Joko työttömillä on marjastusvarusteet valmiina?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Menisin töihin marjatilayrittäjälle mutta kun siinä tarvitaan vähintään kymmenen vuoden työkokemus ja oppimäärältään filosofian tohtoriin rinnastettava marjanpoimijan erikoispätevyys jota ei voi Suomessa suorittaa missään oppilaitoksessa.
 
vierailija
Joko työttömillä on marjastusvarusteet valmiina?
Tiesitte varmaan että marjoja myymällä saatte jopa tuhansia euroja kuukaudessa rahaa täysin verottomasti? Mikä siis on tekosyysi?
Ekku, 17, osti marjarahoilla ensin mopon ja sitten Mersun – kertoo nyt 6 vinkkiä marjametsään
"Huonona marja- ja sienivuonna Korholan tienestit ovat jääneet noin 200 euroon. Keskimäärin rahaa on vuodessa tullut 400–600 euroa. Nuorena poiminnan aloittaneella Korholalla rahaa on ehtinyt kertyä säästöön mukava summa.

Sopiva auto löytyi Helsingistä, jonne Korhola matkusti yksin autoa katsomaan. Kaupat syntyivät ja ajokortin omannut isoveli kävi auton lopulta hakemassa Etelä-Savoon. Marjarahaa paloi noin 2 000 euroa.

Ensimmäinen säästökohde Mersu ei silti ollut. Mopoiässä nuorimies säästi ja osti marja- ja sienirahoilla itselleen mopon."


Vaippaiästäkö kerännyt 2 000 euron autoon marjoja ja vielä mopoon sitä ennen.

Nyt kun jokavuotinen thaimarjanpoimijakalajuttu-uutisointi on IS:ssä koronan takia jäänyt väliin vuosittain nousevine poimintamäärineen. Viime vuonna taisi olla jo 200 litraa päivässä mustikkaa ;) niin nyt työttömille suomalaisille heristellään sormea Ekku 17v marjasaaliilla. On tämä kokoomusmedia ennalta arvattavaa ja sosiaalirasistista. Jutussa paistaa liioittelu ja petos. Onko IS kokoomuksen mainosmedia. Hyi hitto!
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
vierailija
Ekku, 17, osti marjarahoilla ensin mopon ja sitten Mersun – kertoo nyt 6 vinkkiä marjametsään
"Huonona marja- ja sienivuonna Korholan tienestit ovat jääneet noin 200 euroon. Keskimäärin rahaa on vuodessa tullut 400–600 euroa. Nuorena poiminnan aloittaneella Korholalla rahaa on ehtinyt kertyä säästöön mukava summa.

Sopiva auto löytyi Helsingistä, jonne Korhola matkusti yksin autoa katsomaan. Kaupat syntyivät ja ajokortin omannut isoveli kävi auton lopulta hakemassa Etelä-Savoon. Marjarahaa paloi noin 2 000 euroa.

Ensimmäinen säästökohde Mersu ei silti ollut. Mopoiässä nuorimies säästi ja osti marja- ja sienirahoilla itselleen mopon."


Vaippaiästäkö kerännyt 2 000 euron autoon marjoja ja vielä mopoon sitä ennen.

Nyt kun jokavuotinen thaimarjanpoimijakalajuttu-uutisointi on IS:ssä koronan takia jäänyt väliin vuosittain nousevine poimintamäärineen. Viime vuonna taisi olla jo 200 litraa päivässä mustikkaa niin nyt työttömille suomalaisille heristellään sormea Ekku 17v marjasaaliilla. On tämä kokoomusmedia ennalta arvattavaa ja sosiaalirasistista. Jutussa paistaa liioittelu ja petos. Onko IS kokoomuksen mainosmedia. Hyi hitto!
Juttu ajoi asiansa, eli tuotti taas suuren joukon kommentteja joissa haukutaan työttömien laiskuutta. Thaipoimijoiden vuosittaiset marjasaalis-kalajutut ajavat samaa agendaa. Tosin tänä vuonna Thaimaa ei päästänyt marjanpoimijoita Suomeen, joten uusliberalistimedian piti vääntää tämä jööti.
 
vierailija
Ekku, 17, osti marjarahoilla ensin mopon ja sitten Mersun – kertoo nyt 6 vinkkiä marjametsään
"Huonona marja- ja sienivuonna Korholan tienestit ovat jääneet noin 200 euroon. Keskimäärin rahaa on vuodessa tullut 400–600 euroa. Nuorena poiminnan aloittaneella Korholalla rahaa on ehtinyt kertyä säästöön mukava summa.

Sopiva auto löytyi Helsingistä, jonne Korhola matkusti yksin autoa katsomaan. Kaupat syntyivät ja ajokortin omannut isoveli kävi auton lopulta hakemassa Etelä-Savoon. Marjarahaa paloi noin 2 000 euroa.

Ensimmäinen säästökohde Mersu ei silti ollut. Mopoiässä nuorimies säästi ja osti marja- ja sienirahoilla itselleen mopon."


Vaippaiästäkö kerännyt 2 000 euron autoon marjoja ja vielä mopoon sitä ennen.

Nyt kun jokavuotinen thaimarjanpoimijakalajuttu-uutisointi on IS:ssä koronan takia jäänyt väliin vuosittain nousevine poimintamäärineen. Viime vuonna taisi olla jo 200 litraa päivässä mustikkaa niin nyt työttömille suomalaisille heristellään sormea Ekku 17v marjasaaliilla. On tämä kokoomusmedia ennalta arvattavaa ja sosiaalirasistista. Jutussa paistaa liioittelu ja petos. Onko IS kokoomuksen mainosmedia. Hyi hitto!
Jokavuotinen marjakalajuttu jonka varjolla kokoomus&kepulitrollit haukkuvat työttömiä laiskoiksi ja patistavat metsiin "mustan kullan" perään. Lähinnä huvittaa. Koska tulee IS:n vuosittainen kausijuttu elämäntapatyöttömästä. Millä nimellä tällä kertaa, oliko se Ossi viimeksi?
 
Rrrakastan marjanpoimintaa ja sienestystä! Siihen tulee oikein himo - ei sieltä metästä malta pois!

Uskokaa tai älkää mutta vedin eilen tyrnimarjoja suoraan puskasta, lähellä kotia. Suurimmaksi osaksi olivat raakoja, mutta muutama oli jostakin syystä ihan oranntssina!:p