Joulukuun tontut -15 *toukokuussa*

No olipa Geesalla täti... Olisikohan omaa epävarmuuttaan tuollaisia suustaan päästellyt. Ei kiva eikä missään nimessä hyväksyttävää.

Kävin minäkin neuvolassa tänään, ja kuunneltiin sydänääniä minun pyynnöstäni. Täti varoitteli ettei välttämättä kuulu, ja ettei siitä tässä vaiheessa todellakaan voi vetää johtopäätöksiä vaikkei kuuluisikaan! Ja nyt viikot 10+jtn.

LA:a siirrettiin jostain syystä kaksi päivää, eli neuvolan mukaan nyt 9+6. En kyllä käsitä miksi siirrettiin, ultran mukaan olen itse laskenut.

Seulonnoistakin oli puhetta, oletteko käyneet/menettekö? En oikein osaa päättää. Toisaalta ehkä olisi hyvä tietää etukäten jos jtn on vialla, mutta ei kai seulassa kuitenkaan selviä kuin mahdollisuus Downiin? Tuokohan vain turhaa huolta...
 
Iriina: mulla huomenna nt-ultra ja mitään en halua turvotuksia laskevan ja en käynnyt niissä verikokeissakaan. Ultraavat kyllä normaalisti ja kahtoovat mitä lie sitte siellä, en ole yhdenkään lapsen aikana osallistunut seulontoihin. En osaa pelätä downia. Se mikä meille suodaan sitä varmasti rakastetaan samanlailla kuin muitakin lapsiamme :)

HooKoo 12+0rv
 
  • Tykkää
Reactions: kukkurukuu
Nt-ultra ohi siellä se pikkanen uiskenteli vastas viikkoja 12+4 laskettuaikaa ei muuteta. Pomppi, heilutti käsiä ja jalkoja ihana vaava :) kuvan laitan kun kotiin joudan. Lääkäri kehu mallikelpoiseksi vauvvaksi. Turvotusta pikkasen katottii 1.6mm normaali. Rakenne ultra 20.7. Se ois sitte 21rv

HooKoo 12+1
 
Viimeksi muokattu:
Hei. Tänään oli meillä NT-ultra. Sikiö oli pari päivää arveltua isompi ja halusivat sitten siirtää LA:n. Kovasti viuhtoi menemään ja sormiaan esitteli <3 Niskaturvotusta oli 0,8mm. Nenäluun kohtaloakin kyselin ja kyllä sellainen sieltä löytyi. Vielä odotellaan verikokeen vastauksia.

Joku kyseli, mitä siellä NT ultrassa tehdään. Minulla tarkastettiin siis sikiön ikä ja niskaturvotus. Aivojen lokerot näkyi myös. Ultra tehtiin vatsan päältä, koska näkyi niin hyvin. Varmaan eri käytäntöjä miten tehdään. Ultraukseen meni aikaa ehkä noin 10 minuuttia.

Ann85 11+5
 
Kiitos taas kaikille myötätunnosta ja tsempeistä! :heart: Onnea hienoista nt-ultratuloksista! :flower:

Seuloihin ei aiota mennä. Turhaa huolta etukäteen. Tulee mitä tulee ja se on meille tarkoitettu. :)

Ultrassa käyty ja edelleen ollaan tukevasti raskaana. :) Sydän sykki ja liikkeitäkin ainakin kätilö näki. Tällä kertaa vastasi viikkoja 10+6, mutta pidän kiinni siitä, että kuukautisista laskettuna nyt on 10+4. Saa vähän varauksella kuunnella tästä lähtien niitä neukkutädin juttuja.

Geesa ja elävä piepi 10+4 :heart:
 
Hiukan olen tätä ketjua seuraillut ja nyt ajattelin uskaltaa liittyä.
Tämä on mun eka raskaus, alkuoireina ollut palelua, flunssa, melko hurjasti kasvaneet rinnat, ikuinen pissahätä ja jano. Aamuisin on ollut pientä huonoa oloa, ei mitään pahaa ja syönnin jälkeen helpottanut.
Tänään kävimme varhaisultrassa yksityisellä. Haluttiin varmistaa, että siellä vauva kasvaa ja on elossa ennen kuin kerromme tuleville isovanhemmille. Molempien meidän vanhemmat tulevat siis ensimmäistä kertaa isovanhemmiksi.
Ultrassa paljastuikin yllätys, jota ei oltu ees osattu ajatella.. KAKSOSET! Meille tuleekin kaksi pientä vauvaa, kaksi esikoista :') Molemmilla vahvat sydämenlyönnit, omat istukat ja samankokoisia olivat, joten asiat ovat nyt niin hyvin kun voi vain olla.
Tulevat vanhemmat tarvivat vielä sulattelua...pitkäänkin. Ja vähän enemmän voi huokaista sitten seuraavan ultran jälkeen kun riskit ovat pienentyneet.
Semmoista <3

Laskettuaika on vain laskennallinen. Ultrassa sanoi, että kaksosia ei päästetä kasvamaan täysi-ikäisiksi vaan käynnistetään jos ei aiemmin ala itsekseen. Myöhemmin varmistuu sitten oikea LA.

31.12.2015 / Kiiruli / 27 / 1 ja 2 / OYS
 
HooKoo Aivan ihania kuvia! <3

Geesa Ihana kuulla että kaikki hyvin!

Kiiruli Onnea ja tervetuloa! Ihanaa päästä seuraamaan kaksosraskautta! Onko teillä suvussa ollut kaksosia vai tuliko täytenä yllätyksenä?

Angel_86 Voi ei! Kyllä kouraisi syvältä... :'( ihan sanattomaksi vetää. Voimia.. :hug:

(.) Maha aivan turvoksissa, mitkään housut ei riitä ja vatsaan vihloo pisin päivää todella ikävästi. Jostain navan kohdalta.. Muuten vointi on ok. Onko kellään muuten tietoa/kokemusta onko vesirokosta haittaa raskaana olevalle jos oletetusti on itse verirokon lapsena sairastanut?
 
  • Tykkää
Reactions: HooKoo-82
Tervetuloa uusille, nnea hyvistä ultrakuulumisista ja voimia, Angel_86 :heart:!

Vesirokosta ei ole haittaa, kun sen on lapsena sairastanut, sillä vasta-aineet ovat loppuelämän kestäviä.

Omaan elämään ei mitään ihmeitä. Maanantaina kävin ultrassa, ja vauvalla kaikki hyvin. Eilen tilasin Henkka Maukalta joitain äitysvaatteita kesäksi.

10+3
 
Angel :hug:

Tervetuloa kaksosten odottaja :heart:

Eilen silmäpolin hoitaja kun käytämme 1v,7kk ikästä tyttöömme sanoi " viime kerrasta sinun maha on kyllä kasvanu" siinä sitte tokasin että marraskuussa tulee vauva. Sehän ylty kertomaan omasta marraskuun raskaudesta 21vuotta sitte :LOL: oli niin huvittavaa :D se on kyllä älyttömän mukava hoitaja.

HooKoo 12+2 (meen mielummin vanhan laskun mukaan :)
 
"Pioni"
Onnea Kiiruli ja tervetuloa joukkoon! Ja tasapuolisesti muillekin uusille jos jonkun olen välistä unohtanut :)

Angel :( pahoittelut ja voimia jatkoon.

Henu, mietin samaa kun meillä sattui tulemaan molemmille pojille nyt vesirokko, mutta tosiaan, jos sen on itse sairastanut, niin ei hätää. Jos omasta sairastumisesta on epävarmuutta, voidaan ottaa verikoe asian varmistamiseksi, ja ellei raskaana olevalla ole sitä ollut, aloitetaan jonkunlainen estolääkitys, eli kysy neuvolasta jos olet epävarma :)

Tänään vihdoinkin neuvola! 8+5, samalla vanhimman 6-vuotisneuvola (pieni paikkakunta, sama täti, saatiin peräkkäiset ajat iltapäivälle). En usko että edes yrittää kuunnella sydänääniä tänään, ehkä parempi niin, aikaisilla viikoilla kun vielä ollaan, jään turhaan sitten miettimään ellei mitään kuulu. Kyllä onkin mennyt hitaasti tämä alkuaika! Minulla on lisäksi synttärit tänään, ja kun kävimme tyttöjen kanssa vkl rellestämässä, niin kävimme paikallisessa erikoisvaateliikkeessä kokeilemassa vaatteita (tuovat Espanjasta ihania erilaisia vaatteita, vähän Desigual-tyyppisiä mutta huomattavasti huokeampia hinnoitukseltaan) jossa kokeilin yhtä trikoomekkoa, joka sopisi kesällä mahankin kanssa. En kuitenkaan raaskinut sitä ostaa, mutta kerroin siitä miehelle viime vkl, ja tyyppi oli käynyt hakemassa sen minulle lahjaksi! Arvatkaapa missä minä aion kulkea koko päivän :)
 
  • Tykkää
Reactions: kukkurukuu
"Kummamitus"
Angel_86 voi surkeus, pahoittelut menetyksestänne. :(

Kyllä on tänään ollut taas niin huonovointinen päivä ETTÄ. Tuntuu että tunnit matelee, kun haluaisi vaan kotiin potemaan. Ja joo, hitaasti ylipäänsä on kyllä mennyt tämä alkuraskaus!

Huomenna menen aamusta labraan kilppariarvojen tarkistukseen. Mulla on ollut tosi hankalasti tulkittava vajaatoiminta jo ennen raskautta ja nyt on sekä liika- että vajisoireita. Neuvola käskee nostaa annostusta, sisätautilääkäri ei anna siihen lupaa, ennen raskautta asiat oli päinvastoin. Nyt pitäis sitten taas tietää että kenenkä ammattitaitoon näissäkin asioissa luottaisi. Stressaa ihan tajuttomasti.

rv 8+4
 
Kummamitus, mä luottaisin ennemmin lääkäriin kuin hoitajaan mutta tiedän että kilpirauhaslääkitys voi olla todella hankala säätää ja että asiantuntijakin voi erehtyä :( Mikä sun oma olo on? Käsittääkseni sikiölle on enemmän haittaa liian alhaisesta kuin liian korkeasta annostuksesta. Tsemppiä, toivottavasti löytyy sopiva annos ja olo!! :hug:

Seulonnoista... Me kyllä osallistutaan verikokeisiin ja niskapoimumittauksiin. Olen itekin ammatiltani tutkija joten tuollaiset (kunhan ei joudu koekaniiniksi johonkin rokote- tai lääketutkimukseen) kiinnostaa kamalasti :p Ja toiseksi, onhan se lapsenkin parhaaksi! Jos vaikka jokin häiriö sitten löytyisikin niin lapsi saisi heti synnyttyään oikeanlaista hoitoa. Jos häiriö tulis yllärinä niin hoidon aloitus viivästyisi :( Ja olis se itellekin aika shokki synnärillä, helpompi olis valmistautua etukäteen niin voi lapsen synnyttyä keskittyä lapseen eikä omien ajatustensa setvimiseen.

Mä aion selvittää sukupuolenkin etukäteen jotta voi jo mielessään luoda tyypistä mielikuvia ja alkaa kehittää tulevaa kiintymyssuhdetta :) Esikoisesta sukupuoli näky jo niskapoimu-ultrassa (ultraajahan sitä ei kyllä sanonu mutta itse totesin myöhemmin kuvasta että sikiön kohtu erottui), jännittää näkyiskö tälläkin kertaa!! Ihan malttamaton olen, myönnän täysin :D

Aivan hentoista kuplivaa tuntemusta ollut pari kertaa...? Samanlaista kuin esikoisen raskausaikana liikkeiden alettua tuntua, rv 16 muistaakseni. Eivät mene suoliston toiminnan piikkiinkään kun ei mulla häpyluun yläpuolella vatsanahan alla suolta mene :D Jostakin kaksplussan artikkelista ja ulkomaisista lähteistä luin että joskus harvemmin liikkeet voi tuntua jo rv 12 alkaen (mulla alkaa rv 12 tällä viikolla). Varsinkin jos on mahasta hoikka kuten itse olen. Jännää ja lutusta hommaa ootella alkaako ne tuntemukset tästä vahvistumaan :)

Tervetuloa uudet!! :)
 
Viimeksi muokattu:
Lukka: Mulla on tuntunu kans jotain pientä ja odotan toista. Sydänäänet kuuluu tosi selkeesti omalla dopplerilla, eli uskon istukan olevan takana! :) viimeks oli edessä. Nyt mulla on viikkoja 11+5! :heart: Oon samaa mieltä seuloista sun kanssa! :)
 
Kiitos lämpimästä vastaanotosta!
Kaksosraskaus tuli TÄYTENÄ yllätyksenä. Ei ollut käynyt mielessäkään. Kummankaan suvussa ei ole kaksosia ja varhaisultraankin mentiin katsomaan onko se yksi vauvanalku siellä olemassa. Nyt vaan mennään päivä kerrallaan toivoen, että kaverit pysyy kyydissä ja kasvavat reippaasti.
Itse tätä on vielä vaikea uskoa, varmasti ajan kanssa konkretisoituu. Aluksi sitä oli valmistutunut, että mitä se tarkoittaa kun saamme vauvan ja kun se alkoi olla jo selkeää, niin tulikin tämmöinen pieni muuttuja joka pisti ajatukset ja suunnitelmat aivan uusiksi!
Seulonnatkin täytyy ajatella nyt uudelleen.
 
Tervetuloa Kiiruli! :) Tuossa uutisessa onkin varmaan hetkeksi sulateltavaa kun tuntuu, että yksikin laittaa pään pyörälle. :D

Angel :hug: maailma pysähtyi hetkeksi kun luin sun surulliset uutiset. Ei voi kuin toivottaa voimia!

Pioni onpas sulla kultainen mies! :)

Minä oon tyytyny äitiysvaatteiden sijaan hipelöimään muutamaa pienen pientä vauvan bodya jotka kirppikseltä tarttui matkaan. :heart: Nyt menkkajuilinnat on helpottanut ja tilalle on tullu äkilliset viiltokivut. Auts!

Ai niin...
Geesa ja piepi 10+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kukkurukuu
Ultrassa käyty ja siellä se pikkuinen viuhtoi Hurjasti :) Vilkas oli :) vastasi viikkoja ja muutenkin kaikki näytti hyvältä :) seuraava ultra sitten heinäkuussa.

ELI lasketun voi nyt korjata 2.12, sillä nyt mennään :)

Murkku ja mönkijä 12+1
 
  • Tykkää
Reactions: kukkurukuu
"Kummamitus"
Onnea hyvistä ultrakuulumisista viime aikoina ultrissa käyneille! :) Tuntuupas jotenkin hassulta, että toiset on täällä jo niin pitkällä että np-ultrassakin on käyty! Meille tuli tänään vasta aika sinne ultraan ja se on vasta 12.6. :)

Musta tuntuu että tuo B6-vitamiini tosissaan kyllä vaikuttaa tähän pahoinvoinnin määrään. Tuntuu pysyvän siedettävämmällä tasolla kun muistaa ottaa sitä säännöllisesti joka päivä useampaan kertaan.

rv 8+5
 

Yhteistyössä