Nyt tulee varmaan pitkä teksti, mutta ajattelin hypätä mukaan vaikka ivf on vasta lokakuussa. Taustaillut olen toukokuusta asti, joten tässä alkaa tuntea itsensä aika stalkkeriksi
Minulla pitkä tie lapsettomana ja oikeastaan olemme menossa hoitoihin vain toteamaan, että minä en raskaudu. Meistä minä olen ollut aina se pessimisti ja mies optimisti, joten nyt syö asennett kovasti kun mieskin on kadottanut oman toivonsa. Siksi kai tänne jo haluan ängetä mukaan.
Koskaan minulla ei ole ollut ehkäisyä käytössä. Aina olen tiennyt äidiksi haluavani, mutta aina olen sen myös vaistonnut ettei minun ehkäisystä tarvitse huolehtia kun kaverit ovat stressanneet jälkiehkäisyistään. Ensimmäiset 7 vuotta seksielämää meni sillä ajatuksella, että lapsia minä en voi saada kunnes yllättäen tulin raskaaksi. Se päättyi kuitenkin nopeasti, mutta toivoa saaneena hakeuduimme silloisen miehen kanssa lapsettomuustutkimuksiin ja -hoitoihin. Kävimme tuhlaamassa säästömme yksityisellä, joten se tie oli nopeasti käyty. Kummastakaan ei löytynyt mitään ja hoidoissa kaikki meni muuten täydellisesti, mutta vuoto alkoi aina liian aikaisin tukilääkityksestä huolimatta. Niimpä kun takana oli 6 kiertoa clomeja, 2 inssiä ja ivf passeineen, sanoi lääkäri, että vian täytyy olla kiinnittymisessä ja nykylääketiede ei voi auttaa asiaan, jota ei vielä toistaiseksi kyetä diagnosoimaan. Mietimme miehen kanssa vaihtoehtoja ja hän halusi ehdottomasti biologisen lapsen, joten lähdimme eri teille.
Lapsettomuus oli minulle niin kipeä asia, että tavatessani nykyisen miehen en kyennyt hänelle asiasta kertomaan. Lapsen tullessa puheeksi sanoin vain, että vihaan lapsia ja haluan tehdä uraa. Uraa on tehty ja kahden vuoden seurustelun jälkeen minun oli pakko kertoa totuuskin koska mies vauvakuumeili niin voimakkaasti. Miehen reaktio oli niinkin ihana kuin, että miksi sinun täytyisi se lapsi synnyttää, sellainen pieni kikkarapää olisi niin söpö. Jatkoimme eloamme ja minä urani luomista sillä ajatuksella, että lähdemme adoptioon sitten jossain vaiheessa. Viime lokakuun loppu oli sitten aivan hirveä, selkään koski, mahaan koski, vessassa sai ravata. Googlettelun perusteella minulla selvästi oli klamydia mies ei tunnustanut, joten tutkimuksiin oli lähdettävä. Klaydiaa ei löytynyt, mutta pieni sykkivä sydän siellä oli. Joulukuussa sydämen syke sitten loppui yllättäen ja kolmesti yritettiim käynnistää. Vihdoin ja viimein vuoto saatiin alkamaan ja sain jälkitarkastusajan tammikuun loppuun. Jälkitarkastuksessa raskausmateriaalin huomattiin olevan edelleen kohdussa ja lisäksi sieltä löytyi joku sanahirviö jota en muista, mutta vaikuttaa juuri tähän kiinnitymiseen, jotain paksuuntumaa.
Helmikuussa oli leikkaus ja raskausmateriaali poistettiin sekä otettiin koepalat. Kesäkuussa (!) sain sitten letrot ja antibiootit koska helmikuussa minulta oli löytynyt kohtutulehdus. Ensimmäinen letrokierto meni harakoille koska limakalvo ei kasvanut, nyt tässä kierrossa letrot+progynova, mutta harakoille meni tämäkin kierto. Nimittäin se miehen asenne oli se, että turhaan kai sitä seksiä harrastaa kun ei se niin onnistu, että odotellaan lokakuuta. Joten seuraava kierto sitten luomuna+sumut ja sitten tositoimiin. Mutta ei kovinkaan luottavaisena koska 14 vuoden "seksiuran" aikana on kahdesti tärpännyt ja molemmat päättyneet keskenmenoon.
Tästä nyt tuli tämmöinen vuodatus, mutta voimat alkaa olla todella loppu ja päässä pyörii erittäin ikäviä ajatuksia.
