itsekäs mies

  • Viestiketjun aloittaja siirappi
  • Ensimmäinen viesti
siirappi
alkaa tosiaan jo tulla mitta täyteen tuota itsekkyyttä, mies kyllä tekee asioita muidenkin "hyväksi", esim. ruokaa joskus. mutta vain jos itsellä on kova nälkä ja minä en juuri silloin ehdi ruokaa tehdä. Silloinkin lähtökohdat ovat siis täysin itsekkäät, lasten ollessa nälkäisiä ei tule mieleenkään antaa ruokaa. imuroi joskus, siitäkin sitten muistutellaan usein, kun en kuulemma arvosta sitä lainkaan. Ihan kuin pitäisi kumarrella viis päivää kun toinen on suvainnut jotain tehdä. lapset sairastaneet vuorotellen jo kohta kolme viikkoa, yhtäkään yötä en ole kunnolla nukkunut silmissä jo sumenee. Mies valvoo yöllä huvikseen, koska silloin emme ole häntä häiritsemässä, mutta eipä yleensä edes reagoi lasten yöllisiin huutoihin. aamulla(joka on miehen tapauksessa yleensä 12-14)muistaa kyllä valitella kuinka huonosti on nukkunut. viime yö meni kuopuksen huutaessa, mies nukkui. tänään poikkeuksellisesti lähti jo asioille ja valitteli taas huonosti nukuttua yötä. Vastasin että tosiaan ei tullut paljon nukuttua kun lapsi huusi. mies kommentoi vaan että ei se ny niin kauheesti huutanut... ei taida edes tietää kun nukkui ("huonosti") kuin tukki. Kun olin viikko sitten oksennustaudissa ja yritin aamupäivän sängynpohjalta lapsia vahtia oksentelujen välissä, miehen ainoa kommentti herätessään päivällä oli ettei lasten olis saanut antaa itse ottaa muroja kun niitä on sit joka puolella lattialla. mikä tahansa talossa miestä riepookin se on aina muiden vika, sietämätöntä. Jos hän hukkaa kynän haukutaan minua kun en osaa laittaa sitä paikalleen, vaikken edes olisi nähnyt koko hemmetin kynää. koko ajan pitää ennakoida mikä taas hermostuttaa, ei mies ole koskaan väkivaltainen, mutta tuo jatkuva hermoilu ja haukkuminen stressaa. Ja se että jos yhdellä lapsella päässä haava ja toinen suihkuttaa vettä ympäri kämppää ja kolmas meinaa tipahtaa pöydältä ja minä pyydän apua niin vastaus on EN. jos yritän puhua miltä minusta tuntuu tämä tilanne mies ei kuuntele joko ollenkaan vaan jatkaa omia puuhiaan täysin välinpitämättömänä tai sit kuuntelee kaksi sanaa ja kertoo mitä olen sanomassa ja mitä ajattelen. kun yritän siihen väliin tolkuttaa etten minä noin sanonut niin takaisin tulee "ÄLÄ SELITÄ, ÄLÄ SELITÄ" ja sit jatkaa yksin kekustelua. hän on aiemmin käyttänyt aivan liikaa (2-7krt/vk) alkoholia ja on nyt lopettanut. tai siis vähentänyt. ja nyt en voi enää vaatia mitään, sehän tekee minusta kiittämättömän ja hirveän vaativan kun ensin pitää lopettaa ryyppääminen ja sit ei kuitenkaan olla tyytyväisiä. kun muutimme, minä raskaana pakkasin kaikki tavarat, ei niissä kuulemma niin paljon hommaa ollut, mies olisi pakannut kaikki 15 minuutissa. Kun pyysin apua kommentoi että olisit aloittanut aiemmin. kun lepäsin välillä ja huomautin että aikalailla supistelee, mies vastasi miettimällä onkohan hänellä poskiontelon tulehdus... uudessa kodissa laittoi paikalleen tietokoneensa,kajarit, ja tv:n videot ym. Muut sain kasata minä. ei olisi edes jaksanut hakea kaikkia tavaroita vanhasta kodista. Siellähän oli vain kaikkea tarpeetonta kuten lasten sängyt, koulupöydät ym. turhaa.. että semmoista. Pitää välillä purkaa hermoja tänne kun muuten kiukuttelen lapsille, mieshän ei kuuntele ja jos hermostun ja huudan se silloin oikeuttaa itsekkään käyttäytymisen. :/ ja pitipä vielä lisätä, että kyllä mieskin on joskus mukava iloinen ja hauska.. Jos haluaa seksiä, tai jos haluaa ostaa jotain tosi "tarpeellista" ja kallista.Tai jos haluan erota. (on se ehkä joskus muulloinkin mutta harvoin)
 
Minnami
Miten koenkaan myötätuntoa ja ymmärrystä luettuani kirjoituksesi :hug:

On kuin ote elämästäni, tosin ilman pieniä lapsia, mutta miehen jutut/asenne...
...kukapa pystyy ratkaisemaan tämän.
Mikä hitto näitä miehiä oikein vaivaa??????????????

Joku arvonsa tunteva lukija vastaa nyt: että katso peiliin. Ja arvaa onko katsottu :headwall:
 
Borat
Kun on pieniä lapsia niin se kyllä rasittaa parisuhdetta melkoisesti. Joitakin ratkaisemattomia ongelmia tuossa takana on, keskustelu taitaa olla ainoa keino niitä yrittää ratkoa. Parisuhdeterapia tai muu ammattiapu auttaisi noiden solmujen avaamista. Lisäksi jollakin keinolla pitäisi järjestää kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia. En kuitenkaan usko että miehesi ei olisi enää se sama johon joskus rakastuit, pikemminkin pitkään jatkunut stressi, parisuhteen hoidon laiminlyönti ja mahdolliset samanaikaiset työpaineet ovat tuohon käytökseen johtaneet.

Itselläni diagnosoitiin masennus, joka selitti aika monta kohtaa käytöksestäni esim. juuri tuon saamattomuuden ja ärtyneisyyden. Kun olin masentunut ja parisuhteella ei mennyt kovin hyvin, niin reagoin lähes kaikkiin puolisoni sanomisiin varsin kärkkäästi. Tai jos en reagoinut, niin ainakin purnasin mielessäni sekä vetäydyin ja masennuin lisää. Tästä tulee niin helposti kierre jota on vaikea katkaista ja joka johtaa ennen pitkää jomman kumman tunteiden kuolemaan ja eroon. Jos miehesi on masentunut kuten minä, hän on ehkä siinä tilanteessa että vielä jaksaa työnsä hoitaa kunnialla, mutta kaikki muu vaan tuntuu olevan liikaa.

Sopivat pillerit löytyivät ja nykyään olen paljon iloisempi ja rauhallisempi, tosin siihen varmaan vaikuttaa sekin että parisuhteella menee huomattavasti paremmin. Olemme järjestäneet kahdenkeskistä aikaa, keskustelemme paljon enemmän ja jopa seksielämä on nykyään kuin vastatavattuamme. Olen pystynyt huomattavasti lisäämään osallistumistani kotitöihin ja lastenhoitoon, taidanpa nykyään tehdä niistä valtaosan. Parisuhteessani ei toki ole vielä kaikki kunnossa, puolisoni tunteet eivät ole minua kohtaan vielä täysin ennalleen palautuneet, mutta oikeaan suuntaan ollaan kyllä menossa.
 
Juu peiliin katsominen on aina tarpeen, mutta toisenlaisessa mielessäkin voi katsoa peiliin nimittäin pohtimalla: Mitä minä haluan? Mitä kaikkea siedän? Milloin kaikki alkoi? Mitä ennen oli toisin jne..

Ja vaikka se kuulostaakin niiiiiiiiin isolta kliseeltä niin muu ei auta kun keskustelu asioista, jos toinen osapuoli ei kuuntele niin onko yhdessä olokaan silloin enää mielekästä.

Itse elin tuollaista suhdetta 18 vuotta ja yritin puhua puhua mutta eipä auttanut, lopulta erosin, ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, tosin suhteestamme puuttui myös se kaikkein oleellisin eli rakkaus joten ei ollut enää syitä miksi olisi jatkanut. Sitten tapasin toisen mieheni ja alkuun jo huomasin että tästä tulee jotakin vakavaa ja teimme jo silloin yhdessä selviksi muutamia asioita kuten, työt tehdään yhdessä. lapset hoidetaan yhdessä ja asioista puhutaan! Se on toiminut hyvin vaikka onhan tilanteita jolloin se tuppaa mieheltä unohtumaan mutta silloin muistutan aina ett hei me olemme yhdessä tässä veneessä, souda sinäkin ja taas olemme päässeet yhteisymmärrykseen, ja toivottavasti se jatkuu.

Mies on näet sellainen : Kun annat pikkusormen se vie koko käden..

Älkää antako periksi vaan jaksakaan etsiä muutoksien mahdollisuuksia jos niitä ei tule niin kääntäkää kantapäät silloin vastakkain..
 
Minä sain siirapin kirjoituksesta sellaisen kuvan, että hänellä on mies työtön. Hänellehän aamu tarkoitti klo 12-14 ja valvoo myöhään.

Minun miehenikin oli työttömänä melko saamaton ja kotitöihin osallistumaton. Hän poti jonkinlaista masennusta ja sai siihen ensin apua lääkkeillä ja sitten parisuhdeterapialla.
Nyt meillä menee todella hienosti yhdessä.
 
Borat
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.03.2007 klo 14:24 Hanna kirjoitti:
Minä sain siirapin kirjoituksesta sellaisen kuvan, että hänellä on mies työtön. Hänellehän aamu tarkoitti klo 12-14 ja valvoo myöhään.

Minun miehenikin oli työttömänä melko saamaton ja kotitöihin osallistumaton. Hän poti jonkinlaista masennusta ja sai siihen ensin apua lääkkeillä ja sitten parisuhdeterapialla.
Nyt meillä menee todella hienosti yhdessä.
Jäi minultakin mainitsematta että olin myös vähän aikaa työttömänä, joka kyllä lisäsi stressiä aika lailla. Myös tuo unirytmin muutos on yksi masennuksen oireita, eli siitä voi tosiaankin olla kyse. Yritä saada miehesi lääkärin puheille ja parisuhdeterapiaan. Jos hän kerran muuttaa käytöstään erouhan alla, luulisi suostuvan myös noihin. Kyllä hän tietää että teillä ei hyvin parisuhde toimi, mutta jos hän on samanlainen "sopeutuja" kuin minä, niin hän vain odottaa ja kuvitella että ajan kanssa asiat alkavat taas sujumaan (tietynlainen "unelmointi" on yksi mahdollisista masennuksen oireista).

Itse joudun tekemään vielä kovasti töitä parisuhteeni kuntoonsaattamiseksi. Kuitenkin kun olen tajunnut masennukseni ja tilanteen muutenkin, ei motivaation löytyminen kotitöihin tai muiden huomioonottamiseen ole enää yhtään niin vaikeaa.
 

Hei!

Täälläkin yksi, joka vaihtoi tuollaisen elämän uuteen!
Miehelle kengän kuva takapuoleen ja elämä sai uuden sävyn.
Meillä oli kaikki aivan samanlaista. Mies huolehti itsestään, mutta
muista ei.
Oli tärkeää päästä omiin menoihinsa ja harrastuksiin. Niistä pidettiin kiinni ja auta armias, jos esim. lasten takia joskus jäi lenkki väliin yms. Sitä rivien välistä kettuilua ja myrtynyttä ilmettä ei enää oliskaan jaksanut yhtään. Kerran jätti 2v:n yksin katsomaan videoita, kun lähti lenkille.
Täysin EDESVASTUUTONTA!!!
Itse oli mielestään herra täydellisyys. Kukaan muu ei sitten tykännytkään.
Sukulaiseni, ystäväni ja jopa hänen työkaverinsa ihmettelivät kuinka jaksan ko. tyyppiä. No, ei ole helppo lähteä rikkomaan perhettään, mutta jos oikeasti haluaa elää tasapainoista ja onnellista elämää lastensa kanssa, niin suosittelen olemaan ROHKEA!!
Sinä ja lapsesi varmasti pärjäätte myös ilman häntä. Pärjäättehän nytkin ;)
 
miuz
Voi herranjumala!!!!!! \|O \|O :kieh:

Lähde hyvä nainen vetään tollasen p*askan luota!! Mua alko niin kovin ahistamaan ja itkettämään sun puolesta kun luin, tuntuu että toi ei vois olla totta ees :'(

Ihan oikeesti, gaad. Niin vaikee uskoo, että tollanen kus*pää voi olla olemassa... Ansaitset niin paljon parempaa!!

Tiedän että on helppo sanoa, mutta olen 200% varma että en tasan kattoisi tota sekuntiakaan lisää! Voimia! :hug:
 
perinteinen tilanne
Ihminen on täys kusipää kaikkien mielestä mutta kukaan ei sitä hänelle itselleen kerro. Tätä näkee ja kuulee jatkuvasti, töissä, kavereilta, yms. Ihmisistä puhutaan p askaa seläntakan mutta kellään ei ole rohkeutta sanoa suoraan päin naamaa mitä on mieltä. Jos joku on kusipää ja kaikki sen suoraan hänelle sanoo niin kyllä sitä tyhmempikin jo alkaa peiliin katselemaan. Ei muuta kun laitat ukkos lukemaan nää kirjotukset täältä ja sen jälkeen heität tietokoneen ja tv:n ikkunasta pihalle ja sanot äijälle että alkaako tyyli muuttumaan vai heitätkö äijänkin perässä. Onneksi mulle uskalsi pari hyvää kaveria sanoa päin naamaa mitä olivat mieltä, koville se hetken otti ja muutosta työstetään vieläkin mutta kyllä minä ainakin tajusin kuinka kusipää olin ollut monta vuotta. tsemppiä. Äijät on niinkuin linja-autoja, niitä tulee ja menee, itsehän sitä pitää valita mihin kyytiin nousee.
 
tunnevammainen
Mun mies ( nyt jo ex ) mua todella monella tavalla, mutta yhtä kertaa en unohda koskaan. Olin ollut kuumeessa, kovassa kuumeessa, mulla oli influenssa ja neljästä lapsestamme nuorin oli silloin alle vuoden vanha ja heräili öisin. Exä katsoi tv:tä aina yömyöhään ja mä olin tietty nukkumassa, varsinkin kun olin todella kipeä ja väsynyt. Monta yötä peräjälkeen, joka oli ihan normaalia muulloin mulle, mutta kun olin kipeä niin voimat ei tahtoneet yksinkertaisesti riittää..kävin hyssyttelemässä ja rauhottelemassa pientä poikaamme, joka heräili noin joka toinen tunti, eli monta kertaa yössä.

Viimein sanoin miehelle joka katseli tv:tä että voisitko rauhoitella poikaa, jos se vielä tänä yönä herää jotta saisin hieman nukuttua...hän katsoi mua ja sanoi " tyydy kohtaloos, itte oot sen halunnu.." Tuo loukkasi mua niin paljon, ettei hän sitä koskaan ymmärtänyt. Hän kohteli mua muutenkin koko odotusajan todella alhaisesti, henkistä väkivaltaa. :'( Mutta, ihan rehellisesti voin sanoa, että hän onneksi lähti toisen naisen matkaan, olen huomattavasti onnellisempi ilman häntä.. :/
 

Yhteistyössä