Helppo joulukakku
2 dl piimää
200 g sulatettua voita
2 dl omenasosetta
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl rusinoita
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1-2 tl kardemummaa
2 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
korkillinen konjakkia
1. Sekoita piimä, voi, omenasose ja munat keskenään.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita muihin aineksiin.
4. Kaada korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
5. Paista 175 asteessa noin tunnin verran.
Hedelmäkakku
150 g leivontamargariinia
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl Myllärin Juhlavehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl omenamehua
1 dl kuivattuja hedelmäpaloja tai hyvin valutettuja
1. Pane uuni kuumenemaan 180 °C.
2. Voitele ja jauhota vuoka (noin 1,8 dl).
3. Vatkaa margariinia ja sokeri kuohkeaksi.
4. Lisää munat yksitellen taikinaa voimakkaasti vatkaten.
5. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja seos taikinaan.
6. Lisää taikinaan mehu ja pieniksi kuutioiksi leikatut kuivatut hedelmät.
a. Huomaa, että valmiita hedelmäpaloja on kaupoissa kakkukoriste- tai maustehyllyssä.
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista uunin alatasolla noin 45 minuuttia.
Hedelmäinen taatelikakku
(25 annosta)
1 pss (250 g) kivettömiä taateleita
1/2 pss (à 250 g) kuivattuja aprikooseja
1 tlk (160 g) punaisia kirsikoita
200 g leivontamargariinia
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 tlk (2 dl) vispikermaa
Vuokaan:
n. 1 dl kookoshiutaleita
1. Voitele noin 1,8 litran rengasvuoka.
2. Jauhota se kookoshiutaleilla.
3. Paloittele taatelit ja aprikoosit saksilla.
4. Leikkaa kirsikat pieniksi paloiksi.
5. Sulata margariini kattilassa.
6. Lisää joukkoon paloitellut hedelmät.
7. Anna jäähtyä.
8. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
9. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri.
10. Lisää jauhoseos vuorotellen kerman kanssa taikinaan varovasti sekoittaen.
11. Lisää lopuksi jäähtynyt margariiniseos.
12. Kaada taikina vuokaan.
13. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti 15 minuuttia.
14. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
15. Kakku mehevöityy folioon käärittynä.
16. Säilyy viileässä useita päiviä.
17. Voidaan pakastaa.
Kinuskinen pähkinä-taatelikakku
(20 annosta)
Pohja:
150 g leivontamargariinia
2 levyä (à100g) tummaa suklaata
4 munaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 tlk (370 g) omenasosetta
Kuorrutus:
1 tlk (2 dl) vispikermaa
2 dl fariinisokeria
Koristeeksi:
1/2 ps (à 250g) taateleita
1 ps (120 g) pecan pähkinöitä
1. Voitele ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n. 25 cm).
2. Sulata margariini ja jäähdytä.
3. Sulata suklaa vesihauteessa.
4. (Varo, ettei suklaan joukkoon pääse vettä.)
5. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.
6. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
7. Lisää margariini ja sulatettu suklaa munasokerivaahtoon vuorotellen varovasti sekoittaen.
8. Lisää lopuksi jauhoseos.
9. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia.
10. Kumoa kakku jäähtyneenä.
11. Leikkaa se kolmeen osaan.
12. Levitä kakkupohjalle noin 1 1/2 dl omenasosetta.
13. Täytä toinen väli samoin.
14. Levitä loput omenasoseesta kakun päälle.
15. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri.
16. Keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia, kunnes pieni tippa kinuskia jähmettyy kylmään veteen.
17. Anna kinuskin jäähtyä hieman.
18. Levitä se tasaisesti kakun päälle ja reunoille.
19. Leikkaa taatelit saksilla pieneksi paloiksi.
20. Säästä 12 kokonaista pähkinää koristelua varten ja rouhi loput karkeaksi rouheeksi.
21. Ripottele taatelit ja pähkinärouhe kakun päälle.
22. Asettele kokonaiset pähkinät kakun reunalle tasaisin välein koristeeksi.
23. Anna kakun kostua jääkaapissa yön yli.
24. Kakku säilyy viileässä useita päiviä.
25. Mehevöityy säilytyksen aikana.
26. Kakun voi myös pakastaa.
Kirsikkainen taatelikakku
(12 annosta)
200 g leivontamargariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1/2 pss (à 250 g) taateleita
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl kahvijuomaa
Vuokaan
10 kpl punaista säilykekirsikkaa
1/2 dl hasselpähkinärouhetta
1. Voitele sydänvuoan reunat.
2. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi.
3. Paloittele kirsikat.
4. Ripottele ne sekä hasselpähkinärouhe vuoan pohjalle.
5. Vaahdota margariini ja sokeri.
6. Lisää joukkoon munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
7. Paloittele taatelit.
8. Sekoita vehnäjauhot, paloitellut taatelit, kaneli, kardemumma, vanilliinisokeri ja leivinjauhe keskenään.
9. Lisää jauhoseos taikinaan yhdessä jäähtyneen kahvin kanssa varovasti sekoittaen.
10. Levitä taikina vuokaan.
11. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 35 minuuttia.
12. Taatelisydän säilyy mehevänä useita päiviä jääkaapissa.
Suklaakakku ja kardemummavaahto
(8 annosta)
100 g margariinia
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa
Kostutus:
1 dl maitoa
Kardemummavaahto:
2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 1/2 tl jauhettua kardemummaa
1. Voitele pienen sydänvuoan reunat hyvin.
2. Piirrä ja leikkaa vuoan pohjan kokoinen sydän leivinpaperista.
3. Aseta leivinpaperi vuoan pohjalle.
4. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä.
5. Vaahdota munat ja sokeri.
6. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään.
7. Siivilöi jauhoseos munasokerivaahdon joukkoon.
8. Lisää sulatettu margariini ja maito taikinaan varovasti sekoittaen.
9. Kaada seos vuokaan.
10. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 - 35 minuuttia.
11. Älä kumoa kypsää kakkua, vaan pistele siihen reikiä.
12. Kaada maito kakun päälle vuokaan.
13. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja kumoa se.
14. (Irrottele kakkua tarvittaessa reunoistaan esimerkiksi puisella veitsellä.)
15. Irrota leivinpaperi.
16. Kakku sopii tarjottavaksi hieman lämpimänä tai kylmänä.
17. Kylmän kakun koristeeksi käy tomusokeri.
18. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla ja kardemummalla.
19. Tarjoa suklaakakku kardemummavaahdon ja kahvin kanssa.
Mausteiset rusinakakut
n. 20 kpl
1 ½ dl juoksevaa margariinia
1 tl kanelia
2 dl sokeria
½ tl neilikkaa
½ dl siirappia
½ tl inkivääriä
1 muna
¼ tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl rusinoita
2 tl soodaa
1. Sekoita juoksevaan margariiniin sokeri, siirappi ja muna.
2. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja mausteet.
3. Sekoita joukkoon myös rusinat.
4. Peitä kulho ja pane jääkaappiin.
5. Kun taikina on jäähtynyt ja muuttunut kiinteäksi.
6. Muotoile siitä käsin pallosia leivinpaperilla peitetylle pellille.
7. Älä pane leivonnaisia liian lähelle toisiaan, jotta ne mahtuvat laajenemaan.
8. Annoksesta tulee noin 20 pikkuleipää.
9. Paista rusinakakkuja 200-asteisen uunin yläosassa 10 - 12 minuuttia.
10. Anna jäähtyä pellillä noin minuutti ja siirrä sitten ritilälle.
Piimäinen maustekakku
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl jauhettua neilikkaa
2 dl sokeria
100 g sul. marg.
3 dl piimää
1. Sekoita jauhot ja mausteet sekaisin.
2. Sekoita sulatettu rasva, piimä ja sokeri hyvin keskenään.
3. Lisää jauhoseos.
4. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin tunti
Amerikkalainen rusinakakku (mukavan jouluinen)
200 g margariinia
3 dl rusinoita
kiehautetaan
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
lisätään edelliseen
3 dl vettä
3 dl fariinisokeria
2 munaa
lisätään edelliseen
4½ dl jauhoja
1½ tl soodaa
lisätään viimeisenä
1. Kaadetaan jauhotettuun vuokaan.
2. Paistetaan 175 asteessa 45-50 min.
Minttusuklaakakku
Pohja:
1 paketti grahamkeksejä
75 grammaa margariinia
1. Keksit murskataan ja margariini sulatetaan.
2. Sekoitetaan keskenään.
3. Painellaan tiiviisti irtopohjavuokaan.
Täyte:
170 grammaa taloussuklaata
purkki ranskankermaa (150 grammaa)
1/2 dl sokeria
2 munaa
1/2 dl kuumaa vahvaa kahvia
3 liivatelehteä
(luraus konjakkia, rommia tai soveliasta likööriä kuten kahvi tai manteli)
2 dl kermaa
1. Sulata suklaa vesihauteessa, lisää ranskankerma.
2. Liuota liotetut liivakot kuumaan kahviin ja lisää suklaaseen.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää seokseen.
5. Jos terästät alkoholilla, lisää se nyt.
6. Vatkaa sitten kerma kovaksi vaahdoksi.
7. Kääntele se varovasti seokseen.
8. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle.
9. Hyydytä jääkaapissa useamman tunnin ajan.
10. Koristele Marianne-rakeilla.
After Eight-kakku
200g margariinia tai voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 tl kuivattua minttua
0,5 dl maitoa
Kuorrutus:
Kuuman kakun päälle After Eight -levyjä.
1. Vatkataan rasva ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisätään munat yksitellen hyvin sekoittaen.
3. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään ja lisätään vuorotellen maidon kanssa taikinaan.
4. Parhaiten käy suorakaiteen muotoinen vuoka.
5. Myös rengasvuoka käy.
6. Voidellaan vuoka ja jauhotetaan.
7. Paistetaan 175 asteessa n.1h.
8. Kuuman kakun päälle After Eight-levyjä joka puolelle.
9. Suklaa sulaa kauniisti kakulle.
Arabialainen maustekakku
200 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
¼ tl leivinjauhetta
¾ tl muskottipähkinää
1tl vanilliinisokeria
(3 rkl kaakaojauhetta)
2 dl kermamaitoa
½- 1 sitruunan mehu
1 tl raastettua sitruunan kuorta
1 dl jauhettua mantelia tai pähkinää
1. Hiero rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen seosta hyvin vatkaten.
3. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne vuorotellen kermamaidon kanssa taikinaan.
4. Lisää lopuksi sitruunamehu, raastettu kuori ja jauhetut mantelit tai pähkinät.
5. Paista korppujauhotetussa vuoassa 175 ast n. 45min.
Arabialainen kahvikakku
3 kpl munaa
3,75 dl sokeria
2 dl kermaa
5 dl vehnäjauhoa
0,25 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2,5 rkl kaakaota
200 g voita sulatettuna
3 rkl voita
3,5 dl tomusokeria
1 tl kanelia
1,5 rkl kahvia kuumana
1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Lisää kerma.
3. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon.
4. Lisää viimeiseksi sulatettu rasva.
5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun tasapohjaiseen 2 l:n kakkuvuokaan.
6. Paista 175 asteessa tunnin verran.
7. Kumoa ja anna jäähtyä.
8. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään (voi, tomusokeri, kaneli, kuuma vahva kahvi) ja levitä jäähtyneen kakun pinnalle.
Joulun paras luumukakku
200 g kuivattuja luumuja
1 dl rommia
200 g voita tai margariinia
2 dl tummaa sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 Leivonta Kultamunaa
1 tlk (1 ¼ dl) ranskankermaa tai smetanaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1. Leikkaa luumut saksilla ohuiksi suikaleiksi.
2. Kaada suikaleiden päälle rommi.
3. Anna maustua peitettynä muutaman tunnin ajan tai yön yli.
4. Vaahdota rasva ja sokerit.
5. Lisää munat vaahtoon yksitellen, voimakkaasti sekoittaen.
6. Sekoita taikinaan ranskankerma ja keskenään sekoitettu vehnäjauho-leivinjauheseos.
7. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
8. Paista 175° C:ssa tunnin verran.
Allin kakku
200 g voita
3 munaa
3 3/4 dl sokeria
5 dl jauhoja
½ tl soodaa
1/4 dl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl muskottia
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
½ sitruunan mehu
2 rkl kaakaota
1. Kaikki sekaisin ja vuokaan
2. 175 asteessa tunti
kuorrutus
75 g voita
1 keltuainen
1 pkt tomusokeria
1 rkl kaakaota
1 tl kanelia
2 rkl kahvia
1. Sulata kattilassa voi
2. Kuorruta kakun päälle.
Kardemummakakku
10-12 palaa
pyöreä irtopohjainen vuoka, halkaisija 24 cm
6,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
125 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
2,5 dl hienosokeria
3 tl jauhettua kardemummaa
2,5 dl maitoa
2 rkl raesokeria (jos löytyy kaapista)
½ dl mantelirouhetta
vähän sulatettua voita ja vehnäjauhoja vuokaan
1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
2. Voitele ja jauhota vuoka.
3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe kulhossa.
4. Lisää voi nokareina.
5. Sekoita haarukalla tai sormin.
6. Lisää hienosokeri ja kardemumma.
7. Kaada maito joukkoon.
8. Sekoita tasaiseksi taikinaksi (helpoimmin sähkövatkaimella alhaisella nopeudella)
9. Kaada taikina vuokaan.
10. Sirottele pinnalle raesokeria ja mantelirouhetta.
11. Paista uunin alaosassa noin 50 minuuttia tai kunnes kakku tuntuu kuivalta, kun kokeilet tikulla sen kypsyyttä.
12. Poista kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.
13. Jäähdytä ritilällä.
14. Kylmä maito maistuu erinomaisesti tämän kakun kanssa.
Englantilainen hedelmäkakku
200 g voita
2 dl sokeria
3 kpl munaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoa
1-2 dl kirsikoita paloiteltuna
1 dl hasselpähkinöitä rouhittuna
1 dl rusinoita
1 dl luumuja suikaleina
1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
3. Sekoita jauhoihin vanilliinisokeri, leivinjauhe ja hedelmät ja lisää taikinaan.
4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
5. Paista 175 asteessa reilu tunti.
Sahramikakku
3 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl kermaviiliä
50 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
0,5 g (1 pss) sahramia
1 dl rusinoita tai korintteja
1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Lisää kermaviili, voisula ja vehnäjauho-soodaseos.
3. Lisää kuumaan maitotilkkaan liuotettu sahrami ja rusinat.
4. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan.
5. Paista 175ºC:ssa noin 50 min.
6. Kakku maistuu erinomaisesti teen kanssa.
Kahvikakku
200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
3. Sekoita vaahtoon vanilliinisokeri ja vehnäjauho-leivinjauheseos.
4. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
5. Paista 175 asteen lämmössä 50-60 minuuttia.
Pehmeä rahkakakku
2 munaa
2 dl sokeria
½ tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 tl pomeranssinkuorta
1 dl voisulaa
250 g maitorahkaa
1 ½ tl soodaa
4 dl karkeita vehnäjauhoja
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää voisula, maitorahka ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
3. Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan.
4. Paista 200 asteessa noin 1 tunti.
Toscakakku
3 munaa
2 dl sokeria
50 g sulatettua voita tai margariinia
1 sitruunan mehu (laimennettuna vedellä 1 dl:ksi)
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
100 g mantelilastuja
50 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 rkl maitoa
1 rkl vehnäjauhoja
1. Vatkaa muna ja sokeri.
2. Lisää sulatettu voi tai margariini, sitruunan kuori ja mehu ja viimeksi jauho-leivinjauheseos.
3. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada taikina leivitettyyn tasapohjaiseen vuokaan.
5. Paista 25 minuuttia 175 asteessa.
6. Valmista kuorrutus kakun paistuessa: mittaa kaikki ainekset kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä 1-2 minuuttia.
7. Kun kakku on paistunut 25 minuuttia, ota se uunista ja käännä termostaattia 200 asteeseen.
8. Levitä kuorrutus tasaisesti kakun pinnalle.
9. Pane kakku uudelleen uuniin ja paista sitä vielä noin 10 minuuttia eli kunnes sen pinta on kullan ruskea.