Jatkuva huono olo

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Alkaa pikkuhiljaa jo kyllästyttämään, nimittäin loppukesästä asti lähes päivittäinen huonon olon ja kuvotuksen tunne, varsinkin aamuisin.

Kertaakaan en ole oksentanut, mutta kaukana ei ole ollut kun kurkussa on jo joskus tuntunut. Eniten voimia vie jatkuva kuvotus, ja ihan kamalaa miettiä kesken työpäivän jatkuvasti sotasuunnitelmia miten juosta nopeimmin vessaan oksentamaan. Muita oireita ei ole, kuvittelenkö vaan kaiken ja mieli paisuttelee?
 
vierailija
Refluksitauti. Käy lääkärissä niin saat lääkkeet (niitä syödään kuurina tarvittaessa).
"...osakassopimus takaa sen, että sijoittajat saavat rahansa takaisin. Hänen mukaansa osakassopimuksen voi sanoa irti vuoden 2013 jälkeen, jolloin nykyiset Terveysrahaston omistukset on tarkoitus myydä voitolla.

Tuolloin tapahtuu varsinainen voitonjako, jos toiminta on sujunut suotuisasti. Koko riskin ottaneet sijoittajat saavat ensin pääomansa takaisin.

Sen jälkeen palautetaan sijoittajille niin sanottu aitakorko, joka on yleensä kuudesta kahdeksaan prosenttia sijoitetusta pääomasta. Tämän jälkeen mukaan pääsee myös Korona Invest, joka saa 20 prosenttia voitosta ja sijoittajat jakavat loput. " - H.S joulukuussa 2007

...ei niillä vaiva parane, mutta lisää tutkimuksia tulee, kun niillä on se lista, minkä mukaan kaikki vaivat täytyy "sulkea pois". Hinta tietysti nousee, mutta sehän on ollut tarkoituskin!
 
vierailija
Tuulimyllypuiston vaikutusalueella (säde 60 km) saattaa tulla myös pahoinvointia ja ripulia, kun tuulee voimakkaasti. Impulssi-infraäänien voimakas vaihtelu sairastuttaa.
 
vierailija
"...osakassopimus takaa sen, että sijoittajat saavat rahansa takaisin. Hänen mukaansa osakassopimuksen voi sanoa irti vuoden 2013 jälkeen, jolloin nykyiset Terveysrahaston omistukset on tarkoitus myydä voitolla.

Tuolloin tapahtuu varsinainen voitonjako, jos toiminta on sujunut suotuisasti. Koko riskin ottaneet sijoittajat saavat ensin pääomansa takaisin.

Sen jälkeen palautetaan sijoittajille niin sanottu aitakorko, joka on yleensä kuudesta kahdeksaan prosenttia sijoitetusta pääomasta. Tämän jälkeen mukaan pääsee myös Korona Invest, joka saa 20 prosenttia voitosta ja sijoittajat jakavat loput. " - H.S joulukuussa 2007

...ei niillä vaiva parane, mutta lisää tutkimuksia tulee, kun niillä on se lista, minkä mukaan kaikki vaivat täytyy "sulkea pois". Hinta tietysti nousee, mutta sehän on ollut tarkoituskin!
---onhan tuosta jo aikaa, mutta tuotto loppuisi, jos joku muuttuisi.
 
Luonnollisesti...?
 
Löytyi!

Joku voi vielä muistaa, mut jos ei ole koskaan asiasta kuullut, mahdotonta- muttei muistamaton
Mitenkä taloudellisesti toteuttaisit ylipäätään mitään kehitystyötä jos et saisi mistään rahoitusta? Esim uuden auton hinta rakentuu kehittely, työtunnit, materiaalit, markkinointi, logistiikka.... ja niistä maksaa lopuksi asiakas ja sama pätee kaikkeen.
 
Yhteistyössä