Joulukuiset 2019

Me joudutaan/saadaan hankkia ihan kaikki! Oon hävittänyt kaikki kun meille ei tosiaankaan pitänyt enää tulla lisää... ennen rakenneultraa en uskalla hankkia mitään. Vaunuissa oon neuroottinen, niitä oon jo salaa ihaillut... onko kokemuksia malleista, merkeistä? Me ostettiin esikoiselle vuonna 2005 Emmaljungan duo edget ja ne oli ihan paras sijoitus, kesti erittäin hyvässä kunnossa neljällä, ja meillä käytetään niitä todella paljon lenkkeilyyn ja ulkona nukuttamiseen.
Tänään sain muutamalta kaverilta ekat äippähousut, ihanaa ja voi että kun maha heti muka niissä näkyi...
 
  • Tykkää
Reactions: lucille
Me aateltiin ostaa kaikki paitsi turvakaukalo käytettynä. Tietty joitain vaatteita tulee varmasti ostettua myös uutena, mutta pääasiassa tähdätään käytettyihin. Mekin saatiin pinnasänky jo ilmaiseksi, kun tuttu lykkäsi sen meille muuttonsa yhteydessä :giggle: jos nyt rakenneultrassa jäädään kiinni jostain, niin sitten pistetään eteenpäin. :)
 
Meillä on lapset syntyneet niin peräkkäin etten ole vielä kertaakaan raskinut heittää mitään vaatetta tai tavaraa pois :D Tuplarattaatkin on ja ne menee vielä hyvin kun on uusina ostettu. Toisen ja kolmannen jälkeen vaihdoin ne molemmilla kerroilla mutta sitten löytyi kivat mitkä on meillä edelleen.

Sitterin myin että saisi ostaa jonkun kivemman värisen tilalle ja turvakaukalon+telakan myin kun oli jo niin monella lapsella käytetty. Muuten kaikki löytyy. Ja säästöön jää vieläkin kun tämä kuudeskaan tuskin on vielä viimeinen meille :D
 
Meillä olisi kaikkien tavaroiden hommaus edessä, koska esikoista odotellaan. Onpas jännää :love: jotain asioita pyrin varmaan käytettynä ostamaan, mutta haluan ehdottomasti turvakaukalon ja rattaat uutena. Todennäköisesti tulee reissu Ikeaan pinnasängyn ja hoitopöydän suhteen. Olen myös facen kirppikseltä bongannut jo kaukalopussia, jonka meinasin varata heti kun selviää, onko kaikki hyvin torstaina ultrassa :)
 
@Adalmina30 miullakin huomenna ultra rv 12+0:):love: vähän jännittää jo kun ekaa kertaa otin seulatkin...

Täytyy huomen kysyä vielä nipt-testistä,kuinka sen sais... yksityisellä maksaa mutta ymmärsin et julkisella lähetteellä maksuton ja pitää kosahtaa näissä ekoissa seuloissa.. mihkä tää aika oikein menee;8viikon päästä raskaauden puoliväli(n):rolleyes: edellyttäen et kaikki menee ok..
 
@Adalmina30 miullakin huomenna ultra rv 12+0:):love: vähän jännittää jo kun ekaa kertaa otin seulatkin...

Täytyy huomen kysyä vielä nipt-testistä,kuinka sen sais... yksityisellä maksaa mutta ymmärsin et julkisella lähetteellä maksuton ja pitää kosahtaa näissä ekoissa seuloissa.. mihkä tää aika oikein menee;8viikon päästä raskaauden puoliväli(n):rolleyes: edellyttäen et kaikki menee ok..
Jännittää ja pelottaa huominen :ninja: Tänään olin etäpäivällä omien ajatusteni kanssa, niin oli hieman hankalaa keskittyä pelkästään työasioihin. :oops: Onneksi huomenna pääsee työmaalle, siellä ei ennätä mitään ylimääräistä pohtia. :D
 
Ihanaa.. kaikki hyvin ultrassa :love: vauva vastasi 12+0 eli päivää vähemmän mitä menkkojen mukaan. Ei ollut kyllä puhetta, että laskettu olisi muuttunut, joten mennään sillä 25.12. :) Noottia sain siitä, että olin käynyt wc:ssä ennen ultraa; jostain luin, että rakko pitää tyhjentää juuri ennen o_O
Vielä viikko pitäisi tätä salassa pitää, ajateltiin kertoa tuleville isovanhemmille vasta juhannuksena.:D
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
Ihanaa.. kaikki hyvin ultrassa :love: vauva vastasi 12+0 eli päivää vähemmän mitä menkkojen mukaan. Ei ollut kyllä puhetta, että laskettu olisi muuttunut, joten mennään sillä 25.12. :) Noottia sain siitä, että olin käynyt wc:ssä ennen ultraa; jostain luin, että rakko pitää tyhjentää juuri ennen o_O
Vielä viikko pitäisi tätä salassa pitää, ajateltiin kertoa tuleville isovanhemmille vasta juhannuksena.:D
Meillä taas pitää käydä vessassa(n) me ei oo ees mietitty millo kerrotaa vai kerrotaanko olleskaa.. vai annetaanko masun "puhua":D
 
Kova penkki ei yhtään hyvä täälläkään.. tai pitkän jaloilla olo.. onnex en oo töissä tällä hetkellä.. ei tulis mitään..
Jep, mulla on kokoajan semmonen fiilis selässä että tekis mieli venyttää sitä johonkin suuntaan. Erehdyin nukkuu sohvalla päiväunet niin eikö se taas aikaansaanut sellaisen ärsyttävän olotilan tuolla selässä :confused:
 
Mulla on onneks jääny pojilta ne lempi vaateet niiden olessa pieniä, mit kaipa sitä tälle tulevallekin pitää jotain omaa ostaa. Vaunut onneks löytyy en raaskinut luopuu mun happy brioista. Pinnasänkykin on vielä talessa.
Eli ostettavaksi jää kaukalo joka ostetaan uutena, sitteri, tuttipullon yms pieni sälää
Huomenna olis ultra, jännittää pikkusen onko kukaa matkassa, mutta kiellettyjen ruokien himosta päätellen että joku siellä masussa kasvaa, jos ei osta ison pussin salmiakkia ja lakua :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: topis
Täällä myös oli nt-ultra tänään. Jännitti kyllä kovasti! Mutta kaikki hyvin ja laskettu siirtyi 4pv aiemmaksi eli on 22.12. Tässähän voikin käydä niin etten olisi enää jouluna synnyttämässä, mulla saatetaan käynnistellä vähäsen siinä viikkoa ennen laskettua, vähäsen siksi että kypsytellään vaan paikkoja että lähtisi kuitenkin itsekseen synnytys käyntiin. Viimeksi tämä toimi, 2pv olin sairaalassa ja sain ihan miniannoksia oksitosiinia ja cytoja ja kotiin mennessä alkoi limatulppaa tulla ja 3pv päästä syntyi vauva.

Meille taitaa ihan oikeasti tulla kuudes pieni joulukuussa :love:
rv 13+4
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
Voi ei, jäänkö mä tänne yksin päivystää :rolleyes: minulla kun ei ole facebookkia... mutta jotenkin hiljaista on nyt raskauden kanssa, taas tullut niitä mietteitä että onko tuolla masussa kaikki kunnossa... Kun on niin hiljaista ja olevinaan jossain vaiheessa tuntui liikkeitä tai jotain tosi usein.
Heinäkuun lopussa sitten rakenneultra :love:

Piiku ja masukki 16+3
 
@UniQuePopPy Kyllä mää ainakin täällä käyn lueskelemassa :)
Mulla sama, että nyt on ”epämiellyttävä” vaihe, kun pahoinvointi loppunut ja liikkeitä ei vielä tunnu... ois jo maanantai ja neuvola, niin kuulis sydänäänet...

Minttu-82 ja ”ei vielä mitään työnimeä” 13+5
Täällä on olevinaan hirveän harvoin neuvola vai tuntuuko se vaan sille :D kävin viikolla 8 ja nyt seuraava vasta viikolla 18 ?

Mutta kiva kuulla että sun pahoinvointi on helpottanut :) onhan sekin kyllä raskasta :/
 
Täällä on olevinaan hirveän harvoin neuvola vai tuntuuko se vaan sille :D kävin viikolla 8 ja nyt seuraava vasta viikolla 18 ?

Mutta kiva kuulla että sun pahoinvointi on helpottanut :) onhan sekin kyllä raskasta :/
Joo neuvolat on kyllä harventunut! Mulla oli RV 9+0 ja nyt maanantaina on RV 14+3, sitten taisikin olla 2kk taukoa... onneks välissä rakenneultra :love: Aamulla klo 7.30 sokerirasitukseen...
 

Yhteistyössä