Juotko alkoholia lasten nähden?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Meillä juodaan korkeintaan punaviinilasillinen joulupöydässä tai skumpat uudenvuodenaattona. Mies saattaa joskus saunassa juoda yhden oluen, mutta sielläkin istuu aina yksin.

Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että minun lapseni eivät joudu katselemaan vanhempiaan päihtyneenä, kuten itse koko lapsuuteni jouduin. Kammottavaa nähdä edelleen nykypäivänä, kuinka toiset lähiömammat ryyppäävät päivittäin, vaikka ovat yksinhuoltajia. Lapset kulkevat surullisen näköisinä rikkinäisissä rääsyissä viemässä kaljakasseja kotiin, kun vanhemmat jäävät viereiselle terassille ”rentoutumaan yhdelle”.

Omista lapsistani yksi on jo 19-vuotias, eikä ole koskaan halunnut edes maistaa alkoholia tai tupakkaa, on siis absolutisti eikä koe tarvetta. 15-vuotias taas on kertonut maistaneensa kerran olutta, mutta ei ole kiinnostunut humalasta.

Kotikasvatuksella siis on väliä ja ikävä kyllä jo lapsuudessa vanhempien esimerkkien kautta opittu alkoholin käyttäminen vaikuttaa myös lapsen alkoholinkäyttöön ja riippuvuus on paljon todennäköisempää.
 
vierailija
Muuten hyvä mutta se viini menee käytännössä pilalle muutamassa päivässä kun on avannut korkin.
No niinhän se taitaa mennä. En tiedä tarkemmin, kun meidän talouttamme ei kaada kymmenen euroa viinipulloon kerran vuodessa. Emme siis kaada lasiimme vuoden vanhaa litkua. Järkihän sen jo sanoo.

Porvoossa tänään tällai, ei jatkoon, kyllä on t'rollien taso mennyt kehnoksi.
Jaa että alkoholista ja kasvatuksesta keskusteleminen on provoamista nykyään? Taidat itse trollailla siellä ja onnistuit ainakin saamaan huomioni, onnittelut.
 
vierailija
Meilläkään ei käytetä lasten aikana. Mä en edes juo, mies noin kerran kuussa. Lähtee silloin aina jollekin kaverillensa eikä tule kännissä kotiin. Tämä lapsien parhaaksi.
 
Meillä juodaan korkeintaan punaviinilasillinen joulupöydässä tai skumpat uudenvuodenaattona. Mies saattaa joskus saunassa juoda yhden oluen, mutta sielläkin istuu aina yksin.

Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että minun lapseni eivät joudu katselemaan vanhempiaan päihtyneenä, kuten itse koko lapsuuteni jouduin. Kammottavaa nähdä edelleen nykypäivänä, kuinka toiset lähiömammat ryyppäävät päivittäin, vaikka ovat yksinhuoltajia. Lapset kulkevat surullisen näköisinä rikkinäisissä rääsyissä viemässä kaljakasseja kotiin, kun vanhemmat jäävät viereiselle terassille ”rentoutumaan yhdelle”.

Omista lapsistani yksi on jo 19-vuotias, eikä ole koskaan halunnut edes maistaa alkoholia tai tupakkaa, on siis absolutisti eikä koe tarvetta. 15-vuotias taas on kertonut maistaneensa kerran olutta, mutta ei ole kiinnostunut humalasta.

Kotikasvatuksella siis on väliä ja ikävä kyllä jo lapsuudessa vanhempien esimerkkien kautta opittu alkoholin käyttäminen vaikuttaa myös lapsen alkoholinkäyttöön ja riippuvuus on paljon todennäköisempää.
Meillä saa juoda kaikessa rauhassa lasten nähden, kun kukaan kuitenkaan vedä mitään örvelöitä. Minusta lasten on hyvä nähdä, että alkoholia voi käyttää järkevästi. Ei tarvitse olla nipo tai vetää kaatokännejä.

Mutta tapansa kullakin tuntea olonsa vähän "paremmaksi"
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Mutta tapansa kullakin tuntea olonsa vähän "paremmaksi"
En usko, että monellakaan on tuo asia mielessä kun eivät juo lasten nähden.
Mulla itselläni ainakin isona syynä oli se, että olen alkoholistikodista ja näin liian nuorena aivan liikaa pahoja ja pelottavia asioita. Sen perusteella tein aikanaan ratkaisun, ettei mun lapsien pidä kokea samaa.
 
Toki ymmärrän, että näkökulmat on erilaiset, jos on joutunut kasvamaan alkoholistiperheessä. Ymmärrän siis tietynlaisen herkkyyden alkoholin suhteen.
 
Olen yrittänyt, mutta otan niin harvoin ja lähes joka kerta on ollut niin, että eivät ole olleet kotona/ovat olleet omissa puuhissa.
Yhden kerran pidin ne mun viinimaistiaiset (yritin todella tykätä viinistä) lasten ollessa kotona. Oli keksiä, juustoja ja pipareita. Olisin vaikka voinut antaa lasten maistaa, mutta kun huomasivat äidin ilmeestä miten pahaa oli niin söivät keksejä juustojen kanssa ja juotiin kaikki ihan vaan maitoa. *facepalm*
 
En usko, että monellakaan on tuo asia mielessä kun eivät juo lasten nähden.
Mulla itselläni ainakin isona syynä oli se, että olen alkoholistikodista ja näin liian nuorena aivan liikaa pahoja ja pelottavia asioita. Sen perusteella tein aikanaan ratkaisun, ettei mun lapsien pidä kokea samaa.
Tuompa takia ajattelenkin, että oliskin hyvä kun näkisivät, että miten alkoholista voi nauttia, eikä sitä juoda siitä syystä että saadaan pää sekaisin.
Nyt vielä harvemmin tulee otettua kun karvakuono on kuivilla oleva alkomaholisti. Muistaakseni jo 9v ollu viinaksitta.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Kyllä meillä on aina juotu lasten edessä eikä piiloteltu sitä. Enkä mä valehtele mistään ”lasi viiniä ruuan kanssa ja yksi pieni saunaolut”. Ihan normaalisti on käytetty. Hiprakassa ollaan sitten illempana, kun lapset jo nukkuu. Mutta en mä laske otanko 12cl vai 24cl lasiini punaviiniä ruokaa tehdessä ja toisen mokoman ruokaa syödessä. Ja joskus vkl kun juttua pöydässä on ja siinä haluaa hetken pidempään istua, niin uskallan kaataa lasiin täydennystäkin. En ala jeesustelemaan millään ”ei saa tulla puheliaaksi, lapset hämmästyy”.

Joo en minäkään hyväksy sitä että kiskaistaan puolikas jallupullo päiväkahvin kaverina ja saunassa sixpäkki päälle. Sitten volyymit nousee ja kukaan ei jaksa kuunnella sellaisen sankarin jurrisia juttuja. Eikä se ole tietenkään lapsistakaan kivaa.

Mutta en mä ymmärrä tätä alkoholin piilottelua, lähes raivoraittiutta tai annosten laskemistakaan. Ranskassa asuessani viiniä nautittiin ihan normaalisti, oli paikalla lapsia tai ei. Sitä kaadettiin, naurettiin, juteltiin ja oltiin asteen verran iloisempia. Ei lapsista kieroon kasvaneita kai sielläkään tule, vaikka äiti ottaakin neljännen lasillisen viiniä illallisen edetessä. Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse olotilastansa päätellä, että vieläkö tässä kannattaa ottaa viinilasillinen vai jättää se väliin. Oli paikalla lapsia tai ei.
 
Samaa mieltä ja samat kokemukset :)
 
Taidat olla alkoholisti :(
 
Yhteistyössä