Italiassa halutaan karkottaa siirtolaiset ja upottaa suvakkien laivat

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Noinku italialaiset menivät aikoinaan Usaan koristelemaan omia kakkujaan ja monet onnistuivat vielä lusikoimaan kakkunsa?
Tuskimpa he menivät sinne odottaen ylläpitoa ja riittävän hyvää palvelua sekä vaatimaan, että koko yhteiskunnan pitää sopeutua heidän tapoihinsa.

Maahanmuuton pitäisi olla aina hyödyllistä kummallekkin osapuolelle. Ei siten, että se hyödyttää vain toista osapuolta. Sellainen tuo epätasapainoa yhteiskuntaan ja lisää tyytymättömyyttä. Ei voi myöskään olla oletusavoista, että vastaanottavan maan pitää järjestää joko koulutusta, viihdykettä tai mukavaa työtä. Maahanmuuttajalla tulee olla jotain tarjottavaa vastaanottavalle maalle. Maahanmuuttajan on kaiken tämän lisäksi omattava halua sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan ja oltava valmis myös kasvattamaan lapsensa ympäröivään yhteiskuntaan. Kun maahanmuuttajien yhteisö kasvaa liian suureksi eikä heillä ole halua sopeutua ympäristöönsä, alkaa syntyä varjoyhteiskuntia. Kuten Ruotsissa on nähtävissä. Tilanne ei ole hyvä kenellekkään.
Niin tylsää kuin se onkin, on monokulttuurinen yhteiskunta toimiva. Monikulttuurinen yhteiskunta on toimimaton. Kun ihmisten moraalikäsitys ja etiikka eivät kohtaa, ei yhteiskunnassa voi olla rauhaa.

https://www.suomenuutiset.fi/ongelmalahioiden-valvontaan-satoja-uusia-kameroita-ruotsissa-poliisille-myos-oikeus-murtaa-rikollisten-salattu-viestiliikenne/
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria

Yhteistyössä