K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei kaikkia siellä studiolla välttämättä samaan aikaan tarvita, että mistäs sitäkään tietää että B menis samaan aikaan kotiin kuin kaikki muutkin. Toki voi mennäkkin, mutta mahdollista myös että ei kun Bstä on kyse
Sadiella voi olla joku työjuttu Euroopassa tällä viikolla ja on voinut tulla vähän aiemmin ja koukannut festareiden kautta. Tai B saattaa lomailla pari päivää nyt ja sitten menee studiolle muiden kanssa. Ei siinä viikkokirjeessä edes lukenut tarkkoja päiviä, ainoastaan että tällä viikolla viimeistellään Bluza.
 
vierailija
Someen voi tietysti kirjoittaa mitä vaan ja kukaan ei voi varmaksi tietää mitään. Silti en ymmärrä, miksi jollakin random Stranger Things -fanilla tai Sadien faneilla olisi tarvetta keksiä juttuja nimenomaan B:stä. Miksei saman tien levittäisi perättömiä juoruja S:stä jonkun tunnetumman julkkiksen kanssa? B nyt ei kuitenkaan taida olla heille ykkösvaihtoehto S:n poikaystäväksi.
No ehkä siksi, että jotkut Joksu fanit on tuosta Twitterissä puhuneet ja tuoneet esiin Bojanin nimeä Sadien yhteydessä, eli samaa juoruilua kuin täälläkin?
 
vierailija
Kamalaa, että B:n kimppuun näin hyökätään paikkaansa pitämättömillä juoruilla, ihan gossip tilin tasoista, kun kukaan ei edes tosiasiassa ole tunnistanut tulee ihan se Gregor keissi mieleen tälläisestä
HV jo oikeesti. Miksi S olisi perjantaina matkustanut Hampuriin? On jo kovat denialit tulilla jos näitä monia yhteen sattumia ei tajua.
 
vierailija
Joku twitterin Sadien fani, joka spämmäsi että Sadie ja Bojan on yhdessä ennen nykin matkaa. Taisi olla siinä vaiheessa, kun Sadie nähtiin Joksujen keikalla Saksassa maaliskuussa.
Ai joo, huhuja alkoi tulla niihin aikoihin. En kyllä tuollaisiin usko, myös Sadiella on tosi harhaisia faneja. Mutta kun näitä sattumia alkaa olla enemmän niin voisin uskoa niiden perusteella.
 
vierailija
Kamalaa, että B:n kimppuun näin hyökätään paikkaansa pitämättömillä juoruilla, ihan gossip tilin tasoista, kun kukaan ei edes tosiasiassa ole tunnistanut tulee ihan se Gregor keissi mieleen tälläisestä
Mä oon alkanut kutsua tätä kommentoijaa omasssa päässäni sepostelijaksi (ei sukua Seppo Sloveenille). Jätän huomiotta paitsi jos keksin kunnon servauksen.
 
vierailija
Missähän vaiheessa S faneja alkaa käydä Joksujen keikoilla ihmettelemässä Sadien "poikkista" ja siinä toivossa että saattavat nähdä vilauksen Sadiesta? Siinä vaiheessa luulis niitä kuviakin alkavan levitä, jos S oikeasti on keikalla mukana.
 
vierailija
Siis mä en ymmärrä miksi Sadie on joillekuille nyt niin punainen vaate? Boitsulla on saattanut olla viime vuodenkin aikana vaikka mitä kuvioita ties kenen naisen/miehen kanssa mutta emme vaan tiedä niistä mitään.
 
vierailija
Siis mä en ymmärrä miksi Sadie on joillekuille nyt niin punainen vaate? Boitsulla on saattanut olla viime vuodenkin aikana vaikka mitä kuvioita ties kenen naisen/miehen kanssa mutta emme vaan tiedä niistä mitään.
Niimpä. B ei paljoa vapaa-ajastaan postaillut viime vuonnakaan, toki hieman enempi kuin mitä tämän vuoden puolella on ollut, mutta hyvinkin on voinut olla ties mitä viritelmiä
 

Yhteistyössä