Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, mihin suuntaan pakenisit?

Ei ole olemassa mitään Itä-Ukrainaa, joka voisi määrät liikekannallepanon ja evakuoinnit. Mikäli Ukrainassa joku muu kuin Ukrainan valtio moisia määräyksiä antaa, niin kyseessähän on sotarikos.
En oikein usko, että tuo mitenkään menisi sotarikoksen piikkiin:

Se taas, että Kiovan joukot tulittavat itäukrainalaisia on selkeästi sotarikos:

"Sotarikoksiksi katsotaan esimerkiksi siviilihenkilöiden tai sotavankien tahallinen surmaaminen, kidutus tai epäinhimillinen kohtelu ja biologiset kokeilut. Myös muun muassa tahallinen hyökkäys siviiliväestöä kohtaan ja kansainvälisen suojamerkin petollinen käyttö ovat sotarikoksia.

Sotarikoksiin voi syyllistyä myös valtion sisäisissä sodissa."

Ja:

"Joukkotuhonta tarkoittaa mitä tahansa seuraavista teoista, joiden tarkoituksena on kansallisen, etnisen, rodullisen tai uskonnollisen ryhmän hävittäminen joko kokonaan tai osittain:

ryhmän jäsenten surmaaminen
vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttaminen ryhmän jäsenille
"

Ja:

"Rikos ihmisyyttä vastaan tarkoittaa mitä tahansa seuraavista teoista, kun se tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä:

murha
tuhoaminen

orjuuttaminen
väestön karkottaminen
vangitseminen

kidutus
raiskaus
vaino poliittisen mielipiteen, rodun tai uskonnon perusteella
muu epäinhimillinen teko
."

Ainakin noista voisi aloittaa.

Rokotuspakko voi muuten myös ohimennen sanoen olla sotarikos:

"Sotarikoksiksi katsotaan esimerkiksi siviilihenkilöiden tai sotavankien tahallinen surmaaminen, kidutus tai epäinhimillinen kohtelu ja biologiset kokeilut.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Mun pojat ovat jo sanoneet etteivät lähde Suomesta mihinkään, jos sota tulisi, olisi kuulema maanpetturuutta ja olen samaa mieltä heidän kanssa.
Minusta ei tätä maata olis puolustamaan, mutta ilman poikiani en lähtisi muualle, joten jäisin sitten Suomeen...tapahtui mitä tapahtui.
 
  • Tykkää
Reactions: KalaMies

Sota vois olla keino saada ei-suomalaiset pois Suomesta
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Siis Donetskin ja Luhanskin "kansantasavaltojen" rikollinen hallinto on pakottanut alueen väestöä siirtymään Venäjän puolelle, jotta eivät jäisi jalkoihin tulevassa suurhyökkäyksessä Ukrainan armeijaa vastaan.
 
vierailija
Kiitos linkistä, se on jäänyt kiireessä pois. Aivan, tämän ketjun pointti on juuri siinä, että Ukrainan venäjänkieliset kokevat itsensä niin uhatuiksi asuttamassaan Ukrainassa, että katsovat viisaimmaksi lähteä sieltä pois. Ole edelleen sitä mieltä, että heidän pitäisi saada asua sijoillaan, ja rauhassa kuten suomenruotsalaiset Suomessa. Jos eivät Kiovalaiset heitä huoli - kuten ilmeisesti eivät, kun lähtivät sotilaallisin voimin heitä kukistamaan - heidän tulisi voida, kuten Krimillä tehtiin, päättää siitä, anoako kuulua Venäjälle mieluummin. En pohjimmiltaan usko monenkaan heistä haluavan, ja juuri sen takia yritettiin sopia asia Minskin rauhansopimuksilla. Mutta sekään ei ole kelvannut Kiovalaisille, he haluavat taltuttaa separatistialueet väkivalloin.

Sinun mielestä on ehkä oleellisinta tuossa uutisessa, että separatistijohtajien tiedotteet on tehty etukäteen. Saatan tosiaan olla yksinkertainen, kun en tajua ongelmaa siinä, että tuollainen tiedote valmistettaisiin etukäteen, kun tilanne on heillä varmasti ollut ihan selvillä jo silloin. Onhan se kieltämättä noloa jäädä kiinni tuollaisista pikkuseikoista, mutta kaikkeen on tietenkin tartuttava. Kai meidän on uskottava, että väite metadatasta pitää paikkaansa. Siinä tapauksessa se varmasti todistaa sen, että separatisteilla ja Venäjällä on yhteinen tiedonkulku, mutta tämä tuskin on yllätys kenellekään.

Parempi juttu tämä tosin on kuin se epätoivoinen lastenkodin paukku. Jos joku uskoo sen olevan venäläisten aiheuttama, niin uskoo kai sitten kaiken, mitä Venäjästä sanotaan.
Eli aloitukseltasi putosi pohja. Kysyit, että kuka menisi vihollisen suojiin. Eli ei kukaan. Ja heidän kotiaanhan uhkaa nyt Venäjä.

En ole lukenut minskin sopimusta, mutta olisko Venäjä halunnu paperilla Krimin itselleen, ehkä jotain muutakin. Antaisi viestin, että laiton miehitys olisi ok. No onko ihme, jos ei ole.

Sä puhut kokoajan siitä, että ihmisten pitäisi olla luottamatta sokeasti mediaan, kyllä, tuollainen piilotteluhan pitäisi olla sun jutun keskiössä! Retostelet jollain falsefalseflageilla. Mutta yllätys, jos sun idoli äitimaa Venäjä tekee jotain tollasta, niin vaikenet.
Nii että mikset avaisi niitä omia silmiäs.
 
En minä kotoani mihinkään lähde, paitsi jalat edellä. Vähän veikkaan, että monet palstan lukijoista olisivat ihan tyytyväisiä tosin, jos saisin kuulan kallooni. Luuletko tosiaan, että venäläiset ampuisivat minut, kun niin tunnollisesti olen heitä täällä puolustellut? Eiköhän pati tulisi enempi lännestä päin.
Venäläiset in isänmaallista väkeä.
Niille maanpetturi on aina maanpetturi, pettääpä sittern oman tai vihollisen.
Joten siihen on turha uskoa, erttä sinun suhtautumisestasi olisi mitään hyöyä tosipaikan tullen.
Mutta siitä, katsoisivatko he sinun kirjoituksiasi maanpetturuudeksi, voidaan kyllä sitten vääntää loputtomasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
En minä kotoani mihinkään lähde, paitsi jalat edellä. Vähän veikkaan, että monet palstan lukijoista olisivat ihan tyytyväisiä tosin, jos saisin kuulan kallooni. Luuletko tosiaan, että venäläiset ampuisivat minut, kun niin tunnollisesti olen heitä täällä puolustellut? Eiköhän pati tulisi enempi lännestä päin.
ei väliä mistä tulee
kunhan sinulle petturille tulee
 
vierailija
Asutaan maalla länsirannikolla, että tuskin ne tänne ekan on tulossa. Tosin kotikaupunkini historian tuntien, on ne venäläiset ennekin käyny täällä riehumassa. Mutta muuttasin kaverin luo, joka asuu "syrjäkylillä". Siellä riittää miettiä, ja perikuntien hylkäämiä autiotaloja missä piilotella.
 
vierailija
Eiköhän kaikkien kannattaisi pakata kamansa ja lähteä Ruotiin pariksi viikoksi. Sitten voitaisiin tulla takaisin ja miehittää maa laittomasti, sitten sopimuksella ottaa maa hallintaan ja jatkaa kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Tämä kelpaisi varmadti myös kooweelle.
 
vierailija
Eli aloitukseltasi putosi pohja. Kysyit, että kuka menisi vihollisen suojiin. Eli ei kukaan. Ja heidän kotiaanhan uhkaa nyt Venäjä.

En ole lukenut minskin sopimusta, mutta olisko Venäjä halunnu paperilla Krimin itselleen, ehkä jotain muutakin. Antaisi viestin, että laiton miehitys olisi ok. No onko ihme, jos ei ole.

Sä puhut kokoajan siitä, että ihmisten pitäisi olla luottamatta sokeasti mediaan, kyllä, tuollainen piilotteluhan pitäisi olla sun jutun keskiössä! Retostelet jollain falsefalseflageilla. Mutta yllätys, jos sun idoli äitimaa Venäjä tekee jotain tollasta, niin vaikenet.
Nii että mikset avaisi niitä omia silmiäs.
Se kW stttna on Kremlin caccatrolli
 
Tästäonhyväjatkaa
Eiköhän kaikkien kannattaisi pakata kamansa ja lähteä Ruotiin pariksi viikoksi. Sitten voitaisiin tulla takaisin ja miehittää maa laittomasti, sitten sopimuksella ottaa maa hallintaan ja jatkaa kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Tämä kelpaisi varmadti myös kooweelle.
En lähde karkuun

haluun kouluttautua tarkka-ampujaksi vihollisia listiäkseni

olin erinomainen ampuja rynkyllä 300 m:stä jo intissä pelkällä ilmakiväärikokemuksellakin
 
Yhteistyössä