Kade(ko)?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nasu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

nasu

Jäsen
14.06.2004
329
0
16
Mulla oli km marraskuun lopussa. Laskettuaika olisi ollut heinäkuun 15. Eilen kuulin että yhdellä tutulla on aivan samoihin aikoihin la. Mulle tuli aivan järkyttävä olo, kun näin tuon tutun. En voinut puhua hänelle ja pelkkä katsominen häneen vatsakumpuun teki todella pahaa. En tosiaankaan haluaisi olla tälläinen, mutta en voinut sille mitään.
Illalla itkin itseni uneen... On niin ikävä meidän vauvaa...

Olenko outo? Onko kukaan kokenut mitään samantyylistä?

 
mulla kanssa on tosi vaikeeta nähdä ketään joka on raskaana itseasiassa olen melkein pistänyt välit kaikkien raskaana olevien tuttujen kanssa olen heille suoraan sanonut ettei henkinen puoli kestä nähdä raskaana olevia ihmisiä ei odottavia äitejä eikä isiä keskenmenosta on 4kk ja olin kuudennellakuulla.en kestä katsella sitä onnellisuutta enkä isonmahan ylpeyttä.kokoajan mietin miten iso vatsani olisi nyt ja miten onnellinen olisin.nyt ei ole muuta kuin läskiä ja suruja. :ashamed: onko se kateutta ehkä mutta suurimmilta osin se on muistutus suuresta menetyksestä ja tuskasta.
 
tiedän mistä puhut...
hyvällä ystävälläni on laskettuaika samana päivänä kuin minulla oli (huhtikuussa 2006). viime kesänä vitsailimme olevamme samaan aikaan synnärilllä. suunnittelimme yhteisiä kävelyretkiä ja vauva-arkea kaiken kaikkiaan. oma onneni loppui kuitenkin keskenmenoon. tällä hetkellä on yhä vaikeaa katsoa hänen vauvavatsaansa. ja kuunnella heidän onneaan odotuksesta. toki olen onnellinen heidän puolestaan, mutta kamalan kade! kuinka vaikeaa tuleekaan olemaan huhtikuussa...!
mutta kaikesta huolimatta voimia sinulle ja parempaa vuotta 2006!
 
Minä ainakin olen hirvittävän kateellinen niille, joiden raskaudet sujuvat hyvin. Kolmen keskenmenon jälkeen olen todella katkera ja surullinen muutenkin. Koko ajan vain pelkään, että joku ystävistäni ilmoittaa odottavansa vauvaa, sillä tiedän etten pysty tällä hetkellä aidosti iloitsemaan muiden puolesta. Kamalaa, mutta toisaalta ajattelen, että minulla on myös oikeus tunteisiini.
 
Minusta tuo kateus on ihan normaalia. En minä ainakaan koskaan ole toivonut muille keskenmenoa, sen takia, että itse sen olen läpikäynyt, mutta oli sydäntä raastavaa, kun miehen veljen vaimo odotti yhtä aikaa vauvaa. Hän onneksi ymmärsi minua, kun sanoin, että minusta ei ole häntä juuri nyt kohtaamaan. Vauvat eivät niinkään minua häirinneet kuin odottavat äidit.
Keskenmenossa normaaleja tunteita ovat niin viha kuin kateuskin. Antakaa itsellenne aikaa... :hug:
 
Olipa tosi ihana kuulla, etten ole ainut näitten ajatusten kanssa. Onhan mullakin tosi monta syytä olla onnellinen. Olemme jo saaneet kaksi ihanaa ja tervettä lasta...Mutta silti olen surullinen menetyksestäni...

Toivotaan meille kaikille parempia aikoja!!!

Nasu
 
Olen tämän tainnut täällä aikaisemminkin kertoa....
Olen todella kateellinen serkulleni, joka odottaa vauvaa. Laskettuaika helmikuussa minulla olisi ollut maaliskuussa. En oikeasti voi nähdä tätä ihmistä. Pelkät puheetkin hänen raskaudestaan sattuu. Tämä johtuu siitä, että sain tietää olevani raskaana samaan aikaan kun hän ilmoitti olevansa raskaana. Mieheni kanssa naureskelimme, että ompas hassua kun sukuun tulee kaksi vauvaa yhtä aikaa (olisivat ensimmäiset serkusten lapset). Meille kuitenkaan sitä vauvaa ei tule. Nyt olen todella kateellinen tuolle ihmiselle, en halua kuulla hänen kuulumisistaan laisinkaan. Mielessäni kiitän, että meidän häät ovat samallaviikolla kun hänen laskettuaikansa, ettei hän pääse häihimme. Minulla olisi mennyt varmasti häät pilalle. Kuitenkin takaraivossani mietin, että jos se syntyy silloin kun on häät, kaikki puhuvat vain sukumme "ensimmäisestä" vauvasta. Tämä voi kuulostaa todella naurettavalta mutta en voi näille ajatuksilleni mitään.

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.01.2006 klo 20:34 kääpiö kirjoitti:
tiedän mistä puhut...
hyvällä ystävälläni on laskettuaika samana päivänä kuin minulla oli (huhtikuussa 2006). viime kesänä vitsailimme olevamme samaan aikaan synnärilllä. suunnittelimme yhteisiä kävelyretkiä ja vauva-arkea kaiken kaikkiaan. oma onneni loppui kuitenkin keskenmenoon. tällä hetkellä on yhä vaikeaa katsoa hänen vauvavatsaansa. ja kuunnella heidän onneaan odotuksesta. toki olen onnellinen heidän puolestaan, mutta kamalan kade! kuinka vaikeaa tuleekaan olemaan huhtikuussa...!
mutta kaikesta huolimatta voimia sinulle ja parempaa vuotta 2006!

Minulla sama lähtötilanne, parhaan ystäväni kanssa oli laskettu aika samaan aikaan. Meille tuli kuitenkin keskenmeno, olin todella huonossa kunnossa pitkään fyysisesti, henkisesti ehkä vieläkin.

Missään vaiheessa en ole osannut olla ystävälleni kade hänen onnestaan. Jotenkin ajattelen niin, että en voi antaa oman menetyksen tulla ystävyytemme väliin, enkä ystäväni onnen tielle. Olenkohan kummajainen?

Sen sijaan minun on vaikea sulattaa kenenkään uusia odotusuutisia. Kun ei ole itsellä vielä km:n jälkeen tärpännyt, tuntuu yksinkertaisesti epäreilulta, että jollain muulla onnistuu LIIAN HELPOSTI. Yksikin puolituttu vähätteli raskauttaan sanomalla, että EI ME USKOTTU ETTÄ SITÄ HETI RASKAUTUU. Niinpä. Ja itse on tässä yritetty toista vuotta, tuloksena vain keskenmenoja...
 
Mulla olis ollu la maaliskuussa.
Mietin monesti että mahani olisi nyt jo aika suuri,miten se olisikaan kaunis.

Ystäväni sain terveen pojan kaksi viikkoa sitten,menin lasta katsomaan.
Tuska minkä ajattelin tulevan olikin niin pieni sen rinnalla mitä sieltä oikeasti tuli.
Pidin poikaa sylissä ja itkin,ystävi lohdutti minua ja antoi minuun itkeä rauhassa vauva sylissä ja sitä itkua kanssa tuli.

Mutta olo helpottui.

Ystäväni tietää että olen "kateellinen" hänen lapsestaan mutta sanoi ettei se häntä haittaa lainkaan,tule hoitamaan poikaa niin usein kun haluat.
Mutta nyt kun olen asiaa miettinyt en usko että kovin usein käyn vauvaa katsomassa,oli se kuitenkin sen verran kova paikka.
 
Mun miehen sisko soitti mun miehelle samana tai seuraavana päivänä siitä kun olin saanut km:n että "serkku tulee!". Mä olin ihan törkeän vihainen ja välillä melkein toivoin, että jotain pahaa tapahtuisi. Mulla kesti kuukausi ennen kuin onnittelin ja sitä ennen se oli kyllä pysytellyt esikoisensa kanssa poissa, vaikka tavallisesti oltiin nähty aika usein. Sen vauva sitten syntyi kuukausi mun la:n jälkeen ja olen (onneksi) aivan ihastunut "serkkuun", mutta en mä kälyni raskaudesta intoillut kertaakaan. Eikä se onneksi siitä loukkaantunut.

Jos jonkun lähipiiriin kuuluvan raskaus tuntuu pahalta, niin kannattaa sanoa siitä. Kaikilla, myös sulla, on sen jälkeen helpompaa.
 

Yhteistyössä