Jäi paha mieli...

Pakko kirjoittaa ylös, niin paljon se vaivaa. Kaipaisin lohdutusta ja kannustavia sanoja. Ja synnytyksestä on sentään aikaa jo yli 2 kuukautta... Huoh!

Nimittäin synnytys itsessään jäi vaivaamaan tosi paljon. Lähinnä ponnistusvaihe joka meni aivan käsille. Imukuppiin turvauduttiin viimein, mutta siihen oli lisäsyynä myös se, että vauvan sydänäänet laski ja piti auttaa maailmaan nopeasti.

Synnytys eteni nopeasti, sain epiduraalin ja olin tosi kipeä. Kipu yllätti kovuudellaan, se oli aivan kamalaa. Ponnistamisen tarvetta ei missään vaiheessa tullut ja piti vaan käydä työntämään kätilön ohjeesta. SUppareita tuli tauotta. Työnsin ja työnsin ja kätilö vaan, että ymmärrätkö nyt edes minne työnnät! Oli aivan kuin olisi ollut suutuksissa minuun ja minä kivuissani, että en osaa... Hän kaivoi sormellaan vauvalle tietä ja minulle ponnistus suuntaa, se tuntui kamalalle! Olin todellakin ihan pihalla ja tunnelma oli kuin jostain action leffasta... Tee jotain ja nopeaa, vauvasi on pahasti litistyksissä ja sen on päästävä ulos nopeeta!!! Itku tuli ja sattui pirusti, silti vauva ei tullut.

Kätilö soitti lääkärin paikalle ja hänelle selitti tyyliin "ei osaa ponnistaa, täytyy varmaan ottaa imukuppi..." Lääkäri sentään rauhoitti minua ja sanoi että on vauvan parhaaksi auttaa hänet maailmaan imukupilla. Minulle oli siinä vaiheessa ihan sama. Olin haukuttu, kipeä, lyöty ihan maahan. Siinä alapää paljaana, kaikkien töllisteltävänä ja ihmeteltävänä. Miks ei se vauva nyt tule, etkö sinä osaa?!?!?

Kun vauva sitten lopulta saatiin ulos, kiidätettiin hänet lasten teholle. Ei alkanut pieni hengittämään, oli väsynyt kai jo yli puolituntia kestäneeseen ponnistuvaiheeseen. En nähnyt vauvaani kuin vasta useamman tunnin kuluttua. Hätäännyin tietenkin, mutta nyt vasta jälkeenpäin olen käynyt ajattelemaan vauvaani siinä tilanteessa. Kuinka peloissaan hän on voinut olla, poissa lämpöisestä vedestä ja pimeästä. Kaukana äidistään. Miten tuollainen alku vaikuttaakaan lapseen myöhemmin? Epäonnistuttiin kaikin puolin...

Ihan nousee iho kananlihalle kun vaan muistelenkin tilannetta. Kivun tunne ja muu synnytykseen liittyvä "paha" on mielestä jo häipynyt, mutta se nöyryytys etten osannut synnyttää oikein on mielessä edelleen. Välillä itkettääkin. Yritin synnytyksen jälkeen puhua toiselle kätilölle tunteistani, mutta hän vain viittasi kintaalla koko jutulle, niin ajattelee ihan jokainen ja ensi kerralla osaat. Omaa kätilöäni en tavannut sen koommin. Seuraava raskaus tulee varmasti riippumaan paljolti siitä olenko kuinka hyvin unohtanut tuon synnytyksen vaiheen, ponnistamisen. Uskallanko enää edes yrittää.

Ensisynnyttäjänä miunua olisi mielestäni pitänyt kohdella "pehmeämmin". Tai miks ei vaikka lapsi olisi ollut jo kolmanteni. Synnytyksen nopeus myös yllätti, 5 tuntia, ja sen vaiheista kätilö ei minulle kuitenkaan kertonut mitään. Siis että missä mennään. Yllätyksenä tuli käsky, nyt alat ponnistaa supistuksen tullessa. Nytkö jo, ajattelin. Kaiken kaikkiaan tosi huono fiilis koko hommasta. Eikö tunnelmia yhtään paranna se, että sairastuin vielä reilun viikon kuluttua synnytyksestä lapsivuodeajan sepsikseen ja jouduimme palaamaan sairaalaan. Edelleenkään en tavannut synnytyskätilöäni sillä reissulla. Olisi ehkä helpottanut jos olisin voinut hänen kanssaan jutella.

Mieli maassa, kyynel silmässä. Lopettelen nyt. Oneksi lapseni on terve ja upea tyttö tänä päivänä.

Olisin kiitollinen jos saisin lukea muiden kokemuksista ja kuinka niistä olette yli päässeet.

 

Mulla on kolme alatiesynnytystä takana ja kertaakaan ei ole ollut sellainen tunne etten osaisi. Sinäkin osaat!!! Kätilösi oli tunteeton tollo joka itse hätääntyi ja purki avuttomuutensa sinuun.
Varmastikin (jos vielä haluat) seuraava synnytyksesi sujuu helpommin =)

 

kätilö ei tainnut olla kovin ammattitaitonen, tai ehkä hän hommansa osasi, mutta asiakaspalvelun kannalta ei..
mulla oli myös vaikea synnytys ja jouduttiin myös turvautumaan imukuppiin mutta onneksi kätilöt olivat aivan ihania, vaikka yhessä vaiheessa minustaki tuntu että ne alkaa jo hermostua kun ykskin kätilö sanoi että kokoa nyt itsesi kun huusin kun syötävä ja olin ihan paniikissa. synnytyksen jälkeen kuitenkin kätilö halasi ja onnitteli ja sanoi että selviydyit tosi hyvin..mutta kaiken kaikkiaan mullaki jäi siinä mielessä pahat muistot että en tiiä uskallanko enää ikinä synnytää alakautta, mutta se onkin jo asia erikseen.
mä luulen että ens kerralla sullakin menee varmasti paremmin ja kun suunnittelet seuraavaa raskautta niin voit puhua asiasta varmasti myös neuvolassa kuinka sulla jäi ekasta synnytyksestä paha mieli...

 

Tuli minullekin niin paha mieli kun luin kirjoituksesi, että oli pakko kirjoittaa edes jotain.
Eka synnytyksen meni vähän tonne päin ja päällimmäisenä minulla on halu sanoa että se että tyttäresi on terve on se suurin ja hienoin asia, muut ovat toisarvoisia seikkoja.
Minullakin oli epiduraali ekalla kerralla ja ajattelinkin kivuissani etten kestä, teki mieli päästä jonnekin pois, turvaan..
Ja ponnistuksen tarvetta ei tullut, en oikein osannut ponnistaa ja vauvalla alkoi olla hätä, sydänäänet laskivat myös. Mutta jotain tuherrusta sain sentän aikaiseksi ja monen kätilön avustamana vauva painettiin ulos, elottomana josta kiidätettiin virvoiteltavaksi. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, niin paljon pelkäsin että vauvani kuolee ja minä olen siihen syyllinen. Ne minuutit(?) kun vauva oli poissa tuntuivat tunneilta. Ajattelin vaan koko ajan etten ikinä antaisi itselleni anteeksi jos vauvalle käy jotain. Mutta sitten tuli joku sanansaattaja kertomaan että on alkonut hengittää ja sydän lyö, 5 min pisteet olivat jo 8. Sitten kun sain vauvan rinnalleni olin niin onnellinen mutta samalla pelkäsin että olen aiheittanut esim. cp-vamman vauvalleni. Sanoivat, että eivät varmasti antaisi vauvaa vierihoitoon jos olisi epäilys, ettei kaikki olisi kunnossa. Silti valvoin osastolla ja kutsuin hoitajan paikalle kun vauva teki pienenkin eleen, että onko tuo normaalia.
Minulla oli ihanat kätilöt ja hoitajat, se oli ehdottaoman tärkeää toipumisessa, muistan ikuisesti kätilön joka saattoi minut osastolle, hän tuntui ymmärtävän täysin huoleni ja pelkoni.
Tänä päivänä tytöllä on kaikki kunnossa, siitä iloitsen.
Toinen synnytys oli nopea, ilman epiduraalia ja VASTA VIIMEISILLÄ PONNISTUKSILLA opin että hei näin se menee, osasin jopa säädellä ponnistamistani! Epiduraalista johtuu varmasti monella että ei ollenkaan hoksaa ponnistamista.
Sinulle haluan myös sanoa että älä suotta pelkää toista (?) synnytystä, se on varmasti erilainen kuin ensimmäinen. En osaa sanoa pitäisikö sinun keskuktella kätilösi kanssa, ei välttämättä, jos pystyt esim. ystäviesi kanssa puhumaan.

 

Minulla vasta yksi synnytys alateitse takana(muut keisareita)ja olin täysi ummikko kun laitokselle lähdin.Olihan sitä luettu asiasta ja noin mutta..
Aivan törkeetä että sait tuollaista palautetta, aika ammattitaidotonta.
Synnytyksessä tietty on muutenkin ylikierroksilla että pienikin kommnetti jää vaivaamaan mutta tuo nyt meni jo yli.
Mun kohdalla henkilökunta oli mahtavaa,osasivat arvata jokaisen huoleni melkeinpä ennen kuin mitään sanoin ja opastivat askel askeleelta.Jälkeenpäin kehuivat että kyllä osasit hienosti,vaikka omasta mielestäni olin aivan nuija.
Kyse on siis vaan epäystävällisestä kätilöstä,ei todellakaan ettet sinä osaisi tai pystyisi!
Jos vielä menet uudestaan jossakin vaiheessa toista nyyttiä pukkaamaan(älä ihmeessä anna tuon olla ainoa syy mikset voisi!)niin lyönpä vetoa että hyvin menee ja kokemus on positiivinen.Älä kiltti syytä itseäsi,imukuppia on käytetty niin monessa synnytyksessä ja sinunkin kohdalla ei siitä syystä ettet itse olisi tarpeeksi hyvä vaan koska vauva voi silloin huonosti. :hug: :hug: :hug: Tsemppiä sinulle ja onnittelut suloisen kuuloisesta tytöstä!

 

Menepä takaisin sairaalan jossa synnytyit ja pyydä saada käydä paperit läpi jonkun kanssa. Siis EI sen kätilön joka oli synnytyksessä. Mulla ainakin auttoi kun olin ihan pihalla ja toiseen synnytkseen meno jännitti.

 

Jokainen nainen perii luonnollisen synnyttämisen taidon, mutta heti kun synnytykseen tulee mukaan käynnistys, kivunlievitys, kalvojen puhkaisu tms. sen luonnolliseen kulkuun puututaan ja sen jälkeen ei voi enää äitiä syyttää jos synnytys ei etene normaalisti.

Ei kannata unohtaa ensimmäistä synnytystäsi, vaan ota monessa suhteessa siitä oppia. On hyvä perehtyä esim. Kipulääkkeisiin ja omiin oikeuksiin sairaalassa. Kipulääkkeillä on sivuvaikutuksensa ja yksi niistä on juuri se että ponnistamisen tarvetta ei välttämättä tule. Epiduraali vaikuttaa myös lapseesi, se huumaa yhtälailla lapsen kuin äidinkin. Lisäksi sinulla on synnyttäjänä oikeus vaatia hyvää kohtelua ja jos tuntuu ettet sitä saa niin voit vaikka vaatia kätilöä poistumaan ja toista tulemaan tilalle.

Et ole ainut huonojen kokemustesi kanssa. Usein vain käy niin että eniten puhutaan niistä hyvistä kokemuksista ja niitä huonoja ei toiset sen jälkeen edes kehtaa kertoa. Ja lopuski, mieti tai kysy neuvolasta mitä voisit tehdä tilanteessasi. Kannattaa puhua ja ottaa asioista selvää.

 

Juup...ompa tuttua. Synnytin ison poikani alateitse 2 vuotta sitten. Lyhyelti kulku oli tämä: kesti melkein 19h josta ponnistus jopa 1h45min! \|O . Päätyi imukuppiin. Häntäluu murtui kovaäänisesti pamahtaen, isosta epparista huolimatta repesivät niin emätin kuin kohdunkaulakin. Kivut järkyttävät mutta sinnittelin...lopulta kerran kohdunkaulapuudute ja aquarakkulat.
Kätilö torui useaan otteeseen etten osaa kohdistaa ponnistusta oikeaan paikkaan. Se tuntui todella inhottavalta. Olinhan luullut että sen kun peserretaan..mutta se pitikin kohdistaa kakkapuolelle se ponnistus! :$ ja olla kuin kakkaisi. Sitten kun sen äkkäsin...alkoi joatin edes tapahtumaan. Lapsi ei siltikään tullut ulos millään ja lopulta saliin tullut lääkäri totesi että poju on vinossa...ja häntäluuni oli tiellä.
Lääkäri joka imukupilla auttoi, oli joku Venäläissyntyinen mies joka NAUROI kun huusin kivusta ja tokasi."älä nyt noin huuda!" ja "tottakai synnytys sattuu". \|O :x
Että voitte varmaan arvata että paha maku jäi. Synnytyskeskustelua kätilön tai hoitajien kanssa ei edes ehditty käymään kun synnytin ruuhkaaikana. Kävin asiaa läpi ylimalkaisesti jälkikäteen neuvolassa ja ystävien kanssa. Pääsin helpolla yli. En tiedä miten se on edes mahdollista, niin nöyryyttävä ja kivulias kokemus se oli. Haluan vielä toisen lapsen ja olen innokas synnyttämään: HULLU! mutta miehen mielestä lapsiluku on täysi.

 

[.
Kätilö torui useaan otteeseen etten osaa kohdistaa ponnistusta oikeaan paikkaan. Se tuntui todella inhottavalta. Olinhan luullut että sen kun peserretaan..mutta se pitikin kohdistaa kakkapuolelle se p
Hei!!!

Missä sairaalassa synntit ja miloin????


onnistus! :$ ja olla kuin kakkaisi. Sitten kun sen äkkäsin...alkoi joatin edes tapahtumaan. Lapsi ei siltikään tullut ulos millään ja lopulta saliin tullut lääkäri totesi että poju on vinossa...ja häntäluuni oli tiellä.
Lääkäri joka imukupilla auttoi, oli joku Venäläissyntyinen mies joka NAUROI kun huusin kivusta ja tokasi."älä nyt noin huuda!" ja "tottakai synnytys sattuu". \|O :x
Että voitte varmaan arvata että paha maku jäi. Synnytyskeskustelua kätilön tai hoitajien kanssa ei edes ehditty käymään kun synnytin ruuhkaaikana. Kävin asiaa läpi ylimalkaisesti jälkikäteen neuvolassa ja ystävien kanssa. Pääsin helpolla yli. En tiedä miten se on edes mahdollista, niin nöyryyttävä ja kivulias kokemus se oli. Haluan vielä toisen lapsen ja olen innokas synnyttämään: HULLU! mutta miehen mielestä lapsiluku on täysi.
[/quote]

 

voiko ponnistuksen kohdistaa väärin?mulla kaks synnytystä takana, kummallakaan kerralla ei tullut ponnistamisen tarvetta,teki mieli vaan vetää takasinpäin, kun sattu niin #&%£$!*! mä vaan tynnäsin minkä jaksoin!esikoisen ponnistus11min kuopuksen7min!
annapa palautetta tuosta kätilön toiminnasta!todella törkeää!

 

Mullakin ei tullut mitään ponnistusvaihetta, ja olin niin väsynyt että jouduttiin ottamaan imukuppi avuksi, onneksi kätilö olivat aivan ihania, että heistä ei ole moittimista. Ja meidän lapsi teki kolmen viikon sairaalareissun synnytyksen päätteeksi, mutta ei se tosiaankaan tee sinusta yhtään huonompaa vaikka siltä tuntuu tiedän kuinka karmea olotila on kun lapsi viedään heti pois, mutta aikaa myöten se kipu helpottuu ja toivottavasti lähtee pois. Toiseksi kun lääkäri sanoo että älä huuda että se otti päästä mutta totuus oli ainakin minun osalta että alkoi ponnistus sujua kun ei huutanut vaan käytti happea synnyttämiseen.

 

mulle kätilö sanoi et huuda vaan, jos se helpottaa!kun naama punasena tynnäsin hiiskahtamatta!ja minähän tein työtä käskettyä, kummasti se huutaminen auttoi!

 

Tampereen TAYS:ssa...kuin nii?

 

No tuli vaan mieleen että olisiko sama lekuri ollu mulla 1. synnytyksessä... Todennäkösesti, TAYSissa minäkin olen synnyttänyt. Herra oli minun kohdallani vakavana, eikä kommentoinut kummempia. Tampereella lunta, YES!! Jatkoja :hug:

 

Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan moista. Aivan hirveä tilanne. Toivon sinulle voimia selvitä siitä, ja tosiaan kannattaa jakaa asiaa lähimmäisten kanssa. Toivottavasti jätit palautetta lähdettyäsi! Kuykaan ei saa enää joutaa kokemaan moista, ja tuo kätilö voisi katella toisen duunin, ihan on väärässä paikassa.

Minulla on vielä synnytys edessä. Mutta olenpa kokenut jo yhden kätilön sellaisena, että toivon ja rukoilen ettei hän vaan satu sitten synnytykseen. Tämä kätilö tuumi, ettei mulla ole supistuksia, mutta eipä osannut sanoa mitä kipuni sitten ovat. Lääkräi kyllä tuumasi, että supistuksia on kyllä ollut ja myös tehokkaita kun on paikat auennut ekakertalaisella.

Hyvää jatkoa sinulle ja hyviä hetkiä perheesi kanssa. Toivotaan, että pian kurjat kauheat synnytysmuistot haalistuvat!!!

 

Huutaminen on vain hyväksi varsinkin jos sen tekee leuka rentona
Niin ne väittävät että leuan rentoutus auttaa supistuksiin, siis lievittää niitä. Uskoo ken tahtoo, ja voishan tuota yrittää muistaa kokeilla... :kieh:

 

Minullekin sai melkein rautalangasta vääntää sen ponnistuksen, mistäpä sitä ensikertalaisena olisi älynnyt, että ponnistaisi niinkuin kakatessa. Minulla kesti ponnistusvaihe 1h 24min, vaikka sainkin melko äkkiä juonen päästä kiinni. Luulen, että spinaalipuudutuskin vaikutti ponnistamiseen kun en tuntenut juuri yhtään tarvetta ponnistaa ja sitten kun ponnistin, en tuntenut mitään! Ja se selällään olo tuntui niin luonnottomalta, mutta kätilö ei päästänyt muuhun asentoon, sillä niitä piuhoja oli kiinni.Lopulta auttoivat imukupilla pojan ulos, sillä voimat oli mulla jo niin vähissä. Ja sitten happikaappiin kiikuttivat lapsen tunniksi.

Jäi kyllä mullekin vähän traumoja, että jos joskus toista lähden tekemään, suuntana ei välttämättä ole OYS.

 

\

Minullekin sai melkein rautalangasta vääntää sen ponnistuksen, mistäpä sitä ensikertalaisena olisi älynnyt, että ponnistaisi niinkuin kakatessa. Minulla kesti ponnistusvaihe 1h 24min, vaikka sainkin melko äkkiä juonen päästä kiinni. Luulen, että spinaalipuudutuskin vaikutti ponnistamiseen kun en tuntenut juuri yhtään tarvetta ponnistaa ja sitten kun ponnistin, en tuntenut mitään! Ja se selällään olo tuntui niin luonnottomalta, mutta kätilö ei päästänyt muuhun asentoon, sillä niitä piuhoja oli kiinni.Lopulta auttoivat imukupilla pojan ulos, sillä voimat oli mulla jo niin vähissä. Ja sitten happikaappiin kiikuttivat lapsen tunniksi.

Jäi kyllä mullekin vähän traumoja, että jos joskus toista lähden tekemään, suuntana ei välttämättä ole OYS.

Minä luin synnytyksestä aika lailla ennen ekaa. Ja olin todella pettynyt kun haluamaani pystyasentoa ei annettu kokeilla, vaan makuuasentoon käskivät. Kipulääkkeethän tekevät sen ettei ponnistamisen tarvetta aina välttämättä tule tai sitä ei ainakaan tunne. Siks oiskin hyvä jos kykenis luomuna synnyttämään. Ja niiden kipulääkkeiden vuoksihan usein joutuu niin monen piuhan varaan ettei pahemmin voi liikkua eikä muuten synnyttää kuin selällään maaten tai puoliistuvassa asennossa. Ja se makuuasento ei tod. tuntunut hyvältä ja se onkin todella huono synnytyksen kannalta. Olin kyllä itse jo ennen synnytystä tietoinen näistä asioista ja tympäs todella kun kaikki meni päin prinkkalaa. Mutta ens kerralla ehkä paremmin ja nyt osaan vaatia...! Pahimmassa tapauksessa saa vaikka kätilö lähtä. Eipä juuri kiinnosta yhteistyö jos toinen vain morkkaa.

 

ihan itketää sun puolesta. Mä tekisin valituksen jos voisin toisaalta se ei ehkä auta mut kauheeta jos muutkin joutuu kokee tollasta. Mulla kans kätilö näytti suuntaa sormella ja se meni ihan hyvin. Mulla oli 1h 15min kestävä ponnistusvaihe. Kätilöitä on aina paikalla kaks kun synnytys tapahtuu. Lääkäri oli myös ja kätilöopiskelija joka hoisi homman kotiin. Mulla oli tosi miellyttävä kokemus se synnytys. Vauva oli iso 4800g ja risat ja pituutta yli 56cm, mut meni hyvin. miten sitä voi tietää miten ponnistaa ja kyllä sitä osaa jos kätilö osaa hoitaa työnsä ja opastaa - suututtaa kun tollasia kätilöitä löytyy. Risuja sinne.
Onneksi tyttö voi hyvin ja kaikki ok. toiv traumat menee ohi. mee imetystukiryhmään siellä voi jutella synnytyksestäkin - meillä kätilö pitää sitä. :hug: