IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Mandala oi kiitos vastauksesta. Heti helpotti :). Mulla on siis aiemmin ollut siirrossa limakalvo aina tässä kohtaa kiertoa yli 12 mm reippaasti, mutta nyt kun lääkkeellinen kierto niin on selvästi ohuempi. Mutta hyvä tietää jos jossain kipuraja on ollut 6 mm.

Ehtiihän se limakalvo vielä kasvaa ainakin huomiseen ennen kuin terolut ja lugesteron alkaa, eikös ne yleensä jonkun verran kutista limakalvoa.
 
Kiitos pistostsemppailuista! Nyt ne ovat onneksi ohi ja keräys huomenna..jännittää saadaanko soluja. Viimeksi saatiin lopputuloksena kaksi blastoa. Lääkäri ehdotti, että tällä kertaa voitaisiin pakastaa blastot, jolloin niiden siirtojen ajoitus olisi varmempaa (koska liikoja ei ole odotettavissa). Hyväksyn sen ilman muuta, vaikka olisinkin kovasti jo halunnut piinailijoihin..
Toivottavasti limakalvo oli riittävä @gemmy? Toivon, että onnistusi nyt! Jos olen ymmärtänyt oikein lahjasiittiöistä, niin Suomessa lahjoitetaan vapaaehtoisesti, vaatii useita käyntejä, tarkastuksia, pakastusta ja muutenkin motivaatiota asiaan. Ei siis makseta siitä. Joku muutaman kympin nimellinen maksu vain. Tuttujen kohdalla voi olla nopeampi kaava, mutta en varmaski tiedä.
Tsemppiä piinailuun, ainakin @AuroraK @BlackCat ja @Mariah33 :love:
 
Täällä taas pettymys nielty ja eteenpäin menty. Vielä ei ole energiaa tutkiä noita aiempaan viestiini ehotettuja ferritiinijuttuja ja muita, haluan luotaa siihen että lääkärit tutkii mitä tarpeen on eikä itse tarttisi itsensä lääkäriksi ryhtyä ja netistä kaikkea ruveta selvittämään... vaikka kai se voisi olla hyvä jaksaa, jos sillä parantuisi mahikset onnistumiseen. Mutta kaikki ekstrajuttu kuulostaa niin hintavaltakin että... Perustestit on toki tehty ja lahjasiittiöt itsellisenä käytössä eli niille tuskin ekstrajuttuja ees saa, perustestattujahan ne on sentään.
Saa ne jutut vielä hautua mietintämyssyssä. Ehkä tämä on vähän sitäkin etten haluaisi että olisi mikään lisäjuttu vielä pielessä, kun niin monta asiaa minussa on jo vialla kohdun rakenneviasta alkaen. Ei ole vielä energiaa selvittää oma-aloitteisesti lisävikoja, toivoisin että lääkäri niitä asioita miettii kun sillä niihin osaaminen on. Mutta ehkä tosiaan siihen saan energiaa joskus jos ei vaan onnistu.

Tässä kierrossa nyt ainoa uusi juttu oli tänään ollut kohdunkaulan laajennusjuttu. Oli aika kammottava kokemus, kivut samaa luokkaa kuin painajaismaisessa ekassa punktiossani keväällä. Sain suonensisäset kipulääkkeet mutta ei vaan tuntunut mulla missään... jälkeenpäin veikkaan että nyt oli samat lääkkeet kuin ekassa punktiossani. Kun tokan punktion aikana tehtiin joku spessucocktail joka tosissaan tuntu päässä ja poisti kipua hyvin mut nyt ei.
Vaan onneksi tuo oli kohtuullisen lyhyt toimenpide. Hetken tosin teki mieli huutaa että ei pysty tähän, jätetään kesken... vaan tyydyinpä sitten muuten vaan itkemään, heh. Operaation jälkeen tuli hetkeksi lepotuolissa istuskellessa tuijoteltua seinää itku kurkussa kun mietin, miten paljon kipua ihminen onkaan valmis kestämään toiveensa eteen, ja miten paljon kipua vielä vaaditaan, onnistuuko koskaan... :unsure:

Toivottavast nyt silti ainakin siirto tulee sitten tosissaan olemaan helpompi, kun se tän tarkoituksena olisi.
Siirto oisi sitten joulun jälkeen edessä, vähän jo jännittää.Yllättävää kyllä, olen aika positiivisin ja optimistisin mielin nyt ollut iltaa kohti :)
 
Onpa ollut jännittävä päivä:love: Autolla-ajoa tuli yhteensä 6 tuntia. Menomatkalla pelkäsin tuleeko soittoa klinikalta ja paluumatkalla kutkutti ajatus että kohdussa on pieni ihme. :love: Siirrettiin 5-päiväinen blastokysti ja 24.12 saa tehdä raskaustestin.
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
@Nipsu_78 Tarkoitin nimenomaan sitä korvausta minkä sukusolujen luovutuksesta saa. Ededllisellä klinikalla se oli 58 e + kaikki matkakulut joka käynniltä. Eli siis vapaaehtoisuuten perustuu, mutta tarkoitin sitä, että jos on tuttu luovuttaja niin luulisin, että menee siis tuon saman protokollan mukaan eli saa saman korvauksen klinikalta ja siittiöt ostetaan sitten klinikalta. Mutta sekin on varmasti klinikkakohtaista, me silloin 2013 kun näitä hoitoja aloiteltiin niin tätäkin selviteltiin. Tosin siittiöhinnoittelu on myös aika paljon muuttunut tässä viiden vuoden (o_O) hoitojen aikana.
 
@gemmy kiitos vastauksesta.:) Ois kyllä kivaa tietää yleisesti asioista tarkemmin. Itse en osannut kysellä kauheesti, kun piti luovuttajaa valita. Taustat ja prosessi tietty kiinnostaa..kun aloitin Väestöliitolla, lääkäri sanoi, että luovutettujen siittiöiden hinnat ovat nousseet selvästi vuosien varrella.
 
Kiitos @Mandala järkipuheesta noiden testien suhteen. Minkä sitä himotestaaja, joka on kaikessa malttamaton, itselleen voi :whistle:

@AnnaEe Tervetuloa piinailemaan! Kyllähän tää aikamoista on, ei niitä tosiaan turhaan oo nimetty piinapäiviksi :confused:

Ihanaa @AuroraK Meitähän on oikea rypäs piinailijoita tuossa joulun tienoilla. Toivottavasti kaikki saisi sen ihanista ihanimman joululahjan plussan merkeissä :love:

Kuulostaapa inhottavalta toimenpiteeltä @justhope Mullakin oli muuten mun punktiossa aivan helvetillistä kipua toisella puolella, toisen puolen kipu oli siedettävää...

@gemmy Tohon limakalvoasiaan en osaa ottaa muuta kantaa kuin, että mun kp 10 ultrassa limis oli 6mm eikä lääkäri ainakaan siihen mitenkään reagoinut ja siirto tehtiin siitä 6pvän päästä.. Jos muistat ja viitsit kysyä siitä hcg taulukosta, niin tosi kiva! Me kun ollaan julkisella niin tieto mitä saa on hyvin rajallista. Suurinpiirtein siirtopäivä ja r.testipäivä ja se on siinä :D Eivät paljoa ylimääräistä ehdi kertoa, mikä on toki ihan ymmärrettävääkin..

Täällä oli pakko testata jälleen kun ei uni tullut millään :rolleyes: Kuvittelen oikein tihrustamalla ehkä näkeväni jotain niiiiin haaleaa viivaa kuin olla ja voi..
Pitää jatkaa vaan testailuja viikonloppuna, niin sit vast näkee onko se haamujen esiäiti vai vilkas mielikuvitus o_O
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78 ja AuroraK
Mulla tehtiin luonnolliseen kiertoon ilman irrotuspiikkiä @Haaveilija91 Se kyllä kuulostaisi ihanan helpolta jos sen saisi irrotuspiikin kanssa (y)
Niin se kyllä olisi varmaan liian helppoa sillä tavalla. Mietin vaan kun mulla on tänään ultra. Äsken ovistikku näytti negaa ja joulunpyhät senkun lähestyy. Taitaa mennä tää kierto pilalle. Pakkasessa plastokystivaiheinen alkio, joten eipä taida ehtiä ensi viikolla vielä siirtoon. No, lääkäri sen sitten kertoo
 
Niin se kyllä olisi varmaan liian helppoa sillä tavalla. Mietin vaan kun mulla on tänään ultra. Äsken ovistikku näytti negaa ja joulunpyhät senkun lähestyy. Taitaa mennä tää kierto pilalle. Pakkasessa plastokystivaiheinen alkio, joten eipä taida ehtiä ensi viikolla vielä siirtoon. No, lääkäri sen sitten kertoo
Kyllä ovulaation induktion voi tehdä pas:ia varten! Toivottavasti onnistuu! :)
 
@Haaveilija91 kyllä mullakin on molemmissa siirroisa, joista raskaus alkanut, käytetty ovitrelleä, että saatu ovulaatio ajoitettua kellon tarkkaan ja sitä myötä myös siirto oikeaan aikaan melkein tunnilleen. Oli mulla myös siis letrot alkukierrossa mukana, mutta kyseessä ei silti ollut lääkkeellinen kierto.
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
@Haaveilija91 kyllä mullakin on molemmissa siirroisa, joista raskaus alkanut, käytetty ovitrelleä, että saatu ovulaatio ajoitettua kellon tarkkaan ja sitä myötä myös siirto oikeaan aikaan melkein tunnilleen. Oli mulla myös siis letrot alkukierrossa mukana, mutta kyseessä ei silti ollut lääkkeellinen kierto.
Okei... limakalvo oli 6mm. Onkohan se riittävä passiin? En tiedä vielä jatkosta, kun lähettävät mun lähisairaalasta tiedot Naikkarille ja soittavat mulle myöhemmin tänään sieltä jatkosta...
 
Okei no se ei taida olla tarpeeksi iso vielä. Jos limiksen paksuus, johtofollin koko ja kiertopäivät ei mene linjassa niin sitten ei kyllä varmaan kannattaisi alkiota tuhlata siihen kiertoon.
Luonnollisessa kierrossa ei voi odotella ikuisuuksiin, että johtofolli kasvaa tarpeeksi isoksi, koska kohdun aikaikkuna voi ehtiä sulkeutua siinä odotellessa ja olisi turha siirtää alkiota sinne enää siinä kierrossa.
 
Okei no se ei taida olla tarpeeksi iso vielä. Jos limiksen paksuus, johtofollin koko ja kiertopäivät ei mene linjassa niin sitten ei kyllä varmaan kannattaisi alkiota tuhlata siihen kiertoon.
Luonnollisessa kierrossa ei voi odotella ikuisuuksiin, että johtofolli kasvaa tarpeeksi isoksi, koska kohdun aikaikkuna voi ehtiä sulkeutua siinä odotellessa ja olisi turha siirtää alkiota sinne enää siinä kierrossa.
Niin eli siihen ei auta vaikka otetaan irrotuspiikki? Follikkelin tulee olla silti riittävän iso?
Enkä kyllä haluakaan ”tuhlata” sitä meidän ainokaista alkiota pakkasesta jos tilanne ei ole riittävän hyvä. No odotetaan vielä Naikkarin kommentit asiaan...
 
Yli 7mm limakalvo kuulostaa ihan hyvältä, mullakin ne on ollu yleensä siinä 7-9mm välillä. Vielä tärkeempäähän siinä on se hyvä kolmikerros rakenne, ja sen kuuluukin tiivistyä oviksen jälkeen. Siks siirroissa harvemmin paksuutta enää mittaillaankaan.
Mullakin kerran tehty ns. modifioitu eli "puolilääkkeellinen" pas-kierto, eli kiertoo alettu säätää jo alkupäivistä letrozolilla, ja pregnyl pistettiin kun folli tarpeeks iso ja saatiin aika kohdilleen. Alkio ei sillon tosin jatkanu kehitystä blastoks enää sulatuksen jälkeen eli siirtoon en sit kuitenkaan päässy.
On myös jätetty tekemättä siirto sellaseen kiertoon jossa limakalvo ja ovulaatio ei näytä menevän ihan samaan tahtiin eli oli jotenkin liian sekava punktion jälkeen. Pregnyliä pelkästään ei myöskään tuolla klinikalla aleta sotkeen kesken kiertoo, jollei oo alkupäivinä käytetty myös letroja tms., koska omat hormoonit vois kuitenkin viedä sitä jo eri tahtiin, eikä siirtoaika ois kuitenkaan paras sen takia. Mut kai jossain muualla säädetään pelkästään pregnylilläkin, eli ei kai se kierto sit ihan pilalla niinkään vois olla?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija91
Joo odota mitä naikkari sanoo. Johtofollin pitää tosiaan olla tietyn kokoinen irrotakseen, jotta se olisi tarpeeksi kypsä ja sisältää munasolun, näin olen ymmärtänyt. En sitten kyllä yhtään osaa sanoa, voisiko "raa'an" follin irrotuspiikillä irrottaa ja mitä se sitten kaiken kaikkiaan tekisi kierron onnistumisella ja alkion vastaanottavaisuudelle.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Kyl se minimi irtoamiskoko taitaa olla 18 mm. Just toi, että miten raa'an irrotuksen kanssa käy kropalle sit muuten, mutta jos teillä vaan yks alkio, niin haluaisin kyllä itse, että ois kaikki kohdillaan.
Toivottavasti tulee lisätietoa pian! Tsemppiä noihin rasittaviin epätietoisuuden hetkiin. Itelle ne on ollu pahimpia vaiheita hoidossa.
 
Kyl se minimi irtoamiskoko taitaa olla 18 mm. Just toi, että miten raa'an irrotuksen kanssa käy kropalle sit muuten, mutta jos teillä vaan yks alkio, niin haluaisin kyllä itse, että ois kaikki kohdillaan.
Toivottavasti tulee lisätietoa pian! Tsemppiä noihin rasittaviin epätietoisuuden hetkiin. Itelle ne on ollu pahimpia vaiheita hoidossa.
Joo en halua että tehdään mitään riskejä, kun vain yksi pakkasessa. Tämä odottaminen on tosiaan hermoja raastavaa. Vuosi mennyt jo ja vasta nyt päästy alkion siirtoon. Prosessia hidastanut meille tehty alkiodiagnostiikka, jonka vuoksi jouduttu odottelemaan pahimmillaan reilu kaksi kuukautta ”turhaan” pelkän byrokratian vuoksi mutta tämä on elämää vain...ei auta kun aina vaan kerätä itsensä ja mennä eteenpäin. Teidän muiden tarinoista ja kokemuksista saa itsellekin voimaa jaksaa❤
 
Nimi #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Aurora #2015 #2 #selittämätön #1.IVF
BlackCat #2014 #2. #siemenjohdinten tukos #1.ICSI 1.PAS
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 4. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH #4.IVF
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/3.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 4.ICSI
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? # 1. IVF / 1. PAS (lääk.)
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön # 2.IVF/ 1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy #3. IVF
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu # 2.IVF 3.PAS
nyuu # ? # 1. # matala AMH # 3. IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 3.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi # 1. IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa
WishingUponAStar # 11/17 # 3. # ? #1. IVF

Piinailijat:
BlackCat
19.12. (2pv)
Mariah33 24.12. (3pvä)
AuroraK 24.12. (5pvä)
WishingUponAStar 26.12. (5pv)
Ninnupinnu 2.1. (6pvä)

:love: Plussat 2017 :love:
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)
hillan_kukka 4. IVF/1.PAS (5pv) (km)
vipe1986 2.ICSI 2.PAS (4pv)
Ihanapa 2.ICS/3.PAS (3pv)
Katti75 3. IVF/1.PAS (6pv)
Joulukuu:
Taival 2.ICSI/2.PAS (6pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: WishingUponAStar

Yhteistyössä