V
"Vivian"
Vieras
Meillä ei suju, ja korjausyrityksiä on ollut ja meikäläinen niin turhautunut että panisin postimiestä jos antaisi ja moraalini antaisi myöten. Meillä on taaperoikäinen lapsi ja rakastan miestäni syvästi. Mulla on silti tarpeita ja tulen hulluksi kun en saa niitä tyydytetyksi. Mieheni kärsii myös koska huomaa ja tietää että minä en ole tyytyväinen. Turhautuneisuus on päivän sana kun se hekuma vaan on kadonnut ja minä olen niin vihainen vaikka en halua olla. Miksei se enää osaa rakastella mua vaikka mieskunnossa ei ole mitään vikaa... En tajua. En vaan enää kiihotu sen otteista kun niistä puuttuu tietty himokkuuden ja halun tunne. Se ihana mies joka otti mut missä ja milloin vaan on jotenkin löperöitynyt otteissaan. Ts.kaikki on hidasta ja pliisua ja saa mut kalmion kylmäksi. Sen sijaan läheisyys ja keskustelu ja sellainen on edelleen aivan ihanaa. Mitä mä teen, koska tunne juuri nyt on että näin ei voi jatkua.
