jos olisit työnantaja ja sulle hakisi kaksi henkilöä töihin, kumman valitsisit ja miksi

vierailija
b:n 57, vuotiaan rouvan, jonka lapset on lähteneet kotoa. Varsinkin, jos on syntynyt tarpeeksi myöhäisellä vuodella, eli eläkeikä alkaa 66-vuotiaana tai myöhemmin.
 
Ai niin, ja miksi. Koska se 57-vuotias tekee työnsä, pystyy todennäköisemmin ajoittamaan lomansa joustavammin, sillä on työkokemusta tai elämänkokemusta, jolla voi korvata puuttuvaa työkokemusta, se ei ole heti pyytelemässä palkankorotusta tai lähtemässä parempiin töihin.
 
vierailija
Katsoisin kumpi soveltuu paremmin työyhteisöön ja kyseiseen työporukkaan paremmin luonteeltaan.
Ottaisin, ehkä rekrytointiin mukaan työyhteisöstä työntekijän mikäli työtä pitää tehdä yhdessä muiden kanssa tiiminä. Ja pohtisin minkälaista osaamista tarvitaan työpisteeseen ja katsoisin molempien työhistorian. Riittääkö lyhyempi ammattiosaaminen ja mahdollisuus kehittyä vai pitäisikö olla ammattilainen työssään jo valmiiksi.
 
Näin. En itsekään voi sanoa noin lyhyen esittelyn jälkeen, vaan kyllä siinä pitäs nähdä tyyppi ihan henk. koht. Ja vähän haastatella. Ymmärrän kyllä pointin, mitä ajat takaa, mutta se että naisella on lapsi / lapsia ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän on jatkuvasti pois. Millanen tukiverkosto? Osallistuuko isä lastenhoitoon tai voiko olla töistä pois, jos lapsi on kipee jne. Turvallisempi kait siinä mielessä tuo vanhempi, mutta sitten taas jos hän on tyypiltään aivan vääränlainen työyhteisöön, niin ei sekään hyvä ole.

Itsellä esim. oli aivan älyttömän auttavaiset vanhemmat ja mun ei oikeastaan koskaan tarvinnut olla töistä pois, kun lapsi sairasti tai tuli muuta, vaan vein aina mummulaan. Paljon pitivät ihan vaan muutenkin esim öitä, että itse pääsin jonnekin tuulettumaan tai sain ihan vaan nukkua.
 
vierailija
Ehdottomasti b. An lasten sairastelut, neuvolakäynnit jne + mahdollinen raskaus ja äitiysloma hajauttaa nuorempaa työnhakijaa ja hänen työpanostaan.
B llä elämänkokemusta, ammatillista know howta, aikaa paneutua työtehtäviin, joustoa jne.
 
vierailija
Ikä ei myöskään kerro miten tuleva työntekijä tulee sairastelemaan. Joskus oletetaan, että vanhemmalla ihmisellä on sitä sun tätä sairautta ja jäävät sairaslomalle. Vanhemmilla ihmisillä on usein korkeampi kynnys jäädä sairaslomalle kuin nuoremmille. Nuoremmat ottavat lyhyitä sl jaksamisen tueksi helpommin eivätkä sitoudu työpaikkaan kuten ennen oli tapana/vanhemmilla työntekijöillä. Nuorilla on myös mielenterveysongelmia, jotka eivät näy päällepäin. Nuoremmat ahdistuvat aivan normaaleista asioista/vastoinkäymisistä, ei ole elämänhallintaa ja jäädään helpommin sl:lle kun ei esim. ole nukuttu yhtä yötä hyvin. Ei pystytä ajattelemaan, että ehkä nukkuu jo seuraavana yönä paremmin. Elämä ei ole aina mukavaa eikä työ ole viihtymistä varten vaikka toki pitää työssä olla kivaa.

Äiti ei aina ole jäämässä lapsien sairastaessa kotiin esim. meillä jäi yleensä aina isä , koska hänelle oli helpompi työssä järjestää asiat kuin minulla.
 
vierailija
Ehdottomasti b. An lasten sairastelut, neuvolakäynnit jne + mahdollinen raskaus ja äitiysloma hajauttaa nuorempaa työnhakijaa ja hänen työpanostaan.
B llä elämänkokemusta, ammatillista know howta, aikaa paneutua työtehtäviin, joustoa jne.

B. Vanhemmat työntekijät voivat olla myös melko joustamattomia työmäärän ja työaikojen suhteen. Joskus voivat olla todella rutinoituneita työhönsä, haluaa tehdä uudessa työpaikassa samoin kuin on ennenkin tehnyt aiemmissa työpaikoissa asiat Ehkei esim. enää jakseta tehdä yötyötä, 3-vuorotyötä niin kuin nuorena. Halutaan ja tiedetään, että on oikeus myös vapaa-aikaan. Ei elämä voi olla pelkkää työtä. Vanhempi työntekijä uskaltaa sanoa "ei". entäs jo tämä ammatillinen know how on jo vanhentunutta tietoa eikä halua enää uutta oppia eikä opiskellakaan.
 
Riippuu, että mihin työhön. Meille vanhempi ois turhan vanha ja nuorempi tuskin haluaisi tulla.

Raskas fyysinen reissutyö ei ole ka ikkien juttu.

Toki, kos 57-vuotiaalla jo olisi työkokemusta tältä alalta niin miksei. Voisihan vaikka vaan neuvoa noita järjettömiä ja kuskailla tarvikkeita.
 
vierailija
molemmilla on hyvät todistukset ja työtodistukset.

henkilö a; 27 vuotias 3 lapsen äiti.

henkilö b; 57 vuotias rouva, lapset jo isoja.

Molemmat vaikuttavat ulkoisesti reippailta ja työhon kykenevältä
Nuoremman koska vastuu mahdollisesta ennenaikaisesta eläköitymisestä on työnantajalla. 27-vuotias tuskin jää sairaus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle ja kolmen lapsen äitinä ei varmaan enää äitiyslomiakaan pidä. Tietysti saikkuja tulee enemmän, mutta voi niitä tulla sille 57-vuotiaallekin. Sitä ei voi koskaan tietää etukäteen.
 
Jos joku noinkin nuori olisi näihin hommiin änkeämässä, olisi valinta todennäköisesti hänen puolellaan.
Nuori oppii ja mukautuu halutessaan paremmin kuin lähes minun ikäiseni kalkkis.
Lisäksi hän jaksaa ja on muutenkin liukkaanpi liikkeissään mitä eläkeikää lähentelevä.
Ja siis lähden siitä, että tuo vanhenpi on tehnyt ikänsä näitä hommia ja on jo lähes loppuun ajettu.
Lisäksi siinä voi kuvitella lisäbonusta noista lapsista. Äitihän voi joskus ottaa nekin mukaan oppimaan oikeata työntekoa. Joten joskus tulevaisuudessa hekin voisivat olla potentiaalisia kiireapuja.
 
Näillä taustamuuttujilla ei ole mitään merkitystä rekrytoinnissa. Kaikki niistä vedetyt johtopäätökset, ovat pelkkiä arvailuja. Voin arvailla, että vanhemmalla on vankempi kokemus. Näin ei silti välttämättä ole. Voin arvailla, että nuoremmalla on tuoreemmat tiedot uusista tuulista alalla. Näin ei silti välttämättä ole. Tätä tällaista arvauspeliä voisi jatkaa loputtomiin, mutta se on hyödytöntä.

Tämän takia kysymyksesi on sama, kuin "palkkaisitko mieluummin sini- vai ruskeasilmäisen henkilön?". Nuo annetut parametrit ei määrittele kompetenssia työhön. Jos haluan tehtävään kokeneen osaajan, niin sitten pitää parametrina olla se osaaminen - ei henkilön ikä.

Viittaus lapsiin taitanee tässä tapauksessa pitää sisällään oletuksen, että lasten takia tulisi poissaoloja silloin tällöin ja talviloman suhteen ei löydy joustoa. No näin voi ollakin, mutta jos tällaiselle tielle lähdetään niin miten se vanhemman rouvan alkoholin käyttö? Lapsiperheen äiti harvemmin on maanantait poissa, mutta sinkuilla ja ikäihmisillä tilanne tilastollisesti muuttuu. Ja jos ei tehdä hihasta vedettyjä arvailuja nuoren äidin joustamattomuudesta, niin älkööt sitä tehkö iäkkäämmän rouvan alkoholinkäytöstäkään.

Kyllä rekrytoinnit pitää tehdä ihan muuten, kuin leikkimällä kaikkinäkevää ihmisjumalaa, joka tietää ihmisestä kaiken ulkonäön tai iän perusteella. Tämän takia rekrytointiinkin on olemassa ammattilaisia, ettei ihan mutulla tarvitsisi näitä päätöksiä yksin tehdä.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Rekrytointi karsii vielä rankemmalla kädellä. Tietyn ikärajan ylitettyä hakupaperit lähtee Ö-mappiin eivätkä ole mukana vaikka ammattitaitoa olisi kuinka.
 
vierailija
Näillä taustamuuttujilla ei ole mitään merkitystä rekrytoinnissa. Kaikki niistä vedetyt johtopäätökset, ovat pelkkiä arvailuja. Voin arvailla, että vanhemmalla on vankempi kokemus. Näin ei silti välttämättä ole. Voin arvailla, että nuoremmalla on tuoreemmat tiedot uusista tuulista alalla. Näin ei silti välttämättä ole. Tätä tällaista arvauspeliä voisi jatkaa loputtomiin, mutta se on hyödytöntä.

Tämän takia kysymyksesi on sama, kuin "palkkaisitko mieluummin sini- vai ruskeasilmäisen henkilön?". Nuo annetut parametrit ei määrittele kompetenssia työhön. Jos haluan tehtävään kokeneen osaajan, niin sitten pitää parametrina olla se osaaminen - ei henkilön ikä.

Viittaus lapsiin taitanee tässä tapauksessa pitää sisällään oletuksen, että lasten takia tulisi poissaoloja silloin tällöin ja talviloman suhteen ei löydy joustoa. No näin voi ollakin, mutta jos tällaiselle tielle lähdetään niin miten se vanhemman rouvan alkoholin käyttö? Lapsiperheen äiti harvemmin on maanantait poissa, mutta sinkuilla ja ikäihmisillä tilanne tilastollisesti muuttuu. Ja jos ei tehdä hihasta vedettyjä arvailuja nuoren äidin joustamattomuudesta, niin älkööt sitä tehkö iäkkäämmän rouvan alkoholinkäytöstäkään.

Kyllä rekrytoinnit pitää tehdä ihan muuten, kuin leikkimällä kaikkinäkevää ihmisjumalaa, joka tietää ihmisestä kaiken ulkonäön tai iän perusteella. Tämän takia rekrytointiinkin on olemassa ammattilaisia, ettei ihan mutulla tarvitsisi näitä päätöksiä yksin tehdä.
Sulla on kovin ruusuinen käsitys ihmisistä.
Valitettavasti ikä, sukupuoli, nimi, yms vaikuttaa prosessiin ja mielikuvaan ihmisestä. Se on täysin "inhimillinen" ominaisuus, eikä kaikki rekrytoijat osaa tietoisesti välttää ennakko-olettamia ihmisistä. Tai vaikka osaisi, ei ehkä välitä, koska osa ihmisen palkkaamisesta on kuitenkin sitä, miltä tuntuu, kun on palkannut ihmisen. Sama, kuin ostopäätöksessä. Täysin "rationaalinen" ostopäätös voi tuntua huonommalta päätökseltä, kuin sellainen, johon liittyy positiivista emotionaalisuutta.
 
En sanonut että niin on, vaan miten pitäisi olla ja miten itse rekrytoin. Toki käytän joka ikinen kerta ammattilaista myös apuna, juuri sen takia että omat mutu-fiilikset jää sille painoarvolle mille ne kuuluvatkin. Toki silläkin on oma ”slottinsa”, mutta vain se. Haastattelussa aina minä + ammattirekrytoija ja vielä erikseen soveltuvuustestit.
 
Yhteistyössä