Jos ei ole vanhempiensa kanssa missään tekemisisä?

[Phoebsi]

Niin millaista se on? Tuleeko joskus ikävä tai haikea olo? Oliko välit pahastikin pielessä vai oliko vanhemmassa jotain pahasti vialla?


Mietin tässä vain, kun voisi osua omalle kohdalle

 

[Äiti-Kengu]

Mun elämä ainakin helpottui,eikä ole tarvinnut katua päätöstä.Siis en ole äitini kanssa ollut yli 2 vuoteen tekemisissä.

 

[k]

Minä en ole yhteydessä äitiini. En kyllä ikinä haikaile hänen perään, mulla ei ole mitään hyvää mielessä mistä jäisin nyt paitsi. Pelottaa lähinnä, jos jostain saa yhteystietoni.

Kadehdin heitä, joilla ihana äiti on, mutta se ei liity omaan äitiini sillai että siis häntä kaipaisin.

Mä olen sillai kylmä, että toivon, että äitini kuolee pois sitten joskus sillai kertalaakista, mua ällöttää ajatus, että riutuisi jossain ja sitten ehkä syyllisyydentuntoisesti kävisin sielä. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Äidilläni ei ole numeroani, joten saan tod näk olla rauhassa.

 

[tapauskohtaista]

Mieheni isä ei ollut missään tekemisissä äitinsä kanssa. Äiti siis hylkäsi nämä lapsensa aikanaan kun oli parempaakin tekemistä. Isäkin vissiin kuoli aikaisin tai sitten taisi olla jopa niin, ettei varsinaista isää ollut. Eli joku muu kasvatti lapset. Noh, mitään välejä ei myöhemminkään koskaan tullut, vaikka tämä äiti vähän yrittikin. Ei oikein enää tätä "lasta" kiinnostanut olla tekemisissä. JOtkut hänen sisarruksistaan olivat, mutta en tiedä millä menestyksellä.

Ei ainakaa minun silmiin vaikuta haikealta. Oikeastaan pikemminkin tyytyväiseltä, kun tämä äiti kuoli tuossa vasta. Ehkä se helpotti, kun tiesi ettei koko kurjaa ihmistä ole edes olemassa eikä se ainakaan koskaan enää yritä olla yhteyksissä.

Jos on jotain pahasti pielessä, niin ei mun mielestä ole syytä jatkaa väkisin "hyviä välejä"..ellei ole taustalla jotain mielenterveyshäiriöitä tms..siis ihan oikeita. Jos äitiä tai isää ei kiinnosta omat lapset tai ollaan loukkaavia esim. kumppania kohtaan tms, niin en näe kyllä syytä, miks pitäis väkisin jatkaa tätä suhdetta. Siinä on varmasti paljon muutaki pielessä. Eli kyllä yleensä sitten on tosiaan pahasti vialla, jos vanhempiin on välit mennyt.

Jos välit ovat huonot ym ja siitä ei ole kuin haittaa kummalekin osapuolelle, niin sitten se ihmissuhde on helpompi myös unohtaakin.

 

[vieras]

No mulla ainakin helpotti että lopulta katsasin välit äitiin, hirvee manipuloija ja alkoholisti en jaksanut enää hänen känni puheluitaan, tullaan oven taakse klo 6, kun ollaan kuskia vailla jne. haukku mun miehen koko suvulle, leikkii maailman parasta mummoa lapsille vieläkin vaikka ei ole nähnytkään heitä moneen vuoteen.

Aluksi oli vaikeaa olihan hän sentään äitini, mutta puoli vuotta sen jälkeen huomasin että mun elämä on sata kertaa helpompaa ilman kännipuheluita, jatkuvaa pelkoa jne.

 

[Phoebsi]

Mä olen miettinyt, että mun olisi niin paljon helmpompaa, jos vai en näkisi kumpaakaan. En muistaisi aina heidän ilkeitä sanojaan tai pelkäisi äidin kännipuheluja. Tai ei tarvitsisi hymyillä tekohymyä isän uudelle vaimolle joka vihaa minua

 

[Sitruuna]

:wave:

En oo yhteydessä kumpaankaan:/

Äidistä ei oo kuulunut ikinä mitään, on juoppo :ashamed:
Isä nyt sit taas suuttui mulle kun asiat eivät menneet ninkuin HÄN olisi halunnut.
Itseasiassa on aika rasittava henkilö, negatiivista puhuu paljon, myös lapsistani, mitä kaikkee heissä onkaan vikaa... ARGGGHHHHH!!!
Mut veljen kersat sitten onkin (olevinaan) niin täydelliset isälleni, joita palvoo kuin kukkaa kämmenellään.
Kaiken lisäksi hän lähetti mulle pari uhkaus viestiä muutama päivä sitten, vähän olin kuin luin nitä. :|

 

[Phoebsi]

:wave:

En oo yhteydessä kumpaankaan:/

Äidistä ei oo kuulunut ikinä mitään, on juoppo :ashamed:
Isä nyt sit taas suuttui mulle kun asiat eivät menneet ninkuin HÄN olisi halunnut.
Itseasiassa on aika rasittava henkilö, negatiivista puhuu paljon, myös lapsistani, mitä kaikkee heissä onkaan vikaa... ARGGGHHHHH!!!
Mut veljen kersat sitten onkin (olevinaan) niin täydelliset isälleni, joita palvoo kuin kukkaa kämmenellään.
Kaiken lisäksi hän lähetti mulle pari uhkaus viestiä muutama päivä sitten, vähän olin kuin luin nitä. :|

Mäkin sain isältäni uhkausviestejä. Ja hän ei tullut poikani ristiäisiin :/ Ja lisäksi äitipuoleni ei tarvitse edes hyväksyä mua millään tavalla ja mun pitää hyväksyä tämä. Silti hänellä pitää olla oikeus tulla aina tänne En ymmärrä miksi kun hän ei pidä minusta. Mutta minulla ei ole mitään asiaa isäni kotiin ellen soita ja kysy lupaa suunnilleen viikkoa aikaisemmin. Eikä silloinkaan aina käy.

 

[Emilyn]

Ei todellakaan ole ikävä, eikä edes haikea olo. Tai no yleisellä tasolla joskus, kun miettii joitakin muita jotka soittelevat äideilleen ja ovat läheisiä jne, olisihan se kiva kun olisi itselläänkin sellainen tilanne. Siihen on melkein 10 vuoden aikana jo tottunut että ei vaan ole, eikä se nykyään juuri miltään tunnu. Harvoin edes heitä ajattelen.

Ja mitä silloisiin väleihin tulee, niin jotku ihmiset ovat niin sairaita ja hankalia ettei heidän kanssaan tule toimeen vaikka kuinka yrittäisi. Juopottelu, huutaminen, räyhääminen, oman lapsen haukkuminen sairaalloisella tavalla (ja kaikkien muitten ihmisten) ja pahoinpitely ei ole niitä juttuja, että kannattaisi odottaa että lapsi aikuisena tulee käymään. Olin 11-vuotias kun tajusin, että mun vanhemmat ei muuksi muutu ja odotin vain päivää että pääsen pois kotoa, eivätkä ole tänäkään päivänä muuttuneet.

 

[Aurora]

Mieheni ei ole ollut yhteydessä äitiinsä kohta kymmeneen vuoteen, ja on vain helpottanut sekä hänen että koko perheen elämää. Ei ole mitään haikeutta ilmassa. Miksi pitäisi kaivata ihmistä, joka on juopottelullaan ja laiminlyönnillään pilannut omalta lapseltaan lapsuuden? Tuo nainen ei ole muuhunkaan sukuunsa yhteydessä, on polttanut kaikki sillat takanaan. Ja parempi näin kaikille.

 

[Vieras]

En ole ollut äitini kanssa tekemisissä sitten vuoden 2002 jälkeen. Oma diagnoosini hänestä on luonnehäiriö. Jeesus, kun kaikki oli niin vaikeata, hankalaa, negatiivista, mikään sopimus ei pitänyt, panettelua jne.

Jos olisin vielä hänen kanssaan tekemisissä (tai siis hän soittelisi pitkiä oih!-niin mukavia puheluista), olisin varmasti erittäin sairas. Muutenkin tuo irtautumisprosessi kaikkine historian panolasteineen vei keskivaikeaan masennukseen, josta olen jo toipunut (toipumassa)

Hyvä näin, energiaa jää nyt kaikkeen mukavaan

 

[Hipkukka]

Katkaisin välit omaan isääni. En katunut koskaan. Hän ei koskaan oikeasti ollut meistä lapsista kiinnostunut. Paitsi silloin kun se hänelle omista lähtökohdistaan sopi ja hän siitä jotenkin hyötyi.
Meni monta vuotta enkä koko miestä edes ajatellut. Oikeastaan miun elämä muuttui paljon paremmaksi välien katkaisemisen jälkeen. Olo oli paljon kevyempi, ilman sitä taakkaa minkä isäni aiheutti. Velvollisuuden tunnosta kävin katsomassa isääni sairaalassa, kun oli tehohoitoon joutunut. Eipä ollut silloinkaan kiinnostunut mitä minulle kuului. Halusi minun järjestävän niin, että pääsisi kotiin ja pois sairaalasta. Eli jälleen oli vaatimassa, antamatta mitään takaisin (edes kiinnostusta).
Seuraavan kerran kun olin missään tekemisissä isäni kanssa, ne olivat hänen hautajaisensa. Ja sinnekin menin vain koska kaikki sinne painostivat. Aika nopeaan poistuin kyllä. Mitä sitä muistelemaan miestä, joka ei minulle mitenkään tärkeä ollut.

 

[miisa]

mulla on äidin kanssa vaikea suhde tai ei kai niin voi sanoa kun ei ole suhdetta ollenkaan. Eli äiti ei ole minuun päin koskaan yhteydessä paitsi jos sisaruksilleni on sattunut jotain huonoa niin silloin on heti "hehkuttamassa". Minä olen aikaajoin hälle soittanut ja käynyt(välimatkaa jonkun verran) Lastenlastensa syntymäpäivillä ei ole käynyt enää useampaan vuoteen. Kuopukseni näki ristiäisissä. Silti en osaa katkaista välejä kokonaan onhan hän kuitenkin äitini. Hän ei ole mikään juoppo, mutta en vaan tiedä mikä tässä mättää

 

[AnniHelena71]

Niin millaista se on? Tuleeko joskus ikävä tai haikea olo? Oliko välit pahastikin pielessä vai oliko vanhemmassa jotain pahasti vialla?


Mietin tässä vain, kun voisi osua omalle kohdalle

Olen ainoa ja lapsi mun äiti on kuollut ja häntä kaipaan joka päivä, ihana äiti olikin :'( . Isään välit viileni äidin ja isän avioeron yhteydessä- isän käytös vuosien aikana äitiä kohtaan oli törkeää. Kovin montaa kertaa en isääni ole siis viimeisen 18 vuoden aikana nähnyt. Hän ei ole tehnyt mitään elettä siihen suuntaa että haluaisi tavata. Kai häntä myös hävettää miten käyttäytyi, myöskin silloin äiti sairasti ja kuoli (esim. isä ei lähettänyt mulle mitään surunvalittelua-tai joo tekstiviestin -kun laitoin viestin äidin kuolemasta). Tuo loukkasi minua niin pahoin, että en enää jaksa yrittääkään- vaikka äidin kuolema ei häntä koskettanutkaan niin olisi luullut ottavan osaa minun suruuni. Pari kuukautta sitten isä laittoi tekstarin ja kertoi että hänellä on uusi puhelinnumero, laitoin viestin takaisin ja kerroin että olemme menneet naimisiin ja saaneet toisen lapsen. Isä onnitteli ja pyysi lähettämään kuvia. Tein niin, mutta sen jälkeen en olekaan taas kuullut mitään... eli se siitäkin yrityksestä... ja kyllä tämä asia vaivaaminua saa aina kyyneleet silmiin.

 

[AnniHelena71]

Lisään: vielä, isä ei siis edes koskaan nähnyt miestäni tai lapsiani. kai se niitä saamiaan kuvia nyt pitää jossain piirongin päällä ja esittelee naisystävilleen, että tässä on tyttäreni :headwall:

 

[vieras]

en ole ollut vuosiin kummankaan kanssa missään tekemisissä. ei ole haikea olo. miten voisikaan kaivata ihmisiä, jotka eivät minusta välitä, rakasta tai haluakaan kuulla minusta mitään?

 

[HyacinthBucket]

Sen jälkeen kun yhden terapeutin neuvon mukaan katkaisin yhteydenpidon myös äitiini, en ole kokenut mitään muuta kuin helpotusta.

Ja kyllä välit olivat todella huonolla mallilla, isästä oli helpompi luopua, koska uhkasi henkeäni, mutta äidin valehtelua ja hyväksi käyttö oli sellaista, että siitä oli vaikeampi vetää linjaa ja puhaltaa peliä poikki. Kun omat lapset alkoivat kärsiä, päätös tuli helpommaksi.

 

[Pessi]

En ole isäni kanssa tekemisissä. Vähän harmittaa poikani puolesta, mutta onneksi miehen isä on ihana ja äitini uusi mies myös.
Helpompaa näin, isäni ei ole juurikaan mitään hyviä asioita järjestänyt elämääni. Alkoholisti, väkivaltainen ym.
Ei todellakaan ole ikinä ikävä sitä ihmistä, hyi helv.

 

[Aila]

Isän kanssa meni välit poikki reilu 12 vuotta sitten. Ei tunnu oikeastaan miltään, on mulle kuin kuollut. Ainoastaan se harmittaa, että samalla menivät välit sisaruspuoliini, ja omilla lapsillani ei ole serkkuja, joiden kanssa voisi yhteisiä muistoja saada elämäänsä. Isäni ja äitini erosivat aikanaan jo, kun olin alle 2-vuotias, enkä tavis-arkea ole koskaan elänytkään isän kanssa. Hän meni uusiin naimisiin ja kun siitä liitosta tuli lapsia, niin jotenkin tunsin jääväni heidän "alleen" tietyissä tilanteissa. Tilanne jatkui kuitenkin niin kauan, että vasta kolmekymppisenä tajusin, ettei tarvitse kaikkea sietää ja niinpä mulla ei ikäänkuin ole enää isää, eikä lapsilla vaaria.

 

[LepikonHeta]

Niin millaista se on? Tuleeko joskus ikävä tai haikea olo? Oliko välit pahastikin pielessä vai oliko vanhemmassa jotain pahasti vialla?


Mietin tässä vain, kun voisi osua omalle kohdalle

En ole kuullut nyt äidistäni 7 kuukauteen ja sisaruksistani 10 kuukauteen. Alkuun oli vaikeaa, kuukausia meni ettei osannut "tottua" hiljaisuuteen. Meillä oli/on vaikea, ongelmainen suku, jossa alkoholia käytetty runsaasti ja ei varmastikaan ihan mieleltään kaikkein terveimpiä. Aina joku pulassa, hain lääkäristä/putkasta, hommasin ja hoidin yms. Sit kun se kaikki loppui, oli outoa.

Vaihdoin numeroni, alkuun sitä ei ollut kellään sukulaisellani, mutta nyt olen sitä muutamille antanut ja luulen, että isovanhempieni kautta numero on mennyt myös perheelleni, ei ole kyllä kuulunut kenestäkään.

Mut sit se tärkein: Nyt vasta olen alkanut löytämään itseäni. Huomaankin miettiväni yhä enemmän, miten haluan elää, mitä haluan elämältäni. Yhtä äkkiä en tunnekaan itseäni tai siis joudun miettimään mitä, miksi ja niin edelleen. Tämä kasvattaa, mutta ilman tuota eroa perheestä, vieläkään minua ei olisi.

Katkera olen, kyllä. Asumme kaikki samalla paikkakunnalla ja se, miten mummina äitini käyttäytyy lapsiani kohtaan, miten tädit ja setä + yksi siskoistani kummina, vaikka riidan olisin valmis unohtamaan, en tätä heidän käyttäytymistä lapsiani kohtaan. Olen eniten surullinen lasteni vuoksi.

 

[Vieras]

Up