Jaksaakohan tuo mieheni mun rinnalla?

Olen masentunut, välillä päiviä etten jaksaisi mitään tai ketään, teen vain sen mikä on pakko. Jokin pieni asia saattaa saada mut raiteiltaan ihan täysin, silloin hermostun ja tekisi mieli paeta jonnekin mahdollisemman kauas. Näitä hermostumisia on kuitenkin tullut nykyisin vähemmän, ennemminkin meen puhumattomaksi ja otan kaiken vastaan ikäänkuin olisin sen ansainnutkin, turrun.
Eilen kuitenkin hermostuin ja sanoin miehelle kovaäänisesti asiasta jonka hän olisi voinut hoitaa paremmin niin mies huutaa vielä isommin ja manaa koko elämämme alimpaan helvettiin. Ja paljon muuta...

Sanoinkin illalla kun tilanne rauhoittui etten voi uskoa että hän jaksaa mun rinnalla, tai että en voi luottaa siihen että hän jaksaa. Hän on kuitenkin hyvä mies, tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia töiden jälkeen ja vapaa-aikoina mutta mun purkauksia hän ei osaa ottaa vastaan. JOs puhun hänelle omista ajatuksistani niin puhe kääntyy ennemmin tai myöhemmin hänen työongelmiin tai muihin vastaaviin. Tuntuu siltä etten edes voi puhua kaikesta mahdollisesta hänelle kun jos hän romahtaa niin silloin romahtaa koko perhe... Hänen mielestä tähän pitäisi löytää joku ratkaisu heti, mutta eihän se niin mene, masennus kun ei parane sormen näpäytyksestä...

 

Käy katselemaan tuolla terveys- palstalla ketjuja, siellä on aika paljon masennuksesta. Tärkeintä on että itse tiedostat että ongelmia on, ja että se vika ei ole luonteessasi vaan olet masennustilassa. Hae siihen rohkeasti apua, et ole yksin ongelmasi kanssa vaan samasta vaivasta kärsii moni muukin. Aivan mahtavaa että miehesikin kannustaa sinua etsimään apua! Hänkin tietää että sinä olet oikeasti ihana ihminen, mutta olet vain masennuksen kourissa Nyt vain apua hakemaan rohkeasti ja pienin askelin eteenpäin. Jos tarvitset lääkitystä niin sitten sitä, mutta pikkuisilla elämänmuutoksilla (säännöllisyys: uni ja ruokailurytmi) olo paranee jo kummasti jos vain voimat vielä riittävät tähän. Älä jää paikallesi

 

\

Käy katselemaan tuolla terveys- palstalla ketjuja, siellä on aika paljon masennuksesta. Tärkeintä on että itse tiedostat että ongelmia on, ja että se vika ei ole luonteessasi vaan olet masennustilassa. Hae siihen rohkeasti apua, et ole yksin ongelmasi kanssa vaan samasta vaivasta kärsii moni muukin. Aivan mahtavaa että miehesikin kannustaa sinua etsimään apua! Hänkin tietää että sinä olet oikeasti ihana ihminen, mutta olet vain masennuksen kourissa Nyt vain apua hakemaan rohkeasti ja pienin askelin eteenpäin. Jos tarvitset lääkitystä niin sitten sitä, mutta pikkuisilla elämänmuutoksilla (säännöllisyys: uni ja ruokailurytmi) olo paranee jo kummasti jos vain voimat vielä riittävät tähän. Älä jää paikallesi

Olen hakenut apua ja lääkityksen olen vasta aloittanut.

 

:hug: Voimia teille molemmille.Olen itse myös ollut masentunut ja saanut siihen myös lääkityksen.Tiedän että siitä parantuu ja sitten jaksaa taas elää.Meillä oli sama, mies ei aina jaksanu tukea tarpeeks.Kun äänet rupes nousee liikaa lädin metsään kävelemää itkin ja kirosin,se helpotti.Se että on hakenut apua on ensimmäinen askel.Toivon sinulle pikaista paranemista!

 

Koittakaa saada omaa aikaa hieman, jos se auttaisi. Ihan kunnon hengähdys tauko. Älkääkä miettikö sillon niitä ikäviä asioita, vaan pitäkää toisianne hyvänä. Itsekin tiuskin miehelleni joka päivä, syyttä! Esim. eilen sain sitten kuulla kunniani oikein kunnolla, kun hän sitten hermostui minuun..Ja usko vaan, miehet on paljo kärsivällisenpiä pitkällä tähtäimellä kuin me naiset. Ja vaikka morkkaisit miestäsi niin muistuta hätä myös hyvistä asioista ja miksi rakastat häntä; ANNA HÄNELLE MAHDOLLISUUS TUNTEA ITSENSÄ KORVAAMATTOMAKSI! Saat varmasti ajan mittaan vastakaikua tässä myös häneltä.

 

Itse masennuin toinen lapsen syntymäni jälkeen ja tein kolme vuotta töitä samalla opiskellen, siis masentuneena. Nyt kolmatta odottaessa ehkä hieman tuntuu siltä, että masennus helpottaisi. Sain lääkkeet, mutta en niistä hirveästi apua saanut. Mutta se että sain itkun kanssa purkaa sen lääkärille, jo helpotti. Meillä myös mieheni ei ymmärrä näitä minun hermoromahduksia, vaikka kuinka selitän. Ja saan myös joskus välillä kuulla koko suhteesta ties mitä. Ja sekös se vielä oloani helpottaa.

Mutta haluan vielä sen verran kertoa, ettei teille käy samalla tavalla kuin ystävälläni. Heillä kaksi lasta, omakotitalo, ammatit ym.. Kaikki hyvin, mutta perheen äiti opiskelija ja töissä paljon ja hermot ehkä hieman kireellä. Yksi kaunis päivä vaan sitten mies ilmoittaa, että nyt saa riittää, etsi uusi kämppä. Ja ero tuli. Eli PUHUKAA, sillä iloisempi vaihe elämässä on edessä. Masennuksen kanssa ei pidä leikkiä, välillä tuntuu, etten ole vieläkään päässyt elämään kiinni samalla innolla kuin joskus olen ollut. Ja nyt on kohta neljä vuotta siitä kun masennuin. Itse en kestä takaisin pottuilua enää mieheltäni. Tiedän, että olen kauhea, ärsyttävä kun en jaksa mitään. Ei yksinkertaisesti vain jaksa eikä huvita tehdä mitään. Mutta yksin ei saa jäädä asian kanssa. Onnea teille!

 

Voimia teille. :hug: