JenPen
Minä myös kuulen mieheltä ikuisesti kommentteja vanhoista mokistani, vuoden vanhoista jutuista mitä olen joskus vahingossa sanonut hänen mielestään väärin tms. Hän ei koskaan kiellä minua lähtemästä viihteelle mutta kun olen siellä ollut kavereiden kanssa, kuulen siitä monta kuukautta jälkeenpäin aina sopivassa tilanteessa tyyliin "Siellähän on voinut tapahtua vaikka mitä". Yleisin kommentti mitä kuulen, on kun kysyn häneltä vaikk jostasi asiasta että puhuuko hän totta, hän vastaa niin v.ittumaisesti kuin pystyy "Mä en ole sellanen ku sä". Lehmäksi, #&%?$!*, valehtelijaksi sanotaan monta kertaa viikossa. Vaikken ole jotain asiaa tehnyt, niin kun hän saa päähänsä että olen, kuulen siitäkin ainakin puoli vuotta.
Joskus kysyn häneltä leikillään baari-illan jälkeen (hän käy ainakin 2 kertaa kuussa, minä paljon harvemmin) että oliko hän kiltisti, saan kauheat huudot siitä ettei minulla ole mitää varaa sanoa kun jaan kaikille... Hän on saanut päähänsä että olen pettänyt häntä melkein vuosi sitten yhtenä kertana kun olimme YHDESSÄ baarissa työporukalla. En ole, mutta hän ei sitä usko ja vaikeahan sitä on mitenkään todistaa etenkään näin pitkän ajan jälkeen.
Kerran näin omituista painajaista missä mieheni petti muna mennen tullen ja vielä nauroi päälle, ja herätessäni kerroin unesta miehelle. Riitahan siitä tuli, en vissiin olisi saanut unesta kertoa "koska oikeastihan se olen minä joka niin tekee"...
Tuntuu ettei mistään voi sanoa mitään, ei leikillään eikä oikeasti surullisena. Aina saan vastaukseksi vain että kun hän on niin paljon parempi kuin minä, eikä hän mitään tee väärin koskaan. Mies oli alunperin kiltteyden perikuva, ja olen varma ettei hän petä minua. En tiedä mistä on kyse, hän itse väittää että luottamuspulasta ja epävarmuudesta. En kuitenkaan jaksa aina kuulla sitä miten minä olen huonompi ja teen kaiken väärin. Haluaisin selvittää asiat, todella keskustella kaiken selväksi ettei vanhoihin asioihin tarvisi aina palata. Mutta kun aloitan puhumaan vakavasti, tulee vaan h.elvetin kärsimätöntä huutoa ettei hän jaksa ja miksi minä teen kaikesta aina niin vaikeaa! Eikä ole kyse siis pelkästään pettämisestä, yleensäkin ihan kaikesta minä hänen mukaansa valehtelen. Ja saan siitä huutoa koko ajan, ja jos haluaisin puhua jostain siitä nousee heti hirveä riita, pelkästään siitä että haluan jostain puhua.
Haluaisin vain todella puhua kaiken selväksi. Mun mielestä ei ole mitään järkeä jatkaa pari päivää sanojaan varoen, ja sitten taas aiheuttaa riita jostain vanhasta asiasta "koska hän ei ole sellainen valehtelija ja pettäjä kuin minä". Mies itse puhui joskus siitä ettö alotettais puhtaalta pöydältä, ettei enää mainittais vanhoista asioista koska niille ei enää mitään voi tehdä. Minä ilman muuta halusin sitä, koska itse en mistään avnhoista jankuta, ja halusin että mieskin lakkaisi jauhamasta mitä kaikkea luulee minun tehneen joskus ikuisuus sitten. No, joka riidan yhteydessä ne vanhat asiat tulevat edelleen esiin ja kun sanon että eikö pitänyt aloittaa puhtaalta pöydältä, mies siihen vaan "ettei hän ole mitään sopinut" ja "sitten kun sinä lopetat valehtelemisen". Millä lopettaa se kun hän luulee että valehtelen kaikesta? Pitäisikö myöntää asioita mitä en ole tehnyt?
Todella sekava teksti ja varmasti kirjoitusvirheitä, anteeksi. Toivoisin saavani jotain mielipiteitä silti.. Ehkä apua jos jollain jotain ideoita?
Joskus kysyn häneltä leikillään baari-illan jälkeen (hän käy ainakin 2 kertaa kuussa, minä paljon harvemmin) että oliko hän kiltisti, saan kauheat huudot siitä ettei minulla ole mitää varaa sanoa kun jaan kaikille... Hän on saanut päähänsä että olen pettänyt häntä melkein vuosi sitten yhtenä kertana kun olimme YHDESSÄ baarissa työporukalla. En ole, mutta hän ei sitä usko ja vaikeahan sitä on mitenkään todistaa etenkään näin pitkän ajan jälkeen.
Kerran näin omituista painajaista missä mieheni petti muna mennen tullen ja vielä nauroi päälle, ja herätessäni kerroin unesta miehelle. Riitahan siitä tuli, en vissiin olisi saanut unesta kertoa "koska oikeastihan se olen minä joka niin tekee"...
Tuntuu ettei mistään voi sanoa mitään, ei leikillään eikä oikeasti surullisena. Aina saan vastaukseksi vain että kun hän on niin paljon parempi kuin minä, eikä hän mitään tee väärin koskaan. Mies oli alunperin kiltteyden perikuva, ja olen varma ettei hän petä minua. En tiedä mistä on kyse, hän itse väittää että luottamuspulasta ja epävarmuudesta. En kuitenkaan jaksa aina kuulla sitä miten minä olen huonompi ja teen kaiken väärin. Haluaisin selvittää asiat, todella keskustella kaiken selväksi ettei vanhoihin asioihin tarvisi aina palata. Mutta kun aloitan puhumaan vakavasti, tulee vaan h.elvetin kärsimätöntä huutoa ettei hän jaksa ja miksi minä teen kaikesta aina niin vaikeaa! Eikä ole kyse siis pelkästään pettämisestä, yleensäkin ihan kaikesta minä hänen mukaansa valehtelen. Ja saan siitä huutoa koko ajan, ja jos haluaisin puhua jostain siitä nousee heti hirveä riita, pelkästään siitä että haluan jostain puhua.
Haluaisin vain todella puhua kaiken selväksi. Mun mielestä ei ole mitään järkeä jatkaa pari päivää sanojaan varoen, ja sitten taas aiheuttaa riita jostain vanhasta asiasta "koska hän ei ole sellainen valehtelija ja pettäjä kuin minä". Mies itse puhui joskus siitä ettö alotettais puhtaalta pöydältä, ettei enää mainittais vanhoista asioista koska niille ei enää mitään voi tehdä. Minä ilman muuta halusin sitä, koska itse en mistään avnhoista jankuta, ja halusin että mieskin lakkaisi jauhamasta mitä kaikkea luulee minun tehneen joskus ikuisuus sitten. No, joka riidan yhteydessä ne vanhat asiat tulevat edelleen esiin ja kun sanon että eikö pitänyt aloittaa puhtaalta pöydältä, mies siihen vaan "ettei hän ole mitään sopinut" ja "sitten kun sinä lopetat valehtelemisen". Millä lopettaa se kun hän luulee että valehtelen kaikesta? Pitäisikö myöntää asioita mitä en ole tehnyt?
Todella sekava teksti ja varmasti kirjoitusvirheitä, anteeksi. Toivoisin saavani jotain mielipiteitä silti.. Ehkä apua jos jollain jotain ideoita?