Joulukuiset 2021

Itse voisi myös yhden digin tehdä..

Mulla illalla pahoinvointia, tuntuu että pitäisi syödä kokoajan jos ei syö niin on huono olo ja jos taas syö niin vissiin närästää tai on muuten vaan huono olo. Yöt mennyt nyt paremmin kun yhtenä sai pelätä että oksennustulee. Muutenkin turvonnut ja laiska olo.
 
Täällä varattu aika ensi viikolle varhaisraskauden ultraan. Sillon viikkoja 7+2. Jännittää kyllä näkyykö siellä elämää. Ja toisaalta olen miettinyt, jos siellä näkyisikin enemmän kuin yksi, olis aikamoinen tilanne :D No, toivottavasti kaikki olisi hyvin ja vain yksi kyytiläinen matkassa :) Varasin myös neuvolan tänään, se on 27.4. Tuntuu että kaikki on uutta ja ihmeellistä, vaikka jo kolmas lapsi tulossa. Edellisestä raskaudesta on siis jo kymmenen vuotta aikaa.

Oon nyt muutamana päivänä oksentanut aamuisin. Sen lisäks ällötys on koko päivän ja heti meinaa tulla oksennus jos yhtään pääsee nälän tunne tuleen. Koko ajan pitäis syödä. Saa nähdä millaiset viikot pahoinvoinnin kans on vielä edessä...
 
Viimeksi muokattu:
Täällä alkaa taas pikkuhiljaa jännittämään, kun ensi maanantain varhaisultra lähestyy. Eka neuvolakin on jo ensi viikolla. Toivottavasti tällä pikkuisella on kaikki hyvin. Tässä on nyt elämässä vähän enemmän ja vähemmän suru ja tuntuisi todella raskaalta, jos kohdusta ei elämää löytyisikään maanantaina.
 
On tää kyllä todella tuskallista jännittää ja odottaa. Ja aivan hirveää, että keskenmenoa tapahtuu 15-20% alkuraskauksista! Toivotaan parasta!
 
  • Tykkää
Reactions: Mini-Myy ja jennie_
vierailija
Korona-ahdistus..

Mitä mieltä koronapassista?
Hitto pitääkö raskaana jäädä kotiin kesällä jos se tulee... eriarvoistava.

Otatteko raskaana/synnytyksen jälkeen/imettäessä rokotteen?
 
Toisilla on ummetusta, mulla taas vatsa toimii hyvin :ROFLMAO: Lisäksi on ollut nenän tukkoisuutta, alavatsatuntemuksia, tuntemuksia nivusissa, menkkajomotteluja, ilmavaivoja ja nenän tukkoisuutta. Unettomuus tuskin on raskausoire, mutta en meinaa saada iltaisin unta millään. Mitäs teillä muilla?

Työpäivistä ei meinaa tulla mitään, kun tää on jatkuvasti mielessä. Illat pitää keksiä tekemistä tytön kanssa, että saa muuta ajateltavaa.
 
Toisilla on ummetusta, mulla taas vatsa toimii hyvin Lisäksi on ollut nenän tukkoisuutta, alavatsatuntemuksia, tuntemuksia nivusissa, menkkajomotteluja, ilmavaivoja ja nenän tukkoisuutta. Unettomuus tuskin on raskausoire, mutta en meinaa saada iltaisin unta millään. Mitäs teillä muilla?

Työpäivistä ei meinaa tulla mitään, kun tää on jatkuvasti mielessä. Illat pitää keksiä tekemistä tytön kanssa, että saa muuta ajateltavaa.
Nenä on täälläkin tukossa. Raivostuttavin oire ikinä, kävin eilen apteekissa hakemassa nenäsumutearsenaalin Mulla kans vatsa toimii hyvin vielä, kyllä se sit puolen vuoden päästä jämähtää Ja eikös unettomuus oo kans oire, mulla ainakin, väsyttää mut uni ei vaan tuu.

Mää oon vielä esikoisen kanssa kotona niin kovasti pitää keksiä hommaa ja puuhaa että saa päivät kulumaan. Aika kuluu jotenkin kauheen hitaasti nyt

Ollaan muutettu esikoisen syntymän jälkeen toiselle isommalle paikkakunnalle, ja olin positiivisesti yllättynyt kun soitin neuvolaan ja varailin aikaa. Tuli ihana olo kun tyttö puhelimessa oli niin välittävä ja huolehtiva. Ihanaa! Toivottavasti itse neuvolantätikin on samasta puusta
 
Hei mulkin on tota nenän tukkoisuutta. On tosi ärsyttävä vaiva ku limakalvot nii turvoksissa et ei saa nenän kautta vedettyy henkee ja sit suu on rutikuiva ku sitä kautta vaan hengittelen. Onko olemassa nenäsumutteita jota on turvallista käyttää raskaana? Otrivin mentholia olen aina käyttänyt flunssaan ennen raskautta, mutta sitä ei suositella raskaus aikana käytettäväksi.
 
On! Esimerkiksi ihan suolavesi, taitaa olla physiomer-nimellä apteekissa. Sitten on paljon öljypohjaisia suihkeita, jotka kosteuttaa limakalvoja, niitä on sit montaa merkkiä, ja "makua". Eihän noi yhtä tehokkaita oo kun se Otrivin menthol, mutta saa niistä vähän apua.
 
Kiitos. :) Pitääpä piipahtaa apteekis täs joku päivä.Jos niil sais edes hetken helpotusta. Varsinkin iltasin helpottais nukahtamista.
 
Yhteistyössä