Itsekkäät vanhemmat

[Aavistuksenkatkera]

Mun täytyy suoraan sanoen ihmetellä, miten perusitsekkäistä mun vanhemmat ovat. He eivät ole pahoja ihmisiä, mutta tekevät selvästikkin valintansa hyvinkin itsekkäästi miettimättä lapsia ja lapsenlapsia. Olen tähän jo tyytynyt, ainoa mikä vieläkin ärsyttää, on se että miten kehtaavat pitää itseään joinakin yhteiskunnan tukipilareina ja hyvinä vanhempina/isovanhempina.

Syntyneet 40-luvun lopulla. Saaneet kaiken aika helpolla. Kohtuupalkkaista ´vakaata työtä ollut aina tarjolla, eläkemaksut pienet ja päässeet hyvissä ajoin eläkkeelle. Inflaatio syönyt lainat aikoinaan jne. Vanhempansa perivät ja nuokin rahat pistävät matkailuun. Mitään perintöä eivät tule jättämään, talot myyneet jne.

Kun olimme lapsia 80-luvulla, tekivät matkoja kahdestaan. Me olimme mummolassa. Aika iso ero esim. meihin, joilla lapset AINA mukana. Opintoihini en koskaan saanut tukea heiltä, ei sillä että olisin tarvinnutkaan. Mutta yksi tapaus jää mieleen. Kun kerran olin opiskelijana rahapulassa 90-luvulla vanhemmat lainasivat mulle 2000 markkaa. YHDEN KERRAN. Oikeesti luulin, että eivät sitä peräisi takaisin, mutta loppujen lopuksi senkin maksoin viimeistä penniä myöten kesäansiosta. Oli viimeinen kerta kun apua pyysin.

Heidän vanhempansa kokivat sodan ja pula-ajan. He ovat saaneet kaiken helpolla. Onneksi omat asiat on kunnossa, joten sinällään ei tartte perintöä havitella. Mutta en voisi kuvitellakkaan että itse tuhlaisin omat ja vanhempieni rahat jättämättä lapsilleni mitään... Joskus tekis mieli sanoa, mutta tiedän että olis aivan turhaa. Sanoinkuvaamattomasti vaan ärsyttää se omahyväisyys mikä heillä on. Kaiken muun sietäisin, mutta se tässä kirsikkana kakun päällä on liikaa.

Mutta kun en oikein muualla voi tätä purkaa, niin avaudumpa täällä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

 

[vierailija]

Kyllä tuollaisia (ja paljon pahempia) vanhempia on kaikissa sukupolvissa. Uskaltaisin väittää jopa että nuorissa enemmän kuin vanhemmissa. Suurissa ikäluokissa on paljon vielä sitä uhrautumisasennetta (joskin paljon vähempi kuin heidän vanhemmissaan). Sopiva tasapaino pitäis olla.

Oma ajatukseni on se, että en halua marttyyrimaisesti uhrautua lasteni takia (ellei ole pakko). Mutta ihan oman itseni takia haluan heidät melkein kaikkeen mukaan (kuten matkoille). Pakko myöntää, että en voi ymmärtää että miten jotkut lähtevät esim. etelään ilman lapsia. En silti arvostele, syitähän voi olla monia. Esim. raha, joskin itte tekisin mieluummin puolet vähemmän matkoja siten että kaikki olis mukana.

Ite en tule perimään juuri mitään, mieheni ehkä vähän enemmän. Uskoisin, että perintöverojen takia siirrettäis nuo suoraan eteenpäin.

 

[vierailija]

En ymmärrä ollenkaan oletusta, että vanhempien pitäisi jättää perinnöksi rahaa lapsilleen. Jos jättää, niin jättää, mutta ei sellaista pidä olettaa.

Sitä paitsi ehkä sä vaan luulet, että ovat saaneet kaiken helpolla.

 

[Aavistuksenkatkera]

En ymmärrä ollenkaan oletusta, että vanhempien pitäisi jättää perinnöksi rahaa lapsilleen. Jos jättää, niin jättää, mutta ei sellaista pidä olettaa.

Sitä paitsi ehkä sä vaan luulet, että ovat saaneet kaiken helpolla.

Emmä mitään oletakkaan. Ja omat vaikeutensa kaikilla on, mutta kyllähän on mä oon heidän elämäänsä läheltä seurannut pienestä pitäen. Ei se kovin vaikeeta oo ollut ja muistan kyllä että pienimmätkin vastoinkäymiset otettiin hirveen raskaasti.

Fakta on se, että meidän suvussa on aina varallisuus vähän lisääntynyt. Ainakin 1900-luvulla. Mutta minun vanhemmat polttaa sitten sen kasaantumisen.

 

[vierailija]

Ihme narinaa. Kuvittelet että sodan jälkeen syntyneillä on ollut helppoa rakeantaessaan hyvinvointia ja samalla huoltaen sotatraumaisia isiään. Jos ne edes ikinä palasivat. Nyt aikuistu ja lopeta valittaminen. Jokainen saa käyttää rahansa mihin haluaa.

 

[AivanSama]

Mun täytyy suoraan sanoen ihmetellä, miten perusitsekkäistä mun vanhemmat ovat. He eivät ole pahoja ihmisiä, mutta tekevät selvästikkin valintansa hyvinkin itsekkäästi miettimättä lapsia ja lapsenlapsia. Olen tähän jo tyytynyt, ainoa mikä vieläkin ärsyttää, on se että miten kehtaavat pitää itseään joinakin yhteiskunnan tukipilareina ja hyvinä vanhempina/isovanhempina.

Syntyneet 40-luvun lopulla. Saaneet kaiken aika helpolla. Kohtuupalkkaista ´vakaata työtä ollut aina tarjolla, eläkemaksut pienet ja päässeet hyvissä ajoin eläkkeelle. Inflaatio syönyt lainat aikoinaan jne. Vanhempansa perivät ja nuokin rahat pistävät matkailuun. Mitään perintöä eivät tule jättämään, talot myyneet jne.

Kun olimme lapsia 80-luvulla, tekivät matkoja kahdestaan. Me olimme mummolassa. Aika iso ero esim. meihin, joilla lapset AINA mukana. Opintoihini en koskaan saanut tukea heiltä, ei sillä että olisin tarvinnutkaan. Mutta yksi tapaus jää mieleen. Kun kerran olin opiskelijana rahapulassa 90-luvulla vanhemmat lainasivat mulle 2000 markkaa. YHDEN KERRAN. Oikeesti luulin, että eivät sitä peräisi takaisin, mutta loppujen lopuksi senkin maksoin viimeistä penniä myöten kesäansiosta. Oli viimeinen kerta kun apua pyysin.

Heidän vanhempansa kokivat sodan ja pula-ajan. He ovat saaneet kaiken helpolla. Onneksi omat asiat on kunnossa, joten sinällään ei tartte perintöä havitella. Mutta en voisi kuvitellakkaan että itse tuhlaisin omat ja vanhempieni rahat jättämättä lapsilleni mitään... Joskus tekis mieli sanoa, mutta tiedän että olis aivan turhaa. Sanoinkuvaamattomasti vaan ärsyttää se omahyväisyys mikä heillä on. Kaiken muun sietäisin, mutta se tässä kirsikkana kakun päällä on liikaa.

Mutta kun en oikein muualla voi tätä purkaa, niin avaudumpa täällä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Kannattaa perehtyä hiukan paremmin 40- luvun lasten elämään.

Itse toivon, että vanhempani käyttävät kaikki rahansa itseensä, omaan hyvinvointiinsa ja itselle mielekkäiden asioiden tekemiseen ennen kuolemaansa. Minulle ei tarvitse jättää penniäkään.

On muuten hienoa, että vanhempasi kasvattivat sinusta omillaan toimeentulevan aikuisen ihmisen.

 

[NewYork]

Kyllä, olen eron huomannut omista vanhemmistani vaikka heillä onkin ikäeroa 15v. Isäni oli syntynyt 30-luvun alussa, kokenut sodan ja isän menetyksen, suhtautui maailmaan avarasti ja panosti meidän koulutukseen. Antoi tukea niin taloudellisesti kuin henkisesti. Äitini taas syntynyt 40-luvulla, suureen ikäluokkaan, on päinvastainen. Hänelle taas työ on ihmisen mitta olipa maailma millainen. Jos et ole 8vuotiaasta raatanut niin olit tyhjä arpa. Tukea ei saanut ja otti surutta lapsien tuet omiin juttuihin. En tiedä, mitä dramaattista äidin lapsuudessa oli että tuli itsekeskeiseksi. Itse kuljen isäni jalanjälkiä.

 

[vierailija]

Kannattaa perehtyä hiukan paremmin 40- luvun lasten elämään.

Itse toivon, että vanhempani käyttävät kaikki rahansa itseensä, omaan hyvinvointiinsa ja itselle mielekkäiden asioiden tekemiseen ennen kuolemaansa. Minulle ei tarvitse jättää penniäkään.

On muuten hienoa, että vanhempasi kasvattivat sinusta omillaan toimeentulevan aikuisen ihmisen.

 

[AivanSama]

Kyllä, olen eron huomannut omista vanhemmistani vaikka heillä onkin ikäeroa 15v. Isäni oli syntynyt 30-luvun alussa, kokenut sodan ja isän menetyksen, suhtautui maailmaan avarasti ja panosti meidän koulutukseen. Antoi tukea niin taloudellisesti kuin henkisesti. Äitini taas syntynyt 40-luvulla, suureen ikäluokkaan, on päinvastainen. Hänelle taas työ on ihmisen mitta olipa maailma millainen. Jos et ole 8vuotiaasta raatanut niin olit tyhjä arpa. Tukea ei saanut ja otti surutta lapsien tuet omiin juttuihin. En tiedä, mitä dramaattista äidin lapsuudessa oli että tuli itsekeskeiseksi. Itse kuljen isäni jalanjälkiä.

Lapsien tuet?

(Ja siis luulen, että heidän eroavaisuutensa eivät liity syntymävuoteen vaan persoonallisuuden eroihin)

 

[NewYork]

Lapsien tuet?

(Ja siis luulen, että heidän eroavaisuutensa eivät liity syntymävuoteen vaan persoonallisuuden eroihin)

En puhu lapsilisistä. Yleensä vuosikymmenet vaikuttaa kokemuksien ja kasvatuksen kautta persoonaan. Moni asia on nykyään laitonta ja heille se oli arkipäivää.

 

[Echo]

Ap:lla on kyllä itsekkäät vanhemmat. Kyllä perintö/vanhempien lahjat antaa lisäpotkua aikuisuudessa isoihin hankintoihin. Ja lapset oppii paljon ulkomaanmatkoista.

Ei kaikilla opiskelijoilla ole rahaa vaikka pesukoneen hommaamiseen, mutta ei se tee avuttomaksi jos joskus vanhemmat vippaa isommin.

Kunhan siitä ei tule jatkuvaa käsi ojossa olemista vanhempien suuntaan
niin, että lapsen oma säästeliäisyys ja työteliäisyys kärsii. Jos mun muksut aikanaan vaan ryyppää ja sylkee kattoon eikä meinaakaan työllistyä, niin en auta rahallisesti.

Mutta oon ollu huomaavinani -tää ei liity ap:en eikä tämän vanhempiin- että ihmiset jotka ei arvosta muiden perintöjä tai vanhemmilta saatuja lahjoja, on usein katkeria demareita jotka ei oo koskaan vanhemmiltaan mitään saaneetkaan.
Kaiken pitäisi demarien mukaan olla tasapäistä, ikinä kellekään ei saisi tulla mitään isompaa summaa ilman ponnisteluja. Tylsää.

Hei haloo. Elämässä pitää pyrkiä pärjäämään itse, mutta ei se lusmuksi tee jos porukat kustantaa sulle vaikka etelänmatkan.

 

[vierailija]

Kyllä se on ollut helppoo se sun vanhempien elämä. He ovat saaneet elää siinä maailmassa missä ei tunnettu asumistukia, äityskorvauksia (kuin lyhyt aika)...

 

[AivanSama]

En puhu lapsilisistä. Yleensä vuosikymmenet vaikuttaa kokemuksien ja kasvatuksen kautta persoonaan. Moni asia on nykyään laitonta ja heille se oli arkipäivää.

Siksipä kysyin, mitä tarkoitat lapsien tuilla?

Ja juu, se mikä 30- luvulla oli arkipäivää olisi nykyään laitonta tai vähintään huostaanoton paikka.
Siltikään en laittaisi jonkun ihmisen itsekkyyttä vuosikymmenen pikkiin. Itsekkäitä ihmisiä on nyt ja on aina ollut. Kyse on persoonasta ja joskus kasvuympäristöstä, ei juuri muusta.

 

[.....]

Kannattaa perehtyä hiukan paremmin 40- luvun lasten elämään.

Itse toivon, että vanhempani käyttävät kaikki rahansa itseensä, omaan hyvinvointiinsa ja itselle mielekkäiden asioiden tekemiseen ennen kuolemaansa. Minulle ei tarvitse jättää penniäkään.

On muuten hienoa, että vanhempasi kasvattivat sinusta omillaan toimeentulevan aikuisen ihmisen.

Samaa mieltä.
Ehkä sen pari tonnia nyt olisi voinut jättää velkomatta, elleivät sitten itse tarvinneet niitä rahoja.

 

[.....]

Ap:lla on kyllä itsekkäät vanhemmat. Kyllä perintö/vanhempien lahjat antaa lisäpotkua aikuisuudessa isoihin hankintoihin. Ja lapset oppii paljon ulkomaanmatkoista.

Ei kaikilla opiskelijoilla ole rahaa vaikka pesukoneen hommaamiseen, mutta ei se tee avuttomaksi jos joskus vanhemmat vippaa isommin.

Kunhan siitä ei tule jatkuvaa käsi ojossa olemista vanhempien suuntaan
niin, että lapsen oma säästeliäisyys ja työteliäisyys kärsii. Jos mun muksut aikanaan vaan ryyppää ja sylkee kattoon eikä meinaakaan työllistyä, niin en auta rahallisesti.

Mutta oon ollu huomaavinani -tää ei liity ap:en eikä tämän vanhempiin- että ihmiset jotka ei arvosta perintöjä tai vanhemmilta saatuja lahjoja, on usein katkeria ja kateellisia demareita jotka ei oo koskaan vanhemmiltaan mitään saaneetkaan.
Kaiken pitäisi demarien mukaan olla tasapäistä, ikinä kellekään ei saisi tulla mitään isompaa summaa ilman ponnisteluja. Tylsää.

Hei haloo. Elämässä pitää pyrkiä pärjäämään itse, mutta ei se lusmuksi tee jos porukat kustantaa sulle vaikka etelänmatkan.

No joo, noille matkoille olisivat voineet lapsenkin joskus ottaa mukaan.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Eiköhän ne itsekkään vanhemmat elä tässä ja nyt.

 

[vierailija]

Mutta oon ollu huomaavinani -tää ei liity ap:en eikä tämän vanhempiin- että ihmiset jotka ei arvosta muiden perintöjä tai vanhemmilta saatuja lahjoja, on usein katkeria demareita jotka ei oo koskaan vanhemmiltaan mitään saaneetkaan.

Siis olet huomannut elävässä elämässä vai mistä päättelet tällaisten ihmisten äänestyskäyttäytymisen?

 

[AivanSama]

Eiköhän ne itsekkään vanhemmat elä tässä ja nyt.

Ei. Maailmassa on aina ollut kaikenlaisia vanhempia. Varmasti sellainen ihminen, joka osaa olla terveellä tavalla itsekäskin, on hyvä esimerkki lapsilleen. Sen lisäksi terveesti itsekäs ihminen useimmiten nauttii elämästään ja on näinollen melko onnellinen. Onnellisuus kumpuaa myös lähiympäristöön.

Ainakin omassa tuttavapiirissä hommat näyttää olevan hyvin kasassa tällä hetkellä. Vanhemmat rakastaa lapsiaan, antaa aikaa perheelleen ja siinä sivussa osaavat ottaa siivun itselleenkin.

Joskus silloin, kun naimisiin mentiin 18 vuotiaaana ja oli suuri häpeä erota, suhteita pidettiin yllä hammasta purren. Useat ei oikeastaan olleet tyytyväisiä elämäänsä, mutta sinnilä mentiin eteenpäin. Oltiin sitä mieltä, että on itsekästä haluta olla onnellinen ja tätä tyhmää mantraa toistettiin omille lapsille. Uhrauduttiin koko perheen edestä ja oltiin salaa sisimmässä katkeria siitä, ettei elämä ollut lainkaan itsensä näköinen. Ei se sellainen mitään epäitsekkyyttä ole...

 

[vierailija]

Olen todella iloinen siitä että äitini tuhlaa minun perintöni omaan asumiseen autettuna

 

[vierailija]

Mä luulen, että yksi iso ero 40-50-luvulla syntyneillä vanhemmilla on myöhemmin syntyneihin. Keskimäärinhän lapset on tehty koko ajan myöhemmällä iällä. 60-70-luvuilla äitien ikä useimmin alkoi kakkosella. Parisuhteeseen, avioliittoon ja äitiyteen ryhdyttiin usein melkeinpä heti lapsuuden jälkeen. Jäi ns. nuoruus elämättä, ainakin nykypäivään suhteuttaen,

Nykyään moni elää 20-30-vuotiana hyvinkin erilaista elämää. Lapsia ei siihen elämään oikein voisi kuvitella. Sitten kun lopulta lapsia tehdään (jos edes tehdään), on ne menohalut pääosin takana.