IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

AUkko: Ai oot niin pitkään syönyt pillereitä. No mutta se on endon kannalta hyvä. Ja muuten samaan aikaan alkaa meillä se eka IVF.

Mulla oli inseminaatioissa pienin annos ja silti kasvoi pari follia. Olin ihan varma, et valitaan pitkä kaava, mutta ei. Leikkaus ja keltarauhashormonin syönti lääkärin mukaan rauhoittaa endoa. Onhan se lyhyt kaava varmaan helpompi.

Missä sulla sitä endoa on? Onko jotain ylimääräisiä vuotoja ollut, jos oot ollut pilleritauolla?
 
Luis: Myös minulla on endo. Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo ensimmäisille sivuille. Lyhyesti taustastani: laparoskopia +munanjohdinten huuhtelu tehty 10/2013, pinnallisia endopesäkkeitä löytyi virtsarakon takaa, lantion seinämästä ja kohdun takaa. Kaikkia pesäkkeitä eivät pystyneet poistamaan. Kivut (lähinnä suolistokivut) kuitenkin jnk verran helpottivat, mutta palailevat takaisin hiljalleen. Leikkaukseen mennessä lapsettomuutta oli takana lähes vuosi ja heti seuraavasta kierrosta leikkauksen jälkeen raskauduin, alkanut raskaus kuitenkin tuli pois viikon päästä positiivisesta raskaustestistä. Sen jälkeen ei ole raskautta kuulunut. Inssit tehty luonnolliseen kiertoon viime kevään aikana tuloksetta. Ovis tulee hyvin, kierto normaali ja miehen sperma normaalia, mutta jokin ei vain natsaa.
Nyt lapsettomuutta kohta 2v.
Ensimmäinen IVF alkaa minullakin elo-syyskuussa, kunhan kuukautiset tästä kierrosta alkavat, niin pääsen soittamaan aikaa polille. Minulle puolestaan tehdään hoito pitkällä kaavalla, lääkärin mukaan sillä saadaan endolaisille parempia tuloksia, mutta tiedä häntä. Itseäni pitkä kaava kyllä mietityttää ja pisti mielen tosi matalaksi, kun pitkästä kaavasta minulle kerrottiin.
Melkein siis samassa aikataulussa mennään teidän muiden endolaisten kanssa, mutta minun pitkä kaava tekee hoitoon 2 viikkoa lisää. :(
Ihanaa kuitenkin, että täällä on kohtalotovereita, joiden kanssa voi yhdessä asiaa käydä läpi ja jännittää lopputulosta. :)
 
-jennica-: Kiitos, kun valaisit taustaasi. Pitääkin käydä lukemassa sun aiemmat kirjoitukset. Meillä siis aika samanlainen tuo endo. Mullakin kohdun takana, kohdun pinnalla ja virtsarakon pinnalla. Itse en ole positiivista testiä koskaan tehnyt, vaikka lapsettomuutta jo yli kaksi vuotta takana. Miehellä on hyvä tavara eli vika lienee sitten kaikkiaan minussa.

Yrittiin kanssa vielä heti leikkauksen jälkeen, mutta ei. Tuhruvuoto alkoi jo viikkoa ennen kuukautisia. Onko sulla muuten vuotohäiriöitä?

Ihanaa minustakin, että kohtalotovereita löytyy. Kovasti jännittää tuo eka IVF, vaikka seuraaviin kuukautisiinkin on vielä kuukausi. Nyt jo valvon öisin ja mietin kaikkea :(
 
Ootteko te endolaiset tehneet ruokavalioon jotain muutoksia lapsettomuuden aikana? Itse aloitin gluteenittoman ja vatsa voi kyllä paremmin. Maitotuotteita oon vähän vähentänyt ja punaista lihaa.
 
Ihanaa huomata että teille endolaisillekin löytyy vertaistukea ja pääsette suurinpiirtein alotteleen hoitoja samanaikaisesti :)

Täällä otin äsken puhelua klinikalle,labrassa oli niin kiire etteivät kerenneet biologit puhua.Mutta kuulemma kaikki 9 kpl jatkaa mainiosti matkaansa ja ovat jakautuneet hyvin.Viikonloppu ollaankin sitten pimennossa,mutta biologit soittavat jos tapahtuu jotain.Eli huolettomasti aioin olla :) Maanantaina sitten siirtoon :)
 
Luis: Minulla ei ole ollut mitään vuotohäiriöitä (runsaita kuukautisia lukuunottamatta), kierrot on yleensä säännölliset, jos nyt en ole ollut kipeänä tai muuten stressaantunut, eikä siis mitään tiputteluja tai tuhrutteluja ole ollut. Mutta ne menkkakivut ja muut liitännäiskivut ovat kyllä jotain joista mielelläni luopuisin. Onneksi kuitenkin vielä tähän asti olen pärjäillyt Miranax-Panadol-yhdistelmällä, näitä kun muistaa ottaa 2-3t välein niin on melko siedettävää olla.

Ruokavaliosta en ole juuri muuta jättänyt pois kuin turhat hiilarit, jotka turvottavat ja sitä kautta lisäävät suolessa kaasuja ja kipuja. Maitotuotteita en raaskisi jättää pois, enkä siis ole kokeillutkaan. Lihaa sekä kasviksia syön paljon, mutta suosin enemmän kalaa ja kanaa lihassa. En ole kylläkään mitään merkittävää hyötyä vielä huomannut, vaikka olen tällä ruokavaliolla ollut jo viime kevät-talvelta asti. Nyt tosin kesällä on jnk verran tullut herkuteltuakin. En siis totaalisesta ole noista herkuistakaan luopunut.

Läiti: Kuulostaa kyllä hyvälle tuo teidän saalis ja hienoa myös, että teille tehdään pitkä viljely. Meillä ei täällä tehdä kuin lyhyitä viljelyitä, ja juuri tässä minun tapauksessa pitkä viljely olisi tarpeen.
Oijoi, mitenhän sitä itse malttaisi tuossa tilanteessa mihinkään edes keskittyä. Nytkin päivät on vaan yhtä laskemista...
 
Luis: joo, 2011 käytiin perustutkimukset ja kun selvisi mitä kaikkia hoitoja pitäisi tehdä, piti ottaa aikalisä. Kauhistutti niin paljon. Ihan loppuvuodesta -11 olen siis ollut pillereillä ja ne auttaa kipuihin tosi hyvin. Pelottaa todella kuinka nopeasti kivut palaavat ja miten endo reagoi kaikkiin hormoneihin joita tässä sitten joutuu pistelemään.

Mulla endometrioosia kohdun takana, toinen munasarja on jotenkin liimautunut sinne kohdun taakse kiinnikkeillä ja myös suolen ja emättimen välissä. Saattaa olla muuallakin kun ei ole koskaan tähystetty. Munasarjoissa ei ole koskaan näkynyt mitään ylimääräistä ja ovulaatiot toimi hyvin kun olin e-pillereittä. Ainakin toinen munanjohdin tosin on sitten tukossa endometrioosin takia. Mitään ylimääräisiä vuotoja ei ole koskaan ollut, kuukautiskierto vaan on joka toinen kerta ollut tosi lyhyt että oisko jotain ongelmaa keltarauhasenkin kanssa..

Olen itse ollut 7 vuotta gluteenittomalla ruokavaliolla kun gluteenillinen aiheuttaa vatsavaivoja, vaikka keliakiaa ei olekaan löytynyt. Sen lisäksi olen ollut 15 vuotta kasvissyöjä, osan aikaa ihan vegaani. Sinänsä en ole näiden hoitojen takia juuri ruokavaliotani muuttanut, vahvempi b-vitamiinilisä vaan on käytössä mulla.

Luis ja -jennica- Tosi kiva (kiva ja kiva, kamalaahan tämä oikeasti on..) että löytyy kohtalotovereita ja vielä samaan aikaan jännäämään miten tässä ekassa IVF:ssä käy! Toivottavasti käy hyvin meille kaikille!!
 
Heips. Tilannepäivitys: Meillä siis 7/11 hedelmöittyi, seuraavana päivänä 6 lähti jakautumaan, nyt yks huonoennusteinen 6-soluinen monitumainen, 5 sinnittelee, näistä 3 hyvälaatuista 8-soluista. 1 10-soluinen ja yks 6-soluinen. Ma siirto jos joku silloin hengissä.

Läiti, onnea maanantaiseen siirtoon!
 
Niplis Hienoa jos pitkästä huolimatta vielä noinkin monta jälellä(olen käsittänyt että niissä kato on kuitenkin huomattavasti suurempi), peukut pystyssä sulle ja tsemppiä myös sinne siirtoon :)
MEillä ei oo puhelimet soinu klinikan suunnasta, joten ilmeisesti kaikki edelleen hyvin :)hope so.
Millä klinikalla käytte?Ilmeisesti ette ainakaan Helsingin Fertinovassa, kun ei punktiossa samaan aikaan ollu ketään muita ;)
 
:O Mulla on todettu endo jo vuosikausia sitten ja mulle ei oo kukaan IKINÄ kertonut että ruokavaliolla pystyisi hoitamaan endoa?? Tästä palstasta on ollu enemmän nyt jo hyötyä ku odotinkaan :) -> heti googlettamaan!

Mulla on endopesäke suolessa ja rakon pinnalla. Suoli on kiinni kohdussa, ja se on kaikkein pahin raskauden kannaltaa. Multa on leikattu endoa jo useamman kerran pois, raskauden jälkeen poistettiin puoli metriä suolta, toinen munajohdin ja toinen munuainen oli vaurioitunut pesäkkeen takia. En haluu ees ajatella et mitä tämä 1v3kk on tehnyt mun mahassa kun ei oo ollu mitään pillereitä käytössä :(

En tiiä onko tää synarelan ansiota, mut oon saanu ihan hirveen energiapiikin? Oon maalannu kotona kalusteita, jotka on odottanu pitkät ajat! Viimeviikolla mulla oli pahoinvointia, väsymystä ja päänsärkyä. Maha on edelleen turvoksissa ku pallo, mutta muut oireet on hävinneet! Ja olen tosian r-testitikkuun pissinyt joka aamu :D

Ricardinalle iso halaus! <3
 
Varoituksena teille:

Kävin eilen rauhallisella metsäkävelyllä perheen kanssa,aikaa kului noin 2 tuntia.Poika keräsi mustikoita ja tietenkin varovasti itekkin kumartelín, kun ei liiemmin ole enään muuta kuin turvotusta.
Illalla takareisi vähän kramppasi, mies sit hiro molemmat jalat kokonaan.
Tänään heräsin klo 6.30 siihen että tuntui että on niin hirvee kusihätä että mahaan sattuu siitä syystä paljon.Pääsin vessaan ja kuseminen itessään tuntu siltä että munasarjat painuu ulos.Sen jälkeen seuraavat 30 minuuttia oli kuin helvetti.Sattui niin paljon että kyyneleet vaan valu silmistä, hengitys oli vaikeaa jo pelkästään kivun takia.
Sekä poika että mies heräsi tähän ja mies oli jo kiikuttamassa sairaalaan...ite oon sen verran kovapäinen että halusin kokeilla(kärvistellä)ensin lääkettä ja vettä,lupasin että jos ei auta niin sitten lähdetään. Söin 4x 500mg panadolin ja noin 2 litraa vettä...meni noin 15min. niin alkoi vähitellen helpottaa.Luojan kiitos.Vessassa käynti on edelleen hieman epämielyttävää, mutta heti jos vähänkään alkaa vihlomaan, nappaan pillerin suuhun.
Olin siinä uskossa että voin rauhassa kävellä, mutta ilmeisesti eilinen oli liikaa.Joten olkaa oikeesti varovaisia ettei hyperi iske, se kipu on jotain aivan karmeeta.Supistuksetkin on helppoa siihen verrattuna :)

Täällä odotellaan huomista jännityksellä, saas nähdä löytyykö mahasta nesteitä...pääasia että saatais kyytiläinen matkaan.
Mutta tän aamun jälkeen olen 100% varma etten toimenpiteeseen enään suostu.

Mukavaa sunnuntaita kaikille :)
 
Läiti, no huh huh, mitä oot joutunut kokemaan. Varoittelivat et pomppimisesta ja kiertiliikkeista munasarja voi hirttäytyä itsensä ympäri. Toi kuulostaisi siltä, just infernaalinen kipu. Mut hyvä et kipu loppui.
Mä taas eilen pyöräilin 35km ja yöllä toinen polvi kipeytyi niin etten meinannut kärsiä kävellä sen päällä.
Tsemppiä huomiseen!
 
Kauhistus tuota Läidin kipukokemusta!

Minäkään en tiedä mitään endometrioosin ja ruokavalion yhteyksistä, en vaan jaksa ajatellakaan lisääväni vielä jotain kieltolistaa ruokavaliooni...

Olen myös miettinyt viime aikoina kavereiden raskauskokemuksia kuunnellessa sitä, mitä endon aiheuttamista kiinnikkeistä seuraa jos joskus onnistuu raskaaksi tulemaan.. repeytyykö ne jotenkin sitten raskauden aikana ja eikö sellainen ole varallista? Ei kai ne sieltä itsekseen häviäkään. Kun nyt lääkäri oli sitä mieltä että pitkähkön pillereiden syönnin takia voidaan kokeilla IVF ilman laparoskopiaa kun sitä kammoan, niin en ollenkaan tajunnut kysyä tästä asiasta. Puhuvat vaan että endo vaikuttaa raskautumiseen mutta entä siihen raskauteen. Täytyy kysyä kun seuraavan kerran lääkärille päädyn.
 
Mä nyt purkaudun useammassa ketjussa :) Taas tuli vähän mutkia matkaan. 4 tyyppiä enää hengissä mutta blastovaiheen sijasta ovat edellisessä eli morula vaiheessa eli siirto siirtyy huomisaamuun. Moruloista on kuulemma vaikea mennä valikoimaan paras toisin kuin blastoista. Yks viime kerran top-alkioista kuukahti :(, top ei näemmä sekään ole mikään tae. Nukuin viime yönä ruhtinaalliset 2t ja ihan "turhaan" ;)

Miten Läidin siirto on sujunut? Onko selitystä kivulle löytynyt?
 
Hei, täällä uusi kirjoittelija. Oliskohan tää ketju mulle sopiva? Uutena lapsettomuushoidoissa ja kaipaan rohkaisua ja vertaistukea, tätä tilannetta ei ole kaveripiirissä kenelläkään.

Lyhyesti tilanteesta: minä 39 v, mies 43 v, mulla kaksi kouluikäistä lasta edellisestä suhteesta (luomuna tulleita), miehellä yksi hoitojen jälkeen tullut lapsi edellisestä suhteesta. Kovasti toivoisimme yhteistä lasta - olisimme molemmat aina halunneet enemmän lapsia, mutta erojen ja muiden elämäntilanteiden takia se ei ole ollut mahdollista.

Molempien iän ja miehen lapsettomuustaustan takia menimme pian tutkimuksiin yksityiselle, ja tulos oli tämä: siittiöiden liikkuvuus niin huono, että tulen raskaaksi vain icsi-hoidolla, jos tulen. Mun hormoniarvot ikään nähden ok.

Löytyykö täältä icsi-hoidolla lapsen saaneita? Olisi mukava kuulla rohkaisevia tarinoita. Hoidot alkavat ihan kohta, ja mahdolliset isot pettymykset pelottavat kovasti, onhan raskauden todennäköisyys noilla hoidoilla tämänikäisellä vaan 25 %/yritys.

Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Hei kaikki!

Ilmoittaudun mukaan IVF-joukkoonne. Tilanteemme on sellainen, että korkean ikäni (40) vuoksi lähdimme aika pian puolisoni kanssa tutkimuksiin kun lasta ei omin voimin alkanut kuulua. Miehellä on ennestään lapsia, minulla ei. Hormoniarvoni, siittiöt ym. ovat kunnossa, mutta siitä huolimatta lähinnä juuri ikäni vuoksi päädyimme heti IVF:ään. Olemme yksityisellä puolella.

Tunteet ovat aika jännittyneet, nyt on ensimmäinen piikki pistetty ja muutaman päivän päästä ultrataan. Ensimmäiseksi lääkkeeksi valikoitui Elonva, onko täällä kokemuksia ko lääkkeestä?
 
Ullariikka Sekaan vaan, kyllä tänne mahtuu ja tukea saa :)
Niplis:hug: Toivottavasti huomenna olis sit primaa tavaraa ;)
Kurja kirjoittaa seuraava,kun luin miten sulle on käyny :/
Mutta siis ekaks iskettiin 1000UI pregnylii nahkaan ja sit näin hoitajana joka oli mukana meiän punktiossa.Kyseli vointia ja totes että teillä olikin hyvä saalis tuolla ja nyökkäs labran suuntaan.Totesin vaan että lopullisesta mulla ei hajuakaan,koska viimesin tieto on perjantailta,kovasti se virnuili ja sano että sit hän ei voi kertoa mitään.
Toimenpide huoneeseen ja biologi tuli kertomaan että laitetaan yks huippu blasto sisään ja 4 huippua on menossa jo pakkaseen tänään,loput neljä on jo myös blastoja,mutta ei kuulema niin hyviä,joten kasvattaa niitä vielä huomiseen ja sit pakastellaan.Ymmärrän miks lääkäri ja hoitajat oli tyytyväisiä.
Itelläkin olo on aika ihmeellinen, että miten tässä nyt näin hyvin kävi :)
Laittavat postissa tulemaan tarkemmat tiedot kun pakastukset on tehty,joten en niitä ruvennu sen enempää kyselemään.'
Lopuksi lääkäri läiskäs raskaustestin käteen ja toivotti onnea ettei enään näissä merkeissä nähdä :) Tietenkin alkuraskauden ultraan menen.
Nyt voi vaan odotella :) Tsemppiä Niplis:heart:
 
Ricardina :( Voi ei! Kylläpä oli kurja uutinen!! Osan otto. Hiljaseks vetää, voisipa jotenki helpottaa sun oloa, voin vaan kuvitella miltä susta tuntuu!

Tervetuloa kaikki uudet. Nyt näyttää siltä, että elo-syyskuun aikana käy vilske! Itselläni alkaa pistot joskus viikon päästä. Mies kieltäytyi jyrkästi pistämästä, joten täytyy jotenkin sitten itse iljetä. Uuuuuh, hirvittää jo nyt. En ole täysin piikkikammoinen, mutta kyllä hikoaa kämmenet kun on verikoe tai rokote tiedossa.

Luis, mulla ei ole todettu endoa, mutta ei mua juuri olla sen asian osalta tutkittukaan. Vika löytyi siittiöistä ensisilmäyksellä: eivät juuri liiku, niitä on vähän ja kaiken lisäks vasta-aineet 90% (Ullariikka, meillä on samat syyt). Tämän tiedon myötä mulle ei edes tehty munatorven aukiolotutkimusta. Mutta tiputteluvuodosta kärsin, joka ikinen kuukausi ovulaation ja kuukautisten välissä on sellainen noin kahden päivän vuoto, joskus se kestää pidempään ja vaihettuu kuukautisiksi. Lääkäri ihmetteli sitä, mutta inseminaation yhteydessä lugesteroni piti välivuodot poissa ja kun kaikki hormoonit oli kunnossa asian pohtiminen jäi siihen. En ole älynnyt vaatia mitään lisätutkimuksia. Millaista teidän endolaisten välivuoto sitten on? Voiko sellainen endometrioosi piileskellä niin salakavalasti, ettei sitä huomaa mistään ultrasta tai mistään?

Onnea Läiti! Loisto-onnistuminen, menispä samaan malliin loppuun asti. Hyviä uutisia on aina kiva lukea. Raportoi sitten kaikkia oireita, niin voidaan yhdessä spekuloida onko kyseessä raskauden ensioire vai lääkityksen sivuoire :D Spekulointi onkin lempipuuhaani, reality-lapsettomuusystäväni tuli viimeinkin raskaaksi kahden vuoden ja muutaman keskenmenon jälkeen. Teilattiin lenkillä hänen rintojen arkuus normaaliksi, mutta kuinkas kävikään. Yleensä toisten raskausuutiset aiheuttaa lievää kateutta, mutta hänen puolestaan olen kyllä ihan vilpittömän onnellinen.

Niplis, tiedetäänkö kasvun hitaudesta mitään, miksi solut jakautuvat hitaasti? Onko sellainen yleistä ja onko sillä väliä lopputuloksen kannalta? Tiedetäänkö siitä mitään, miksi solut kuolevat? Toivotaan, että sulla on sielä nyt neljä blastoa jonossa ja kaikki menee hyvin! Odotellaan täälä jännittyneenä sun kuulumisia!
 
Retikka: Juurikin sen ylimääräisen vuodon vuoksi aloin vaatia tutkimuksia, kun mulla sitä on niin paljon, ettei se ole lainkaan normaalia. Ja kun mies todettiin terveeksi, niin silloinhan vika on minussa.

Mulla endometrioosi ei näkynyt koskaan ultrassa tai tuntunut sisätutkimuksessa. Sain muutamia ylimääräisiä käyntejäkin sovittua ihan sen vuoksi, että tutkittiin sitä endoa. Aina sama laulu, ei sulla sitä ole. Ja sitten vaadin sitä laparoskopiaa, kun alkoi olla muitakin outoja tuntemuksia / lieviä kipuja. Ja tähystyksessä se sitten löytyi.

Mulla alkoi ylimääräiset vuodot e-pillereiden lopetuksen jälkeen. Ensin vuosin kuukauden putkeen. Sen jälkeen kierto tasoittui niin, että viikon verran ennen kuukautisia tuhrutteli. Tähän väliin tuli clomi-kuurit ja niiden jälkeen tilanne oli niin paha, että aloin tuhrutella heti ovulaatiosta ja vain kivuista tunnistin, koska vuoto muuttui kuukautisiksi. Vuosin siis 3 vkoa / kk ja sitten tuli laparoskopia. Sen jälkeen kierto muuttui sellaiseksi, että viikkoa ennen kuukautisia alkoi tuhruttelu.

Nyt syön koelääkitystä kilpirauhaseen ja lisäksi keltarauhashormonia tauotta endometrioosiin. Sekään ei vaan tunnu pitävän vuotoja pois. Nyt kp 13 menossa ja jotain beigeä vuotoa tulee jo. Oon niin kypsä tähän kaikkeen!

Ja kaikkeni oon tehny, mitä voinut. Marraskuussa tulee vuosi täyteen gluteenitonta elämää ja maitotuotteet on vähentäny minimiin, sekä myös kahvin, sokerin yms. Aamuisin juon kupin kahvia maidolla, mutta siinä mun paheeni.

Nuorena olin aina tosi hoikka ja nyt 30+ ikäisenä 170cm ja 65kg. Ei luulisi, että mistään painoasioista johtuu nämä ongelmat. Liikun, käyn salilla ja kaikin puolin elän terveellisesti ja sitten niitä lapsia suodaan esim. narkkareille :(

Anteeksi avautuminen :D Nämä vuotoasiat käy vaan niin kovasti hermoille :D
 
Kiitos tervetulotoivotuksista!

Irmali: Ei ole vielä kokemusta, mutta ilmeisesti tällä viikolla pistän ensimmäisen Elonvan. Muutama päivä teitä jäljessä tullaan :)

Retikka: Onko teilläkin siis icsi tulossa? Kovasti mietityttää nuo siittiöiden laatuun liittyvät asiat. Onko tuolla laadulla mahdollisuus hedelmöittyä, tuleeko mahdollisesta lapsesta terve, jne. Täytyy kysellä näitä tarkemmin lääkäriltä seuraavalla kerralla, kun menen yksin. Ei tehnyt mieli miehen kuullen kysellä, kun kuulostaa niin epäilevältä hänen osuuttaan kohtaan (vaikka mies ottanut asian todella hyvin - miten teillä?)
 
Irmali: mulle määrätty Elonva, mutta kokemuksista voin puhua vasta joskus syyskuussa kun pistelyt alkaa.. kertokaa te aiemmin aloittavat. Vissiin uudempi lääke? Millähän perusteella lääkärit päättää mitä merkkiä kellekin määräävät?

Niplikselle tsemppiä ja Läidille onnea huipputuloksesta!

Olen itse yrittänyt olla ajattelematta epäreiluutta, vaikka sellaisia ajatuksia välillä päähän tuleekin. Niistä tulee niin paha ja epätoivonen ja vihanen mieli. Yritän vaan ajatella että elämä vaan on, ei reilua tai epäreilua vaan erilaisten sattumusten summaa.
 
Heippa. Tänään saatiin kyytiin BB-alkio, toinen samanlainen meni pakkaseen. Eli kato on jatkunut, eiliset 4 olivat tämänpäiväiset 2. Jos tämä kuolemistahti jatkuu, kyytiläinen on kuollut huomiseen mennessä ja toinen ei selviä sulatuksesta. Toiveet ei toisin sanoen korkealla. Lisäksi mun munasarjat oli edelleen isot ja rakkuloita täynnä ja jokin määrä nestettä vatsaontelossa, ihme ku mulla ei mitään tuntemuksia suuremmin mitä nyt maha vähän pömppis (voi olla hyvästä ruokahalustakin). Ku kysyin, niin voi olla (pieni) hyperriskikin jos raskaus alkais, ou jee, se vielä puuttuisi.

Koko juttu siis mysteeri, mä hermostuin ku kaks lisää heitti veivinsä, lääkärin mukaan taas suurin takaisku oli eilen kun yksikään 4:stä ei ollu vielä blastovaiheessa. Mysteeri siis siinä et me tultiin luomusti raskaaksi 2,5v sitten (rv21 selittämätön keskenmeno), sen jälkeen ei raskauksia, 1.ivf yksikään ei hedelmöittynyt, ICSI tyypit kuolevat ku kärpäset :( näin synkkää täällä, mutta toki yksi sinnikäs nyt kyydissä, jottaka katsellaan.. 22.8 on testipäivä.

Itse siirto ei sattunut/tuntunut yhtään, mistä olin tosi mielissäni.

Kovasti tsemppiä muille hoitoihin!
 

Yhteistyössä