Jos n.9vuotias poika sanoisi tappavansa itsensä

["mietiskelijä"]

vanhempiensa inhottavan käytöksen takia häntä kohtaan,mm.alentavan puheen takia,rangaistuksia turhasta,nälvimistä ja kohtuutonta kielenkäyttöä poikaa kohtaan,mitä olisitte mieltä pojan puheesta tappaa itsensä?
Poika sanoo usein,ettei vanhemmat häntä rakasta,vaikka todellisuus on muuta.
Onko tuo vain uhmaa vai onko jo oikeasti hätä?

 

[käyttäjäMinttu]

Siis vanhemmat rakastaa lasta, mutta nälvivät ja antavat turhia rangaistuksia jne...?

 

[Näin]

Mä en ymmärrä aloitusta.

 

[tuota]

Voi olla ihan uhmaakin. Tosin meidän lapsi sanoo suuttuessaan myös joskus näin, mutta hänellä onkin lievä masennus

 

["mietiskelijä"]

Vanhemmat rakastavat poikaa,mutta poika käyttäytyy aika uhmakkaasti vanhempiaan kohtaan mm.sanoo inhoavansa, ei suostu tekemään läksyjään, ei tekisi muuta kuin pelaisi pelikoneilla jonka takia vanhemmat joutuvat antamaan arestia/ottamaan pelikoneet pois,poika muuttuu uhmakkaaksi ja sanoo inhoavansa vanhempiaan ja tappavansa itsensä..
Onkoha tuo uhkaus vain uhmaa vai pitäisikö huolestua pojan puheista?

 

[Näin]

Kunhan suutuspäissään uhoaa.

 

[tuota]

No jos pojalla ei ns. mitään muuta taustalla, niin sitten sanoisin että vaikuttaa ihan uhmalta. Toki en tiedä onko aina ollut uhmakas vai onko alkanut näkyä vasta nyt? Rajoista pidettävä siltikin kiinni edelleen,selvät säännöt ja myös rangaistukset kohtuudella jos käyttäytyy tms.huonosti. Ei ole kivaa kuunneltavaa ja katseltavaa,mutta loppupeleissä kaikki siitä hyötyvät,myös se poika.

 

[gggg]

Voihan tuo olla ns.viimeinen niitti muuten hänen muuten huonoksi kokemaansa elämään.

En ota tilanteeseen muuten kantaa.
Mutta kerron miten itsellä. Minulla oli isoveli, aivan järkyttävä ongelmalapsi. Olimme paljon keskenämme kotona, ja tappeluksihan se aina meni, jossa minämtiety jäin aina alakynteen. Päivittäin hakkaamista, läpsimistä, repimistä, lelujen rikkomista, leikkien sotkemista, intimiteetin loukkaamista.
Minä en ihan oikeesti enää jaksanut. Olin ihan oikeasti valmis tappaan itseni. Olin suunnitellut jo kaiken. Ainut miksi en sitä tehnyt oli kun tuli mieleen ett äidille tulisi ikävä ja mummolle. Tuota ristiriitaa itkin kerran itekseni, ja oli paha mieli jostain koulujutustakin....niin äiti silloin kyseli..Enhän tietty saanut tunnustettua koko asiaa, äiti luuli että minua kiusataan koulussa...ja soitti kouluun... seuraavana päivänä koulussa taas esitin iloista... mutta muistan opettajan (mies) kysyneen minulta mitä nyt tänään kuuluu... niin se ja että äiti välitti sai minut luopumaan itsemurhasta,
Olin tuolloin 9-10 vanha.

 

["Hui"]

Olisin huolissani. Ei ole normaalia puhetta lapselta. Ota yhteys koulukuraattorin tai perheneuvolaan ongelmienne vuoksi jotka vaikuttavat myös kasvatuksellisilta.

 

[123333]

uskokaa tai älkää mutta 9 vuotiaskin voi oikeasti olla itsetuhoinen, eikä vain esim kokeillakseen, vaan minä olin lapsena masentunut ja mietin usein itsemurhaa. en sitä ymmärtänyt kun vasta aikuisena kun paranin että olin masentunut. halusin oikeasti tappaa itseni, enkä ollut koulukiusattu enkä sellaista, olin vaan paskana ylipäätään. joku aivojen kemiat sekaisin ym. murrosiässä vasta harkitsin vakavasti asiaa mutta tässä sitä ollaan. kannattaa hakea apua kyllä koska tiedän etten ole ainoa joka lapsena on kokenut alakuloa, siis muutakin kuin sadepäivän vitutusta ja lapsena keinot ovat vähän hukassa joten itsemurha voi oikeasti tuntua selkeältä, yllättävää kyllä.

 

[ÄitiPojalle]

Meillä on 8v poika, joka vastaa kuvaamaasi tilannetta /perhettä... Olen itsekin usein huolissani pojasta mitä hänestä tulee, kun on niin uhmakas. Pelit ovat ykkösjuttu elämässä, haluaisi aina vaan pelata. Keinot vain vähissä, joten helposti tulee rangaistua ottamalla pelit tauolle, kun se niin tärkeää. Olemme olleet jo avun piirissä ja pitää taas ottaa yhteyttä, jos vaikeampaa tulee...