Oma lehmä ojassa missä asiassa?Kun ruvetaan haukkumaan muita taunoksi, urpoksi jne. sekä puolustellaan aivan käsittämätöntä mielipidettä, niin herää kyllä epäilys, että silloin on oma lehmä ojassa.
Mä palaan siihen eturauhasjuttuun, jonka luin vasta takamatkalta ja keskustelu oli siirtynyt jo vähän muuhun, mutta kun nyt kerran jankkaus on alkanut niin ajattelin tarjota tätä vaihtoehtoa. Melkein sama juttu, eikös? Asiasta aidanseipääseen tai jotain.Nähtävästi Mitä jos jatkettaisiin keskustelua myös siitä, että voiko viinaa juoda pahvimukista.
Että se kommentti on henkilökohtainen sille ihmiselle.Oma lehmä ojassa missä asiassa?
Joo siis tarkoitus oli nimenomaan ihmetellä/kompata sitä samaa asiaa. Sori jos oli vähän epäselvästi muotoiltu, uni alkaa painaa päälle.No niinhän mä juuri kirjoitin. Hän käytti sanoja, joihin oli helppo takertua takertumisen halusta, mutta en tarkoita sitä, että hänen sanavalinnoissaan olisi jotakin väärää. Mikä mua tässä ihmetyttää on se, että Bojanin tunnetiloista ja siitä, että oliko oikein tulkittu vai ei, niin jaksettiin vääntää ainakin sata sivua.
Sori myös mun puolesta. Mä taidan olla myös väsynyt, kyllästynyt tähän negailuun sekä siihen, että nämä kaikki näkyvät henkilöt on ajettu ketjusta yksitellen pois. Öitä!Joo siis tarkoitus oli nimenomaan ihmetellä/kompata sitä samaa asiaa. Sori jos oli vähän epäselvästi muotoiltu, uni alkaa painaa päälle.
Niin samat fiilikset. Hyvää yötä ja parempaa huomistaSori myös mun puolesta. Mä taidan olla myös väsynyt, kyllästynyt tähän negailuun sekä siihen, että nämä kaikki näkyvät henkilöt on ajettu ketjusta yksitellen pois. Öitä!
No metsään menee arvailu. Jos oon samaa mieltä niin ainakin minä voin kohdella muiden kirjoituksia kuin omia kommenttejani.Että se kommentti on henkilökohtainen sille ihmiselle.
Mitä hittoa tää edes tarkoittaa...No metsään menee arvailu. Jos oon samaa mieltä niin ainakin minä voin kohdella muiden kirjoituksia kuin omia kommenttejani.
Joo joo. Oli miten oli, niin toisten haukkuminen urpoksi, taunoksi, va jakiksi jne. ei ole asiallista keskustelua.No metsään menee arvailu. Jos oon samaa mieltä niin ainakin minä voin kohdella muiden kirjoituksia kuin omia kommenttejani.
Sieni purkki kiinni.No metsään menee arvailu. Jos oon samaa mieltä niin ainakin minä voin kohdella muiden kirjoituksia kuin omia kommenttejani.
No ei ole toisten kennelekään vahinkoa aiheuttamattomien valintojen tai pohdintojen sanominen karmaiseviksi myöskään.Joo joo. Oli miten oli, niin toisten haukkuminen urpoksi, taunoksi, va jakiksi jne. ei ole asiallista keskustelua.
Oon kylläkin ihminen. Vai typoko tuli, pieni purkki kiinni? Kenellä sellainen on?Sieni purkki kiinni.
Valitettavasti lobotomiaa ei voi korjata.Sieni purkki kiinni.
No siis puolustaa niitä tms.Mitä hittoa tää edes tarkoittaa...
Haluaisin kokea sen, kun sormeni on miehen pyllyssä sinä hetkenä, kun hän saa orkun. Siinä ajatuksessa on jotain todella kiihottavaa. En saa vaan miestäni suostuteltua asiaan, ei halua että sinne kosketaan.Mä palaan siihen eturauhasjuttuun, jonka luin vasta takamatkalta ja keskustelu oli siirtynyt jo vähän muuhun, mutta kun nyt kerran jankkaus on alkanut niin ajattelin tarjota tätä vaihtoehtoa. Melkein sama juttu, eikös? Asiasta aidanseipääseen tai jotain.
Koska meillä kotona tää on tullut kuvastoon ihan tän shipin ansiosta. Joskus aiemminkin oli ollut puhetta mutta ei tullut kokeiltua kuitenkaan.
Ihan pelkkä rauhasen hyväily ei ole vielä johtanut orgasmiin, tosin se voi johtua siitä että tykkään touhuta muutakin siinä samalla. Vaikkapa sitä hyi kamalaa munan lutkutusta. Mutta selkeästi mies laukeaa todella "tunteella" kun sormi on samaan aikaan rauhasella. Ja minäkin laukean alta aikayksikön jos molemmat runkataan samalla. Eli 5/5 lisä seksikuvastoon, ehdottomasti.
Kyllä se, että haluttiin mennä katsomaan että onko Sadie paikalla oli oikeasti karmaisevaa. Pelottavaa. Epänormaalia.No ei ole toisten kennelekään vahinkoa aiheuttamattomien valintojen tai pohdintojen sanominen karmaiseviksi myöskään.
Millä tavalla, se olisi ollut vaan kiinnostava tieto varmistaa, ettei ole omien mielipiteideni oikeaksi toteamiseen?Kyllä se, että haluttiin mennä katsomaan että onko Sadie paikalla oli oikeasti karmaisevaa. Pelottavaa. Epänormaalia.
Onko näitä omia seksifantasioita pakko tunkea joka palstalle. Sinusta saa vaikutelman että saat jonkinlaista kiihoketta siitä kun tuot näitä väkisin ihmisten silmille kuin jokin itsensäpaljastelija.Haluaisin kokea sen, kun sormeni on miehen pyllyssä sinä hetkenä, kun hän saa orkun. Siinä ajatuksessa on jotain todella kiihottavaa. En saa vaan miestäni suostuteltua asiaan, ei halua että sinne kosketaan.
Siis mä en todellakaan uskonut että mitään tämmöistä tulisi meillä tapahtumaan ikinä. Mutta meidän keskusteluyhteys on kokenut suorastaan dramaattisen muutoksen kun olen vähän avautunut omista kiinnostuksen kohteistani shipin myötä. Ja siis oikeastaan palstailun ansiosta, koska aiemmin vähän nolotti ja hävetti ja ajattelin olevani ihan yksin (tiedän että kuulostaa todella naiivilta ja tyhmältä, tällä vuosituhannella...). Mä olen siis yksi niistä heteronaisista, joka haluaisi munan. Mies oli todella yllättynyt (ja jostain syystä täysin vakuuttunut että olen aina kiihottunut naisista??), mutta aivan ihanasti vähän sulateltuaan on lähtenyt mun kanssa kokeilemaan vaikka mitä. Meillä oli ennenkin aika monipuolinen ja todella tyydyttävä seksielämä, mutta tää nykyinen on kyllä ihan 7. taivas kun ei tarvitse yhtään miettiä että mitä uskaltaa tai kehtaa pyytää. Toisen rajoja tietysti kunnioittaen.Haluaisin kokea sen, kun sormeni on miehen pyllyssä sinä hetkenä, kun hän saa orkun. Siinä ajatuksessa on jotain todella kiihottavaa. En saa vaan miestäni suostuteltua asiaan, ei halua että sinne kosketaan.
Onko pakko tunkea tänne palstalle kun hyvin tiedät että näistä keskustellaan, jos et osaa ohittaa.Onko näitä omia seksifantasioita pakko tunkea joka palstalle. Sinusta saa vaikutelman että saat jonkinlaista kiihoketta siitä kun tuot näitä väkisin ihmisten silmille kuin jokin itsensäpaljastelija.
Voisitteko te kaksi vaihtaa vaikka spostiosoitteita? Nää ei liity mitenkään Kärtsään tai Jokereihin.Siis mä en todellakaan uskonut että mitään tämmöistä tulisi meillä tapahtumaan ikinä. Mutta meidän keskusteluyhteys on kokenut suorastaan dramaattisen muutoksen kun olen vähän avautunut omista kiinnostuksen kohteistani shipin myötä. Ja siis oikeastaan palstailun ansiosta, koska aiemmin vähän nolotti ja hävetti ja ajattelin olevani ihan yksin (tiedän että kuulostaa todella naiivilta ja tyhmältä, tällä vuosituhannella...). Mä olen siis yksi niistä heteronaisista, joka haluaisi munan. Mies oli todella yllättynyt (ja jostain syystä täysin vakuuttunut että olen aina kiihottunut naisista??), mutta aivan ihanasti vähän sulateltuaan on lähtenyt mun kanssa kokeilemaan vaikka mitä. Meillä oli ennenkin aika monipuolinen ja todella tyydyttävä seksielämä, mutta tää nykyinen on kyllä ihan 7. taivas kun ei tarvitse yhtään miettiä että mitä uskaltaa tai kehtaa pyytää. Toisen rajoja tietysti kunnioittaen.
Eli älä luovu toivosta.
Tämä on komposti. Täällä ei ole sääntöjä.Voisitteko te kaksi vaihtaa vaikka spostiosoitteita? Nää ei liity mitenkään Kärtsään tai Jokereihin.
Onko pakko kirjoittaa off topiccia?Onko pakko tunkea tänne palstalle kun hyvin tiedät että näistä keskustellaan, jos et osaa ohittaa.
T. Tuo toinen munanlutkuttajakultin jäsen