V
vieras
Vieras
Johanna Tukiaisen Julia-sisar jäi kiinni rysän päältä.
Kohublondi Johanna Tukiaisen sisaren Julian viime torstainen shoppailureissu Helsingin Forumin H&M-liikkeeseen päättyi todella nolosti.
Vartijat nimittäin saivat neidin kiinni itse teosta, ja Julialta löytyi hänelle kuulumattomia esineitä.
- Julia poistui liikkeestä, kun vartijat nappasivat hänet. Pienen tarkastelun jälkeen paljastui, että Julia oli sujauttanut sovituskopissa mukana olleeseen muovipussiin maksamattomia koruja ja sukkahousuja, silminnäkijät vahvistavat.
Julia yritti aluksi kiistää kovasti tehneensä mitään väärää.
- Sitten hän kuitenkin myönsi asian, ja ryhtyi pyytelemään anteeksi myyjiltä ja vartijoilta tapahtunutta, silminnäkijät vahvistavat.
Neidin hallusta löytyi korujen lisäksi muun muassa Hello Kitty -merkkisiä tuotteita, joita Tukiaisten sisarusten tiedetään suosivan.
- Selityksen ja anteeksipyynnöt eivät auttaneet, vaan vartijat veivät Julian takahuoneeseen odottamaan poliisien saapumista, Seiskalle kerrotaan.
Julia kommentoi tapahtumia Seiskalle tuoreeltaan viime maanantaina.
Hei Julia. Vartijat nappasivat sinut viime torstaina Forumissa myymälävarkaudesta epäiltynä. Mistä oikein oli kyse, Julia?
-Joo.. No siis... Se oli väärinkäsitys, Julia kakisteli.
No, ei se kyllä myyjien ja vartijoiden mielestä ollut väärinkäsitys?
-Ei, ei. Se oli täysi väärinkäsitys! Kiitos kun häiritsitte, Julia lausui ja sulki puhelimen.
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a104299/julia+tukiainen+varasti+koruja+ja+sukkahousuja/