joululaatikot?

  • Viestiketjun aloittaja Emmanmamma
  • Ensimmäinen viesti
Porkkanalaatikko

1 kg porkkanoita
1,5 dl kermaa
3/4 dl mannasuurimoita
1 tl suolaa
1/4 tl muskottipähkinää
1 dl keitinlientä

1. Keitä porkkanat kypsiksi.
2. Soseuta.
3. Lisää soseeseen muut aineet.
4. Paista 150 asteessa noin 1,5 tuntia.

Hämäläinen perunatuuvinki eli imelletty perunalaatikko

2,5 kg hyvin soseutuvia perunoita
vettä
50-100g voita tai margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
7-10 dl maitoa
noin 3 tl suolaa

1. Pese perunat ja keitä suolattomassa vedessä kuorineen.
2. Kun kypsiä, kaada vesi pois ja pidä kattilaa vielä sen verran liedellä, että kosteus haituu perunoiden pinnalta pois.
3. Kuori höyryävän kuuman perunat vikkelästi kulhoon.
4. Survo perunat kuumina soseeksi.
5. Sekoita soseeseen välillä voi-tai margariinikimpaleita.
6. Kun sose vähän jäähtynyt, sekoita joukkoon lusikallinen vehnäjauhoja ja pari lusikallista myöhemmin. Anna survoksen imeltyä muutaman tunnin ajan tai illalla keitetyn aamuun.
7. Lisää maitoa niin paljon, että survos on löysähköä puuroa.
8. Mausta suolalla.
9. Kaada seos voideltuun vähintään 3 litran vetoiseen vuokaan tai pariin pienempään (kiehuu helposti yli).
10. Pakasta raakana
11. Kypsennä 150 asteessa noin 3 tuntia.

Juuressoselaatikko

500g porkkanoita
300g lanttua
1 iso sipuli
150g juuriselleriä
200g palsternakkaa
noin 5dl vettä
1tl suolaa
2dl kuohukermaa
1dl kulutusmaitoa
150g punaleima Emmental-raastetta
2 munaa
0,5 dl siirappia
1,5tl piparkakkumaustetta
1/4 tl valkopippuria
1 tl suolaa
1/2 dl korppujauhoja
pinnalle kypsennettäessä: 1/2 dl korppujauhoja

1. Kuori ja paloittele juurekset.
2. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.
3. Soseuta liemineen.
4. Kuumenna kattilassa kerma-maitoseos.
5. Sulata siihen juustoraaste.
6. Jäähdytä hieman.
7. Lisää juuressoseeseen kaikki aineet.
8. Sekoita hyvin.
9. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.
10. Ennen paistamista ripota pinnalle korppujauhoja ja tee lusikalla pintaan kuvioita.
11. Kypsennä 150-175 asteessa noin 2 tuntia.

Silakkalaatikko

silakkafileitä
perunaa
sipulia
pekonia
pippuria
suolaa

Munamaito:

8 dl maitoa
2-3 kanamunaa

1. Pilko pekoni pieneksi.
2. Lado ainekset kerroksittain vuokaan.
3. Sekoita munamaito.
4. Kaada vuokaan.
5. Uuni 200 astetta n. 1 tunti.

Makaronilaatikko

5 dl makaroneja
n. 500 g jauhelihaa (sikaa ja nautaa, tulee parempi)
4 dl maitoa
2 munaa

1. Laita uuni lämpenemään.
2. Ruskista jauheliha pannulla ja mausta se makusi mukaan.
3. Keitä makaronit.
4. Jätä ne kuitenkin hieman koviksi, sillä makaronit kypsyvät vielä uunissa.
5. Sekoita makaronit ja jauheliha uunivuokaan.
6. Riko munat maidon joukkoon, sekoita hyvin.
7. Kaada seos vuokaan niin, että makaronit juuri ja juuri peittyvät.
8. Lisää päälle korppujauhoa ja vähän rasvaa.
9. Paista 200 °C n. 60 min.
10. Halutessasi voit ripotella laatikon pinnalle juustoraastetta.

Makaronilaatikko

1/2 kg jauhelihaa
400 g makaronia
1 l lihalientä
250 g sulatejuustoa (esim. paprika tai viherpippuri)
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
(savu)juustoraastetta

1. Keitä laiha lihaliemi (1 l vettä ja 1 lihaliemikuutio).
2. Liuota sulatejuusto lihaliemeen.
3. Paista jauheliha ja mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan.
4. Lado ainekset vuokaan ja juustokastiketta päälle niin, että makaronit peittyvät.
5. Raasta juusto pinnalle ja paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.



 
Lapinnoita
Lanttulaatikko

reilu kilo lanttua (n. 2 kpl)
½ l vettä
1½ tl suolaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kevytkermaa
1 muna
2-3 rkl siirappia
½ tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/4 tl valkopippuria
voita

Kuori ja paloittele lantut, keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
Ota keitinvesi talteen.
Survo lantut.
Lisää joukkoon kermassa turvonneet korppujauhot, muna ja mausteeet sekä lanttujen keitinlientä nin paljon että survoksesta tulee tasaisen pehmeää.
Kaada seos voideltuun vuokaan.
Painele lusikalla aaltokuvio pintaan, ripottele pinnalle korppujauhoja ja muutama voinokare.
Kypsennä 150 asteisessa uunissa 1,5 - 2 tuntia
:p
 
Kesäinen perunatuuvinki
Hämäläinen perunatuuvinki eli imelletty perunalaatikko - ja lisukkeiksi grilliherkut

Kun valmistat kesäistä perunatuuvinkia, niin tee siitä reilua haarukkaruokaa. Grilliruoat ovat erinomaisia kesäisen perunatuuvingin lisukkeita.

2,5 kg hyvin soseutuvia perunoita
vettä
50-100g voita tai margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
1 litra maitoa, maidon määrä vaihtelee runsaasti perunalajikkeiden mikaan, myös tavoitteen mukaan
2-3 tl suolaa

1. Pese perunat ja keitä suolattomassa vedessä kuorineen täysin kypsiksi.
2. Kuori kuumat perunat vikkelästi kattilaan.
3. Survo perunat kuumina soseeksi. Lisää kuumaa vettä niin että saadaan sakea sose. Jauhojen lisääminen kuivaan tönkkösoseeseen on vaikeaa ja tönkkösose ei aina edes imelly.
4. Älä lisää tässä vaiheessa mitään muita aineita. Varsinkin rasva ja suola estää tehokkaasti imeltymistä.
5. Tämä on tärkeää ja jätetään ohjeissta usenin mainitsematta: Jäähdytä sose varovasti sekoittaen huolellisesti 71-77 asteiseksi. Jauhot menettää imeltymistehon lopullisesti kuumemmassa.
6. Lisää varovasti sekoittaen jauhot 71-77 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Alemmassa lämpötilassa liisteröityminen ja kokkaroituminen on todennäköisempää. Lisää TARVITTAESSA noin 75 asteista vettä. Vesi edistää myös imeltymistä.
7. Laita sosekattila 65-70 asteiseen sähkölieden uuniin imeltymään 2-3 tunniksi. Sekoita 2-3 kertaa.
9. Laita sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voinokareita. Paista aluksi noin 200 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen loppuu. Näin menetellen voit paistaa lähes täysiä vuokia.
10. Anna kypsyä 2-3 tuntia.
 

Yhteistyössä