Italian hallitus suunnittelee tekevänsä veronleikkauksen suomalaisten veronmaksajien rahoilla

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Turtiainen. Ja oli silloin vielä persujen rivissä että turha kieltää
Valehtele vähemmän. Ensinnäkään Turtiainen ei ollut persujen riveissä koska tapahtui heinäkuussa, mutta sillä ei ole sinänsä mitään väliä. Hyväksyn hänen lukemisensa persuksi kyllä. Mutta sen sijaan sitä en hyväksy, että väität hänen vaatineen äänioikeuden poistamista ryhmältä naiset, eläkeläiset ja julkisella sektorilla työskentelevät. Pääosa sellaista porukkaa jonka toimeentulo maksetaan veroista..

Ensinnäkin "äänioikeus" viittaisi kyllä tässä kontekstissa selvästi yleiseen äänioikeuteen eli oikeuteen äänestää vaaleissa, mistä Turtiainen ei ole puhunut mitään.

Toiseksi Turtiainen ei twiitannut naisista tai eläkeläisistä tässä yhteydessä mitään.

Ano Turtiaisen twiitti 1.7.2020 kuului: "Jos maailmaa aiotaan parantaa suomalaisten rahoilla Suomen ulkopuolella, siitä saisi päättää vain ja ainostaan aito nettomaksaja. Julkisista varoista toimeentulonsa saavalla ei saisi olla äänioikeutta näihin asioihin."

Se koskee siis sitä, että:

suomalaisten rahalla
parannetaan maailmaa
Suomen ulkopuolella

Hyvin spesifit parametrit. Käytännössä tässä puhutaan kehitysavusta. Eli kehitysavusta saisivat päättää ainoastaan nettomaksajat, jotka sen rahan tienaavat. Ja toki pitää ymmärtää, että tässä on kyseessä sellainen toive ja periaatteellinen ulostulo. Mitään käytännön keinoa asian toteuttamiseksi ei ole olemassa.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Lasken joukkoon mukaan tämän EU:n surullisenkuuluisan tukipaketin.
 
Kukahan asioista sitten saa päättää kun kansanedustat ja ministeritkin on niitä nettosaajia?
 
Kansanedustajan ja ministerin pesti on luottamustoimi eikä ammatti. Esim. Ano Turtiainen on ammatiltaan yrittäjä. Mutta kuten todettu, oleellista on ymmärtää (ja välttää tahallista väärinymmärrystä), että kyseessä on utopia. Kyseessä ei ole toimenpide-ehdotus tai lakialoite. Sen pohtiminen kuka saa käytännössä äänestää on yhtä idioottimaista kuin alkaa jankata jonkun hipin kanssa siitä, että onko pakko ihan koko ajan vaan rakastella, jos ihanneyhteiskunta on kerran sellainen, jossa vaan make love not war. Että mitäs pedofiileille sitten tehdää, että onko hippi nyt ihan oikeasti miettinyt tämän asian niin kuin valmiiksi.

Mutta ei tästä sen enempää kun ollaan vahvasti sivuraiteella ketjun aiheesta. Mutta nyt tiedät olevasi väärässä ja levittäväsi valheellista poliittista propagandaa.
 
Yhteistyössä