Jätättekö useinkin pienen lapsen valvomatta kauppaan ostosten ajaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Oon vissiin vähän herkässä tilassa näin raskaana, mutta maanantaina tuli itku citymarketissa, kun tuntui niin pahalta pienen pojan puolesta. Poika oli jätetty leluosastolle yksin, jossa se huusi äitiä ihan kauheasti ja pitkään. Oli ehkä just täyttänyt kolme vuotta, oli vielä pikkuinen. Kuuntelin ensin sen huutoa kauempaa ja lähdin kävelemään leluosastolle, että menen katsomaan mikä on hätänä, juuri kun pääsin paikalle, myyjä meni pojan luo. Myyjä vei pojan infoon ja kohta kuulutettiin, että pieni poika jolla on punainen lippalakki, odottaa äitiä infossa. Ei ollut suostunut kertomaan nimeään tai äidin nimeä tai mitään. Myöhemmin näin pojan äitinsä kärryissä kaupassa ja teki niin mieli mennä sanomaan sille hampputukkaiselle "äidille" pari valittua sanaa.

Miten joku voi jättää sen ikäisen valvomatta kauppaan eikä välitä yhtään vaikka hädissään huutaa äitiä. Tuntuu pahalta sen lapsen hätä!
 
[QUOTE="vieras";23845808]Oon vissiin vähän herkässä tilassa näin raskaana, mutta maanantaina tuli itku citymarketissa, kun tuntui niin pahalta pienen pojan puolesta. Poika oli jätetty leluosastolle yksin, jossa se huusi äitiä ihan kauheasti ja pitkään. Oli ehkä just täyttänyt kolme vuotta, oli vielä pikkuinen. Kuuntelin ensin sen huutoa kauempaa ja lähdin kävelemään leluosastolle, että menen katsomaan mikä on hätänä, juuri kun pääsin paikalle, myyjä meni pojan luo. Myyjä vei pojan infoon ja kohta kuulutettiin, että pieni poika jolla on punainen lippalakki, odottaa äitiä infossa. Ei ollut suostunut kertomaan nimeään tai äidin nimeä tai mitään. Myöhemmin näin pojan äitinsä kärryissä kaupassa ja teki niin mieli mennä sanomaan sille hampputukkaiselle "äidille" pari valittua sanaa.

Miten joku voi jättää sen ikäisen valvomatta kauppaan eikä välitä yhtään vaikka hädissään huutaa äitiä. Tuntuu pahalta sen lapsen hätä![/QUOTE]

Meillä poika 4,5v haluais usein jäädä esim cittarissa katselemaan leluja sillä aikaa kun teen ostoksia, mutta en kyllä ole vielä uskaltanut jättää. Voisko ton ikäisen jo mielestänne jättää?
 
Jeh. Kyl se mun neiti karkas jumbossa ja onnistu muutamassa minuutissa pääsee chicosilta cittarille. Oli sillä hätä, vaikka oli isompi ja ihan omin nokkine häippäs. Soitin järkkärit kattoo kameroilla missä menee ja löyty ennen kun kukaan kerkes mitään kuuluttamaan.
 
Ajattelin kyllä kans, että josko on karannut, mutta kyllä sen huudon olisi kuullut kauaksikin ja jos mun poika karkais niin tokihan minä lähtisin ettimään ja kuulisin kyllä lopulta sen huudon kun poika pysyi koko ajan paikallaan.
 
Hassua miten ihmiset muodostavat omat tulkintansa tilanteista tietämättä mitä oikeasti on tapahtunut. Minulla ei ole ainakaan tarkoitus ikinä hukata lapsiani, vaan koitan todellakin parhaani mukaan katsoa perään ja luulen, että näin tekee ihan suurin osa vanhemmista, mutta silti näitä katoamisia koko ajan tapahtuu.
 
Minä kyllä vahdin ettei karkaakaan ja vanhemmista lapsista kyse.

Miten sinä voit tehdä edes ostoksia - vaikka tilata palvelutiskiltä jotain, kun pidät samalla koko ajan silmäsi lapsessasi (tai vielä monikossa useasta)? Käsi kädessä koko ajan, valjaat tms? Eihän siinä tarvita kuin pieni hetki, kun muksu voi olla strategisesti 5 metrin päässä ja lähdet etsimään väärästä suunnasta ja muksu lähtee ihan toiseen suuntaan...
 
[QUOTE="tiina";23845844]Meillä poika 4,5v haluais usein jäädä esim cittarissa katselemaan leluja sillä aikaa kun teen ostoksia, mutta en kyllä ole vielä uskaltanut jättää. Voisko ton ikäisen jo mielestänne jättää?[/QUOTE]

Ei. Leluosaston lelut eivät ole tarkoitettu penskojen leikittäviksi ja rikottaviksi vaan ne ovat myytävinä siellä ihan niin kuin kaikki muukin tavara. Vanhemmat jättävät lapsiaan nykyään käsittämättömän huolettomasti ympäriinsä. Niinkö vaikeaa on olla vanhempi, asettaa ne rajat lapselleen ja kulkea ostoksilla yhdessä lapsen kanssa?
 
Miten sinä voit tehdä edes ostoksia - vaikka tilata palvelutiskiltä jotain, kun pidät samalla koko ajan silmäsi lapsessasi (tai vielä monikossa useasta)? Käsi kädessä koko ajan, valjaat tms? Eihän siinä tarvita kuin pieni hetki, kun muksu voi olla strategisesti 5 metrin päässä ja lähdet etsimään väärästä suunnasta ja muksu lähtee ihan toiseen suuntaan...

Esimerkiksi kasvattamalla lapset? Meillä lapset ovat tottuneet pienestä saakka siihen, että kaupassa ei juoksennella ympäriinsä ja pysytään ostoskärrien vieressä - paitsi sitten isompana, kun saa luvan kanssa käydä hakemassa esimerkiksi leivän kärriin. Prismaan ja Citymarkettiin onnistuu eksyttämään isommankin lapsen, jos on huolimaton enkä itse koe tarvetta saada lapsiani hätääntymään.
 
Ihan tiedoksi, että lapsen oppimisprosessi ei toimi kaikilla siten, että äiti kertoo asian ja sen jälkeen se osataan. Kiva jos sun lapsesi toimivat näin helposti, mutta meillä vajavaisemmilla saattaa muutama kerta mennä harjoittelun piikkiin ja siksi vähän kehnommin.
 
Esimerkiksi kasvattamalla lapset? Meillä lapset ovat tottuneet pienestä saakka siihen, että kaupassa ei juoksennella ympäriinsä ja pysytään ostoskärrien vieressä - paitsi sitten isompana, kun saa luvan kanssa käydä hakemassa esimerkiksi leivän kärriin. Prismaan ja Citymarkettiin onnistuu eksyttämään isommankin lapsen, jos on huolimaton enkä itse koe tarvetta saada lapsiani hätääntymään.

Kaikki ei aina mene niinkuin kuvittelee. Prismassa on hyvin usein ruuhkaa ja se 5 metriä ei pakosti ole edes "karkuunjuoksemista". Jos aikuiset menevät paniikkiin, niin sinä olet opettanut lapsesi olemaan kuin viilipytty vaikka äiti olisikin kadonnut silmistä?

Vahtiminen kuitenkin on minusta eri asia kuin opettaminen. Se että sanoo vahtivansa kuin haukka joka sekunti kuulostaa omaan korvaan sellaiselta, että muuta ei taida kaupassa tehdäkään tai lapsi istuu kärryssä... Vai olenko vajavainen, kun katson tuoteselosteita ja samalla en katso lastani :) Ilmeisesti on kuitenkin olen maailman paras kasvattaja, koska en ole koskaan kadottanut lastani, kaupassa, vielä :)
 
Ap ei taida tajuta kuinka kauas pienikin lapsi voi karata ja nopeasti. Omani ei onneksi ole karannut, mutta tiedän erään 2 v:n joka karkasi ruotsinlaivalla. Oli painellut suoraa päätä hisseille, hissillä eri kerrokseen ja leikkihuoneeseen leikkimään. Siis noin puoli laivan mittaa ja eri kerrokseen. Lapsi voi oikeasti karata niin pitkälle, ettei sitä huutamista kuule enää siinä vaiheessa, kun lapsi tajuaa alkaa kaipaamaan äitiään ja nostaa metelin. Äiti on saattanut olla tuossakin tapauksessa etsimässä lastaan ihan eri puolelta kauppaa tai ovat olleet kokonaan Citymarketin ulkopuolella, jos siellä on muita liikkeitä.
 
oli näitä tapauksia paljon ja KYLLÄ ne vanhemmat jättivät sen lapsen sinne leluja kattelemaan. Oli ihan mielettömän kivaa siivota niitten muksujen jälkiä siellä ja heitellä leluja roskiin kun ne kullannuput piti sinne jättää ja nää lapset repi paketteja auki. Eikä siinä myyjä pysty koko aikaa vahtimaan jonkun mukelon perää mitä tekee.
 
Jätän 6-vuotiaan joka ei todellakaan revi mitään, ei edes ota paketteja hyllystä vaan katsoo nätisti.
Tosin en jätä kovin kauaksi vaan mieluiten näköetäisyydelle.
 
Miten sinä voit tehdä edes ostoksia - vaikka tilata palvelutiskiltä jotain, kun pidät samalla koko ajan silmäsi lapsessasi (tai vielä monikossa useasta)? Käsi kädessä koko ajan, valjaat tms? Eihän siinä tarvita kuin pieni hetki, kun muksu voi olla strategisesti 5 metrin päässä ja lähdet etsimään väärästä suunnasta ja muksu lähtee ihan toiseen suuntaan...

itse 1v,4v, ja 6v kanssa kaupassa ja AINA ovat kiltisti kulkeneet mukana...
 
Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
970
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L
Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V

Yhteistyössä