Järkee vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja This time for Africa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

This time for Africa

Vieras
Haluaisin kuulla ajatuksia, kokemuksia, tuntemuksia otsikon aiheesta, koska oma mieli on valtavassa hämmennyksessä.
Olen nk.valkoihoinen nainen, eronnut ja "lapsellinen". Eron jälkeen ei ole ollut mitään irtosuhteita tm. ei ole rehellisesti sanottuna kiinnostanut yksikään kaksilahkeinen. Jotenkin oma itsetunto on ollut aika riekaleinen, exä ei viimeisinä vuosina kehunut eikä koskenut, paitsi yhtä asiaa varten, ja kun on vähän ylipainoa ym. naisen mieltä kaihertavia juttuja, ei lähentyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa ole tuntunut edes mahdolliselta.
Tapasin tummaihoisen miehen, istuimme samassa pöydässä, juttelimme ja ilta oli kaikin puolin oikein mukava. Yllättäin törmäsimme uudelleen reissussa. Ollaan puhuttu kaikkea maan ja taivaan väliltä, hän on kertonut omasta elämästään ja minä omastani, laiteltu viestejäkin. Hän vaikuttaa todella miellyttävältä ja huumori meillä ainakin on ihan samaa laatua. Hän kertoi, että oli huomannut minut jo aiemmin, ja ajatellut, että haluaa tutustua minuun. En ole mitenkään yltiörasistinen, mutta suosinut ns.kotimaista. Onko ihan "tuhoontuomittua" antaa tämän tuttavuuden jatkua? Pitääkö tässä nyt ajatella, että tässä joku hurmuri vaan yrittää höynäyttää hyväuskoista naista vai voisiko kieltämättä komea, täysin tummaihoinen mies oikeasti olla kiinnostunut? Hän on kutsunut minut käymään luonaan vierailulla. Hän ei asu Suomessa, mutta on lähtenyt omasta kotimaastaan aikoja sitten. Lähipiiri todennäköisesti järkyttyisi mahdollisesta suhteesta, jos tästä sellainen kehkeytyisi. Minulla on aika vanhoillisia sukulaisia, enkä oikein lasten isästäkään menisi takuuseen... Miten vaientaa tämä pauhaava sydän?!
 
Eihän se ihonväri kenestäkään yhtään mitään tee. Kannattaa varmaan rauhassa selvitellä mikä hän on miehiään. Sinisilmäinen tai hyväuskoinen ei pidä olla kenenkään suhteen, joten muista uskoa itseäsi jos koet jonkin olevan väärin/vinossa. Lapsia ja sukulaisia tuskin tarvitsee vielä sotkea touhuun. Jos vaikka ihan itseksesi selvittelet ensin millaiseksi orastava suhde kehkeytyy.
 

Yhteistyössä