M
mikähän
Vieras
angiina ollut monesti ja nyt oli kurkku vielä kipeämpi, ihan tuskaa. Alkoi niin, että ääni meni käheäksi, lopulta ääni oli melkein kokonaan poissa.
Kurkku ihan valkoisen peitteen peitossa ja aivan kuin jotain rakkulan tapaisiakin olis ollut. Nielemään ei kunnolla pystynyt, öisin pisteli kurkkua niin, että silmät alkoi vuotamaan. Kurkku oli ihan tulessa. Kuumetta 38, mutta vain yhtenä päivänä, sinä päivänä kun kipu muuttui kamalaksi.
Ei nuhaa, ei yskää, streptokokki negatiivinen
Kaikkinensa kesti viikon, pikkuhiljaa peitteet lähti pois ja kipukin lieveni ja lopulta lähti kokonaan pois. Todella kovaa kipua oli 3 päivää, panacodia vetelin