Joulukuun tonttuset 2013

Kiitos vinkeistä jolla suuta voisi saada auki. Hieman parempaan suuntaan ollaan menossa. Aamupuuro uppoaa neitiin jo suurimpana osana aamuista ja lounaskin ainakin melkein joka toinen päivä. Ajattelin että en nyt ota tästä enempää stressiä, ruoka varmaan alkaa maistumaan paremmin pikku hiljaa ja niin kauan kun paino kehittyy normaalisti kaikki on varmaan ok.

Meillä on löydetty konttausasento pari päivää sitten ja tänään aamulla tyttö alkoi heijaamaan itseään konttausasennossa. Himputti, kohta se varmaan lähtee liikkeelle. Jotenkin odotin että ensin olisi ryömitty...toisaalta sitähän ei tiedä mitä seuraavaksi neiti keksii :) Jokos teillä muilla edetään jollain tavalla? Meillä edelleen vaan pakitetaan vahingossa...

Päiväunillekin on jonkinlaista rytmiä alkanut löytyä. Aamupäivän unet otetaan siinä 10-11 maissa ja sitten iltapäivällä yritän saada neidin nukkumaan vielä toiset, tosin nämä iltapäiväunet ovat vähän vaihtevalla menestyksellä onnistuneet. Neiti on oma aurinkoinen itsensä riippumatta siitä nukkuuko näitä ip-päikkäreitä vai ei joten ei niin haittaa vaikka jäävät välillä väliin.

Meidän kääröt ovat kyllä nyt ihanan ikäisiä. En voi oikein vieläkään uskoa että tuo pieni aurinko on minun :) Täytyy sitten muistella tätä fiilistä kun neiti on 15-v ja äiti ei enää olekaan niin ihana että sille hymyillään aina kun nähdään.

Maikkis ja neiti, 7kk tänään!
 
Terve!

Täällä syödään (vasta) 3 kiinteää ateriaa päivässä; aamulla puuroa+ hedelmäsosetta, lounaalla liha+ hedelmä ja päivällisellä sama setti. Iltapuuron otan mukaan kunhan saan aikaiseksi, sitten se välipalakin pitäisi muka johonkin mahduttaa? =)

Maito ei uppoa heti ruoan jälkeen, joten siinä täytyy pitää hetki taukoa.. tästä syystä tuntuu että koko ajan syödään. Maitoa menee vuorokaudessa n. 7,5dl, joista 1,5 dl yöllä. Kaikki ruoat sopivat ihan ok, perunasta (tai porkkanasta) puklaa enemmän.. olen silti hiukan antanut, melkein kaikissa valmissoseissa kun on jompaakumpaa.

Meillä opittiin ryömimään 6kk ja 1 vkon ikäisenä. Nyt "häiritään" jo isoveljeä, jos se pötköttää lattialla.. pikkulegot siis siirtyneet lattialta pöydälle.

Mukavaa juhannusta kaikille! :cool:

-Pippari
 
Kylläpä oli kolea juhannus. Mill8n se kesä tulee?? :(

Meillä on otettu nyt otettu ruokarytmiin toinen ateria :) eli aamulla menee 200ml maitoa tunti heräämisestä, noin klo 11 aikaan lihakasvissose+maitoa, noin klo 14 aikaan hedelmäsosepurkki+maitoa, noin klo 17 kasvissose+maitoa ja vielä klo 20 iltapuuroa hedelmäsoseella, tarvittaessa unille vielä maitoa.
 
Moi täältäkin pitkästä aikaa.

Tyttö on jo 7,5 kk! Ja itse aurinko, alkukuukausien itkuista ei tietoakaan. Viihtyy ja touhuaa yksin lattialla ja on aina niin nauravainen :) Imetän vielä ja kiinteitä syödään 5 krt päivässä. Öisin heräillään n 4 krt. Täällä edetään pyörien paikasta toiseen, konttaamista ei ole vielä hoksannut,mutta tuntuu pyörienkin kovin ehtivän paikasta toiseen :D

Lempiherkkua on kurkku ja päärynä kun saa itse palan käteen ja siitä pureskella, tosiaan hampaita tuli rytinällä heti 4 samaan aikaan muutama viikko sitten.

8kk neuvola on parin viikon päästä, mutta aika siro tyttö on. Vaatteista menee 68 melkein kaikista ja 74 osasta.
Mukavaa kesää kaikille !
syyselo ja kirppu
 
Himskutti kun aika menee nopeasti. Täällä kanssa ikää kohta sen 7,5 kk!!

Syyselo - just tänään ajattelin että pitäisi alkaa antaa tytölle ruokaa käteen. Jotenkin näin ensi kertalaisena vaan arkailen kaikenlaista, mutta nyt todellakin kokeilen heti. Hampaita meillä ei vielä ole mutta eiköhän neiti saa jotain makua noilla ikenilläkin jäystettyä...

Meillä mennään aika samoilla koko linjoilla. 68:t vielä käytössä, kohta kyllä varmaan siirrytään jo 74:een.

paivih -älä muuta viserrä. Olin jo tänään ihan innoissani lähdössä lenkille mutta en päässyt edes ovesta ulos kun taas tuli vettä...ja nyt taas paistaa! Ihan näin nopeasti ei tuon neidin kanssa pysty sään vaihteluihin reagoimaan..

Oletteko jo alkaneet "turvaamaan" kotia siihen kun palleroiset lähtevät liikkeelle? Ajattelitteko laittaa esteistä, portteja yms? Kävin tänään ostamassa ne sellaiset tulpat sähköpistokkeisiin mutta muuten olen ihan alkutekijöissä. Meidän ukko on ihan ylisuojeleva ja haluaisi jokaisen kulmankin talossa topata pehmeäksi...itse olen vähän sitä mieltä että kokeilemalla pienikin oppii...mitä olette muut mieltä?

Maikkis :)
 
Munkin pitäis aktivoitua noissa sormiruoissa.. maissinaksuja oon antanut käteen, niitä se natustaa yhden hampaansa kanssa :D

Kodin turvaamisesta, on myös kohta ajankohtaista, eilen neiti löytyi eteisestä, jonne oli lähtenyt keittiöstä.. tutkimusmatkat siis pidentyneet. Eteisessä on portaat yläkertaan. Esikoisella taisi hetken olla portti portaissa, mutta aika pien oli kun annoin mennä ja nopeasti se oppikin portaita konttaamaan. Pistorasioissa osassa on tulpat (vielä esikoisen jäljiltä) mutta en ajatellut ostaa lisää. Muuta en varmaankaan tee, kuin nosta tavarat ylös, mitä voisi pudottaa päälleen.. konttauskypärät yms härpäkkeet on musta aivan naurettavia!! :LOL: Eihän se lapsi opi varomaan mitään jollei koskaan "anneta" kolhia.

Ihanaa kun neiti on suurimman osan ajasta tyytyväinen, iloinen pieni tutkija :heart:

-Pippari ja neiti melkein 7kk
 
Pippari - olen ihan samaa mieltä. Pienet kolhut kuuluvat elämään :) Olen nyt päätymässä siihen tulpat laitan pistorasioihin ja portit rapppusiin sekä ton varaavan takan varmaan ensin aidotan jotenkin pois pelistä. Käytäntö sen sitten varmaan näyttää riittääkö tämä vai onko jopa liikaa..

Kyllä on kurjat säät. Kesäkuu ja plus10 ja sataa vettä....Kyllä nyt kaduttaa jos joskus olen helteistä valittanut :)

Maikkis
 
On tosiaan kylmää:(

Kitiseekö kellään lapsi syödessä? Välillä tuntuu et päivät on yhtä kitinää. Meillä ei oikein viihdy syöttötuolissa.

Poikammehan on pienikokoinen ja sga-lapsi. Voi olla , että selkä vaatii vielä vahvistusta tuohon istumiseen. Myöskään rattaissa ei viihdy:( Onneksi olen saamassa kunnollisen rintarepun:)
Olen nukkunut pojan kanssa vierekkäin ja nyt pitäis alkaa totuttaa taas omaansa..


Minnie ja pikkuinen 7kk ja 2 päivää
 
Heippa pitkästä aikaa! Meillä poika nyt viikon vajaa 7kk ja aika on kyllä mennyt niin nopeasti ettei olisi uskonut!

Poika oppi ryömimään noin 5kk iässä, mutta konttaamaan tai edes konttausasentoon ei ole vielä päässyt. Eikä ole kiirettäkään :) Meillä syödään nyt kolme ateriaa, lounaalla lihasosetta, päivällisellä kasvissosetta ja illlalla puuroa. Saa olla kyllä tyytyväinen että ruoka on maistunut todella hyvin herralle ja melkein kaikki uusikin ruoka menee hyvällä ruokahalulla. Imetyshän loppui jo 2kk kohdalla joten korviketta menee.

Turvallisuus asiat ovat tosiaan olleet mielessä sillä nyt on alkanut kaikki lattian läheisyydessä kiinnostamaan. Tulpat ajattelin pistorasioihin laittaa ja lasiesineet ottaa kohta pois tv tasosta ym mutta mitään pehmustamisia en ole ajatellut tehdä :)

Tällä hetkellä herralla on vähän vaikeampi kausi kun hampaita ilmeisesti puskee kovasti mutta ei ole vielä yhtään näkyvissä, Kiukkuinen on ja huomiota pitää saada ihan koko ajan. Miten teillä muilla, onko teillä vauvalla tällaisia huonon tuulen kausia?

Miips ja pikkupoitsu kohta 7kk
 
Heipsan kaikille,

Meillä neiti nyt yllätti äiskän ja alkoi ryömimään tossa muutama päivä sitten. Odotin konttausta kun konttausasennossa on heiluttu jo pidemmän aikaa mutta neiti päättikin alkaa etenemään näin :) Yritimme etukäteen katsella kämppää vähän sillä silmällä että kaikki kiinnostava olisi jo siivottu pois tai estetty mutta näköjään emme oikein onnistuneet...neiti tykkäisi esim. roikkua ja maistella verhoja sekä tuolien jalat tai sohva näyttävät neitimme mielestä todella maukkailta. Puhumattakaan siitä heijastimesta joka on kiinni lattialla olevassa vaunukopassa...mikä onkaan parempaa kun sen jyystäminen :)

Miips - Meillä on nyt selkeästi menossa joku vaihe, toivottavasti ei kovin pitkä sellainen. Jos neiti on esim. olkkarin lattialla ja käyn hakemassa keittiöstä jotain, tulee itku. Ei tarvi kun nousta tuosta olkkarin lattialta ja olla muka menossa jonnekin päin niin tulee itku. Tuntuu että toisella on kamala pelko että hänet jätetään yksin vaikka ei tod. ole ikinä jätetty. Hieman hankaloittaa päivittäistä arkea....

Minnie 82 - tuo rintareppu on meillä ainakin ollut reissujen pelastus. Rattaissa viihtyy x-aikaa mutta rintarepussa on aina mukavaa kunhan ei vaan ole nälkä :)

Ihanaa, aurinko armas on tullut meitä moikkaamaan!

Maikkis
 
Heips pitkästä aikaa.

Ihana kun tuli kesä. <3 Mutta seuraava ongelma tuli, meillä ei poika suostu juomaan maitoa eikä vettä, ei pullosta, ei nokkamukista eikä hörpyttämällä. Tosi hankalaa, kun on kuuma ja poika ihan hikinen eikä juoma maistu. Onneksi sentään soseet maistuu.

Meillä eivielä osata ryömiä, halu on kova ja hermo palaa kun joutuu sätkimään mahallaan kuin kala kuivalla maalla. Ja sekös kiukuttaa ihan toden teolla. Miljoona kertaa päivässä kyllä saa kääntää takaisin selälleen mahalta, vaikka osaa itsekin kääntyä. Onneksi kuitenkaan eimole yöuniin vaikuttanut. Yöt nukkuuyhtä rauhallisesti kuin ennenkin, 12-13h putkeen.

Ensi tiistaina on sitten 6kk neuvola.

Paivih ja poitsu 6kk 10pv
 
Neuvolassa käyty ja poju oli ottanu kasvupyrähdyksen. 70cm ja 8050g. Kuukaudessa siis liki 5cm pituutta. Nyt vain pitäs saada vielä päiväunirytmi kohilleen. Mutta toisaalta, sama kai tuo jos kaveri nukkuu 3-4 kertaa 30min unet päivällä. Muuten kaikki on vallan mainiosti. :) Ruoka maistuu ja poika kehittyy. Nyt seuraava kerta on vasta sitten syyskuun alussa 8kk neuvolalääkäri.

Muka eilen täällä kävi ukonilma ja nyt tuo ilma vasta karmea onkin. Melko trooppinen ilmasto.

Paivih ja poju 6kk 12 päivää
 
Meillä oli viime viikolla 8 kk neuvola ja lääkäri. Mitat 7370g ja 66,5 cm. Terve tyttö, pinsettiotekkin onnistui jo. Seuraava onkin vasta 1 v neuvola :O Ihan liian äkkiä tämä aika menee..Tyttö jumppailee punnerrusasennossa takapuoli taivasta kohden ja konttausasennossa mutta eteenpäin ei vielä ole hoksannut mennä :) Kaikkea uutta on maisteltu, mansikat on aika herkkua.

Oma tahto alkaa myös olemaan vahva, kiukuttelu alkaa jos lelu viedään tai ei halua syöttötuoliin. Päiväunet on taas pidentyneet, touhuaminen väsyttää ilmeisesti. Aamupäivä unet on 30-60 min ja iltapäiväunet 1-3 tuntia.

syyselo ja pikkukirppu 8 kk
 
Heipsan täältäkin pitkästä aikaa!

Miten nämä vauvat kasvaa näin nopeasti?! Mihin on hävinnyt minun tuhiseva vauva! tänne on jostain muuttanut hirmuista vauhtia ryömivä ja maailmaa tutkiva, tahtonsa ilmaiseva taapero.. :D Haikea olo iskee, kun tajuaa vauva-ajan olevan kohta jo ohi.

Neuvolasta - Meillä terkkari kertoili, että kovasti tulee johtoportaalta komentoja lopettaa 10kk neuvolakäynnit täälläpäin, mutta meidän ihana terkkari ainakaan ei kuulemma aio moiseen suostua ja keksii jonkin syyn, miksi tarvitaan käyntiä. Siis toki vaan siinä tapauksessa, että perhe haluaa 10kk käynnin itsekin. :) Meillä tuo 10kk käynti siis tulee olemaan jo senkin vuoksi, että pikkumies tarttee mpr-rokotuksen etuajassa. Ollaan lähdössä marraskuussa lämpimään pariksi viikoksi. <3 Vähän kyllä hirvittää, miten siinä vaiheessa 11kk ikäisen täystuhon kanssa onnistuu rapiat 12h kestävä lento. :D Noh, se on sen ajan murhe sitten.

Maikkis - Meillä oli kanssa tossa pari viikkoa sitten sellainen vaihe, että äiti ei saanut poistua näköpiiristä tai tuli huuto. Kaupassa kun kävin, niin puolet siitä ajasta oli isin kanssa vaan kiukkuillut. Myös syöttämiseen kävi vain äiti, yöunille nukuttamisesta puhumattakaan! Onneksi vähän on jo helpottanut; luulen, että osasyy tähän oli myös hampaantulo.

Ihanaa nämä kesäkelit muuten, mutta päiväunet se on kyllä vienyt.. puolen tunnin unia nukutaan, jos lämpötila nousee yli 20asteen... onneksi yöuniin ei oo lämpimät illat vaikuttaneet.

Nyt mökkisaunaan, taidanpa repäistä ja juoda yhden saunasiiderin! :)

-Tuuti ja pikkumies 7kk-
 
Pikaiset kuulumiset meiltä. Poju täytti perjantaina 7kk ja kesä menny reissatessa suomea ristiin rastiin. Poika painaa pikkusta alta 11kiloo ja on oppinu konttaamaan ja nousee tukea vasten seisoon. Nuha vaivannu jo pari viikkoa ja aika itkuinen kaveri. Ihana vesseli. Alkanu vähän vierastaan.
 
tuuti81 - mietin just ihan samaa...meidän tyttö on jo iso tyttö :)

Kuutiotasku - onpas teillä reipasta meininkiä. Meillä vasta harjoitellaan konttausta vaikka ikään on jo 8 kk. Toisaalta olen ihan tyytyväinen mitä kauemmin tyttö tyytyy ryömimiseen.

paivih ja syyselo - meilläkään ei ole 10 kk neuvolaa tai eka ei pitänyt olla. Meidän kunnassa se on leikattu pois ja sinne mennään vaan tarvittaessa jos on jotain mitä seurata. Tosin lääkäri on tosi mukava ja sanoi meille että vaikak ei ole mitään erikoista seurattavaa niin kun on ensimmäinen kyseessä niin olisi hyvä käydä varmuuden vuoksi...

Kesälomat loppu tänään ja paluu arkee oli aika ankea. Onneksi säät sentään vielä tuntuvat jatkuvan kesäisinä. Tänään sain vihdoinkin aikaseksi antaa tytölle nokkamukin..ois varmaan pitänyt alkaa harjoittaa jo sata vuotta sitten mutta parempi kai myöhään kun ei milloinkaan. Jokos olette muut hylänneet tuttipullot?

Maikkis ja neiti 8 kk, joka on päättynyt että päiväunet is for babies
 
Moi kaikille PITKÄSTÄ aikaa!
Samaa täällä ihmetellään kuin muutkin: miten vauva voi olla jo näin iso?? Aika kuluu todella nopeasti. Meillä kun tämä on vielä viimeinen lapsi, niin on kyllä haikeutta ilmassa. En olisi uskonut kaipaavani ihan pientä vauvaa, niin hemmetin raskas tuo ensimmäinen puoli vuotta oli, mutta aika kultaa muistot :D .
Meidän poika on pikkuisen vajaa 8kk ja ihan vielä ei ole ymmärtänyt liikkumisen ihanuutta. Konttausasennossa kyllä nykii itseään edestakaisin...veikkaisin, että tällä viikolla lähtee.
Ruokaa poitsu syö paljon: aamupuuro, lounas, välipala, päivällinen, iltapuuro ja velli. Tietenkin tissiä myös joka välissä. Olen nyt lämpöisellä yrittänyt tehostaa imetystä, kun nokkamukista ei vielä oikein onnistu veden juominen. Yöllä tissitellään vielä 1-2x.
Onko kukaan käynyt vauvan kanssa uimassa? Tai siis antanut läträtä esim. rannassa?
Mites te muut olette menossa töihin?
Meillä minä joudun tammikuussa töihin ja mies jää hoitovapaalle. Tämä oli diili, kun vauvaa aloimme yrittää... Siihen mennessä pitäisi imettäminen saada vain ilta-aikaan tapahtuvaksi. Ehkä yritän sitten joulukuussa lopettaa kokonaan ja siirtyä suoraa nokkamukiin.
Ihanaa loppukesää kaikille!
T: Alexa ja Olio 7,5kk (noin)
 
Ompas tällä ollut hiljaista,kaikki taitaa nauttia hellepäivistä. :)

Minulla on uskomattoman paha vauvakuume, vaikka olenhan minä melkein alusta asti luumeillut pikkukakkosta, mutta nyt tämä alkaa mennä jo yli. Mies vain ei ole samoilla linjoilla.

Töihin en ole menossa, tai en ole miettinyt edes töihin paluuta. Olen niin pitkään kotona kuin rahavarat sallii. Ja kun toiveisa olisi se vauva, mikäli tuo mies siihen suostuisi, niin senkään puolesta en haluaisi etsiä ja metsästää työpaikkaa ja sitten kuitenki jäädä pois. Minullahan ei siis ole työpaikkaa minne palata.

Pikkumiehestä: ei ole vieläkään hiffannut miten liikutaan eteenpäin. Pyrii kyllä kylkiensä kautta ympäri, mutta siinä se. Iloinen pikkunapero. Päiväunia vaihtelevasti myt helteiden aikana ollut 30min-2h.

Paivih ja pikkumies hiikon päästä 7kk
 
Juu meillä ei valitettavasti ole enää 10 kk neuvolaa tarjolla.. Me on käyty tytön kanssa järvessä uimassa, veden lämpötila rannasta 28,5 astetta.Joten tarkenee :cool: Ja neiti tykkää ihan mahdottomasti potkia ja räiskiä vettä.

Kontata ei vieläkään,ja siihenkös tuolla pienellä hermot menee kun ei eteen pääse :D

Töihin mä palaan tammikuun alusta, mutta vain osa aikaisesti.Tarkoitus olis tehdä 3 pvää viikossa.

syyselo ja tyttö
 
Pikakuulumiset keskustelussa oleviin juttuihin:

Nokkamukista osaa juoda juotettaessa (ei siis osaa itse kallistaa). Sormiruokia pitäis varmaan tarjota useammin, nyt annettu joskus kurkkua ja porkkanaa.

Konttausasennossa heilutaan, karhunkävelyasennossa myös. Esikoinen heilui 1,5kk, ennen kuin lähti konttaamaan, en odota täälläkään vielä konttaamista. Istuu tukevasti lattialla, osaa laskeutua maahan.

Niin ja järvessä on uitu myös =)

Kuumat yöt hiukan rassaavat nyt, vaihtelevasti heräilee.. yleensä hörppää maidon 4-6 maissa. Viikonloppuna yökylässä ei tietenkään taas syönyt :p

Töihin palaan helmikuussa. Tyttö tällöin siis hoitoon.

-Pippari ja neiti viikon vajaa 8kk
 
paivih - mulla on kanssa ollu alusta asti ihan kamala vauvakuume. Toisaalta en yhtään kaipaa raskauden vaivoja mutta tosi paljon haluaisin neidille pikkusiskon/veljen. Valitettavasti meilläkin ukko vastustelee...

Meillä on menossa joku ihmeellinen kausi yönukkumisessa. Viimekin yönä ainakin viisi kertaa käänsin tytön selälleen ja pistin tutin suuhun. Raukka ulisee ( ei siis itke vaan pitää sellaista ulinaa) konttausasennossa sängyssä. Kun saa selälleen ja tutin suuhun niin yleensä heti rauhottuu. Musta tuntuu että neiti nukkuu koko ajan sillä silmät on kiinni mutta on varmaan vaan huono olla siinä konttausasennossa....kuitenkin sen verran pöhlö on että sama pitää tehdä monta kertaa yössä :) Kerran yössä meilläkin vielä syödään just siinä 4-6 maissa. Voi kun saisi nukkua edes yhen yön.....

Maikkis ja neiti 8,5 kk
 
Tervehdys kaikille ja huh hellettä!
Meillä täällä ukko 8kk ja kova meno päällä :D .Mitoista ei ole tietoa kun niin pitkä aika ed.nla:sta mutta kasvanut on kovasti,tuntee sen kanniskellessa häntä.Pieni mies on könynnyt itsensä pystyyn tukea vasten ja harjoittelee konttausta ja karhunkävelyä,ryömii kuitenkin pääasiassa.Helteet on haitanneet unia mutta siinä lomassa oli tullut myös kaksi alaetuhammasta joten nekin lienevät syynä katkonaisiin uniin,eli kuten monilla muillakin tuntui olevan,on täälläkin levoton kausi meneillään..Syöminen on välillä vissiin hampujen takia hankalaa mutta muuten menee soseet hyvin syöttötuolissa istuen ja kaikenlaisia vihanneksia on kiva saada käteen jäystettäväksi.Maidon ottaa pullosta.Nyt pitää vaan katsoa ettei saa pahasti kurkkuun meneviä paloja irti vihanneksista kun hampailla jäystää.Kaikenlaiset silppurin hommat muutenkin ja papereiden rypistelyt olis mieleen jos vaan löytää sopivan tavaran.On alkanut myös hokea bäbäbä ym."jutustelua" nyt.Sellaisia touhukuulumisia täältä,mitäs muille?josko meno täälläkin syksyä kohden tihenis kun ihmiset palaa lomilta :) Mukavaa eloa elokuussa! noie ja poitsu 8kk
 
Hellettä tosiaan piisaa :) Ihana kun on helppoa lähteä ulos ilman pukemisia, kohta se on edessä.

Meillä myös on nuo paperien rypistely ja maistelu tosi in tällähetkellä. :D

Mitenkäs teillä muilla, kiukutellaanko? Meillä se on nyt opittu. Se ei ole itkua vaan aivan selvää kiukuttelua, kun joku asia ei mene pikku herran mieliksi :D Melko tempperamenttinen pikku isäntä löytyy täältä.

Meillä ei vieläkään ole hoksattu liikkumisen jaloa taitoa. Tai no, ihmeellisesti tuo napero sai tänään itsensä siirrettyä leikkimatolta 3 metrin päähän.Istualtaan tykkää touhuta todella paljon. Ja tovin istuskeleeki ja leikii. Mutta en ole vielä uskaltanut antaa kovin kauaa istualtaan touhuta. Mitäs vielä... Meillä hoetaan "lällällällä" ämmämmämmä" ja kaikenlaisia muita erinäisiä ihme ääniä lähtee :D

Minäkin kovasti odotan, josko täällä ihmiset kirjoittelisivat syksyllä enemmän. :D Toki, varmaan jotkut menee töihin äitiysloman loputtua.

Paivih ja palleroinen 7kk 3pv
 

Yhteistyössä