jatkuva pelko siitä etten olekaan raskaana?

[neokrome]

mulla on aivan käsittämätön tunne koko ajan; tuntuu, että vaikka plussasin jo melkein viikko sitten ja menkatkin on loistaneet poissaolollaan jo parisen viikkoa, että silti en olisikaan raskaana. että olen kuvitellut koko jutun ja pian joudun pettymään.
17. päivä olis eka lääkäriaika, mutta jotenkin pelottaa mennä sinne, jos paljastuukin että onkin ollut tuulimuna tai jotain -.-
en ymmärrä itseäni, tahdonko mä tätä lasta liikaa, jotta sitten pelottaa koko ajan vai mikä tässä on? o.Ô

ja huvittavinta on että mä tiedän olevani raskaana; plussa testistä, aamupahoinvointi, turvonneet rinnat ja masu (ei vanhat housut mee jalkaan -.-) ja tietty puuttuvat menkat, väsyttää koko ajan jnejne..

oonko mä ihan sekasin? :headwall:

 

[Mamacita-]

mulla oli tota viime raskaudessa melkei puoleenväliin saakka vaikka tunsin jo liikkeitäkin välillä Pari km oli takana joten siitä tais johtua, mutta niin vaan kaikki oli hyvin Eiköhän sullakin!

ONNITTELUT vielä

 

[uneksija85]

Minulla oli sama olo siihen asti, kun sydänäänet ensimmäistä kertaa kuulin Olin aivan sekasin omien ajatuksien kanssa. Sitten päätin ostaa kotidopplerin ja sillä ensimmäiset äänet sain kuuluviin. Etenkin lääkärikäynnin (oli perjantaina 6.3) jälkeen jossa kuuneltiin ja katsottiin tuli tästä raskaudesta todellista :heart:

Et siis ole sekaisin tai jos olet niin olet yhtä sekaisin kuin minä reilu viikko sitten

uneksija85 ja papu 11+6

 

[Helmis]

Liikkeistä huolimatta mä mietin vielä varmaan viikko ennen la, että jos mä vaan oonkin lihonnu ja siellä joku lapamato polskii :ashamed:

 

[neokrome]

Helmis08, niin tuun mäkin varmaan miettimään :kieh:
mamacita-, kiitti =) toivotaan parasta
uneksija85, eli todennäkösesti mä oon aivan sekasin

huomasin muuten tossa äsken että mun maha ei oo ollenkaan semmonen turvonneen pehmee vaan siin on kova kumpare
laitoin profiiliin ekan masukuvan, sielt voi käydä kattelemassa jos tahtoo =)

 

[anuaanua]

Tämä naisten ajatusmaailma on niiiin kummallinen.. Ensin itketään ja toivotaan että raskauduttaisiin.. sitten taas itku pääsee kun tikussa onkin yllättäen 2 viivaa Siitä se huoli ja pelko vaan pahenee ajan myötä, mitä pidemmällä raskaus on sitä enemmän pelottaa että kaikki ei olekaan hyvin tai jotain sattuu. Ja annas olla kun vauva on syntynyt.. kätkytkuolema ja muu menettämisenpelko iskee ihan täysillä vasten kasvoja. Me äidit vaan ollaan rakennettu sillä tavoin että rakkaus taitaa tarkoittaa lähes samaa kuin sairaannollinen huolestuminen.

Odotan nyt toista viikoilla 28 ja rapiat ja edelleen nuo epäilyt ja perustelemattomat pelot välillä iskevät. Nyt mietin osaanko rakastaa kakkosta yhtä täysillä kuin ensimmäistä ja miten pärjään lasten kanssa kun molemmat ovat niin pieniä jne. Aiheita kyllä löytyy, kun edellisen saa käsiteltyä Olen pyöräyttänyt asiaa päässäni vähän toiselle kantille.. kamalampaa olisi, jos ei mistään huolestuisi ja kaikki olisi vaan "ihan sama". Empaattisuus on aika hyvä juttu lasten kasvatuksessa ja muutenkin..

Äidiksi tullessa, jo ihan alussa alkaa oma minäkuva muuttua. Varmasti myös sinulla, kun niin kävi näin reiluna 30v:näkin. Sitä luuli olevansa jo valmis ihminen, mutta koko paketti piti miettiä uusiksi. Millainen olen- millainen haluan äitinä/puolisona olla-arvomaailma jne.. Jo sen tajuaminen että ei kerrasta ehkä osaakaan kaikkea vaan erehdysten kautta pääsee onnistumisiin oli kova pala niellä. Minkä morkkiksen voi joku epäsopivan "tuttelin" antaminen saada aikaiseksi. Meedio kun en ole niin piti kokeilla aika monta merkkiä ennen kuin se ainut sopiva löytyi. Siinä itkettiin molemmat.. Poika mahaansa ja minä sitä, että en taaskaan osannut arpoa sopivaa merkkiä.
Puolison kanssa puhuminen auttaa ja vielä jos hän osaa ottaa viestit vastaan niin että poistaa niistä hysteerisen raskaana olevan vaimonsa lisäämät ylimääräiset tragediat, kaikki on helpompaa Toiset syttyvät isyyteen vasta saatuaan lapsen syliinsä, kuten meillä.. Vauva on oikein toivottu, mutta silti odotan jo toisen kerran yksin. Nyt ei tunnu niin pahalta, mutta viimeksi olin ihan romuna, pelkäsin jo että oli tullut toisiin aatoksiin eikä haluaisi koko lasta. Synnärillä kyllä tuli selväksi että poika oli isälle kultaakin kalliimpi :hug:

Joku tuossa aikaisemmin suositteli kotidobbleria, suosittelen minäkin. Sillä olisi moni pelonhetki jäänyt kokematta, vaikka eihän sillä ihan alussa kuulu,mutta silti..

Mukavaa odotusta sinulle!

Anu

 

[pikkuihra]

no hei! minulla on ihan sama probleema... vuos sitten ku olikin tm, ni oon ihan varma ettei siel nytkään oo mitään vaikka se täti ei tullu kyläilemään ja pahoinvointi on jotain aivan kamalaa.. ja väsymys sekä rintojen arkuus sietämätöntä..

nyt ois niinku 5+2 neuvola vasta 16.4 ja aion todellakin ihan oman mielenrauhan vuoksi testata vielä ensi viikolla ja ennen neuvolaa ja varhaisultraankin haluan!

 

[Missah]

Täällä kans pelko ollut ihan järkyttävää. Ensin olin ihan varma, että on tuulimuna, mutta sitten ultrassa näkyi pieni sydämen syke. Helpotti olo päiväksi, mutta sitten tulikin uusi pelko, että se ei enää ole hengissä siellä. Nyt keskiviikkona np ultra, katsotaan sitten, alkaako pelot häviämään....

Missah 11+3

 

[pikkuihra]

:headwall: