H
Hento kuiskaus
Vieras
Minulla on pitkään kestänyt todella monimutkainen avioliitto. On kaksi lasta, omat talot ja autot, lemmikki. On monimutkainen mies joka on aina ollut erittäin hankala, ja tietää itsekin. Kaikki mahdolliset parisuhdesuot on rämmitty, syinä miehen pettämiset ja väkivaltaisuus. Itsekään en täydellinen ole, mutta aina tehnyt kaikkeni parisuhteen eteen. Kunnes minusta tuli äiti seitsemän vuotta sitten.
Kaikki katkeruus nousi pintaan kun yksin kannoin vastuun vanhemmuudesta kun miestä ei kiinnostanut. Silti vielä toivoin että voisimme olla onnellisia, mutta miehen ajoittainen väkivaltaisuus pelotti. Moni varmaan kysyi että miksi sitten edes olin yhdessä miehen kanssa ennen lapsiakaan saati tein lapsia. Hyvä kysymys, rakkaus on sokea.
Parisuhdeongelmamme kai ovat paremmalla tolalla nykyään, mutta silti menneisyys on iso peikko mielessä. Mies on parempi mies nykyään, mutta...
Puoli vuotta sitten tapasin miehen, varatun sellaisen. Siinä meitä oli kaksi parisuhteessaan onnetonta, yhdessä huumavaan onnellisia. Tapailimme muutamia kertoja viikossa muutaman kuukauden ajan ja tunteet syvenivät.
Kumpikaan ei haluaisi hajottaa perhettä lasten takia, mutta silti kaipaa toisen lähelle.
Lopetimme tapailun ennen kuin päädyimme sänkyyn, miehen aloitteesta koska hän piti sitä niin isona asiana, sen jälkeen se olisi menoa. Yhteyttä pidämme edelleen ja kuulostelemme toistemme tilannetta.
En saa häntä mielestäni, mutta tein päätöksen etten soittele hänen peräänsä. En tahdo rikkoa hänen perhettään. Haluan toki olla hänen kanssaan mutta en halua sotkea hänen ajatustaan nyt kun hän miettii mitä elämältään haluaa. Ehjän perheen ja onnettoman parisuhteen vai kenties jotain muuta. Ja samaa pyörittelen itsekin.
En vain saa häntä mielestäni. Onnetonta.
Miksi kirjoitan tänne?
En tiedä. Kaipaan mielipiteitänne, kommentteja. Ristiinnaulitkaa jos haluatte, mutta tähänkin kai pätee se, että älä tuomitse minua ennen kuin olet saappaissani kulkenut...
Kaikki katkeruus nousi pintaan kun yksin kannoin vastuun vanhemmuudesta kun miestä ei kiinnostanut. Silti vielä toivoin että voisimme olla onnellisia, mutta miehen ajoittainen väkivaltaisuus pelotti. Moni varmaan kysyi että miksi sitten edes olin yhdessä miehen kanssa ennen lapsiakaan saati tein lapsia. Hyvä kysymys, rakkaus on sokea.
Parisuhdeongelmamme kai ovat paremmalla tolalla nykyään, mutta silti menneisyys on iso peikko mielessä. Mies on parempi mies nykyään, mutta...
Puoli vuotta sitten tapasin miehen, varatun sellaisen. Siinä meitä oli kaksi parisuhteessaan onnetonta, yhdessä huumavaan onnellisia. Tapailimme muutamia kertoja viikossa muutaman kuukauden ajan ja tunteet syvenivät.
Kumpikaan ei haluaisi hajottaa perhettä lasten takia, mutta silti kaipaa toisen lähelle.
Lopetimme tapailun ennen kuin päädyimme sänkyyn, miehen aloitteesta koska hän piti sitä niin isona asiana, sen jälkeen se olisi menoa. Yhteyttä pidämme edelleen ja kuulostelemme toistemme tilannetta.
En saa häntä mielestäni, mutta tein päätöksen etten soittele hänen peräänsä. En tahdo rikkoa hänen perhettään. Haluan toki olla hänen kanssaan mutta en halua sotkea hänen ajatustaan nyt kun hän miettii mitä elämältään haluaa. Ehjän perheen ja onnettoman parisuhteen vai kenties jotain muuta. Ja samaa pyörittelen itsekin.
En vain saa häntä mielestäni. Onnetonta.
Miksi kirjoitan tänne?
En tiedä. Kaipaan mielipiteitänne, kommentteja. Ristiinnaulitkaa jos haluatte, mutta tähänkin kai pätee se, että älä tuomitse minua ennen kuin olet saappaissani kulkenut...