K
"Kerttu"
Vieras
Muutin juuri takaisin kotipaikkakunnalleni, jossa on vain 12t asukasta. Valmistun korkeakoulusta pian ja sain kotikuntani lähellä olevasta kaupungista töitä. Pienen lapsen yh:na on muutenkin kiva asua lähellä isovanhempia ja muuta perhettä.
Olen rikkaasta suvusta ja suvussa ei oikein ole muita nuoria perillisiä, kun minä ja yksi sisarukseni.
Yksi enoni on sellainen (sairauseläkkeellä) joka päivisin istuu paikallisilla huoltoasemilla, kahviloissa ja torilla yms. Lisäksi on JOKAISEN urheilumatsin katsomossa ja tuntee kaikki tyypit lähes vauvasta vaariin. On myös aktiivisena itse eri seuroissa ja järjestöissä
Enoni ei ole sellainen pahalla juoruaja, mutta sen luontoinen, joka kertoo kaikesta aivan kaikki ja aivan kaikille. Ehkä vähän viattoman "tyhmä", eikä tajua seuraamuksia. Hän siis juoruilee paljon myös minun ja perheeni asioita. Vaikka varmaan tarkoittaa ihan hyvässä hengessä, mutta..
Todella moni paikkakuntalainen nuori mies on nyt kiinnostunus musta. He tietävät (tiedän että tietävät) mulla olevan paljon rahaa. Olen 24v (pian 25) ja reilu kolmekymppisetkin (joita en siis edes tunne, koska ovat sen verran vanhempia, että ovat olleet lukiossa/amiksessa melkein jo, kun olen mennyt ekalle itse) nostelevat mulle kättä ja facessa tulee ns. treffipyyntöjä.
Nämä tyypit eivät tunne mua mistään, eli eivät voi tietää luonnettani tai mitään syvällisempää. Olen ihan nätti ja muodikas, jonkun verran ylipainoinen ja luonteelta sellainen, että olen aika hissukka ja ennemmin syrjään vetäytyvä. En ole siis keksinyt muuta tälle huomolle, kuin rahan.. Vai keksiikö joku jotain muuta?
Olen nuorena saanut lapseni ja en pidä mahdottomana sitä, että rakastuisin vielä joskus johonkun mieheen. Treffikutsuja tulee ihan OK:n oloisiltakin tyypeiltä, mutta enhän mä nyt voi kysyä "hei ooksä kiinnostunut musta vai mun rahoista"..
Toisaalta nyt voi mennä moni hyvä tilaisuuskin hukkaan...
Aika ajoin tekee mieli muuttaa pois täältä, mutta toisaalta täällä on niin paljon läheisiä ihmisiä ja muuten hyvä asua.