Jos miehellä pienemmättulot, onko hän jäänyt kotihoidontuella kotiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "siirinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"siirinen"

Vieras
Asia ei vielä ole ajankohtainen koska laskettuaikakin on vasta ensikuussa, mutta silti mietin mitenköhän olisi järkevintä jäärjestää asiat. Emme siis ole suurituloisia eli vähän on mietittävä miten tulemme toimeen kotihoidontuella. Yhtämieltä olemme siitä, että olisi mukava jos lapsi osaisi ainakin kävellä ja puhua jonkinverran ennen hoitoon menemistä. Mies ei täysin ole innostunut kotiin jäämisestä pidemmäksiaikaa mutta ei täysin tyrmääkkään ajatusta. Minun tuloni ovat noin 1000€ kuukaudessa suuremmat kuin miehelläni ja tuo raha tuntuu isolta kun ajattelee kuinka pieni kotihoidontuki on. Miehen tulot noin 2000€/kk ja minun siis 3000€/kk.

Kaipaisin siis kokemuksia onko pienempituloinen jäänyt teillä tällaisessa tilanteessa kotiin vaikka suurempituloisella olisi enemmän innostusta jäädä kotiin. Voihan olla, että minunkin mielipiteeni siitä haluanko jäädä kotiin vai palata töihin vielä muuttuu mutta nyt tuntuu siltä, että haluaisin jäädä kotiin pidemmäksi aikaa. Kyseessä siis eskoinen joten vielä en voi varmuudella tietää tulenko viihtymään kotona vai haluanko töihin takaisin.
 
Kuopuksen ollessa 1v2 kk mies jäi kotiin, tosin vuorotteluvapaalle, koska korvaus siitä on suurempi kuin kodinhoidontuki. Minulla lähtöpalkka vain 200 enemän kuin miehellä, mutta työhistoria ei riittänyt vyuorotteluvapaaseen.
1v 3kk myöhemmin taas minä jäin kotiin kotihoidontuella (+keikkailulla) ja mies palasi töihin, ja lapsi hoidettiin näin kotona 4v ikään saakka.
Nykyään mies tekee 100% ja minä 50% työaikaa, kun kuopus menee kouluun on taas vaihto, ja mies vähentää työaikaa ja minä teen 100%
 
Ei meillä edes mietitty jäisikö mies kotiin. Minulle se oli miljoona kertaa luontaisempaa. Ei tuossakaan raha ratkaise, vaan kokonaisuus ja se, kumpi oikeasti haluaa ja jaksaa olla kotona.
 

Yhteistyössä