Joskus tuli luettua kuinka lapsi on satuttanut itsensä ja lasu tuli en uskonut

Just noin sen pitäisi mennä. Mutta kun joka paikassa "säästetään" niin vietävästi. On säästetty jo yli puoli vuosisataa ja aina pahemmin vain ollaan persaukiasia.
Ja jokaisen lasten ja nuorten kohdalla säästetyn euron maksavat veronmaksajat moninkertaisesti takaisin juuri nuorten aikuisten syrjäytymisen ja muitten ongelmien seurauksena.
Kuitenkin suurin osa kansasta pitää kaikkia näitä sosiaalipuolen ammatteja paskaduunina, miksi.
Kuinka moni vanhempi aikoo kouluttaa lapsensa hoitajaksi, opettajaksi, lsatentarhan ohjaajaksi, siivoojaksi, paskakuskiksi.... kyllähän näitä riittää.
Kuitenkin kyseessä ovat ammatit, jotka pitävät hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä. Ja jotka nyt ja tulevaisuudessa sitovat suuren määrän työvoimaa.
Okei, eivät ole "hienoja" saati sitten "sivistyneelle ihmiselle sopivia" mutta ovat kuitenkin se, mikä erottaa meidät jostakin pitkin pusikoita rymyävästä kehitysmaaporukasta.
Meillä ilmeiseti on varaa tuhlata se kallein pääomamme, lapset ja nuoret.

Niin ja ollaanhan me aika alhaalla itsekkin. Mitä tulee hyvään palkkaan tietyillä aloilla. Koska on se lapsen opettaminen tärkeää tulevaisuuttakin ajatellen. Ja sinne pitää sada lisää väkeä töihin et lapset saa parempaa hoitoa ku on useampi hoitaja.eikä äärimmilleen vietyä henkilöstön säästö politiikkaa. Voi tulla juuri täyspäisempää porukkaa ku saa jo pienenä riittävästi apua eikä syrjimistä osakseen oli lapsi minkä näköinen tahansa. Ja kyl jos lapsi osottaa agressioita siihen on tiukasti tietty puututtava olipa se kuka tahansa. Miten sun mielestä kiivauden saisi lapsesta parhaiten purettua. Ootko kokenut agressiivisen lapsen käytöstä? Ja kaikilla pitäisi olla rauha kävellä kaduilla. Ja siis kyllä mun mielestä noi on hienoi ammattei auttaa meidän lapsia kasvamaan. Siis jos miettii lasten hyvinointia tärkeäksi vanhempien elämässä. Ku lapset voi oppia moniakin asioita tai oppiikin. Jokapuolelta ni miksei muiltakin ihmisiltä kuin vain vanhemmilta. Et jos vanhemmat on liian lässyi hoitaan lasten agressiivisuutta kieltämällä ettei meidän niko petteri ole tuhma ni toisaalla on eri sääntöi ja mun mielestä opettajien ja hoitajien pitää voida sanoa tiukasti eikä vaan sillain et hei elä viitsi.

 

... ".. siis just päikyn tädeille sun muille ettei heidän tarvii happamena elää.."...


Kiitos päivän nauruhörähdyksestä!

Itse olen varhaiskasvatuksessa töissä enkä ihan saa happamaksi oloani laitetuksi, sillä teen työtä, josta todellakin pidän. Lapset ovat niin superhuippuja yksilöitä, pieniä viisaita ja suurisydämisiä ihmettelijöitä, että koen olevani onnekas. Mutta kiitos sinulle arvostuksestasi ja palkankorotustukiajatuksestasi, kaltaisiasi ei turhan paljoa ole - ainakaan päättäjien puolella. Vanhemmat toki niin ikään kyllä arvostavat työtämme ja hakutilanteissa pienen tovin verran näkevätkin mitä se on. Suuria ryhmiä, alimitoitettuja resursseja, valitettavasti. Kuitenkin joka päivä annamme sielumme ja sydämemme sekä varsin moniammatillisen osaamisemme lasten ja perheiden käyttöön.

Toki ymmärrän kolleegoita, jotka ovat uupuneet työtaakan alle ja vaihtaneet ammattia matkan varrella aivan muuksi, happamiakin varmasti ovat. On turhauttavaa työskennellä, kun vaatimukset laatukriteereineen eivät toteudu ja henkilöstöresurssit ovat mitä ovat puheista ja lupauksista huolimatta, perheillä on moniongelmaisuutta ja omia haasteita luoviessaan työ- ja perhe-elämän kuvioissaan, mikä puolestaan myös heijastuu suoraan lapsissa eteemme. Riittämättömyys on kirosana.

Vastatuulta on liiaksi sotkemaan ja uhkaamaan todella arvokasta pääomaamme, pienten lasten kasvua ja kehitystä. Sitä ei voi eikä edes saisi rahassa mitata, koska se on korvaamatonta, mutta milloin on pienen ääntä oikeasti hiljennytty kuuntelemaan ja kuulemaan.

Asiaa, joka sana.

 

Niin ja ollaanhan me aika alhaalla itsekkin. Mitä tulee hyvään palkkaan tietyillä aloilla. Koska on se lapsen opettaminen tärkeää tulevaisuuttakin ajatellen. Ja sinne pitää sada lisää väkeä töihin et lapset saa parempaa hoitoa ku on useampi hoitaja.eikä äärimmilleen vietyä henkilöstön säästö politiikkaa. Voi tulla juuri täyspäisempää porukkaa ku saa jo pienenä riittävästi apua eikä syrjimistä osakseen oli lapsi minkä näköinen tahansa. Ja kyl jos lapsi osottaa agressioita siihen on tiukasti tietty puututtava olipa se kuka tahansa. Miten sun mielestä kiivauden saisi lapsesta parhaiten purettua. Ootko kokenut agressiivisen lapsen käytöstä? Ja kaikilla pitäisi olla rauha kävellä kaduilla. Ja siis kyllä mun mielestä noi on hienoi ammattei auttaa meidän lapsia kasvamaan. Siis jos miettii lasten hyvinointia tärkeäksi vanhempien elämässä. Ku lapset voi oppia moniakin asioita tai oppiikin. Jokapuolelta ni miksei muiltakin ihmisiltä kuin vain vanhemmilta. Et jos vanhemmat on liian lässyi hoitaan lasten agressiivisuutta kieltämällä ettei meidän niko petteri ole tuhma ni toisaalla on eri sääntöi ja mun mielestä opettajien ja hoitajien pitää voida sanoa tiukasti eikä vaan sillain et hei elä viitsi.

Aikanaan olin hyvinkin paljon tekemisissä lasten kanssa. Niinä vuosina näin kyllä hyvinkin erilaisia tapoja, miten lapset ahdistustaan purkivat.
Sain rauhan ja järjestyksen parhaiten säilymään antamalla kyseiselle "ongelmatapaukselle" koko huomioni hetkiseksi. Polvistuin yleensä hänen eteensä, että olimme ikäänkuin samalla tasolla ja puhuin rauhallisesti.
Kun tilanne rauhoittui, annoin hänen näyttää, mihin pystyi ja vähitellen siinä aina keskenäinen luottamus syntyi. Niin minun ja hänen, kuin hänen ja muun ryhmän välille.
Lisäksi lisäsin aina näille kiukuttelijoille fuyysistä suoritusta ja rohkaisin heitä "kiusaamaan" suortuskykynsä äärirajoja. Jos he onnistuivat, se kasvatti itseluottamusta, jos epäonnistuivat, heille tuli halu vielä joskus onnistuakin.
En tiedä, miten heidän käytöksensä kotioloissa muuttui, vai muuttuiko ollenkaan, mutta ryhmään he lopulta sopeutuivat hyvin.
Ja jokainen tällainen tapaus juonsi juurensa joko vanhempien välinpitämättömyydestä tai paremminkin lapsesa väheksymisestä tai sitten liiallisista vaatimuksista.

 

Aikanaan olin hyvinkin paljon tekemisissä lasten kanssa. Niinä vuosina näin kyllä hyvinkin erilaisia tapoja, miten lapset ahdistustaan purkivat.
Sain rauhan ja järjestyksen parhaiten säilymään antamalla kyseiselle "ongelmatapaukselle" koko huomioni hetkiseksi. Polvistuin yleensä hänen eteensä, että olimme ikäänkuin samalla tasolla ja puhuin rauhallisesti.
Kun tilanne rauhoittui, annoin hänen näyttää, mihin pystyi ja vähitellen siinä aina keskenäinen luottamus syntyi. Niin minun ja hänen, kuin hänen ja muun ryhmän välille.
Lisäksi lisäsin aina näille kiukuttelijoille fuyysistä suoritusta ja rohkaisin heitä "kiusaamaan" suortuskykynsä äärirajoja. Jos he onnistuivat, se kasvatti itseluottamusta, jos epäonnistuivat, heille tuli halu vielä joskus onnistuakin.
En tiedä, miten heidän käytöksensä kotioloissa muuttui, vai muuttuiko ollenkaan, mutta ryhmään he lopulta sopeutuivat hyvin.
Ja jokainen tällainen tapaus juonsi juurensa joko vanhempien välinpitämättömyydestä tai paremminkin lapsesa väheksymisestä tai sitten liiallisista vaatimuksista.

Joo toi liiallinen vaatiminen. Sitä ite vielläkin sortuu paineistaan toista turhaan. Vaikkei niin tarkoittaisikaan. Muotoilee sen sanan niin suustaan. Tarkoititko että liiallisella kehumisella olisi haittavaiktuksia. Ku tottuis et saa kaiken sormia napsauttumalla ja onnistuu kaikessa ja et vaik sanoo et muistaa kaiken ja sitkun kysyy jonkun jutun ja ei muistakkaan. Sitä ni sit sanoo vaik nonni etjän sä kaikkea muista ei vissiin kukaan kaikkea. Sillain et joutuu myös tekee työtä paljon eikä kaikki onnistu heti. Muuten miten opetit lapsia kestään painetta?

 

Joo toi liiallinen vaatiminen. Sitä ite vielläkin sortuu paineistaan toista turhaan. Vaikkei niin tarkoittaisikaan. Muotoilee sen sanan niin suustaan. Tarkoititko että liiallisella kehumisella olisi haittavaiktuksia. Ku tottuis et saa kaiken sormia napsauttumalla ja onnistuu kaikessa ja et vaik sanoo et muistaa kaiken ja sitkun kysyy jonkun jutun ja ei muistakkaan. Sitä ni sit sanoo vaik nonni etjän sä kaikkea muista ei vissiin kukaan kaikkea. Sillain et joutuu myös tekee työtä paljon eikä kaikki onnistu heti. Muuten miten opetit lapsia kestään painetta?

Joo, perusteettomalla kehumisella on ryhmässä pelkästään haittavaikutusta. Ensinkin siinä antaa sille naperolle viestin, että hän osaa enemmän, mitä todellisuudessa. Ja toiseksi kaikki muutkin tietävät, mitä kukin osaa ja näin luodaan asetelma, jossa se kehuttu nostetaan ansiottomasti muiden yläpolelle. Siksi kehumisen pitää tullä aina juuri siitä suorituksesta, mikä meni hyvin, tai missä näkyi, että yritettiin tosissaan. En koskaan kehunut lasta, vaan aina hänen suoritustaan. Sama koskee myös moittimista. Se kannustaa eikä aiheuta eriarvoisuuden tunnetta muissa.
Paineen sietoa opeteltiin yleensä leikin avulla. Pienet joukkuekilpailut, joissa taito ja huolellisuus ratkaisivat, olivat hyviä. Se, että lapset oppivat epäonnistumaan, oli yksi suurimmista haasteista. Eli se, että epäonnistuneen osasuorituksen jälkeenkin pystyi kokoamaan itsensä uutta osasuoritusta varten. Ja se, ettei epäonnistuminen ollut mikään häpeä, piti vain harjoitella puutteellisia kohtia enemmän.
Tätä opettaessani rakensin harjoitukset niin, että jokainen joutui epäonnistumaan jossakin.