Jos lapseton huomauttaa jotain "lapsiarjen" rankkuudesta, niin miksi pitää rynnätä puolustelemaan?

[lapseton ja hämmästynyt]

Mä olen monesti ihmetellyt sitä, että äidit ja isät saavat kyllä valittaa, että joskus on rankkaa kun lapset valvottaa, sairastaa, kiukuttelee, vaatii ja huutaa ja se on kaikkien mielestä ihan ok. Mutta auta armias, jos lapseton tekee saman toteamuksen ja siinä samalla myöntää olevansa onnellinen omaan tilanteeseensa, niin saa vihaisen (yleensä) äitilauman niskaansa puolustelemaan lapsiperheen arjen onnea? Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia asiallisia tilanteita, joissa lapseton ei mitenkään ilku tai veetule, vaan toteaa aivan samaan tapaan kuin useat lapsellisetkin että rankkaa voi olla ja toivottaa vielä jaksamistakin äideille.

Miksi äidit eivät käy toistensa kimppuun vaan pikemminkin peesaavat kovaan ääneen, jos joku mainitsee jotain negatiivista? Miksi lapseton ei saa tehdä samaa?

 

[Micosa]

Mulla lapseton ystävä ja saa valittaa jaksamisestaan ilman että ottaisin sen veetuiluna.

 

[nea]

sama kun läskejä ei saa sanoo lihaviks mutta erittäin hoikille voi tulla sanomaan HYiii kun sä olet laiha

 

[vieras]

No mun mielestä lienee vähän sama asia kun vaikkapa omasta painosta puhuminen..

kyllähän sitä saattaa tuskastella kaverille, että vitsi tätä räjähtänyttä olemusta ja läskiä, rasittavaa, pitäisi saada itseä niskasta kiinni - mutta en mä kyllä oikein tykkäisi kun kaveri ääneen ihmettelisi että vitsi tota sun painoa ja ränsistynyttä olemusta - jaksamista vaan sullekkin..

Kyllä omaa tilannetta voi tuskastella mutta on se vähän törkeetä tuskastella kenenkään muun tilaa säälien.

 

[ppp]

No kun lapseton ei vain tajua, miten ihanaa on että on lapsia. Vaikka olisi välillä rankkaakin Vanhemmat keskenään tietävät, että pohjalla on kuitenkin valtava onni ja elämän tärkein asia, vaikka välillä valituttaa. Kai se jotain sellaista on. Ei halua kuitenkaan ulkopuoliselle' antaa kuvaa vain negatiivisista puolista, koska ne he yleensä poimivat lapsijutuista, ei niitä positiivisia puolia. Lapsettomat usein myös jaksavat keskittyä ja painottaa vain huonoja puolia (ymmärrettävästi). Minua henkkoht ottaa joskus päähän se ääretön kyynisyys ja negatiivisuus mihin olen lapsettomissa törmänny. Eli että kaikki perheet on kamalia ja lapset on kamalia ja tulevaisuus kamala. Mut en yleistä, tämä on pieni otos..

 

[äiti]

Koskaan et tule tietämään totuutta, niin kauan kun olet lapseton!
Elät luulojen ja omien mielikuvien varassa, kuulet puheita vanhempien elämästä,
luet juttuja ja teet johtopäätöksiä: kyllä se on kamalaa tuo vanhemmus ja raskasta.
Onko se niin? Tottakai joskus on raskaampia hetkiä, mutta se ei tarkoita että
tämä olisi kamalaa.
En päivääkään vaihtais pois, onnellisinta aikaa ikinä.
kasvaa ja samalla aina vaan helpommaksi on tullut(liiankin helppoa jo).
Oonkin miettinyt että mun pitää päästä hoitaan pieniä kun oma lapsi kasvanu
jo isommaksi.
Lapseton ei voi ikinä oikeasti kokea mitä tämä on, pelkästään sivusta katsoen.
En mäkään aikoinaan voinut kuvitella kuinka antoisaa äitiys on.
Luulo ei ole tiedon väärti!

 

[nn]

Yleensähän ne negativiiset asiat tuodaan vaan esiin.

Mutta tottakai lapsetonkin saa valittaa ja olla omasta mielestään onnellinen kun ei ole lapsia, kun ei tiedä paremmasta..

 

[ppp]

Joo se ärsyttää, jos lapseton mässäilee kuulopuheilla, mistä sillä ei ole mitään käsitystä. Eikä käsitstä etenkään siitä, että silti se on niin ihanaa vaikka joskus rankkaakin. Ei vain voi ymmärtää, miltä tuntuu rakastaa lapsiaan. Ei ne rankat kaudet loppu viimein puntarissa paina, vaan kaikki ihanat asiat. Sitä vain tuo sitä toistakin puolta esiin, koska lapseton ei pääse niitä ihania hetkiä ja tunteita todistamaan. Valitettavaa vain on, että puheissa korostuu usein ongelmat eikä niitä suurempia kivoja asioita mainosteta.

 

[Non compos mentis]

Se on salajuoni - lapsia hankkineet yrittävät uskotella muille oman valintansa olevan ylivertainen muiden elämään nähden.

 

[vieras]

Se on salajuoni - lapsia hankkineet yrittävät uskotella muille oman valintansa olevan ylivertainen muiden elämään nähden.

Minulla on lapsia enkä oikein osaa vastata. Sanon kyllä että ei se niin rankkaa ole, mutta en toisaalta ole valitellut rankkuutta. Ehkä näille iskee puolustusreaktio päälle ja kyse on siitä että he puolustelevat valintaansa itselleen, ei muille? Lasten kanssa on kivaa, mutta niin oli ennen lapsiakin. Vain ilonaiheet ovat muuttuneet. Olisin kuitenkin onnellinen lasten kanssa tai ilman.

 

[ap]

No ei mulla koiran omistajana tule tarvetta alkaa koirattomille paasata koiraelämän ihanuudesta, jos he toteavat että koiran kusettaminen seitsemältä sunnuntaiaamuna ja vielä räntäsateessa on varmaan inhottavaa.

 

[...]

No ei mulla koiran omistajana tule tarvetta alkaa koirattomille paasata koiraelämän ihanuudesta, jos he toteavat että koiran kusettaminen seitsemältä sunnuntaiaamuna ja vielä räntäsateessa on varmaan inhottavaa.

No mulla ei ainakaan ole tapana kritisoida, säälitellä ja kauhistella toisen elämää ja valintoja...

 

[ap]

No ei mulla koiran omistajana tule tarvetta alkaa koirattomille paasata koiraelämän ihanuudesta, jos he toteavat että koiran kusettaminen seitsemältä sunnuntaiaamuna ja vielä räntäsateessa on varmaan inhottavaa.

No mulla ei ainakaan ole tapana kritisoida, säälitellä ja kauhistella toisen elämää ja valintoja...

Onko se kritisointia tai säälittelyä tai kauhistelua, jos toteaa että koiran kusettaminen räntäsateessa ennen kukonlaulua on varmaan rankkaa ja toivottaa vielä tsempit päälle? Ja vielä oleellisempaa oikeastaan on se, että miksi se olisi ihan ookoo kuulla jonkun toisen koiranomistajan suusta? Mikä siitä toteamukesta tekee niin pahan, jos se tulee koirattomalta?

 

[jokaisen oma päätös]

Mä olen monesti ihmetellyt sitä, että äidit ja isät saavat kyllä valittaa, että joskus on rankkaa kun lapset valvottaa, sairastaa, kiukuttelee, vaatii ja huutaa ja se on kaikkien mielestä ihan ok. Mutta auta armias, jos lapseton tekee saman toteamuksen ja siinä samalla myöntää olevansa onnellinen omaan tilanteeseensa, niin saa vihaisen (yleensä) äitilauman niskaansa puolustelemaan lapsiperheen arjen onnea? Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia asiallisia tilanteita, joissa lapseton ei mitenkään ilku tai veetule, vaan toteaa aivan samaan tapaan kuin useat lapsellisetkin että rankkaa voi olla ja toivottaa vielä jaksamistakin äideille.

Miksi äidit eivät käy toistensa kimppuun vaan pikemminkin peesaavat kovaan ääneen, jos joku mainitsee jotain negatiivista? Miksi lapseton ei saa tehdä samaa?

joo saman olen huomannut myös yksilapsisena äitinä. heti on 3-4 lapsiset äidit kimpussa. vaikka hetki sitten olisi kaamea valitus miten on rankkaa. s

 

[vieras]

Onko se kritisointia tai säälittelyä tai kauhistelua, jos toteaa että koiran kusettaminen räntäsateessa ennen kukonlaulua on varmaan rankkaa ja toivottaa vielä tsempit päälle? Ja vielä oleellisempaa oikeastaan on se, että miksi se olisi ihan ookoo kuulla jonkun toisen koiranomistajan suusta? Mikä siitä toteamukesta tekee niin pahan, jos se tulee koirattomalta?

Tuohon osaan vastata vielä vähemmän, kun minulla ei ole koiraa. Lapseen tuossa eron tekee sen, että koirasta on helpompi luopua.

 

[vieras]

No ei mulla koiran omistajana tule tarvetta alkaa koirattomille paasata koiraelämän ihanuudesta, jos he toteavat että koiran kusettaminen seitsemältä sunnuntaiaamuna ja vielä räntäsateessa on varmaan inhottavaa.

No mulla ei ainakaan ole tapana kritisoida, säälitellä ja kauhistella toisen elämää ja valintoja...

Onko se kritisointia tai säälittelyä tai kauhistelua, jos toteaa että koiran kusettaminen räntäsateessa ennen kukonlaulua on varmaan rankkaa ja toivottaa vielä tsempit päälle? Ja vielä oleellisempaa oikeastaan on se, että miksi se olisi ihan ookoo kuulla jonkun toisen koiranomistajan suusta? Mikä siitä toteamukesta tekee niin pahan, jos se tulee koirattomalta?

Koska se koiraton ei tunne sitä koiraelämää todellisuudessa. Ei ymmärrä että vaikka joskus on rankkaa, on koiran omistaminen mahtavaa. Koiralliselle tulee tunne, että nyt se säälii mua koiran takia, vaikka se on parasta mitä mun koko elämässä on koskaan tapahtunut ja yrittää korjata sun harhaluulot.

 

[vieras]

No ei mulla koiran omistajana tule tarvetta alkaa koirattomille paasata koiraelämän ihanuudesta, jos he toteavat että koiran kusettaminen seitsemältä sunnuntaiaamuna ja vielä räntäsateessa on varmaan inhottavaa.

No mulla ei ainakaan ole tapana kritisoida, säälitellä ja kauhistella toisen elämää ja valintoja...

Onko se kritisointia tai säälittelyä tai kauhistelua, jos toteaa että koiran kusettaminen räntäsateessa ennen kukonlaulua on varmaan rankkaa ja toivottaa vielä tsempit päälle? Ja vielä oleellisempaa oikeastaan on se, että miksi se olisi ihan ookoo kuulla jonkun toisen koiranomistajan suusta? Mikä siitä toteamukesta tekee niin pahan, jos se tulee koirattomalta?

Koska se koiraton ei tunne sitä koiraelämää todellisuudessa. Ei ymmärrä että vaikka joskus on rankkaa, on koiran omistaminen mahtavaa. Koiralliselle tulee tunne, että nyt se säälii mua koiran takia, vaikka se on parasta mitä mun koko elämässä on koskaan tapahtunut ja yrittää korjata sun harhaluulot.

Valitapa jenkkiautoilijalle jenkkien bensankulutuksesta He voivat kyllä itse siitä mainita mutta jos joku ei jenkkiautoilija sen tekee niin iskee puolustusmekanismit päälle.

 

[vieras]

Valitapa jenkkiautoilijalle jenkkien bensankulutuksesta He voivat kyllä itse siitä mainita mutta jos joku ei jenkkiautoilija sen tekee niin iskee puolustusmekanismit päälle.

Niinpä, tää taitaa olla aika universaali piirre, että itse saa kyllä valittaa ja länkyttää, mutta näitä totuuksia ei halua kuulla toisten suusta. Etenkään sellaisten, jotka ovat valinneet toisin.