Jakelusuoralle töihin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 14-vuotias
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
1

14-vuotias

Vieras
Olen juuri hakenut Jakelusuoralta töitä ja huomenna menossa tapaamaan esimiestäni. Löysin paljon negatiivista palautetta jakelutyöstä ja aloin miettiä, että kannattaako kuitenkaa. Palkka kuulemma 50-250€/kk (piiristä riippuen), mutta on kerrottu, että todellisuudessa palkka määräytyy jaettavien mainosten mukaan ja, että työntekijöitä riistetään maksamalla liian vähän palkkaa.

Kannattaako siis ottaa sitä paikkaa? Jakelualueeni olisi todennäköisesti melko suuri ja työ fyysisesti raskasta. Onko sen arvoista?
 
Palkka maksetaan jaettavan mainosmäärän mukaan, ja ainakin mun poika joutui aina "kuittaamaan" ja kertomaan ylijääneiden mainosten määrän. Sillä kuulemma kontrolloitiin, että mainokset on tosiaan jaettu. Mistä ne voi tietää, moniko on liimannut oveensa "ei mainoksia"-kyltin?

Ja toinen juttu, poika jakoi mainoksia pari kuukautta, yhtä ainoaa palkkaa ei maksettu. Pyydettiin verokorttia, ilman sitä palkasta menis 60% veroa. Poika sanoi, että antaa mennä vaan, saahan sitten rahat takas kun verotus valmistuu. Firma ei maksanut palkkoja, eikä niitä saatu ikinä perittyä sieltä, kun ei ollut mitään todisteita siitä, että mainokset oli tosiaan jaettu.

Että jos alat jakamaan mainoksia, pidä huoli siitä, että tosiaan saat rahat jotka sulle kuuluu, ja lopeta duuni heti, jos alkavat nikotella palkanmaksun kanssa.
 
Se jakaminen on siinä helpoin homma; ne tuhat erilaista lehteä, paperia yms.., jotka pitää niputtaa, tekee siitä hommasta aika työlästä; Sulla on huone täynnä erilaista lehteä, lippua, lappua, kalenteria jne, ja siihen hommaan, että ne on sopivassa nipussa menee enemmän aikaa kuin siihen jakeluun.. Toisaalta taas, jos ottaa sen jakeluhomman harrastuksena ja liikuntana, niin hyvin menee, muttei sillä kyllä rikastu.
 
Mä jaoin joskus teini-iässä Suoralähetyksellä mainoksia, ja sielläkin palkka tuli tosiaan sen mukaan, minkä verran mainoksia oli. Muistaakseni niistä ilmaisjakelulehdistä sai aina saman summan ja mainoksista määräytyi niiden painon mukaan, eli jos oli iso nippu paksuja mainosvihkosia ja lehtiä, sai enemmän rahaa kuin niinä kertoina kun ainoa mainos lehden lisäksi oli joku yksi paperi...

Aikaa meni paljon siihen että ne mainokset piti taitella lehtien väliin ja pyörän tarakalle laitettavaan lehtilaukkuun ei mahtunut koko jakoalueen maonokset kerralla (varsinkin jos oli paljon mainoksia -> paksuja nippuja) , joten niitä piti aina palata hakemaan kotoa lisää. Mulla oli enimmäkseen omakotitaloaluetta, joten jakaminen oli hitaampaa, ne muutamat rivitalot mitä alueella oli, nopeutti tosi paljon kun oli monta postilaatikkoa rivissä :) Peilijäällä tai lumikinoksissa aikaa meni tietysti paljon enemmän ja oli tosi raskasta, mun isä laittoikin pyörääni nastarenkaat.

Kaikkiaan oli silti ihan kivaa hommaa, sai ainakin säännöllisesti ison annoksen liikuntaa ja omaa rahaa siinä sivussa. Palkanmaksun kanssa ei ollut ongelmia eikä muutenkaan. Ainoa huono puoli oli et se jakajalle maksettava palkka on aika säälittävä. Mut sit kun hain kesätöitä ja iltatöitä lukiossa, niin työnanatjat kyllä arvosti tuotakin työkokemusta eli se oli mulle sitä kautta eduksi :)
 
Mä olen Jakelusuoralla mainostenjakajana. Palkka määräytyy nimenomaan mainosmäärän mukaan, en nyt muista mikä oli se tarkka summa, mutta kuukauden palkka luonnollisesti vaihtelee sen mukaan kuinka paljon mainoksia on jaossa. Ei meillä ainakaan lasketa niitä mainoksia mitenkään jälkeenpäin. Jos piirin koko on 260 taloutta, saa palkan 260 taloudelta riippumatta siitä kuinka monta "ei mainoksia"- lappua siellä on. Kyllä ne asiakkaat soittavat ja ilmoittavat jos mainokset jäävät tulematta... Lisäksi palkkaan vaikuttaa se, oletko kotipiirijakajana vai varajakajana. Sä olet nähtävästi kumminkin menossa kotipiirijakajaksi, varajakajan hommaan taisi olla 18-vuoden ikäraja.

Itse olen ollut tyytyväinen. Mulla oli aluksi oma piiri, nyt teen varajakajan hommia. Työ on fyysisesti rankkaa, mutta jos sen ottaa oikeasti kuntoilun kannalta, niin kyllä se kunto siinä kasvaakin. :) Mun vinkki sulle olisi: ota työ vastaan jos sen saat. Tarkista tilinauha AINA kunnolla (tai pyydä jotakuta tarkistamaan jos olet itse epävarma). Ota työ liikunnan (ja kokemuksen) kannalta. Ja tärkeimpänä: älä luovuta heti. Mä olin aloitettuani ihan hätää kärsimässä. Mä olin hidas lajittelemaan ja jakamaan, piiri tuntui ihan loputtomalta. Se helpottuu. Paljon on meillä jakajia jotka jakavat sen oman piirinsä kerran ja ilmoittavat että liian rankkaa, ei jaksa. Kolmella kerralla saa jo aika hyvän käsityksen siitä onko se oikeasti niin rankkaa vai onko vaan alkukankeutta. :)

Työn iloa. :)
 
Jakelusuora Oy - Kotka, Finland - Paikallinen yritys | Facebook

monet-(kaikki?) ilmaisjakelulehdistä tekee ihan puhdasta verokikkailua mainosjakajien kustannuksella, ja sen jotenkin ymmärtää, että PAU (linkissä juttu) on sotkenut itsensä noiden jakajien asianajajaksi.

En viitsi sanoa, mitä sama PAU on tehnyt postinjakajille.

Kuitenkin, työn iloa saavat varmasti ne ilmaislehtien jakajat, jotka kuuluvat liittoon. PAU kävi tälle porukalle tappelemassa oikeusteitse isot korvaukset.

Jotkut saivat tonnikaupalla rahaa takautuvasti (Reitti-lehti).

Piti vielä sanoa tuosta Janton-konsernista...:D
Se on aika vekkuli konserni, Cayman-saaret, ylimääräiset miljoonat - johonkin ne täytyy tunkea, ei Suomeen kukaan tollo veroja viitsi maksaa.

Linkissä tuo henkilö selittää Janton-konsertista, aivan kuin ei tietäisi mistä siinä on kyse.

PAU on siis ajanut mainosjakajille 8 euron tuntipalkkaa. Joillain alueilla onnistunutkin, muualla varmaan palkka on sitten se 2 euroa samasta työstä.
 
ITELLAN TYÖNTEKIJÄJÄRJESTÖ, POSTI- JA LOGISTIIKKA ALAN UNIONI PYRKII ESTÄMÄÄN NUORTEN JA KOULULAISTEN TYÖSKENTELYMAHDOLLISUUDET SUOMESSA

Lehtien- ja mainostenjakelu on Suomessa ollut perinteisesti työtä, jota nuoret, koululaiset ja opiskelijat ovat voineet tehdä koulunkäynnin ohessa ja loma-aikoina. Ala työllistää Suomessa yli 13.000 osa-aikaista jakelutyöntekijää.

Posti- ja logistiikan alan unioni (PAU) käy julkisuudessa sekä oikeudessa kampanjaa, jossa se kertoo taistelevansa mainostenjakajien puolesta. Mikäli PAU saavuttaisi päämääränsä, lehdet ja mainokset jaettaisi osana postinjakelua ja yksityisten jakeluyritysten toiminta loppuisi kokonaan
.
Lähtökohtana kiistalle on PAU:n yleissitovan työehtosopimuksen palkkaliite, jota heidän tulkintansa mukaan tulisi noudattaa yksityisissä jakeluyrityksissä, mutta ei postinjakelussa.
Kyseisen palkkaliitteen mukaan jakajille tulisi maksaa laskennallisesti 20-40 euron tuntipalkka. Tämä tarkoittaisi yksityisten jakeluyritysten palkkakustannusten nousua yli 2,5 kertaiseksi ja toiminnan välitöntä loppumista. Tämä johtaisi Itellan monopoliin ja kilpailun poistumiseen markkinoilta.
Itellan postinjakajat jakavat osoitteettomat lehdet ja mainosesitteet postinjakelun yhteydessä pääosin ilman mitään lisäkorvausta, eikä kyseinen palkkaliite kosketa normaalia postinjakelua millään tavalla.

Yksityiset jakeluyritykset noudattavat alalla olevaa normaalisitovaa valtakunnallista työehtosopimusta, jossa on määritelty jakelutyöstä maksettavat korvaukset ja muut ehdot nimenomaan osoitteettoman erillisjakelun toimialan näkökulmasta, ottaen mm. huomioon erilaisten maantieteellisten alueiden ja kaupunkien infrastruktuurien aiheuttamat erityispiirteet.

PAU on vahvasti kritisoinut sitä, että yksityisissä jakeluyrityksissä noudatettava työehtosopimus olisi laadittu vain työnantajan etuja ajaen. Todellisuudessa sopimus pohjautuu Ruotsissa noudatettavaan Almegan ja Svenska Transportarbetareförbundetin väliseen, jo vuonna 1991 solmittuun työehtosopimukseen sekä Viestintäalan Ammattilitto ry:n ja Oulu-Suorajakelu Oy:n väliseen työehtosopimukseen.

PAU:n kampanjoinnin seurauksena on julkisuudessa ollut esillä, että mainosjakelun tulot valuvat ulkomaisiin veroparatiiseihin. Jakelusuora Oy:n omistaa Janton Oy ja yhtiön toimiva johto. Jakelusuora Oy maksaa kaikki verot mukaan lukien elinkeinotoiminnan vero Suomeen kaikkien lakien ja asetusten mukaisesti.

JAKELUSUORA OY
Janne Sundqvist
toimitusjohtaja
Tykkää · Kommentoi
 
Joo ei vittu kannata mennä töihin jakelusuoraan ellei himota joku 2 € viikossa eli 10 € kuukaudessa! Työ ei ole edes kahden euron arvoista ja vielä kaiken lisäksi et saa 2 viikosta kun olet irtisanoitunut niin palkkaa koska sössöttävä ämmä ei anna rahaa :) joten parempi vaihtoehto on dyykkaa pulloja tai myydä paskaa torilla elikkäs paska duuni paska palkka paska kaikki joten älkää menkö töihin !!!!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja extyöntekijä;28443668:
Joo ei vittu kannata mennä töihin jakelusuoraan ellei himota joku 2 € viikossa eli 10 € kuukaudessa! Työ ei ole edes kahden euron arvoista ja vielä kaiken lisäksi et saa 2 viikosta kun olet irtisanoitunut niin palkkaa koska sössöttävä ämmä ei anna rahaa :) joten parempi vaihtoehto on dyykkaa pulloja tai myydä paskaa torilla elikkäs paska duuni paska palkka paska kaikki joten älkää menkö töihin !!!!!!!

ihanaa ettei sulla ainakaan oo aika paska asenne :)
 
Ei kannata. Työstä saa vain selkäkivun seuraavaksi puoleksi vuodeksi, palkat heittelee ja muutenkin on ollut ongelmia. Liikuntaahan siitä saa, sekä jotai työkokemusta, mutta musta ainakin piirit ihan älyttömiä, jos työllä jotai haluaa tienata..
 
Joo vanhakessa, mutta kommentoidaanpas nyt jos joku vaikka googlen kautta tänne eksyy (niinkuin minä).

Olen siis tällä hetkellä jakajana jakelusuoralla, ja tässä vähän omia kokemuksia.
Mulla on siis vakiopiiri (350 taloutta) ja tarvittaessa tuurailen, eli teen tuon lisäksi muita piirejä. Enimmillään mulla on ollut 3 piiriä samana jakokertana, ja se oli jo liikaa! Mainoksia oli n. 1000kpl, lajittelussa meni ikuisuus ja jakamisessa koko päivä.
Pelkästään oman piirin lajittelu ja jakaminen on ihan ok, mutta kyllähän siinäkin aikaa menee.

Palkasta sen verran, että se tosiaan määräytyy jaettavien mainosten ja piirin mukaan. Itse sain kolmesta jakokerrasta 80€. (jokaisella jakokerralla 2 piiriä, mainoksia 2-6).

Ei siis mikään erinomainen palkka, mutta kyllähän siitä vähän taskurahaa saa, sekä työkokemusta. Ja liikuntaa!
 
Joo vanhakessa, mutta kommentoidaanpas nyt jos joku vaikka googlen kautta tänne eksyy (niinkuin minä).

Olen siis tällä hetkellä jakajana jakelusuoralla, ja tässä vähän omia kokemuksia.
Mulla on siis vakiopiiri (350 taloutta) ja tarvittaessa tuurailen, eli teen tuon lisäksi muita piirejä. Enimmillään mulla on ollut 3 piiriä samana jakokertana, ja se oli jo liikaa! Mainoksia oli n. 1000kpl, lajittelussa meni ikuisuus ja jakamisessa koko päivä.
Pelkästään oman piirin lajittelu ja jakaminen on ihan ok, mutta kyllähän siinäkin aikaa menee.

Palkasta sen verran, että se tosiaan määräytyy jaettavien mainosten ja piirin mukaan. Itse sain kolmesta jakokerrasta 80€. (jokaisella jakokerralla 2 piiriä, mainoksia 2-6).

Ei siis mikään erinomainen palkka, mutta kyllähän siitä vähän taskurahaa saa, sekä työkokemusta. Ja liikuntaa!
 
Juu ei kyllä kannata mainostenjako. Nytkin jouduin taas lakimieheen ottamaan yhteyttä kun vaativat juhannuspäivänä samalla arkipäivän palkalla jakamaan. Otin ensin firmaan yhteyttä ja tuli sellasta potaskaa, että ei taas auttanut muu kun ottaa liiton lakimies käyttöön. Ihmettelen miten nuoret pärjää heidän kanssaan ilman liittoa.
 

Yhteistyössä