Jos poikavauvan kivekset eivät laskeudu 1-v mennessä....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olen huolissani
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

olen huolissani

Vieras
niin mitä siitä on seurannut?Kaipaisin tukea ja infoa asiasta, kun tuntuu, ettei neuvolassa suhtauduta mihinkään vakavasti. Ei siellä tätä kivesasiakaan olisi edes tutkittu jos en olisi painostanut.
Eli poikani täytti jo 1v ja hänellä edelleen ns. piilokivekset. Edellisellä neuvolalääkärikäynnillä lääkäri puhui vesikiveksistä, joten olen ihan sekaisin mitä pitäisi tehdä.

Sain kuin sainkin ylimääräisen neuvolalääkärin, mutta se on vasta kuukauden päästä. Pojalla siis ei tunnu kiveksiä kivespusseissa vaan ne ovat ylempänä.

Onko edessä aina tässä tilanteessa leikkaus vai onko vielä toivoa, että laskeutuisivat itsestään?Voiko asiaa jotenkin edesauttaa?
 
Mun ystävän pojalta leikattiin piilokives aika lailla tasan vuoden ikäsenä. Siihen asti seurattiin ja katottiin laskeutuuko itsestään, kun ei laskeutunut, päädyttiin leikkaamaan. Sitä parempi mitä aikasemin leikataan. Mun miehellä on taas leikattu vasta kouluikäsenä, eikä toisessa kiveksessä oo jäljellä minkäänlaista siittiötoimintaa ja toisessakin on hyvin heikkoa.
 
Meillä myös kivesongelmia. Jostain luin, että hoitosuositus on muuttunut. Eli ennen katsottiin 6-vuotiaaksi asti, korjaantuuko itsestään, mutta nyt pitäisi olla kunnossa viimeistään 2-vuotiaana. Meidän pojulla on ns vaeltavat kivekset, eli välillä piilossa ja välillä pusseissa. Lääkäri on niitä lypsänyt alas. Nyt ikää 2,5 vuotta, eivätkä vieläkään ole koko ajan alhaalla. Varmaankin 3-vuotisneuvolassa päätetään miten edetään. Mutta siis älä suotta pökerry huolesta, aikaa on vielä hoitaa asia kuntoon!
 
olen myöskin käsittänyt, että mitä pikemmin asia hoidetaan ei aiheuta mitään vakavampaa kuten lapsettomuutta. Kummallista miten neuvolassa ei asiaa pidetä mitenkään kiireellisinä vaan tätäkin aikaa sai oikein anella. Seuraava tavallinen neuvolalääkärihän on vasta puolen vuoden päästä.
 
Leikataan eli lasketaan kives/kivekset leikkauksella. kivespusseihin tule pienet viillot, samoin kuin siihen kohtaan, josta suurinpiirtein kivekset lasketaan. Paranee nopeasti, hoitoon sai viedä jo parin päivän pääst. Ja leikkauspääivänä voi päästä jo kotiin. Ei siis suuri operaatio!
 
Se on kyllä outoa, jos neuvolassa ei oteta asiaa vakavasti. Meillä neuvolalääkärit ovat hyvin tarkkoja kivesasian kanssa. Heti tuli lähete keskussairaalaan kirurgille, kun ongelma tuli esiin. Kirurgi kuitenkin sai lypsettyä alas, joten leikkausta ei tarvittu. Ainakaan vielä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maisa:
Meillä myös kivesongelmia. Jostain luin, että hoitosuositus on muuttunut. Eli ennen katsottiin 6-vuotiaaksi asti, korjaantuuko itsestään, mutta nyt pitäisi olla kunnossa viimeistään 2-vuotiaana. Meidän pojulla on ns vaeltavat kivekset, eli välillä piilossa ja välillä pusseissa. Lääkäri on niitä lypsänyt alas. Nyt ikää 2,5 vuotta, eivätkä vieläkään ole koko ajan alhaalla. Varmaankin 3-vuotisneuvolassa päätetään miten edetään. Mutta siis älä suotta pökerry huolesta, aikaa on vielä hoitaa asia kuntoon!

sorry kirjoitin juuri samaan aikaan.
Miten tuo lypsäminen tapahtuu?voiko sitä itse tehdä vai vain lääkäri?Jos lypsää niin saako siten myös ns. piilokiveksenkin kivespussiin vai miten. En ole siis aivan varma onko kyse nyt piilokiveksestä vai voisko meidänkin pojalla olla tuollainen ns. hyppivä. Omasta mielestäni silloin kun lääkäri sanoi, että olisi vesikivekset kivekset olivat kivespusseissa ja vasta nyt olisivat sitten hypänneet takaisin ylös. Voi,,,,,,olen niin huono näissä, kun on itselläkin ollut pelkkiä siskoja niin kaikki mitkä liittyy poikiin ja heidän erityisvaivoihin, on mulle niin uutta.
 
Munki mielestä vähän kumma homma. Sitä mun ystävän vauvaa seurattiin tosi tarkasti ja kun vuosi alko tulemaan täyteen, eikä ollu itsestään lasekutunut, laitettiin lähete sairaalaan ja sittne leikkaukseen. Kyllä nuo asiat pitäisi ottaa nykyään jo tosissaan kun ei ainoastaan ole lapsettomus-riski vaan myös kohonnut kivessyövän riski siinä laskeutumattomassa, jos siis ei hoideta ajoissa kuntoon.
 
Lypsämistä voi koittaa itsekin esim. saunassa, kun on lämmin. Itse en ole siinä koskaan onnistunut. Pitäisi tunnustella alavatsaa ja painella hellästi kiveksi alaspäin. Minusta sinun kannattaisi pyytää lähete erikoislääkärille, niin saat mielenrauhan :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja maisa:
Lypsämistä voi koittaa itsekin esim. saunassa, kun on lämmin. Itse en ole siinä koskaan onnistunut. Pitäisi tunnustella alavatsaa ja painella hellästi kiveksi alaspäin. Minusta sinun kannattaisi pyytää lähete erikoislääkärille, niin saat mielenrauhan :)

kiitos vinkistä ja kaikille iso kiitos vastauksista ja kannustuksesta. Tuntuu, että aina tulee jotain surullista ja mitä enemmän alkaa asiaa miettiä ja siitä lukea, sitä isompia kauhukuvia luo lapsen tulevaisuuden ylle.

 
Kauhukuvat voit unohtaa :) Jos synnärillä on todettu, että kivekset löytyvät, niin aivan varmasti ne saadaan myös alas! Muistan kuinka paniikissa olin, kun omalla lapsella todettiin kivesvaiva. Googletin ihan liikaa. Pelonsekaisin tunteen mentiin sinne erikoislääkärille, ja sitten se olikin kymmenen minsaa ja kaikki kunnossa.
 
Tässä Lääkärikirja Duodecimista lyhyt info piilokiveksisyydestä:


Laskeutumaton kives

Poikasikiön kivekset muodostuvat vatsaontelon sisällä ja laskeutuvat sieltä kehityksen myötä nivuskanavia pitkin kivespussiin. Mikäli kives jää vatsaonteloon tai nivuskanavaan, se ei kehity kunnolla eikä tuota aikanaan siittiöitä. Neuvolassa tarkistetaan, että kivesten laskeutuminen on tapahtunut normaalisti. Noin 5 %:lla pojista toinen tai molemmat kivekset eivät ole laskeutuneet kivespussin pohjalle.

Valtaosassa kyse on nk. hyppivästä kiveksestä, jolloin se on tunnettavissa kivespussin yläosassa ja käsittelyllä saatavissa kivespussin pohjalle. Tämä on melko harmiton löydös, sillä "hyppivä" kives yleensä laskeutuu oikealle paikalleen ennen murrosikää. Jos sen sijaan kives on pysyvästi väärässä paikassa, tarvitaan leikkaushoitoa, jotta kives ei ajan myötä vaurioidu. Tilannetta kutsutaan piilokivekseksi. Piilokivesten esiintyvyys on vastasyntyneillä noin 7 % ja vuoden ikäisillä enää 1 %. Nykyisten suositusten mukaan piilokives leikataan ensimmäisen ikävuoden loppuun mennessä kiveksen toiminnan turvaamiseksi.
 
A lot more Verification From Additional Suppliers http://www.youtube.com/watch?v=D1kyPcQU3YQ Reduced discuss price ranges also turned out too tempting to help fight. Numerous list shares had been investing in or perhaps next to 52-week levels inside earlier Goal. Buyers grabbed for the beneficial sales facts as well as started out scooping way up retail futures at great buy attic prices.
 

Yhteistyössä