Jos 2,5-v tekee paikasta kuin paikasta lähtemisestä sirkusta joka kerta, niin..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja käyttäjätunnukseton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

käyttäjätunnukseton

Vieras
Saako hänelle suuttua tai antaa käytöksestä jotain sanktioita tyyliin sitten ei päivään-pariin mennä ko. paikkoihin lainkaan, jos lähteminen on aina yhtä hullunmyllyä? Itse en raskausmahan kanssa pysty olla lasta pukemassa/kenkiä laittamassa tai muuten pöytien alla lapsen perässä konttailemassa tms. Että jos ei usko kun sanotaan, niin ei kyllä huvita nuo sirkustemput yhtään. Muutenkin haluan kyllä, että oppisi sen, että kun sanotaan, niin sitä sitten kanssa tarkoitetaan eikä mitään vänkäämisiä siitä sitten.

Miten teillä muilla, miten toimitte kun lapsi alkaa juosta karkuun/vääntää itkua/tms. protestia kun ollaan lähtöä tekemässä?
 
Mä en oikeastaan edes lähtisi mihinkään sirkukseen mukaan. En seurailisi perässä jne. Jos lapsi ei pue päälleen, niin nappaisin lapsen vaatteet kainaloon ja marssisin ovesta ulos. Ikinä en oo lapsen perässä pöytien alla konttaillut. Sinänsä musta on ihan normaalia, että 2,5-vuotias ei vielä kovin itsenäisesti ja oma-aloitteisesti pue, ei ole ollenkaan hänen vikansa että äidillä on raskausmaha, eikä hän sitä ymmärrä että hänen auttamisensa on sinulle vaikeaa.
 
Meillä oli tuossa iässä mummolasta lähteminen aina hankalaa, itku tuli kunnes keksittiin jotain mitä kotona on ja mummolasta ei. Tämän kun mainitsi niin herra oli aina valmis lähtemään kotiin vaikka heti. Joku varmasti tähän nyt sanoo että lapsi vaan kuriin, mutta kyllä tuon ikäistä on vielä paljon kivempi lahjoa jollain kivalla tekemisellä kuin uhkailla ja kiristää saati raahata itkevänä autoon.
 
Sehän siinä onkin, kun lapsi osaa jo pukea kaikki muut jutut päälleen, paitsi kengännauhoja ei osaa sitoa. Olen ihan tietoisesti kannustanut lasta pukeutumisen opetteluun raskauttanikin ajatellen, ja muutenkin jos tiedän hänellä olevan kykyä johonkin, en turhaan häntä estele opettelemasta. Mutta nuo sirkus-tilanteet ovat niitä, jolloin lapsi vain ei halua tehdä jotain. Itse en pysty supistelun vuoksi "napata lasta kainaloon" tms, sitä juuri tarkoitin aloitusviestissä, että sitten tuntuu helpommalta olla menemättä ko. paikkoihin muutamaan päivään. Kai se sitten on ainoa vaihtoehto.
 
Sitten kannattaa varmaan olla käymättä ko. paikoissa, kuitenkin niin ettei lasta sillä syyllistetä ja uhkailla. Edelleen musta on normaalia, ettei 2,5-vuotias aina pue itse vaikka hän sen periaatteessa osaisikin. Meillä ainakin lapsilla on ollut aina vähän väliä sellaisia kausia, kun pukeminen itse vaan ei syystä tai toisesta onnistu, ja silloin tarvitaan vanhemman apua. Meillä on nyt 3,5-vuotiaskin alkanut välillä sanomaan, ettei halua pukea itse. Uskon että se johtuu ihan vaan huomion kaipuusta.
 
En kuitenkaan usko, että kotiinlähtö sinänsä olisi lapselle kauhistus, vaan ns. kiusallaan hän tuota ryntäilyä yms tekee, vaikkei edes tarvitsisi pukea muuta kuin kengät jalkaan. Minkä ikäistä sitten saa jo "syyllistää" siitä, että homma menee aina taisteluksi. Kuitenkin aikuisena tiedän, että mukavampaa moni asia olisi ilman kerta toisensa perään toistuvaa taistelua. Vai ovatko nämä koulukunta-asioita, tyyliin toiset laittavat lapsen jäähylle hänen tehtyään jotain luvatonta kun taas toiset eivät. (En tarkoita tätä aloituksen aihetta jäähyn paikkana, mutta yleisesti ajattelen, että mikä siis on sopiva ikä antaa lapsellekin käytöksensä suhteen jo jotain vastuuta/seuraamusta?)
 
Meillä nyt 8 v. adhd poika, jonka kanssa sai tapella AINA kun piti lähteä kotiin ihan mistä vaan. Kerran 3 vuotiaana kannoin 20 asteen pakkasella autoon sisävaatteissa, kun en kertakaikkiaan saanut vaatteita päälle. Yleensä en reagoinut mitenkään, vaan puin vain tylysti vaatteet päälle silloin kun sain, huudosta ja kirkumisesta välittämättä. Onneksi asia ei enää ole ajankohtainen.

Yksi asia, joka meillä auttoi oli asian varhainen pohjustaminen. Aloitin aina n. puolituntia ennen lähtöä, puhumaan pojalle siitä, että kohta lähdetään. Näin hän sai aikaa valmistautua asiaan, eikä se tullut ns. "yllätyksenä"
 
Ehkä on sitten koulukuntakysymyskin tosiaan. Mielestäni syyllistäminen ei sovi oikein minkään ikäiselle lapselle. Se ei vaan ole reilua ketään kohtaan marttyyrimaisesti ruveta syyllistämään, että sinun takiasi blaa blaa blaa. Meillä on äärimmäisen harvoin käytetty mitään jäähyjä tai muita rangaistuksia, mutta silti lapset tottelevat. Lapset vaan tietävät, että asiosita ei keskustella. Jos mennään, niin mennään, itselleni johdonmukaisuus on hyvin tärkeää. Toki lapset joskus yrittivät vaikkapa kerhosta lähtiessä ryhtyä juoksentelemaan ympäriinsä, mä en vaan mennyt siihen ollenkaan mukaan. Lapset tietävät, että sieltä lähdetään ja sillä siisti. Ja tuo alustaminen on tosiaankin tärkeää, mä ilmoitan aina pariinkiin kertaan lapsille, että kohta tässä ollaan lähdössä, ja uskon että senkin takia ollaan säästytty monelta kiukulta.
 
Itse kyllä kantaisinkin huudosta välittämättä, jos siis vain voisin. Mutta nyt se ei onnistu. Vänkäämistä en jaksa yhtään, sitä yritän välttää jos vain suinkin pystyn, mutta nyt kun tosiaan keinot ovat rajalliset, niin hankalaksi menee. Siksi yritinkin kysellä, että ymmärtääköhän 2,5-v jos yksinkertaisesti sanoo, että jää käymiset pariksi päiväksi, kun koskaan ei lähtö onnistu taistelematta.(?)
 
Meillä on 4 v poika jolta tutkitaan aistiyliherkkyyttä ja joitain keskittymiskyvyttömyyksiä. Pukeminen ja lähteminen noin yleensä on kamalaa. Siirtymävaiheet rassaa poitsua aivan sanoinkuvaamattomasti ja on olemassa tietynlaiset vaatteet mitkä saa sen "hulluksi"
 
ainakaan sillä riehumishetkellä. Välillä nuo lähdöt (meillä ennemmin kotoa lähtö kuin kylästä) menevät taisteluksi. Vaikka tuo ajallinen varoittelu etukäteen yleensä toimii aika hyvin.
 
Kuitenkin se kerta toisensa perään toistuva taistelu samasta asiasta luo mielestäni niin negatiivisen leiman käymisiin, kun sinänsä mukavan ajan päätteeksi aina saa taistella, että ajattelin olisiko jopa loogisempaa sanoa lapselle, että sitten ei mennä ja piste. Saisi sen pari päivää lapsikin miettiä asiaa hieman tarkemminkin, että jokin kiva juttu jää temppuilun vuoksi väliin. Mutta en sitten tiedä - tuo on vain minun pohdintaani.
 
Itse kyllä kantaisinkin huudosta välittämättä, jos siis vain voisin. Mutta nyt se ei onnistu. Vänkäämistä en jaksa yhtään, sitä yritän välttää jos vain suinkin pystyn, mutta nyt kun tosiaan keinot ovat rajalliset, niin hankalaksi menee. Siksi yritinkin kysellä, että ymmärtääköhän 2,5-v jos yksinkertaisesti sanoo, että jää käymiset pariksi päiväksi, kun koskaan ei lähtö onnistu taistelematta.(?)

Mielestäni ei. Oikuttelu, ailahteleva käyttäytyminen, väsyminen ja tunneperäiset reaktiot kuuluvat noin pienen lapsen käyttäytymiseen, aikuisen käyttäytymiseen ne sensijaan eivät kuulu, ja aikuisen pitäisikin pystyä ottamaan huomioon lapselle ominaiset tavat toimia. Jos lapsi ei jaksa pukea itse kyläpaikan/kerhon jälkeen, eikä äiti voi siinä auttaa, niin sitten ei ehkä tosiaankaan kannata ko. paikassa käydä. Ilman syyllistämistä. Lapsella pitäisi kuitenkin olla oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Jos lapsi aina samasta paikasta lähtiessä pistää show:n pystyyn niin voi miettiä ehkä, että mistä se johtuu. Onko lapsi väsynyt? Eikö hän ole saanut mielestään tarpeeksi huomiota? Onko lapsi nälkäinen? Onko hän ehtinyt valmistautua lähtöön tarpeeksi? jne
 
Hei! Minun 2½ vuotias ei ymmärtäisi, jos emme hänen käytöksensä vuoksi mene jonnekin. Joku kertoi tuosta houkuttelusta mitä kivaa esim. mummolassa on mitä ei kotona ole jne. Se toimii. Jos lapsesi juoksentelee, älä huomioi häntä. Alat itseksesi juttelemaan eteisessä, "Oi, onpa ihana ilma/hämähäkki seinällä :D/pieni kaunis kivi tms. mitä ikinä keksitkään tilanteeseen. Ihmettele elämää ääneen, lapsesi tulee kuuntelemaan, että mitä kivaa on ja mistä hän jää paitsi, jos ei tule. > toimii =)
 
2,5v ei kyllä vielä oikeesti tajua laajoja selityksiä. ton ikäisen kanssa on pakko varautua siihen että joudut vaan elämään ne tilanteet. jos susta tuntuu että et jaksa, jätä menemättä. sitten kun tuntuu että jaksat niin anna mennä vaan.

kannattaahan se lapsen kanssa tietysi jutella ja koittaa sopia että ei tule mitään raivareita pois lähtiessä. mutta ikä on sellainen että ei voi vielä olettaa itsehillinnän olevan sitä luokkaa että toimisi..
 
Enpä kyllä usko että 2.5 v miettii paria päivää... Syy-yhteyskin voi jäädä pieneltä kyllä ymmärtämättä. Ehkä paremmin ymmärtää sen, että jos temppuilee, lähdetään ilman vaatteita ja voi tulla kylmä. Tai mitä jos ihan vaan nappaa sen lapsen ja pukee eikä välitä siitä juoksemisesta nyt niin hirveästi. Minusta 2.5 v temppuilusta aikuisen ei tarvi niin isoa numeroa tehdä.
 
Kuitenkin se kerta toisensa perään toistuva taistelu samasta asiasta luo mielestäni niin negatiivisen leiman käymisiin, kun sinänsä mukavan ajan päätteeksi aina saa taistella, että ajattelin olisiko jopa loogisempaa sanoa lapselle, että sitten ei mennä ja piste. Saisi sen pari päivää lapsikin miettiä asiaa hieman tarkemminkin, että jokin kiva juttu jää temppuilun vuoksi väliin. Mutta en sitten tiedä - tuo on vain minun pohdintaani.

Anteeksi ap, mut 2½ v ei osaa miettiä noinkaan pitkäjänteisesti tekemisiään :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja 2½:n äiti;22497236:
Anteeksi ap, mut 2½ v ei osaa miettiä noinkaan pitkäjänteisesti tekemisiään :D

No ei tosiaankaan osaa. On todellakin liikaa vaadittu, että 2,5-vuotias osaa johdonmukaisesti useamman päivän ajan miettiä omia tekemisiään ja syy-seuraus-yhteyksiä.
 
Ok, ehkä olen sitten hakoteillä. Mutta aiempaan kysymykseen kukaan ei vastannut, että minkä ikäinen sitten jo ymmärtää sanktioita?

Tässä tapauksessa syy-yhteys ei ole lapsen ajattelutavalla ihan helppo ymmärtää, joten luulen että tällaista syy-yhteyttä ymmärää vasta 4 - 5-vuotias lapsi. Lapsenhan pitää ymmärtää, ettei pääse jonnekin kun ei osaa lähteä pois sieltä jossa jo on ollut. Oikeastaan tuo on aika monimutkainen syy yhteys kun alkaa miettiä lapsen tapaa ajatella: kiva paikka --> meneminen--> oleminen--> pois lähtö--> seuraava kerta jne..

Tässä miettiessä tuli ap mieleen, että miten saat lapsen puettua kotona kun lähdette jonnekin? Jos se sujuu kotona hyvin, niin luulisi että sujuisi myös toisin päin? Meillä on myös lähtemiset ollu tappelua, mutta kun ottaa itse rauhallisesti, kerää vaatteet valmiiksi yhteen paikkaan ja sitten lapsi syliin, niin kyllä ne vaatteet on aina päälle saatu. Voiko joku auttaa sua ap tuollaisessa tilanteessa? Jos ootte lähdössä jostain perhekerhosta tms. jossa on muitakin, niin pyydä uihmeessä joltain apua lapsen kiinniottamiseen.
 
Kuin minun kirjoittama aloitus, paitsi että meillä lapsi ei ala itke, vaan nauraa makeasti kun juoksee karkuun. Lapsi pitää sitä ilmeisesti jonain "ota mut kii" leikkinä ja huutaa itse vielä "kaakuun, kaakuun"

Nyt olen tehnyt niin etten mene lapsen perään, vaan pyydän pukemaan ja kerron ettei tämä ole mikään leikki. Jos ollaan menossa mummolaan, sanon lapselle että mummo odottaa jo. Istun itse penkille lasta odottamaan ja sanon ettei äiti jaksa/pysty ison mahan kanssa kirmaamaan häntä kiinni millon mistäkin. Joskus auttaa, joskus ei ja sillon lapsi on haettava. Kyllä se iän myätä ohi menee.

Sanktiota saa tietenkin antaa, mutta muistaako noin pieni, minkä takia esim huomenna ei mennä mummolaan. Epäilen että ei... Sanktion pitäisi olla joku "heti"juttu, minkä lapsi muistaa...

Alkuperäinen kirjoittaja käyttäjätunnukseton;22496888:
Saako hänelle suuttua tai antaa käytöksestä jotain sanktioita tyyliin sitten ei päivään-pariin mennä ko. paikkoihin lainkaan, jos lähteminen on aina yhtä hullunmyllyä? Itse en raskausmahan kanssa pysty olla lasta pukemassa/kenkiä laittamassa tai muuten pöytien alla lapsen perässä konttailemassa tms. Että jos ei usko kun sanotaan, niin ei kyllä huvita nuo sirkustemput yhtään. Muutenkin haluan kyllä, että oppisi sen, että kun sanotaan, niin sitä sitten kanssa tarkoitetaan eikä mitään vänkäämisiä siitä sitten.

Miten teillä muilla, miten toimitte kun lapsi alkaa juosta karkuun/vääntää itkua/tms. protestia kun ollaan lähtöä tekemässä?
 

Similar threads

Yhteistyössä