Julmetun temperamenttinen 1v

["jojo"]

Kertokaas vähän, mitä ihmettä mä teen, vai teenkö mitään ja toivon parasta.


Kuopus täytti muutama viikko sitten vuoden. Esikoinen on kolme, olen molempien kanssa kotona. Keskenään nämä tulevat toimeen, kuopus on yleensä suorastaan pitkäpinnainen, jos isoveli yrittää härnätä tai vie leluja pienemmältä tms. Muutaman kerran tyttö on suuttunut ja purrut tai tukistanut veljeään, mutta pääosin he osaavat olla sovussa.

Aikuisten kanssa on vähän eri juttu sitten. Tyttö on hirveän huomionkipeä eikä meinaa sietää esim. sitä, että laitan ruokaa, vaan tulee mun ja hellan väliin seisomaan, repii housujani, raapii ja kiukuttelee. Yrittää väkisin päästä syliin. Jos olen tässä koneella ja maksan laskuja, likka saattaa tulla ja purra pamauttaa reiteen, jos en heti huomioi. Nytkin se istui pätkän sylissä, kunnes suuttui.

Tuo suuttuminen on tässä se varsinainen ongelma. Jos kiellän jotain, siis ihan mitä tahansa, likka saa raivarin. Yleensä hän heittäytyy saman tien lattialle kiukkuamaan, jos sanoo sanan joka alkaa E:llä... Ne kaikki tulkitaan kielloiksi. Vaikka miten nätisti estät tekemästä jotain ja miten lempeästi tahansa sanot, että jotain ei saa tehdä, niin herramunjee. Heti rymähdetään latttialle ja pidetään kelpo teatteriesitys. Jos koetat ottaa syliin, lapsi kiemurtelee, menee yhtäkkiä veteläksi, heittäytyy milloin eteen, milloin taakse ja yrittää reutoa itsensä irti. Kun lasket hänet lattialle, saat varoa, ettei hän lyö itseään mihinkään + hän raivostuu, kun joutui pois sylistä, vaikka itse siis halusi... Jos koetat pitää lapsen loitolla vaikka koiran juomakupilta ja laitat jalan tai käden eteen, ensin lapsi kierii lattialla ja rääkyy, sitten yrittää väkisin esteen ohi ja lopulta puree.

Ruokaillessa ipana suuttuu, jos ruoka on väärää, lusikka on väärä, hän haluaisi syödä itse ja yritän auttaa, tai hän ei haluakaan syödä itse jne. Seuraa raivari syöttötuolissa ja uusi kuhmu takaraivoon.

Lapsen mielestä ainoa tapa päästä yli raivarista on tulla mulle syliin, sitten hän muistaa tissin ja repii kaulustani. Rintamaito rauhoittaa tenavan kyllä, mutta muitakin konsteja tarvittaisiin. Etenkään ruokaa en anna korvata maidolla, lapsi on muutenkin vähäruokainen.

Mitä tälle kiukkupussille voi tehdä? Nytkin se repii mua ja kiukuttelee. Sylissä on, taas, kolmatta kertaa sillä välin kun tätä kirjoitan. Sylipulaa ei pitäisi olla.

 

["vieras"]

oi voi, pitkää pinnaa vaaditaan eikä sekään aina riitä.. Meillä tuo 5v ollut aina samanlainen eikä loppua näy. välillä olen ollut aivan loppu!

 

["vieras"]

jos siis on luonteenpiirre kuten meillä, todella omaehtoinen ja joustamaton lapsi, ei onneksi käy meihin vanhempiin käsiksi. se teillä kannattaisi kuitenkin kitkeä pois,.

 

["jojo"]

Mua ihan hippasen pelottaa parin vuoden päässä odottava uhmaikä...

Ihan vauvana tämä kuopus oli maailman aurinkoisin ja levollisin lapsi, en tiedä, missä välissä se muuttui känkkäränkäksi. Isälle, mummoille jne se kiukuttelee myös, mutta mua se puree. Ei siitä ole kauaakaan, kun heristin sille sormea, niin jo se avasi suunsa valmiiksi, mokomakin piraija.

 

[leijona76]

Meil myös todella temperamenttinen ja vahvatahtoinen tenava. Nyt se on 4v ja edelleen hyvin herkästi pimahtaa ja räjähtää. Toisten satuttaminen on kitketty ja opetettu muita keinoja, lapsi on hyvin fyysinen kaikkien tunnetilojen ilmaisemisessa. Kai se joskus tasaantuu...

 

["vieras"]

meillä tyttö 1v 1kk on onneksi vähän rauhallisempi tapaus (tällä hetkellä), mutta tuota puremista yritti kans parin viikon ajan jatkuvasti. Minä tein niin, että kielsin napakasti, laskin tytön pois sylistä välittömästi ja kävelin pois paikalta.. Totta kai likka rupes huutamaan, mutta ajattelin että huutakoot. Parin viikon ajan yritti purra, mutta sen jälkeen on lopettanut kokonaan.. Nyt ei edes yritä..

 

["..."]

Tässä ketjussa on oikein unelmalapsia... Toivottavasti kasvatatte, ettei näistä tule semmoisia mikkihiiriä, jotka ottavat baari-illoissa moneltakin ihmiseltä turpaan.

 

[Fantaihana]

Noin pieni ei varmaan vielä kovin paljon puhu. Luultavasti kun puhetta tulee enemmän niin saa paremmin ilmaistu itseään.
Meillä esikko oli 1-2 v:nä melkein samanlainen. Hakkas päätä lattiaan kun hermostu mut kävi kanssa kiinni ja yritti repiä silmät päästä kun oikein hermostu. Sit kun puhetta rupes paremmin tulemaan niin raivaritkin väheni huomattavasti. Nyt on 6v hyvin vilkas, jääräpäinen, uhmakas mut myös hyvin sosiaalinen poika.

Keskimmäinen on nyt hieman päälle 2v ja uhmaa löytyy tästäkin pojasta mut missään vaiheessa ei ole ollut yhtä voimakastahtoinen kuin isoveljensä. Puhettakin tulee enemmän kun esikolla samaan aikaan ja varmaan sekin on osasyynä siihen et asiat hoituu helpommin kun saa itsensä ymmärretyksi puhumalla.

Rajaoja pitää vaan laittaa ja pitää niistä tiukasti kiinni. Kyllä se siitä helpottaa.

 

["jojo"]

Sanoja on vain muutamia, joten kommunikaatio-ongelmaa on jonkin verran. Toivotaan, ettei kuopus lykkää puheen aloittamista ihan niin pitkälle kuin esikoinen, joka oli 2v 8kk, kun juttua alkoi tulla oikein reilusti.

Lapsi viihtyy itsekseen välillä tosi hyvin, lörpöttelee vauvakielellään ja hihkuu, sitten sillä on tasan kaksi naamaa, joita näyttää sosiaalisissa tilanteissa. naurava pikku enkeli ja sitten pikkuinen piru. Mä olen kyllä aika lailla samanlainen välillä. :ashamed:

Mutta toivotaan, että johdonmukaisuus, syli ja puheen kehitys ratkaisevat ongelman. Ja vuoden ikäinenhän tämä vasta on, tässä ehditään oppia ja opetella käyttäytymistä vielä hyvin. En mä usko, että tästä mitään ongelmalasta tulee, vaikka haasteita varmaan matkaan mahtuukin.

 

["essi"]

meillä täällä hyvin samanlainen pieni poika. 1vasti rauhallinen ja tarkkkailevainen ja tarpeentullen äänekäs mutta kun 1v tuli täyteen alkoi kiukkuaminen, OMA TAHTO, kielloisa suuttuu kovasti ja mikä ärsyttävintä äidin pureminen, tahto- ikään nämä kiukuttelut ja muut laitan ja toivon että ohimenevää. tuntuu että pureminen pikku hiljaa ehkä kitketty pois kiellooilla.

yritän hellpottaa elämää ja laittaa mahd kaikki kiellettävät asat pois silmiltä välttäen turhaa kieltämistä mutta tiettyjä juttuja vaan on kiellettävä. kovasti myös nut 1v 3kk ikäisenä kiipeilee ja saa olla seuraamassa touhuja vähän väliä.

koitetaan jaksaa jos se helpottaisi ajan myötä!

 

["vieras"]

Ihan samaa kokeneena jotain vinkkejä, joita tullut matkan varrella otettua onkeen:

Kannattaa kuitenkin pitää sitä puhetta yllä (vaikka tuntuu että lapsi ei välttämättä ymmärrä) ja yhdistää aina kieltoihin se vaihtoehto: Esim. "älä, ei saa!" sijasta pitäisi sanoa "tule tänne, ota tämä". Kyllähän lapsi turhautuu kun koko ajan kielletään tai fyysisesti estellään, joten aina pitäisi tarjota se vaihtoehto. Muuten käy liian negatiiviseksi koko ilmapiiri. Lapsi tosiaan turhautuu kun ei osaa vielä sanoilla ilmaista. Siinäkin kannattaa sanoa lapselle "tiedän että suututtaa, mutta nyt otetaankin tämä...".

 

["jojo"]

Kiitos vastauksista!

 

["Jeera"]

Ihan vinkkinä vaarallisiin tilanteisiin, esim. Kiipeilyyn. Kannattaa olla niin pelästyneen näköinen että lapsi tajuaa itsekin olla kiipeämättä seuraavalle askelmalle. Lapsi kuulostelee äitiä ja pelästyy itsekin jos huomaa että äiti on kauhuissaan(tämä esim. Silloin jos olet fyysisesti kaukana mutta näet mitä on tapahtumassa).

 

[kätevä emäntä]

No meillä on ihan sama homma. Itse näen nämä kiukuttelut turhautumisena. Meillä kun kuopus ei osaa puhua, vaan ääntelee osoittaa ja miimisesti tekee tietoiseksi haluamansa. Muistaakseni tämä on yleistä näillä vuosikkailla, toki he ovat erilaisia luonteiltaan, mutta uskon että kaikki nämä kiukkupussit rauhoittuvat jonkin verran kun tulee kyky ilmaista itseään sanoin. Meidän kulttuurimme on vahvasti puhekeskeistä, kannattaa ottaa käyttöön tukiviittomat, sillä elekieli on helpompi oppia kun puhe. Se auttaa lapsia hahmottamaan kieltä, myös omat sanat tärkeille asioille voivat helpottaa arkea, lapsella on mahtava kyky ymmärtää puhetta, mutta sanojen muodostaminen on vielä vaikeaa..ajatelkaa; he ymmärtävät puheesi, mutteivät pysty ilmaisemaan itseään sanoin. Uskon, että niistä tilanteista kiukut useimmin syntyvät.



Ainakin meillä.