka me ei yhdessä enää oltaiskaan. Mies rakastaa ihan valtavasti vauvaa jo nyt.

 

[Elina]

Mulla on menossa rv 27+1 ja minä en osaa vieläkään ilota raskaudesta. Lapsi oli kyllä suunniteltu ja kaivattu eikä mitkään itsestäänselvyys. Olen vaan tämmöistä jalat-maassa tyyppiä joka ajattelee että kaikki muuttuu lapsen myötä. Nyt näen muuttuvat asiat vielä negatiivisena mutta jaksan uskoa että kun vauva syntyy niin ne muuttuvat asiat joista on ennen nauttinut muuttaa vain muotoaan. Eli sitten osaa nauttia uusista asioista. Ja ikää minulla on jo 33v. eli syy voi ihan löytyä tuosta...

En ole koskaan ymmärtänyt ystäviäni jotka joka ilta hiplaavat äitiyspakkauksen vaatteita, toitoittavat suureen ääneen kuinka ihanaa on olla raskaana ja ostelevat kaikkea ""turhaa"" vauvalle jo etukäteen. Turhalla tarkoitan esim. 10 kpl 52 cm bodyjä... Järkikin sanoo että tuon koon vaihe ei kestä kauan ja vaatteet ovat heti pieniä. Tämmöisten seurassa ei ole ollut mukava viettää ""lapsettomana"" kun yhtä-äkkiä puheet ja ajatukset vain muuttuvat pyörimään lapsen ja raskauden ympärillä.

Me olemme tilanneet uuden farmari-auton ja laittaneet vaunut tilaukseen Saksasta. Äitiyspakkaus on avattu ja katsottu kerran läpi ja nostettu vaatehuoneen ylähyllylle odottamaan. Mitään muuta ei ole tullut hankittua...

 

[molly]

Hei! Ihanaa huomata, etten ole ainoa, jota raskaus ahdistaa! Olen päätökseni tehnyt, vauva saa tulla. Kerron myöh. lisää.

 

[Minä]

Kiva kuulla, että päädyit pitämään vauvan Olen toi, joka sulle tokana vastasi. Ylä- ja alamäkeä on varmasti tiedossa odotuksesi aikana, mutta eiköhän me kaikki epäröitsijät olla vuoden päästä sitä mieltä, että vauva on parasta mitä meille on käynyt
Onnea odotukseen ja muista tosiaan, että susta saa tuntua just siltä miltä tuntuu eikä onneksi ole laadittu mitään standardia, jonka mukaan ois pakko yrittää olla.

 

[Julietta]

Ymmärrän hyvin, että teitä nuorempia hirvittää. Niin välillä minuakin, vaikka olen 38 v. Menossa on rv 23 ja lapsi on eka, viiden vuoden yrittämisen tulos.

Olen kyllä ehtinyt matkustella, sählätä ihmissuhteissa, hankkia kaksikin tutkintoa, harrastaa ja luoda uraa. Mikään iso haave ei jäänyt kesken. Silti on tunne, että paljon on tekemättä.

Tietysti vauvan kanssakin voi tehdä monenlaista. Voi olla jokin oma juttu, pari kolmekin. Mutta yhtä monessa asiassa kuin ennen ei ehdi olla mukana. Ja juuri se elämän kapeneminen pelottaa.

Ja jos nykyinen suhde ei toimi, lapsi rajoittaa sitä, että yrittäisi jonkin uuden kanssa paremmalla onnella. Vauvan takia on tsempattava toisella tavoin, vähän purtava hammastakin.

Syksy katosi hirveään pahoinvointiin. Vieläkin olo on alhaisen verenpaineen takia voimaton. Kapea vyötärö on menneisyyttä siinä missä spontaanit baarikierroksetkin.

Olen monta kertaa ihmetellyt, halusinko todella tätä. Käyn lueskelemassa lapsettomuuspalstaa muistuttaakseni itselleni, että halusin.

Älkää käsittäkö väärin, mahahassinen on minulle tärkein asia maailmassa jo nyt. Ja elämä ei ole suorittamista. Mutta ei äidinrakkauskaan estä näkemästä, mistä kaikesta vauvan myötä on luovuttava.