Toggle sidebar

Kadun lasten saamista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vierailija

Vieras
Takana pitkä suhde ja avioliitto. Lapsia on neljä, yhteisymmärryksessä aikoinaan hankittu. Nyt olen jo muutaman vuoden vellonut pahassa olossani.
Rakkaus liitosta on kadonnut johonkin, lapsiakaan en jaksa yhtään. Koko ajan ovat vaatimassa jotain.
Kyse ei ole pikkulapsiajan väsymyksestä, lapset on isoja jo. Niin isoja, että niiden pitäs ymmärtää, että äitikään ei kaikkea kestä.
Joo. Masennus on diagnosoitu, siihen lääkkeet ja hoitokontakti on. Silti tuntuu, että kaikki on pilalla. Kotoa ei saa tukea, pelkkää vaatimista, moitteita ja haukkumista. Haluaisin vaan ottaa ja lähteä. Miehen voi jättääkin mutta lapsia ei. Siksi ajatus itsemurhasta on alkanut houkuttaa. Pääsis kaikesta ahdingosta kerralla.
 
Ero ja lapset isälle. Tapaat sitten vaikka joka toinen vkl.

Tai jos et halua erota niin hankit oman asunnon jossa viettää aikaa yksin.

Aina löytyy joku muu ratkaisu kun itsari.

Ja jos lapset jo isoja niin selitä heille ja miehelle että nyt tilanna on se että et vain jaksa. Selitä että se johtuu masennuksesta eikä ole lasten vika, mutta nyt heidän pitää ottaa vähän vastuuta kotitöistä ym. Ja antaa sinulle aikaa parantua. Ei isot lapset siitä traumatisoidu.
 
  • Tykkää
Reactions: Softy
Kyllä niistä on puhuttu. Mutta lääkkeet on ainoa vaihtoehto jota tarjotaan.

Miestä ei mun vointi kiinnosta. Kunhan vaan arki pyörii. Miehen työ on sen luonteista, että asuu viikot pois ja lapsia ei voi ihan vielä keskenään jättää, eli mun on pakko vaan olla täällä.

Missään vaiheessa ei oo osastohoitoa edes ehdotettu. Ilmeisesti itsetuhoisuus ajatuksen tasolla ei oo riittävä peruste. Mä oon kuitenkin ihan aikaan ja paikkaan orientoitunu (en siis psykoottinen). En tiedä mitä siihen osastohoitoon vaaditaan. Varmaan konkreettisia tekoja. En tiedä.
 
Ja mies ei voi lähihuoltaja olla, koska liikkuva työ. Lapset ei voi kulkea mukana ja vaihtaa kaupunkia/koulua/kavereita muutaman kk max. puolen vuoden välein.
 
Sussa puhuu nyt masennus. Itse alkaisin kiinnittää huomiota fyysiseen kuormitukseen. Kerroit että lapset on jo isoja, mut jos heitä ei voi vielä jättää keskenään ja ihan kaikki asuvat vielä kotona, niin eivät he sentään niin isoja ole. Aloittajalla on takana siis monen vuoden (yli)kuormitus.
Aloittaja vois yrittää järjestää itselleen viikon loman ihan yksikseen. Lapsille hoitaja tai lapset leirille, ja aloittaja jonnekin kylpylään tms. ihan yksin. Se fyysisen väsymyksen määrä voi yllättää, kun kerrankin voi olla väsynyt ja saa nukkua. Osa ärtymyksestä, lyhyestä pinnasta ja kaikenlaisesa vitutuksesta voi olla ihan vaan väsymystä. Sitä ei pillereillä hoideta, siihen tarvitaan unta ja hiljaisuutta ja aikaa miettiä omia tarpeita.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Tyhma kysymys, mut miten se sun hatkitsema itsari auttaa niita lapsia? Samalla tavalla Isa heista joutuu sitten vastuun ottamaan kuin jos hakeutuisit osastohoitoon tai muuttaisit muualle. Mutta noissa jalkimmaisissa vaihtoehdoissa ei jalkeen jaaneiden elama olisi syylllisyyskysymysten ja tuntojen kanssa pilalla kuten ne itsarin kanssa menisitvat pilalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Ammu Moolok
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Tyhma kysymys, mut miten se sun hatkitsema itsari auttaa niita lapsia? Samalla tavalla Isa heista joutuu sitten vastuun ottamaan kuin jos hakeutuisit osastohoitoon tai muuttaisit muualle. Mutta noissa jalkimmaisissa vaihtoehdoissa ei jalkeen jaaneiden elama olisi syylllisyyskysymysten ja tuntojen kanssa pilalla kuten ne itsarin kanssa menisitvat pilalle.
Click to expand...
No musta tuntuu, että mies ei vetovastuuta ota ennen kuin on pakko. Tykkää työstään ja ilmeisesti sekään ei ole ongelma, että viikot asuu muualla. Ja onhan se taloudellisesti kannattavaa (saa verottomat päivärahat), mutta arjen pyörittäminen jää kokonaan mulle. Enkä enää jaksa. "Pakolla" sinnitellyt jo pitkään ajatellen, että jossain kohti helpottaa. Mutta ei helpota. Lapsista vanhin asuu jo omillaan. Nuorin menee kolmannelle luokalle. Keskimmäiset lukioikäisiä, eli isoja jo tosiaan. Vaikka siitä on koittanut lapsille (isommille ei kuopukselle)puhua, missä mennään, niin ei ne vaan tajua. Tai ole tajuavinaan. En tiedä. Siksi itsemurha tuntuu ratkasulta, kun tätä ahdinkoa on jatkunut jo niin pitkään (vuosia) eikä mitään valoa tunnelin päässä näy. Jossain vaiheessa loppuu ne vähätkin voimat. Tuntuu, että haluan vaan pois. Kokonaan pois. En jaksa välittää läheisten syyllistymisestä tms. Oma olo on sietämätön, eikä nekään välitä siitä.

Lapset on ainoa syy, miks oon vielä hengissä. Jos ei heitä olis, olisin jo päästäny irti ja antanu mennä.
 
Eikä sinne osastolle niin vaan mennä. Ilmeisesti pitää olla vielä sairaampi, että sinne pääsee. Voi olla, että itsariyrityksen jälkeen löytys hoitoakin, mä vaan teen sen kunnolla loppuun asti, kun teen. Eikä sitten enää hoitoa tarvii.
 
Aina löytyy selityksiä. Hanki oma asunto ja jätä lapset miehelle, mies voi vaihtaa työtä tai jäädä työttömäksi ja hoitaa kakarat.

Jos ei pysty siihen hyvällä niin sitten pahalla.

Ymmärrän kyllä muuten hyvin. Oon viittä vaille valmis lähtee itekkin vetää.. kun ei tunnu kukaan tajuavan tai välittävän siitä etten vittu jaksa yhtään mitään enää tehdä.

Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Ja mies ei voi lähihuoltaja olla, koska liikkuva työ. Lapset ei voi kulkea mukana ja vaihtaa kaupunkia/koulua/kavereita muutaman kk max. puolen vuoden välein.
Click to expand...
 
Voin kertoa että kun on esimerkiksi 12 vuotta tehnyt yli iman jaksamisen rajan. Ei se viikko auta yhtään mitään

Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Sussa puhuu nyt masennus. Itse alkaisin kiinnittää huomiota fyysiseen kuormitukseen. Kerroit että lapset on jo isoja, mut jos heitä ei voi vielä jättää keskenään ja ihan kaikki asuvat vielä kotona, niin eivät he sentään niin isoja ole. Aloittajalla on takana siis monen vuoden (yli)kuormitus.
Aloittaja vois yrittää järjestää itselleen viikon loman ihan yksikseen. Lapsille hoitaja tai lapset leirille, ja aloittaja jonnekin kylpylään tms. ihan yksin. Se fyysisen väsymyksen määrä voi yllättää, kun kerrankin voi olla väsynyt ja saa nukkua. Osa ärtymyksestä, lyhyestä pinnasta ja kaikenlaisesa vitutuksesta voi olla ihan vaan väsymystä. Sitä ei pillereillä hoideta, siihen tarvitaan unta ja hiljaisuutta ja aikaa miettiä omia tarpeita.
Click to expand...
 
Kerroit kertoneesi lapsille, missä mennään, mutta ne eivät ymmärrä tai eivät välitä.

Millä tavalla heidän olisi pitänyt sitten reagoida. Mietis nut vähän, mitä nuo sinun puheet ja ajatukset on niiden lastesi päässä. Ihan valtavan traumatisoivaa. Se, mitä nyt sun taholtasi kokevat, vaikuttaa heihin aikuisenakin. Kokemusta on. Yritä nyt saada tehokkaampaa apua tuohon ongelmaasi. Lapsiparat ja vielä syyllistät heitä.
 
Aloittajan koko elämä ja onnellisuus tuntuu pyörivän pelkästään miehen ja lasten varassa. Lapsien ei kuulu olla äitinsä uskottuja, ystäviä, auttajia ja terapeutteja. Se ei ole rooli jonka saa omille lapsilleen antaa. Heidän tehtävänsä on keskittyä omaan kasvuunsa. Äiti ei voi tehdä lapsia tähän maailmaan sillä ajatuksella, että lapset tekevät hänestä onnellisen ja ovat äitiä varten, hoivaamassa ja paijaamassa ja ymmärtämässä. Päin vastoin, se on sekä varmin tie tulla itse onnettomaksi, että pilata lasten lapsuus. En oikein hyväksy mitenkään tuollaista, että omasta väsymyksestä syyllistetään lapsia ja oletetaan heidän jotenkin ymmärtävän ja auttavan ja ollaan pettyneitä kun he eivät tähän kykene. Se on liikaa vaadittu.

Lapsillasi on oma elämänsä elettävänä ja sinulla omasi. Oletko varma, ettei tuo sun itsemurhalla uhkailu ole jollain tasolla myös temputtamista, jolla yrität saada muut käyttäytymään kuten haluat? Se on epätervettä vallankäyttöä ja väkivaltaa joka jättää lapsiin syvät haavat.
Kerrot kuinka vika on muissa, sinun väsymyksesi on muiden syytä, vaikka järjellä tiedät ettei näin ole. Sinä et ole olosuhteiden viaton uhri vaan omilla valinnoillasi lisännyt kuormitustasi, ja omilla valinnoillasi voit sitä vähentää. Sellaiset ajatukset, että mikään ei kannata, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei voi auttaa ja kaikki on pilalla, on masentuneen mielen ajatuksia. Ne voi päästää mieleen mutta niitä ei ole pakko uskoa. Ne eivät ole totta.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Kolme asiaa tulee mieleen.

Ensinnäkin yksi lapsista on jo omillaan ja kaksi lukiossa. Vain yksi on peruskoulussa. Miksi koet, että et jaksa enää. Kohtahan sulla on hoidettavana enää yksi lapsi. Ei niistä lukiolaisistakaan luulisi kohtuuttomasti vaivaa olevan.

Sitten mietin, mikset ole vaatinut miehesi hankkimaan työtä, jossa on lähellä töissä ja pääsee illaksi kotiin. Ellei suostu, hän palkatkoon sulle palkkarahoillaan apua kotiin. Siis vaikka siivoojan käymään säännöllisesti tai jonkun ruokapalvelun. (Semmoisen, jota vanhuksetkin käyttävät. Tuovat kotiin pari kertaa viikossa joka päiväksi ateriat)


Ja, miksi hankit neljä lasta siten, että joudut ne itse hoitamaan yksin viikot.
 
Lukiolaiset ovat jo niin isoja, että he voisivat helposti muuttaa omaan asuntoon. Jos tilanne on vaikea, niin se kolmasluokkalainenkin pärjäisi lukiolaisten kanssa. En näkisi siis mahdottomaksi sitäkään vaihtoehtoa, että ap muuttaisi asumaan muualle, jolloin hän voisi toipua väsymyksestään. Itsemurha on huonoin vaihtoehto. Mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Kolme asiaa tulee mieleen.

Ensinnäkin yksi lapsista on jo omillaan ja kaksi lukiossa. Vain yksi on peruskoulussa. Miksi koet, että et jaksa enää. Kohtahan sulla on hoidettavana enää yksi lapsi. Ei niistä lukiolaisistakaan luulisi kohtuuttomasti vaivaa olevan.

Sitten mietin, mikset ole vaatinut miehesi hankkimaan työtä, jossa on lähellä töissä ja pääsee illaksi kotiin. Ellei suostu, hän palkatkoon sulle palkkarahoillaan apua kotiin. Siis vaikka siivoojan käymään säännöllisesti tai jonkun ruokapalvelun. (Semmoisen, jota vanhuksetkin käyttävät. Tuovat kotiin pari kertaa viikossa joka päiväksi ateriat)


Ja, miksi hankit neljä lasta siten, että joudut ne itse hoitamaan yksin viikot.
Click to expand...

Lapset on joo isoja jo, mutta kuitenkin alaikäisiä eikä niitä voi näin ollen keskenään jättää. Ja sillon kun lapset on tehty on tilanne ollut ihan toinen. Työllisyystilanne on mikä on eli "pistät miehen etsimään toisen työn".... helpommin sanottu kun tehty.
Miksi koen etten jaksa enää?? No, ehkä siks, että viime vuodet (joku 2-3 vuotta) on menty jaksamisen äärirajoilla.
Ja sillä kun sanoin puhuneeni lapsille, en tarkoita mitään terapiaa, vaan oon sanonut niille, että mun jaksaminen on rajallista, tää huusholli ei ole mikään täyshoitola, missä isot ihmiset odottaa palvelua vaan heidän on syytä osallistua. Eivät ymmärrä mitään tehdä ilman erikseen sanomista (moneen kertaan) yms.

Mies syyllistää mua vaikka mistä, nykyään vaan myöntelen en jaksa kinata mistään. Mielessäni vaan mietin, että paranee koko sakin elämä kertaheitolla kun musta pääsevät eroon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Takana pitkä suhde ja avioliitto. Lapsia on neljä, yhteisymmärryksessä aikoinaan hankittu. Nyt olen jo muutaman vuoden vellonut pahassa olossani.
Rakkaus liitosta on kadonnut johonkin, lapsiakaan en jaksa yhtään. Koko ajan ovat vaatimassa jotain.
Kyse ei ole pikkulapsiajan väsymyksestä, lapset on isoja jo. Niin isoja, että niiden pitäs ymmärtää, että äitikään ei kaikkea kestä.
Joo. Masennus on diagnosoitu, siihen lääkkeet ja hoitokontakti on. Silti tuntuu, että kaikki on pilalla. Kotoa ei saa tukea, pelkkää vaatimista, moitteita ja haukkumista. Haluaisin vaan ottaa ja lähteä. Miehen voi jättääkin mutta lapsia ei. Siksi ajatus itsemurhasta on alkanut houkuttaa. Pääsis kaikesta ahdingosta kerralla.
Click to expand...
ei se kannata itsarii tehdä vaikak oiskin tosi raskas aika sydämessäs kuulostaa et tarviit time outin kaikesta missä voit olla hetken rauhassa ja time outin kaa et sydän saa aikaa unelmoida ja ehkä sitkautta energiaa jaksaa taas jos suunta on omassa elämässä hukassa. esim noh viime vuonna mun sydän meni rikki tossa syksyllä ja sitten olo oli kuin perikadossa olin jo sillain et meen jäiseen hautaan ja monttuun ja laita nvaan silmät kiinni ku tuli tosi paha olo. sitten kun huomasi nettä pakkaset ei ollut liian kovia aatteli net vittu siinä joutuu kauan makoilal enenkuin jäätyy. sitten tein sen ratkasun että unipillereillä ja katon viellä papilon leffan vika iltana ja ostin kaikki ne herkut mistä aina tykännyt ja sitten sen leffan lopulla vaan syön ne ja nukahdan. siis olo olikuin periakdossa. mutta sitten siinä tuli viellä niinkuin lapsen äiti sattumalta ja huomas ja sit puhuin silel ja sit lähettiin sairaalaan ja olin siellä osastolla kuukauden verran. siellä sai rahottua ja keksittyä omiin jututihinsa ja juteltuu niistä vaikka ei en tavallaan ymmärtäneetkään sitä mistä koitin puhua se ol ise stoori mihin olin vaipunut tosi syvälle... noh siellä sai rutiinia joka vähän harmittaakin kävin joka päivä 2-3 kertaa salilla se ois voinnu jäädä siiviliinkin päälle siit tuli hyvää olao ja lenkekilystä. mut siis tärkein juttu on jos tunteet on ihan saakelin sekasin tai ne on hautatunut jonnekin on että pääsee rauahlliseen mestaan ett saa fiksailtuu niit tunteita ja tai missä ne tunteet menee josta saa virtaa. jos jatkuvasti joutuu vastamaan vain muiden tunteista ja tarpeista niin itse hukkuu ja se energia alkaa häviin. ota breikkiä vaan rohkeesti niin kyllä mä uskon että saat nitiä hvyiä juttui tulevaisuudessa jotak antaa sulel sitä hyvää mieltä ja energiaa. jokainen palaa loppuun jos vaan joutuu antamaan koko ajan
 
Miksi olet mennyt 2-3 vuotta äärirajoilla?

Ei lapsilta (lukiolaisiltakaan) aina voi odottaa, että tekevät kotityöt mukisematta. Minäkin joudun aina patistamaan lapsiani ja helpommalla pääsen, kun teen kaiken itse ja korjaan heidänkin jälkiään.

(Esim useimmiten muut täyttää roskiksen ylitäyteen ja odottaa, että minä tyhjennän. Vessapaperirulla loppuu ja minä haen uuden jne.) Oma-aloitteista siivousta ei tapahdu koskaan. Oon jo iloinen, jos vievät pyykkinsä pyykkikoriin, ettei tarvi lattioilta keräillä.

Ei lastesi elämä sun häipymisen jälkeen parane, vaan todellakin huononee ja rankasti. Miksi kuvittelet edes muuta.

Anna lastesi olla omassa roolissaan. Kyllä ne lukiolaisetkin sitten omassa kodissaan aikanaan huolehtivat kotitöistä. Ja lukio on aika rasittavaa. Tue heitä ennemmin.
 
Monet muuttaa kotoa pois yläasteen jälkeen joten kyllä lukiolainen pärjää vaikka onkin alaikäinen. Tuo kolmasluokkalainen on siis ainut joka ei pärjää viikkoja yksin.

Jos erota haluat niin entä jos ilmoitat miehelle että muutat pois vaikka heinäkuun loppuun mennessä ja hänellä on siihen asti aikaa hoitaa lasten hoito asia kuntoon.

Jos et halua erota niin sitten vaan etsimääb keinoa helpottaa sun työtaakkaa. Mikä olisi se asia mitä halaut elämässä tehdä? Mikä sinua estää nyt? Mikä on nyt elämässä se kuormittavin asia? Mistä mies sinua syyllistää?
 
Totear lapsille, että joko te alatte siivoamaan ja tekemään kotitöitä, tai teidän kaikki viikkorahat ja vaaterajat käytetään siivoajan palkaamiseen. Eli valitkoon, haluavatko enää ollenkaan rahaa yhtään mihinkään, vai opettelevatko siivoamaan. Ja jos ei lapset siivoa, niin sittenhän palkkaat sen siivoajan, etkä osta lapsille mitään, edes terveyssiteitä.

Toinen mikä auttaa siivoamiseen, on tavaramäärän karsiminen. Sanot lapsille, että ainoastaan tarpeelliset tavarat tarvitsee siivota, ja lattialta löytyvät tavarat ja vaatteet keräät päivisin jätesäkkiin ja viet roskikseen, eikä uusia tavaroita osteta tilalle. Kyllä se pikkuhiljaa menee jakeluun, ja kun tavaramäärä on pienempi, jaksavat lapsetkin siivota tavaransa.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja ja 0oo0

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa