Jos synnytyksessä tulisi komplikaatiota, ja puolisosi joutuisi valitsemaan vauvan ja sinun henkesi välillä

Mies kuulemma valitsisi minut, lasten takia ja esikoisen aikaan olisi valinnut myös minut, kun sanoi ettei osaa pientä vauvaa hoitaa.
Jos itse pitäisi valita, niin joutuisin valitsemaan itseni, juurikin niiden jo olemassa olevien lasten takia.
Mutta jos mun pitäisi valita miehen ja lasten välillä, niin valitsisin lapset. Aika julmaa kyllä :/

 

Miellyttävää. Eli vaikka hoitohenkilökunnalla olisi tiedossa että äiti tappaa itsensä samantein jos jää henkiin ja lapsi on kuollut niin silti annetaan lapsen kuolla pois ja jätettäisiin äiti eloon.

Näin se lain mukaan menee.

 

Jep, mammoille jatkokysymys: Jos olisitte vaikka auto-onnettomuudessa tai tulipalossa (mukana sinä, YKSI lapsi ja miehesi) tms ja olisit aivan varma, että sinulla ei ole aikaa pelestaa kumpaakin, kumman pelastaisit, miehesi vai lapsesi.

Minä pelastaisin lapseni.

 

[QUOTE="mie";25962940]Jep, mammoille jatkokysymys: Jos olisitte vaikka auto-onnettomuudessa tai tulipalossa (mukana sinä, YKSI lapsi ja miehesi) tms ja olisit aivan varma, että sinulla ei ole aikaa pelestaa kumpaakin, kumman pelastaisit, miehesi vai lapsesi.

Minä pelastaisin lapseni.[/QUOTE]

Lapseni.
En edes miettisi, en todellakaan. Tää on niinku ihan selkeä.

 

itse en ymmärrä edes, miksi joku pelastaisi enemmin syntymättömän vauvan kuin itsensä, mutta kukin tavallaan, minä pelastaisin ennemmin itseni. jo maailmassa olevista lapsista toki pelastaisin heidät ennen minua.

minä taas en pysty ymmärtämään sellaista äitiä jolla oma henki menee lapsen hengen edelle. mutta taitaa nykyajan äideille olla äidinrakkauskin tuntematon käsite...

 

[QUOTE="mie";25962940]Jep, mammoille jatkokysymys: Jos olisitte vaikka auto-onnettomuudessa tai tulipalossa (mukana sinä, YKSI lapsi ja miehesi) tms ja olisit aivan varma, että sinulla ei ole aikaa pelestaa kumpaakin, kumman pelastaisit, miehesi vai lapsesi.

Minä pelastaisin lapseni.[/QUOTE]

lapsi, ihan ehdottomasti, en edes harkitsisi muuta.

 

[QUOTE="mie";25962940]Jep, mammoille jatkokysymys: Jos olisitte vaikka auto-onnettomuudessa tai tulipalossa (mukana sinä, YKSI lapsi ja miehesi) tms ja olisit aivan varma, että sinulla ei ole aikaa pelestaa kumpaakin, kumman pelastaisit, miehesi vai lapsesi.

Minä pelastaisin lapseni.[/QUOTE]
Lapsen. Inhottava tilanne, mutta niin se vain menisi.

 

[QUOTE="enni";25962979]minä taas en pysty ymmärtämään sellaista äitiä jolla oma henki menee lapsen hengen edelle. mutta taitaa nykyajan äideille olla äidinrakkauskin tuntematon käsite...[/QUOTE]
Minun käsitykseni mukaan äidinrakkaus loppuu äidin kuollessa.

 

Ihmiset erilaisia.
Minä taas en "ymmärrä" tuota ajattelua.
Jokainen siis omalla tavallaan ... ja toisten tapaa kunnioittaen.

Tämäkin on taas sellainen asia, jota ei voi tietää ennen kuin se kuolema olisi todellinen vaihtoehto.

 

Lapseni.
En edes miettisi, en todellakaan. Tää on niinku ihan selkeä.

Mutta eihän sinulla ole miestä? Et voi tietää, miltä tosirakkaus miestä kohtaan tuntuu...

 

Aloittajan kysymykseen, mies valitsisi minut. Ollaan tästä joskus keskusteltu tyyliin "entä jos", ja mies sanoi toivovansa että ennemmin mä kuin vauva selviäisi. Itse olen samoilla linjoilla, valitsisin siis oman elämäni ennen vauvaa.

Jos taas olisi tuo toinen tilanne, mies pelastaisi ilman muuta lapset ensin. Kuten myös minä tekisin. Rakastan miestäni, mutta lapsiani rakastan enemmän.

Mun mielessä sillä on eroa, onko kyseessä lapsi jonka kanssa olet jo elänyt, vai juuri syntymässä oleva vauva. Kamalaa olisi myös vauvan menetys, mutta toisaalta, mun äidinrakkaus ei ole koskaan alkanut ennen lapsen syntymää. Rakkaus lapseen alkaa kasvaa vasta, kun näen hänet ja hänestä tulee tavallaan mulle todellinen. En siis rakastanut vauvaani samalla sekunnilla, kun sain hänet syliini. Siinä meni jonkun aikaa. Nyt rakastan lapsiani valtavasti, enemmän kuin elämääni. Jos pitäisi valita oma elämäni tai lasteni elämä, en epäröisi hetkeäkään kuolla.

Hankalasti selitetty.

 

[QUOTE="vieras";25963931]Mutta eihän sinulla ole miestä? Et voi tietää, miltä tosirakkaus miestä kohtaan tuntuu...[/QUOTE]

Ei niin, mutta eikös kysymys ollut hypoteettinen?

Mun mielestä on kyllä aika karua, että joku edes voi kuvitella rakastavansa kumppania enemmän kuin omaa lastansa.

 

Mies varmaan valitsisi mut, mä haluaisin että valitsisi vauvan.

 

Onneksi kenenkään ei tarvitse tehdä tuollaista päätöstä sairaalavuoteen äärellä muualla kuin amerikkalaisissa draamasarjoissa. Tuskin loppuelämäkään riittäisi moisesta valinnasta toipumiseen.

 

Valitsisi minut ilman muuta, kohdulla tai ilman. Meillä on lapsia ja ei haluaisi heidän kasvavan ilman äitiä.

 

Olen itse ollut tuossa tilanteessa, ja tiedän että lääkärit tekee päätöksen, ei todellakaan mies. Meillä tilanne oli kuitenkin sellainen, että vauva oli jo menetetty ja muistan kaiken kauheuden keskellä lääkärin sanat (varmaan ikuisesti) "nyt pidetään äidistä huolta". Itse ajattelin vain tuolloin, että mieheni on jo menettänyt liikaa, ei enää minuakin. Tiedän myös tapauksen, jossa äiti menehtyi ja vauva jäi henkiin ja isä on sanonut myöhemmin, että jos olisi valinnan saanut niin vaimonsa olisi halunnut pitää. Tottakai rakastaa lastaan, jossa äiti yhä elää.

 

Tämäkin on taas sellainen asia, jota ei voi tietää ennen kuin se kuolema olisi todellinen vaihtoehto.

Totta. Ja kuten moneen kertaan ilmoitettu ketjussa, niin skenaario ei kovin realistinenkaan. Mutta asiaa voi siltä pohtia ja ounastella, miten menisi.

 

Ei olla keskusteltu asiasta. Meillä takana pitkä lapsettomuus ja ei yhtään lasta. Uskon kuitenkin, että mies valitsisi minut.

 

Hmmm... luulen, että esikoisen synnytyksessä olisi pelastanut vauvan. Isyys on hänelle tärkeä asia. Kuopuksen synnytyksessä ois varmaan ajatellut esikoista, ja pelastanut minut. Tällä hetkellä sukset sen verran ristissä, että valitsisi varmaan taas vauvan, jos sattuisin raskaana/synnyttämässä olemaan...

 

Meillä vasta ensimmäinen tulossa ja kuulemma minut valitsisi, vaikka tilanne olisi vaikea ja ei haluaisi koskaan tälläiseen tilanteeseen. Nyt järkytin tuota nallekarhua, ihan selvästi jäi miettimään asiaa

 

[QUOTE="mie";25962940]Jep, mammoille jatkokysymys: Jos olisitte vaikka auto-onnettomuudessa tai tulipalossa (mukana sinä, YKSI lapsi ja miehesi) tms ja olisit aivan varma, että sinulla ei ole aikaa pelestaa kumpaakin, kumman pelastaisit, miehesi vai lapsesi.

Minä pelastaisin lapseni.[/QUOTE]

Nonni, nyt sait mun ihan sekasin (hormoonit jyllää) Rupesin itkemään, kun mietin tätä. En oikeasti osaa sanoa, kyllä varmaa lapseni, mutta.. En edes mieti tätä enää!

 

Olen todistanut viereisestä talosta pahaa tulipaloa. Perheen lapsista kuoli toinen, samoin toinen vanhemmista. Yksi vanhempi sai siis yhden lapsen pelastettua. Eiköhän se ole ollut vähän sellainen paikka, ettei ole laskelmoitu kenet sieltä pelastaa, vaan sen kenet voi. En usko, että oli helppo asia tai että yhden lapsen selviäminen teki puolison kuoleman helpommaksi tms.

Mie en ole enää ollut vuosiin varma onko vanhempien rakkaus lapsiinsa ehdotonta. Aloin epäröidä sen jälkeen kun oli tämä juttu, jossa isoveli tappoi kaksi nuorempaa ja menestynyttä siskoaan (ainakin tytöt olivat alaikäisiä). Aloin miettiä haluaisinko äitinä tavata tätä ainutta lastani enää koskaan. Ehkä en.

Hätätilanteessa tekisin toki kaikkeni pelastaakseni lapseni, mutta en ymmärrä miksi pelkän 50 % DNA-jaon takia lapsen täytyisi mennä kaikessa rakkaan puolison edelle?

 

Uskoisin että puolisoni valitsisi minut. Minäkin valitsisin puolison vastaavassa tilanteessa.

 

[QUOTE="mie";25962940]Jep, mammoille jatkokysymys: Jos olisitte vaikka auto-onnettomuudessa tai tulipalossa (mukana sinä, YKSI lapsi ja miehesi) tms ja olisit aivan varma, että sinulla ei ole aikaa pelestaa kumpaakin, kumman pelastaisit, miehesi vai lapsesi.

Minä pelastaisin lapseni.[/QUOTE]

Tuossa tilanteessa pelastaisin lapsen, ihan siitä syystä että jo olemassa olevien, meidän kanssa eläneiden lapsien turvallisuus on ykkössijalla ja saman valinnan tekisi varmasti mieskin. Olemme heistä vastuussa ja lapsilla olisi pidempi elämä edessään kuin meillä vanhemmilla.
Valitsisimme toisin synnytyksessä siitä syystä että meillä on jo lapsia ennestään ja toisekseen uuden tulokkaan kanssa emme ole vielä ehtineet elää ja olla, toisin kuin miehenä ja vaimona meillä on pitkä historia takana ja tarkoitus elää vanhoille päiville, hautaan saakka yhdessä. Syntymättömän (tai synnytyksessä kuolevan) lapsen kanssa tunne- ja rakkausside ei ole verrattavissa jo elettyyn, pitkään rakkaussuhteeseen.

 

Olen todistanut viereisestä talosta pahaa tulipaloa. Perheen lapsista kuoli toinen, samoin toinen vanhemmista. Yksi vanhempi sai siis yhden lapsen pelastettua. Eiköhän se ole ollut vähän sellainen paikka, ettei ole laskelmoitu kenet sieltä pelastaa, vaan sen kenet voi. En usko, että oli helppo asia tai että yhden lapsen selviäminen teki puolison kuoleman helpommaksi tms.

Mie en ole enää ollut vuosiin varma onko vanhempien rakkaus lapsiinsa ehdotonta. Aloin epäröidä sen jälkeen kun oli tämä juttu, jossa isoveli tappoi kaksi nuorempaa ja menestynyttä siskoaan (ainakin tytöt olivat alaikäisiä). Aloin miettiä haluaisinko äitinä tavata tätä ainutta lastani enää koskaan. Ehkä en.

Hätätilanteessa tekisin toki kaikkeni pelastaakseni lapseni, mutta en ymmärrä miksi pelkän 50 % DNA-jaon takia lapsen täytyisi mennä kaikessa rakkaan puolison edelle?

Tämä on aika mielenkiintoinen asia pohtia. Itsellä ei lapsia ole, mutta minäkin ajattelisin, että totta kai pelastaisi mielummin lapsen kuin puolison ja jotenkin järkyttävältä kuulosti tuo, että joku pelasti autosta vaimonsa eikä 13-vuotiasta lastaan. Vanhempien rakkaus lapsiin on ihan biologista, asia jota ei välttämättä edes pysty välttämään vaikka kuinka haluaisi. Mutta entä jos näin ei ole, entä jos äidillä ei ole suurta ehdotonta rakkautta lapseensa. Entä jos (jo vanhempi) lapsi on inhottava ihminen. Puoliso on kuitenkin se kenet hän on valinnut loppuelämäkseen. Puolisoa ei rakasteta vain pakosta vaan halusta.

Yhdessä kirjassa oli tapaus, jossa lapsi oli kouluampuja ja sen lisäksi tappoi isänsä ja pikkusiskonsa. Äiti kuitenkin rakasti vielä lasta ainakin jollain tavalla.