jäykkäkouristus rokote ja täit

Olen onnellisesti raskaana LA joskus syyskuulla. Mutta miten voi sattuakin näin paljon heti alkuun...
En tiennyut olevani raskaana, kun kävin työterveyshoitajalla, joka tuikkasi minuun jäykkäkouristusrokotteen, sillä edellisestä oli yli 15 vuotta. Laksujeni mukaan olen saanut rokotteen seuraavana päivänä hedelmöittymisestä. Mitä haittaa? Ihan ahdistaa tämä ajatus, että viaton rokotus olisi voinut olla haitaksi sikiölle.
Ja sitten löysin eilen aupairin huoneesta täishamppoota ja siitäkös alkoi rumba. Hän ei ollut kertonut omistavansa täitä ja on mm. nukkunut meidän sängyssä lasten ollessa myös päiväunilla. Löysimme 7päästä yhteensä 6täitä. tehtiin sata ja yksi asiaa niiden karkoittamiseksi ja illalla pesimme täishamppoolla hiukset ja kampasimme kammalla pesun jälkeen.
Shamppoossa luki, että tietoa raskausajan käytöstä ei ole! Mutta pakkohan minunkin oli sillä pestä. Apteeksita oli sanottu, että voi pestä raskaana ollessa, mutta silti paketissa noin. Aika voimakasta shamppoo kyllä oli sillä vieläkin tuntuu päässä.
Että voi ottaa päähän! Eniten minua mietityttää näiden asioiden yhteys raskauteeni. En saa asiaa mielestäni. Mahakin on kasvanut kovasti ja oireet ovat voimakkaita. Mahan kasvustakin epäilen, että siellä on liikaa lapsivettä ja asiat on huonosti.

Tuntuu, että tämä palsta on ainut mihin voin tuntojani purkaa, sillä kovinkaan moni ei tiedä vielä. Tämä on viides lapsemme ja on muutamia läheisiä joille emme halua asiasta vielä puhua.

Olsi niin ihana olla onnellisesti raskaana!
 
Jäykkäkouristuksesta.. Jos soittaisit sinne "tietokeskukseen" josta annetaan muitakin tietoja esim. lääkkeisiin liittyen. Nimeä en nyt millään saa tähän lahoon päähäni :D

Täit.. Yök, täishampoo on kyllä se varmin keino päästä eroon ja sen lisäksi tietysti nuo siivous ym. jutut. Tosin yksi kaveri värjäsi hiuksensa juuri ennenkuin tajusi että perheessä on täitä. Muilta löytyi runsaasti, mutta häneltä ei yhtään elävää. Olivat ötsyt ilmeisesti kupsahtaneet väriliemeen :LOL:

Itselläni oli kohtu viime mittauksessa ihan omilla käyrillään. Terkka vaan sanoi sen johtuvan siitä että minulla on tuota lölleröä muutenkin ja edellisestä raskaudesta on vaan vuosi. Ei mitat ole kuin viitteellisiä ja silti kaikki voi olla hyvin :hug: Itse kävin ihan alkuraskaudessa ultrassa vuotojen vuoksi, huolena myös syödyt e-pillerit ja muut lääkkeet.. Tutki 40 minuuttia ultralla, jokaisen kolon ja mutkan, munasarjat ja kaikki ja vuotojen syyksi selvisi keskenmennyt kaksonen. Jäi tosi levollinen mieli tuosta käynnistä. Pääsin ihan päivystyksen kautta eikä tarvinnut maksaa kallista yksityistä.. Suosittelen ihan mielenrauhankin takia jos asiat mietityttävät.

Onnellista odotuksen jatkoa =)

Anu
 
Kyllähän ne noin sanoi apteekistakin, mutta minä olen luonteeltani ylihysteerinen huolehtija! Ammun vieläkin yli ihan kaikessa lasten turvallisuuteen ja kaikkeen mahdolliseen liittyen vaikka tämä on jo kuudes raskauteni (4ihanaa lasta ja yksi keskenmeno). Kai tämä joskus helpottaa... :hug:
 

Yhteistyössä