K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Oli tietysti paljon yleisöä, mutta alkuperäinen väite oli että kaikki oli tulleet kuuntelemaan Joksuja. Ei ollut varmaan edes puolillaan vielä se halli. Paljon toki väkeä, mutta silti. Kärtsän keikalla oli noita jotka seilasi edestakaisin baariin ja takaisin. Loppupuolella permannolla oli täyttä, joten ei sieltä ainakaan moni kokonaan kesken pois lähtenyt. Aina on niitä, jotka saa liput vaikka firman lahjana tms. eli eivät ole varsinaisia faneja.
Olihan halli yli puolillaan Joksujen aloittaessa. Ihan selvästi olivat jo tulleet paikalle siksi, että kuulevat myös heidän keikkansa. Kukaan ei ole väittänyt, että ihmiset tulivat paikalle vain heidän takiaan. Mutta kukapa sinne omalle paikalleen tulee huvikseen etukäteen istuskelemaan.
 

"LÄMMITTELYBÄNDINÄ toimi Slovenian suosituin yhtye, Arctic Monkeys -tyyppistä indierockia verrattomalla energialla esittävä Joker Out, joka laulaa tietenkin sloveniaksi ja jolla ei musiikillisesti ole oikein mitään tekemistä Käärijän kanssa. Tunnettua on, että Pöyhönen ystävystyi yhtyeen solisti Bojan Cvjetićaninin kanssa 💕💕 Liverpoolissa Euroviisureissulla vuonna 2023, eikä ystävyys katso musiikillisia erimielisyyksiä."
😍😍😍
 
Olihan halli yli puolillaan Joksujen aloittaessa. Ihan selvästi olivat jo tulleet paikalle siksi, että kuulevat myös heidän keikkansa. Kukaan ei ole väittänyt, että ihmiset tulivat paikalle vain heidän takiaan. Mutta kukapa sinne omalle paikalleen tulee huvikseen etukäteen istuskelemaan.
Ei ollut aloittaessa! Sinne valui pikkuhiljaa porukkaa. Moni tulee kuitenkin ajoissa ihan senkin takia, että varaavat aikaa jonottamiseen.
 
k-fanit on kyllä säälittäviä. Jos joku lähtee pois tai menee baariin, niin kauhea selittely, että niillä oli kiire junaan tai ne oli saaneet liput firmalta. Tai kuinka monta tuntia se nyt jaksoi vetää tai kuinka monta biisiä levätä. Onko se idolinne oikeesti noin pieni ja avuton, että mummofanien täytyy koko ajan holhota sitä.
 
Olihan halli yli puolillaan Joksujen aloittaessa. Ihan selvästi olivat jo tulleet paikalle siksi, että kuulevat myös heidän keikkansa. Kukaan ei ole väittänyt, että ihmiset tulivat paikalle vain heidän takiaan. Mutta kukapa sinne omalle paikalleen tulee huvikseen etukäteen istuskelemaan.
Älkää täällä tapelko oliko väkeä enemmän tai vähemmän joksujen esiintymisen aikana. Menisitte nyt vaan kiltisti ostamaan liput heidän tämä illan Tavastia-keikalle, niin saisivat hekin iloita loppuunmyydystä keikasta.
 

Yhteistyössä